Usvajaisten kylä II: Miccohin paluu: pelitopikki

Varhainen aamu valkeni Suvannon kylässä. Kehrääjätär Jahron kuolemasta oli vasta muutama päivä aikaa, mutta synkeät huhut liikkuivat jo varsin vilkkaasti suusta suuhun. Kukaan ei säästynyt epäilyksiltä, saunatontusta aina inkvisiittoriin asti kaikki olivat samalla viivalla.

Saraste, kylän johtohahmoksi kohonnut nainen, istui verannalla kirjoittamassa kirjettä sisarelleen. Aurinko sai hänen vehnänvaaleat hiuksensa kimaltelemaan, ja kylän loskaisen ja mutaisen harmauden keskellä nainen näytti metsänhengettäreltä. Vaikka hän olikin ulkonäöltään varsin suloinen ja sorja, ei kukaan Suvannossa kyseenalaistanut tietäjän seuraajan asemaa - tai ollut ainakaan vielä kyseenalaistanut. Naisen kaula ei kuitenkaan ollut sen vahvempaa tekoa kuin muidenkaan, ja aivan tarpeeksi kapoinen silmukkaan pujotettavaksi.

Lulussa sentään kävi kirjavaa asiakaskuntaa kuten aina ennenkin. Saraste hymähti nähdessään tuttujen kyläläisten astuvan sisään ovista ja joku jopa vihelteli mennessään.

Katua täplittivät mutaan painuneet jalanjäljet ja taivaalle kerääntyi harmaita pilviä. Kohta varmaan sataisi, joten oli parasta palata sisälle ja keittää kupillinen yrttihauduketta.

_______________

Ensimmäinen päivä kestää perjantaihin asti, ja silloin saatte kaikki rooliviestinne. Viikonloppuna on sitten yö. Silloin saatte kyllä kirjoitella pelitopikkiin, mutta vain yöingamea, joten tuskinpa niin aktiivisesti kuin yleensä. Myös loitsukirja ja proteeinimarjat lähtevät liikkeelle yön tullen.

Delvin, paikallisen majatalon vakioasiakas istuu vakiopaikallaan. Mies on omaksunut varjoisan nurkkapöydän itselleen, kenelläkään muulla ei ole asiaa sinne ilman hänen lupaansa. Tai niin hän ainakin itse kuvittelee...

Delvin ryystää varovasti kuumaa, juuri tilattua yrttiteetän. Yhtäkkiä miehen kulmakarvat nousevat kaksi senttiä ylöspäin, hän nousee pöydästä, juosten suoraan ovesta ulos. Ulkoa kuuluu samantapaista ääntä, kuin joku olisi oksentanut.
Hetken kuluttua sama mies ilmestyy takaisin pyyhkien suupieliään hihanhelmaansa.
"Mitä kirottua myrkkyä minun teessäni oli?!"

Nähdessään emännän paheksuvan ilmeen mies kuitenkin rauhoittuu, tilaa oluen ja palaa takaisin nurkkapöytäänsä.

Jänis loikkii iloisena metsässä aamuauringon säteiden siilautuessa puiden latvustojen läpi. Vaan äkkiä puunjuurakon alta kuuluu ääni: "Minne kiire, pupujussi? Oletko myöhässä?"

Jänis jähmettyy paikoilleen ja yrittää päätellä mistä ääni kuuluu. Samassa juurakon alta singahtaa esiin kalpea käsi, joka tarttuu jänistä niskasta ja kiskaisee sen turpeen alle.

Aurinko jatkaa kulkuaan, jänis ei. Hetken kuluttua juurakon alta alkaa kuulua mutinaa: "Sinä vain juokset ja juokset, jotta saisit auringon kiinni, mutta se laskee, kiitää ympäri ja nousee taas takaasi. Aurinko on suhteellisesti sama, mutta sinä olet vanhempi, hengästyneempi ja päivän lähempänä kuolemaa."

Aurinko ei vieläkään välitä siitä, mihin lämpönsä lähettää, kunhan jatkaa paistamistaan. Juurakko puhuu taas: "Kenen tahansa unelmat voivat sortua, kenen tahansa naamio voi rakoilla. Mutta minä olen nyt ensimmäinen ja kolmas, toinen saa nukkua. Menen kylään. Kiitos sinulle, Jussi Jänis."

