Alicen haudantakaiset näyt ja keskustelut
douv sanoi:
Minua kiinnostaisi kenelle Alice tietoja välitti ja mitä tietoja.
Saamasi pitää, Riepu. Tässä on ensimmäinen näky, jonka Alice sai kuolemansa jälkeen, yönä jolloin Ereinion kuoli:
Jokin häiritsee syvää untasi. Et tahdo saada selkoa mielikuvista - vain oljen ummehtunutta lemua ja väräjäviä valoja. Sitten näet Igorin pelästyneet silmät ja kuulet munkin kiroavan, kun hänet sidotaan ja heitetään kuoppaan. Sidotut kädet harovat mutaa ja pikkukiviä, ja lopulta munkin silmät pullistuvat kuopissaan kun hän ei saa enää henkeä.
Sinun sielusi on väsynyt, joten et jaksa vierailla kuin yhden olennon luona tänä yönä. Onnea valintaan.
Päätin kertoa näystäni Saladinille. Tällaisen viestin hän sai:
On Saladin unten maille menossa,
pää jo tyynyä vasten kenossa,
kun kylmä tuuli alkaa puhaltaa
ja kynttilänkin sammuttaa.
Pimeydessä kuuluu kahinaa
ja kalman tuoksu lemahtaa.
"Saladin", joku kuiskaa hiljaa,
"Saladin, olet kypsää viljaa!"
Kylmä käsi tarttuu olkapäähän
apteekkarin sielu uppoo jäähän.
"Kuule viesti, joka tulee kaukaa,
Alice jo maatuu, silti vartoo hautaa."
"Kaiva kuoppa, viskaa siihen vainaa,
muuten öinen vieras rintaas painaa
siihen asti, kunnes itse kaadut
kuolemaan ja laillani myös maadut."
"Viestiini myös liitän kumman näyn,
kaikkea näet huomaan, haamuna kun käyn.
Inkvisiittorista kun tuli madon muona
äsken, arvaa kuka silloin seisoi luona?"
"Silmät papin päästä pullistuivat,
niihin toiset, pelästyneet, heijastuivat.
Kuka mahtoi seistä luona surmamontun?
Sanon sulle: siellä näin sen tontun."
Haamu lähti, kalmanhaju jäi,
sekä apteekkarin olkapäähän täi,
matoja myös liuta sängyn päähän,
ikkunankin oli lyönyt jäähän.
Saladin uskalsi ryhtyä keskustelemaan haamun kanssa:
Saladin mumisee itsekseen olematta täysin varma kuulisiko hänen yöllinen vieraansa: "kuinka varma olet tiedoistasi tontun suhteen"
Alice oli kuitenkin päättänyt, että ei enää kertoisi mitään uutta - semminkin kun hän ei enempää tiennyt. Joten hänen haamuilunsa muuttui astetta väkivaltaisemmaksi ja Saladin sai tämän viestin:
Saladin on tuskin saanut lausuttua kysymyksensä, kun hän tuntee kirvelevää kipua selässään. Kuin lauma kissoja olisi hyökännyt raapimaan häntä. Tuska yltyy yltymistään kunnes Saladinin on pakko kiskoa paita päältään nähdäkseen mikä hänen selkäänsä riipoo. Hän kääntyy selin peiliä päin ja vilkaisee olkapäänsä yli. Ja kas, hänen selässään on toden totta ilkeännäköisiä verinaarmuja. Haavat muodostavat kirjainten hahmoja ja Saladin voi lukea niistä sanat: KVVLE ÄLÄ KYSY
Urhea apteekkari ei vielä luovuttanut, vaan lähetti Alicelle uuden viestin:
"Mokoma rotta taitaa olla haudan takaakin katkera siitä, kun äänestin häntä teloituslavalle", Saladin mutisi itsekseen samalla, kun irvisti vihlonnalleen selässä. Ensijärkytyksen mentyä ohi apteekkari alkoi tuntea jo suoranaista kiukkua edesmennyttä(kö) Alicea kohtaan. Siitä huolimatta hän toivoi, ettei tämä tällä kertaa kuulisi hänen ajatuksiaan.
"Voisi osoittaa edes vähän kiitosta siitä, että kaivoin hänelle haudan".
Mutta haamu on yhä vihaisempi ja vastaa näin:
"Kiitollisuutta?" kuuluu samassa kuiskaus Saladinin korvassa. Kuiskausta säestää näykkäys. Saladinin korvanlehteen ilmestyy kaksi pientä haavaa, kuin rotan etuhampaista. "Saatanpa tulla kiittämään ensi yönä, jos sitä toivot. Saapumiseni tiedät siitä, kun nukkuessasi tunnet, että joku - tai jokin - istuu rintasi päällä. Siitä se nimikin tulee."
