Katsotaan tuleeko unen kirjoittamisesta puhelimella mitään, mutta nyt oli niin mielenkiintoinen, että pakko laittaa ylös ennen kuin unohtuu.
Elettiin aikaa kun
@Merri asui vielä meidän kanssa, mutta nykyisessä kodissamme.
Oltiin rauhassa pihalla koiran kanssa, jota usutin huomaamaan pihan laitaan ilmestyneen mustan ponin kun Merri tuli kertomaan, että jossain vaiheessa poliisit saattaavat tulla ulosottoviranomaisten kanssa meille, koska hän ei ole voinut maksaa jotain velkojaan. Pohdin aika paljon vievätkö he meiltä kenen tahansa tavaroita vai vaan Merrrin ja uskovatko, että merri ei omista mitään muuta arvokasta talossa kuin tietokoneensa.
Kun poliisit sitten saapuivat meitä lähti pakenemaan kymmenen hengen joukko. Lähdimme jalkaisin meren rantaan ja uimaan kapeahkosta paikasta yli. Silloin poliisit ampuivat meitä. Ja kaikkiin osui. Kolme selvisi kuitenkin hengissä. Muistan miettineeni että olin lukenut tästä tapauksesta aikaisemmin ja kukaan meistä ei selviä (tyypillistä minun unissa, että elän vähän kuin takaumassa). Päätettiin kuitenkin kolmisin yrittää pakoon ja muuttaa näin tapahtumia.
Ei pystytty haavoittuneina uimaan yli asti, mutta päästiin muutaman mukavan rouvan kotiin vähän kuivumaan. Siellä oli myös pitkähkö ja hoikka intialainen mies. He auttoivat meitä ja opastivat seuraavaan turvalliseen osoitteeseen yöksi.
Seuraavana päivänä se sama intialainen seisoi turvapaikan ovella surullisen näköisenä ja tukkien meidän tien. Näin avonaisen takin alla poliisin uniformun. Hän ei ollut tiennyt eilen meidän olevan ne etsityt ja hän oli ollut siviilissä. Nyt hänen oli pakko ottaa meidät kiinni.
Pääsimme kuitenkin pakoon. En muista miten. Menimme minun vanhempieni kotiin ja yritin löytää sieltä sopivaa piilopaikkaa meille. Rapunaluskomero oli liian ilmiselvä. Vintillä oli pieni perähuone, joka olisi voinut ehkä olla ok, mutta silloin äiti tuli ajatelleeksi, että heidän saksanpaimenkoiransa paljastaa meidän piilon heti jos poliisit tulevat. Se oli ennenkin mennyt tikkana ovet taa seisomaan kun joku oli yrittänyt piiloutua.
Meidän oli pakko taas jatkaa matkaa.
Nyt uimme taas meren yli ja päädyimme luolastoon, joka johti tiikerijumalattaren temppeliin. Tässä vaiheessa uni oli kuin tietokonepelistä. Hiivittiin, hypittiin taisteltiin kunnes päästiin läpi. Temppeli oli niin korkealla vuorella, että sen alapuolella oli pilviä. Ihan kirjaimellisesti alapuolella, koska vuoren huipulta lähti vain kiviportaat temppeliin ja mitään muita tukirakenteita ei ollut.
Meni aika pitkään vakuutella temppelin ylipapitar ottamaan meidät suojiinsa (tässä vaihessa meitä oli taas enemmän kuin kolme). Lopulta saimme ainakin tulla sisään.
Temppelillä pystyimme lepäämään, mutta koko ajan oli ajatus, että meidän pitää pian taas jatkaa pakomatkaa ja onkohan elämä tästälähin loputonta pakenemista.
Jossain vaiheessa yritimmekin jatkaa matkaa, mutta se ei oikein mennyt putkeen ja palasimme temppelille.
Huvitimme itseämme siellä mm perusramalla erilaisia whatsapp-ryhmiä. Siellä oli ainakin Leffasiskot, johon kuului minun lisäkseni
@Henane ja
@Rhosgobella. Oli monia muitakin, joita en osaa nimetä. Meillä oli profiilikuvana kuva, jossa olimme likistäneet naamamme ihan vieretysten sikinsokin.
Tulin tässä kohtaa ajatelleeksi että se ei ole hyvä, koska meidät voidaan jäljittää. Jossain vaiheessa unta olin myös tajunnut laittaa puhelimesta paikannukset pois päältä ja käskenyt kaikki käyttämään nettiä vain salatulla yhteydellä (olinpas fiksu).
Jossain vaiheessa poliisit kävivätkin myös temppelillä, mutta meitä ei luovutettu eivätkä poliisit päässeet sisälle. Tunnelma oli kuitenkin koko ajan sellainen, että sielläkään emme ole täysin turvassa ja jossain vaiheessa on pakko taas jatkaa matkaa.
Että älä vaan Merri ikinä jätä velkojasi maksanatta jos siitä seuraa tuollainen sotku
Eikä merri edes ollut mukana pakenijoiden joukossa kun olimme pääasiassa naisia.