Saladin seisoskelee apteekkinsa tiskin takana sen näköisenä, kuin olisi ollut jalkeilla jo pitkään, ehtinyt syödä aamiaisensa, ruokkia hanhet, siivoilla lintujen tarhaa, järjestellä hyllyjä, heittää vanhentuneet lääkket koriin (erityistarjous herra MacKenzielle) ja lakaista pihamaansa, mikä on kohtuullisen hyvin, ottaen huomioon, että aurinko juuri häthätää ehti nousta.

"Koetas äijä nyt vähän rauhoittua siellä nurkassa", Melcairiel toteaa kuivasti vilkaisematta siihen suuntaankaan.
"Jotkut yrittävät ihan rauhassa täällä olla joten sitä mekkalaa on turha pitää. Varsinkin kun juodaan teetä."

Aurinko paistaa inhasti Theodoren silmään, eikä hän voi mitenkään jatkaa uniaan. Hän pesee kasvonsa ja kätensä nopeasti huitaisten, astuu ulos mökistään ja hengittää syvään. Verkkaisesti hän kävelee Lulun tupaa kohti mielessään kuuma ja hyväntuoksuinen yrttitee, joka saa synkät unet Sysisydämmistä hälvenemään.

Muutama mies seisoo ovella kun Theodore astuu sisään äänekkääseen majataloon. Monien tuttujen kyläläisten naamat hymyilevät hänelle, mutta hän tyytyy vain nyökkämään jähmeästi. Istuessaan tiskin äärelle neljän muun miehen vierelle hän tilaa kupillisen teetä ja jää tarkkailemaan pöytää. Lukuiset kolhut ja naarmut koristavat tummaa, mutta kuitenkin puhdasta pintaa. Kupin kolahdus sitä vasten havahduttaa hänet, ja hän siemailee teensä nopsasti (hieman yrmähtäen sen kummasta mausta), kiittää emäntää ja marssii ulos. Puutyöt täytyy tehdä, tuntui se sitten mukavalta tai ei.

Aksel. Toinen askel. Mike laskeskelee hitaasti ääneen kävellessään.
- Yyyksi, kaaaaksi, koo.. siis neeeeljä, ei vaan, hetkinen-
Pojan päässä suhisee. Jalkoja alkaa näkyä taas useampia kuin Mike on tottunut näkemään.
- Hiiskatti.
Nuorukainen jatkaa kävelyään, yhä jalkoja epäuskoisena tuijottaen. Hän törmää päätä pahkaa Lulun juottolan avonaiseen oveen, mulkaisee sitä ja kiertää sen. Hän kävelee sisään ja kerää taas kummeksuvia katseita ja kuiskintoja nurkkapöydissä.
Mike hymyilee väkinäisesti tyhjyyteen tuijottaen ja pysähtyy baaritiskin eteen.
- Maito, hän mutisee.

Poika jää hetkeksi paikalleen, kenties odottamaan jotakin, ja tuijottaa vinksottavilla silmillään varpaitaan, ja sanoo itsekseen:
- Niitä o iha liikaa... Apuva... Tulkee joku auttamoo...

MacKenzie läjäyttää apteekin oven auki hintelällä kädellään ja harppaa Saladinin luokse: "Sinä kolmikorvainen vaeltajahiiriopossumi! Mufloni! Numbatti! Vai aioit sinä purskahteleva mätäpaise paeta noin vain? Hah! Kuulehan siitä niin sanotusta teosomaattisfilosofistisestajumalopistasi, lapsikin, ja minä tarkoitan todella sellaista keskivertoisen typerää paikallista räkänokkaa, lapsikin osaisi kehitellä pitävämmän teorian ylösalaisin sormi nenässä ja pimeässä huoneessa! Ja yritä nyt edes esittää olevasi viisaampi kuin miltä näytät!"