Ääni tuntuu etääntyvän kauemmas ja kuiskaa sitten Saladinin toiseen korvaan: "Painajainen. Se minä olen. Sinun ikioma painajaisesi. Ahhhh."
Viimeinen huokaus katoaa hiljaisuuteen makean mädän löyhkän myötä. Saladinin olkapäätä alkaa kutittaa. Hän vilkaisee sivulleen ja huomaa, että hartialla viilettää edestakaisin parisen tusinaa lihavia kirkkaanpunaisia tuhatjalkaisia. Yksi on juuri sujahtamassa kauluksesta sisään ja toinen pyrkii innokkaasti korvakäytävään.
Sitten kuoli Saladin ja Alice sai uuden näyn:
Oli talvipäivänseisauksen aatto, vai oliko? Joka tapauksessa oli kylmää ja pimeää, tuuli kolisutti kattoikkunoita, tuiskutti lunta ja mustavar"Jaahas", toteaa Saladinin haamu poksahtaessaan seuraksesi tuonpuoleiseen, "enpä pitkään ehtinyt maanpäällisillä saloilla kärvistellä."
"ETKÄ EHDI TÄÄLLÄKÄÄN", toteaa Kuolema ja hakee Saladinin pois väärästä osoitteesta. Käännät kylkeäsi ja yrität nukkua.
Valitettavasti yksi ajatus häiritsee. Kuva Mikesta seisomassa joen rannalla, heitellen pullopostia liplattavaan virtaan. Hänen poskessaan on violetti maaliviiru.ikset raakkuivat.
Tästä kerroin Pagballe, joka otti ja näytti saamansa viestin suurin piirtein kokonaisuudessaan kyläläisille, joten ei siitä sen enempää. Viimeinen näky oli tällainen:
Igor jälleen, tällä kertaa yltäpäältä violettina. Ja hänen poskensa pullottivat kuin hamsterilla - tonttu kastoi pensseliä maaliin kerta toisensa jälkeen ja tanssahteli ympäriinsä eräällä tietyllä kirjaimella alkavia sanoja mutisten.
Valitsin kohteekseni Círdanin, joka sai tämän viestin:
”Theodooor!”
Hiljainen ja kolkko ääni kutsui häntä jostakin kaukaa, mullan alta, kiven takaa, tuulen ulvonnasta.
”Thhhheodorr!”
Ja nyt oli ääni aivan hänen korvassaan, jota alkoi kutittaa, kuin pienet viikset olisivat sitä pistelleet.
”Thhhhhh”
Hän kääntyi, mutta ei nähnyt mitään. Ei mitään, sillä hänestä oli tullut sokea, kuin musta huppu olisi vedetty pään yli. Tai niin kuin maailmasta olisi imetty kaikki valo pois. Ehkä niin olikin käynyt.
”Kuuntele.”
Olikohan se sittenkin huppu, tai paremminkin säkki? Säkki jonka pohjalla oli jotakin kiemurtelevaa, paljon jotakin kiemurtelevaa, toukkia, matoja, pieniä kuoriaisia, jotka ryömivät hänen hiuksissaan. Ja sitten oli tuo matala hiljainen ääni.
”Niin kuin tiedät itse, voi tässä kylässä herätä väriään vaihtaneena. Violetiksi, niinpä niin. Mutta miksi? Ehkä sinulle on kerrottu, ehkä ei. Igor-tonttu on nyt violetti, kaikkihan sen näkevät. Vaan mikä siinä on niin hauskaa? Viime yönä tonttu tanssi pensselin kanssa, kastoi sitä välillä maaliin ja mutisi itsekseen. Kumma kyllä kaikki sanat alkoivat samalla kirjaimella... ja tontun posket, niin, pullottivat kuin hamsterilla konsanaan. Mitähän tuokin kaikki tarkoittaa? Mene nyt äläkä enää syntiä tee.”
Kuin olisi säkki vedetty Theodoren päältä. Tai kuin värit ja valo olisivat taas palanneet maailmaan. Kaikki oli niin kuin ennenkin, paitsi että madot, toukat ja kuoriaiset jäivät hänen päähänsä kiemurtelemaan ja ryömimään.
Ja siihen loppui Alicen haudantakainen elämä. Hän ei ollut lainkaan varma siitä, kumman puolen edustajille näyistään kertoi, yritti tosin osua ei-sysisydämiin. Näyt olivat sen verran häilyviä, ettei niistä edes tiennyt, oliko mukana murhaaja vai ei. Niinpä nyt olisikin mukava saada tietää, ketkä jäljelle jääneistä olivat sysisydämiä.