Kontu-uni! Oli ilmeisesti ollut juuri jotkut vaalit, sillä Vihreät olivat päätyneet voitonhuumassaan katsomaan jääkiekko-ottelua. Olin paikalla Haltin kanssa, ja pian olikin aika lähteä Torille, koska siellähän tavataan usein tämmöisissä tilanteissa. Päällysvaatteita hakiessani muistin toki ottaa myös Haltin pipon ja hanskat. Hän ilmestyikin kohta, ja ojensin ylimääräiset vaatekappaleet hänelle, mutta siinä olikin vain yksi hanska ja kaksi pipoa. Onneksi Haltilla oli toinen hanska takkinsa taskussa. Olin vähän huolissani, oliko Torille tulossa myös persujen stormtrooppereita, sillä sittenhän homma voisi mennä nurmipainiksi. Seuraavaksi oli aika etsiä polkupyörät, joita haettiin pimeässä lapsuuden ala-asteeni pihalta, jossa oli valtava lumikasa. Haltin pyörä löytyi, mutta muistin äkkiä että oma pyöräni oli lapsuudenkotini pihassa. Lähdimme sinne, ja samassa hoksasimme että Haltin pyörässä ei ollut rattaita. Jouduin jostain syystä raahaamaan sitä Haltin puolesta, pyörätön pyörä oli tarkoitus jättää Haltin lapsuudenkodin pihaan, joka oli kätevästi kotikylässäni matkan varrella (tietääkseni Halti on valvemaailmassa kasvanut puolen tuhannen kilometrin päässä kotipaikkakunnaltani). Tässä vaiheessa Halti polki kuitenkin jo jollain toisella pyörällä eteenpäin, ja olin jäämässä jälkeen. Nousinkin pyörättömän pyörän satulaan, ja yllätyksekseni se kulki todella lujaa alamäessä. Päätin hetken päästä että oli aika hypätä kyydistä, mikä onnistuikin. Valitettavasti pyörätön pyörä vaan jatkoi matkaansa ja valitettavasti vielä kohti jokea. Halti lähti polkemaan sitä kiinni, mitä vaikeutti pyörien ilmestyminen pyörättömään pyörään, joka osasi kääntyilläkin. Kuskiton munamankeli syöksyi jokeen Halti perässään. Katsoin tarkkaan mihin kohtaan pyörä upposi, jotta löytäisin sen myöhemmin, ja riensin siltaa pitkin joen toiselle puolelle pelastustoimiin.
Joessa ei kuitenkaan ollut Haltia, vaan pohjaliejuun juuttunut Satekai, mutta en tietenkään yllättynyt tästä käänteestä. Tarjosin käsivartta, mutta hän ei ylettynyt tarttumaan siihen, koska oli edelleen juuttuneena pohjaliejuun. Jotenkin hänet saatiin kuitenkin sieltä ylös, apuna oli ilmeisesti kolmaskin henkilö, vaikken kirjoitushetkellä enää muista kuka oli kyseessä. Satekai oli valitettavasti lamaantunut, hän oli kuin kala kuivalla maalla. Huomasin meidän ilmestyneen lapsuuden kotitaloni pihaan muiden kanssa, ja päätin soittaa Satekaille ambulanssin vanhasta poliisin hätänumerosta. Valitettavasti minun oli vain vaikea kertoa osoitetta tai edes muodostaa ymmärrettäviä äänteitä. Tässä vaiheessa uni sitten loppuikin.