MacKenzie puhkuu ja puhaltaa ja lysähtää kymmenisen senttiä kasaan tuttuun vetelän ryhdittömään asentoonsa. ”Niin, siitä linimentistä, senkin ällöttävä metsäsika, onko sitä erityistä? Luulen, että tyynyliinaani kasautunut vihreä tahma johtuu siitä, samoin kuin kutina kankussani, mutta reumatismiin se kyllä tehoaa. Luuletko, että siellä on ihottumaakin? Katsoisitkos kun en taivu? Häädän kuluttajansuojatontut, perääsi senkin kähisevä kyykäärme, mutta sillä välin aion ottaa ilon irti linjamenteistasi. Kerroinkos, mitä se edellinen sai aikaan? Ja mitä nuo ihmiset tuolla ulkona parveilevat? Tähän aikaan yleensä jalkeilla on vain omenapuitasi kansoittavat vintiöt.”

”Sinä öykkäröivä villaindri,” hän lisää.

Cirindë astelee haaveksuen kohti Lulun tupaa. Astuessaan sisään hän vilkaisee hieman ympärilleen. Moni kylän asukas oli jo paikalla, kuten aina tähän aikaan päivästä.
"Tee, kiitos" Hän sanoo ja etsii katseellaan vapaata paikkaa. Saatuaan teen käsiinsä hän siirtyy nopein askelin pöytään istumaan.

Muukalainen istuu Lulun tuvan ikkunapöydässä (kerrankin näin eikä syrjäisessä reunassa). Hänellä on edessään suuri lautasellinen ruispuuroa ja tuoppi olutta.
Hän seurailee kadun tapahtumia vaitonaisena lusikoidessaan puuroa.
Cirindën astuessa ovesta hän ottaa pitkän hörpyn oluestaan, pyyhkäisee suunsa kämmenselällä ja vilkaisee tulijaa, mutta kääntää sitten huomionsa takaisin puuroon.

Mukavassa maistissa oleva Hans kieriskelee Lulun tuvan lattialla naurusta hirnuen ja hakkaa nyrkillä lattiaa. "Saunatonttu... heheheee! Buahaahaa! Niin varmaan, tämä on jotain pilaa... Aidon näköinen on kyllä, täytyy myöntää. Hei tonttu, missä palaa? Eheheheeee! Nyt se tilaa olutta! Ei hittolainen, se puhuukin. Mikä aksentti! Hulvatonta!! Hei tonttu, mitenkäs sä saunaa vahdit jos olet päissäs?" Hihhiiihii... Hans pyyhkii kyyneliä silmäkulmastaan ja koittaa saada naurun lomassa henkeä. Tonttu puhuu Lululle surullisen näköisenä, ja Hans siirtyy edelleen epäuskoisena lähemmän kuuntelemaan tämän tarinaa.

"Vai että Igor... Joo on tosi surullinen tarina, mutta en usko sitä pätkääkään. Kuka täällä on noin taitava vatsastapuhuja? Hei Iigor, kuunteles tätä!" Hans huutaa alkaa hoilottaa epävireisesti "tontut sammuu, Igor vielä ryyppää" ja hyppelehtii samalla tontun ympärillä. Parin säkeistön jälkeen hänelle tulee kuitenkin huono olo ja hänen on pakko käydä ulkona oksentamassa.

"No onko se oksentaminen nyt noin ihanaa kun pitää joka välissä sitä tehdä? Itseäkin rupeaa inhottaa ja yritän juoda ihan rauhassa teetäni täällä", Melc ärähtelee ja tuijottaa pistävästi Delviniä, Hansiin taitaa taas olla aika vaikeaa saada mitään kontaktia.

Nainen pamauttaa kuppinsa tiskiin.

Muukalainen mulkaisee kulmiensa alta Hansia, mutisee jotain ruokarauhasta, kaapii lautasensa tyhjäksi ja hörppää oluen pois.
"Tonttuja jos ketä kannattaa kunnioittaa. Varsinkin jos arvostaa hyvää löylyä. Mutta siitäkös täällä välitetään kun ei anneta edes kunnon ihmisille aamiais rauhaa" hän jatkaa hiukan voimakkaammalla äänellä ottaessaan sauvansa ja hattunsa.
Sitten hän siirtyy majatalon ulkopuolelle sytyttelemään piippuaan ja haistelemaan aamun kasteista tuoksua. "Tänään olisi hieno päivä kävellä vähän."

Lulu pakenee kiirestii saunatontun puhetulvan alta heti kun Hans tulee kiinnittämään tontun huomion. Majatalossa riittää puuhaa aamuvarhaisesta aina iltamyöhäiseen asti ja Lulu yrittää parhaansa saada kaiken sujumaan jouhevasti.

"Douv senkin vätys, laita se teevesi kiehumaan en minä sinulle nukkumisesta maksa! Hae likaiset astiat pöydistä, kiillota oluthanat, joko uusi puuro on valmista?" Palvelustutyöt sinkoilevat edestakaisin Lulun komennuksen alla. Keittiöapulaisten jälkeen uhriksi joutuvat majatalon huoneista vastaavat palvelustytöt joita Lulu komentaa vuoteiden sijaamisesta ja lattioiden luuttuamisesta samalla kun toisella kädellä tarjoilee kylän väelle lisää olutta sekä luo paheksuvia katseita juopuneeseen Hansiin sekä teen laatua haukkuneeseen Delviniin. Kaikkea sitä joutuukin näkemään heti aamutuimaan.

Harmaa draakki seisoo siipiensä varassa baaritiskillä ja repii hampaillaan kylmästä kanasta sopivia palasia. Sen kumppani ei kiinnitä tähän mitään huomiota, vaan on kääntynyt tuolillaan sivuttain. Pitäähän sitä nyt olla selvillä siitä mitä tuvassa tapahtuu. Tiskiin nojataan vasta, kun ei pää muuten pysy pystyssä.
Viima kumoaa lasinsa tyhjäksi yhdellä pään kallistuksella ja lyö lasin tiskiin. Mitäs sitä turhia maistelemaan. Kevyt irvistys peittyy toispuoleiseen virnistykseen, kun sinitukkainen nuorukainen katselee lattialla räkättävää miestä.
"Joku on alottanut aikaseen", hän nauraa, kun sama mies hoippuu ovesta ulos ilmeestä päätellen oksentamaan.
"Vahvintako sinä sille annoit vai eikö sillä pää kestä?" Viima huikkaa majatalon emännälle, "Pitäisi varmaan teessä pysyä niin kuin muutkin täällä."
Edellisen viihdykkeensä painuttua tyhjentämään vatsansa sisältöä Viima siirtyy kaksi paikkaa oikealle, maitoa kittaavan pojan viereen. Hän heiluttaa kättään tämän kasvojen edessä. Muut paitsi etu- ja keskisormi on painettu kämmentä vasten.
"Hei kloppi! Montako sormea?"

Mike siirtää lasittuneet silmänsä vierelleen ilmestyneeseen hahmoon.
- Mikä on kloppi? Ai ja mitä sie kysyitkää? Sormia? Uotas...
Poika nostaa kätensä silmiensä eteen ja nyökyttelee päätä laskujen tahdissa.
- Kolmekytkolme, ja kolme niistä siun sormia.

Lulun kellarista puikahtaa vaivihkaa saliin hintelä hahmo, jonka kaavusta varisee märkiä multakokkareita. Olennosta lemahtaa voimakkaan puoleinen turpeen ja mädäntyneiden saniaisten tuoksu. Tuo näyttää puhuttelevan asiakkaita pöydästä toiseen. Mitä se oikein toimittaa? Ahaa! Myy onnea tuottavia jäniksenkäpäliä, paradoksien aatelia. Näemmä eivät mene kaupaksi, mutaiset ja veriset metsäjäniksen raajat.

"Osta", haiseva tyyppi töksäyttää edessään istuvalle kyläläiselle. "Osta raaja", hän tarkentaa. Hänen äänensä on kylmä kuin partahöylän terä, kireä kuin kiristysside, kuiva kuin hautajaisrumpu. Kynsien alla on multaa keskisuuren kaktuksen tarpeiksi. Ei mene kaupaksi, ei. Hyvä ettei tule mustelmia. Vaan liekö tuo ollut tarkoituskaan, kaupanteko. Kiinnittäessään huomion inhottavaan kauppatavaraansa hän tuli samalla vöhnäisseeksi isännän rahamassin.

Hän on siis varas. Sitäkin. Mutta aurinko alkaa olla korkealla. Nyt olisi aika sanoa hyvästi sinitaivaalle, hyvästi. Vaan onpa tuolla tiskillä hauskannäköinen draakki. "Sinunko?" Muukalainen puhuttelee leveän huppunsa suojista draakin lähistöllä nuojuvaa tyyppiä, joka näyttää puhuvan pojalle, joka heiluttelee käsiään ja mölisee jotakin puoliksi käsittämätöntä, puoliksi epäselvää. "Raaja?" muukalainen sanoo draakin omistajaksi epäilemälleen ja nyökkää kohti draakkia. "Osta kolme. Yksi lahjaksi."

Tämän valtaisan puhetulvan jälkeen muukalainen ottaa esiin neljä jäniksenkäpälää ja heiluttelee niitä asiakkaansa nenän edessä. Äkkiä hän alkaa hihittää ja sopottaa kimeällä äänellä: "En keksi mitään muuta sanottavaa kuin... Minusta se on erinomainen! Ha, ha, ha."

Theodore astuu apteekin ovesta sisään. Saladin seisoo tiskin takana, ja hänen ilmeestään voi nähdä, että hän on ottanut taas yhteen McKenzien kanssa. Taisi taas McKenzie näyttää parhaat luonteenpiirteensä? No kuitenkin, löytyisikö mitään selänkolotukseen? Kivut ei tunnu loppuvan, hän kysyy apteekkarilta. Theodore oli satuttanut selkänsä edellisenä päivänä halkoja kanniskellessaan, ja nyt sitä vihloi inhasti. Hän oli aina pitänyt apteekkarista ja hänen kärsivällisestä luonteestaan. Miten kukaan jaksoi asua sen ikivihaisen käppänän naapurissa?

Lulun tuvan suunnalta kuluu jälleen oksennuksen ääntä. Miksi ihmeessä ne juovat sitä yrttiteetä jos ei maha kestä? Pitää nyt vähän osoittaa kunnioitusta Lulua kohtaan, hän hän ajattelee turhaantuneena.

"Hyvinhän se menee", Viima naurahtaa pörröttäen poikasen hiuksia ja kääntyy penkillään. Hänen edessään seisookin yllättäen varsin multainen ilmestys, joka on päättänyt ilmeisesti jutella hänelle.
"Ai sinä olet taas niitä oudompia veikkosia. Kannattaisi käydä Kilaun kylässä, jännää porukkaa, tykkäisit varmasti", Viima virnistää. Hän on nähnyt reissuillaan oudompiakin seurueita. Hän tunkee kätensä taskuun ja pitää kiinni rahapussistaan. Kun sitä on pyörinyt lapsuutensa taskuvarkaana, tietää miten homma toimii. Hintelä hahmo nyökyttelee draakkia kohti ja tarjoaa irtonaista raajaa.
"Cida vai? Joo, se on minun seurassani. Ja ei, se ei syö roskaruokaa", Viima vastaa uteluihin vilkaisten tajottua jäniksenkäpälää, "Kysäisehän, jos jollekulle muulle maistuisi."

Delvin kumauttaa tyhjän kolpakkonsa monien muiden tyhjien oluttuoppiensa seuraan. Yrittäessään nousta pöydästään hän horjahtaa kompastuen seinään nojaavaan jousipyssyynsä. Hän lentää noin puolitoista metriä vaaka-asennossa suoraan eteenpäin. Mies nousee kiroillen ottaen tukea viereisestä pöydästä.
"Anteeksi, olen pahoillani." Delvin sanoo pöydässä istuvalle asiakkaalle.

Delvin pyyhkäisee likaa ja pölyä takkinsa hihoista parilla huitasulla, jonka jälkeen hän siirtää katseensa Melcin suuntaan.

"Älkäähän nyt neiti suivaantuko. Auttakaa mielummin tuota örveltävää miestä istumaan takaisin paikalleen."
Hän katsoo ikkunasta ulos. Valoa leviää maastoon auringon kurkistaessa pilven takaa.
"Onpa aurinko ehtinyt nousemaan jo korkealle. Minun taitaa olla aika lähteä muihin touhuihin."

Delvin poimii metsästysjousensa lattialta, kiittää emäntää ja poistuu majatalosta.