Utumno ja Angband

Miksi Utumno hajosi?

  • Koska se oli niin heikko.

    Votes: 0 0,0%

  • Total voters
    1
Niinhän sitä sanotaan Silmarillionissa (luku 1) että "Melkor alkoi kaivaa ja rakentaa suurta linnoitusta syvälle maan sisään", mutta miten suurta? Koska se oli maanalainen, sen suuruutta ei helposti nähnyt eivätkä valar edes tienneet, missä se oli, koska he joutuivat sitä etsimään.

Se ettei Utumnon kimppuun hyökätty heti Valarin lamppujen kaatamisen jälkeisessä taistelussa, johtui tietysti osittain Utumnon vahvuudesta mutta ennen kaikkea siitä, että valarilla oli yllin kyllin puuhaa tuhojen korjaamisessa, ja sittenhän he muuttivat Meren toiselle puolelle

Meille ei kuitenkaan kerrota juuri mitään Utumnon laajuudesta noina aikoina, kunhan vain mainitaan, että Melkor keräsi sinne "pahat henkensä" eli balrogit (SIlm. luku 3). Ja sitten Melkor rakensi toisenkin linnoituksen (ja asevaraston) eli Angbandin (jonka nimen liitin omin päin keskustelun otsikkoon; eikö olekin luontevaa puhua molemmista Melkorin/Morgothin tukikohdista saman katon alla?) jonka hän antoi Sauronin komentoon, toistaiseksi.

Haltioiden heräämisen jälkeisen ajan kuvauksessa (edelleen luku 3) pilkahtaa myös yksityiskohtia Utumnon laajuudesta. Paljon kysymyksiä herättäneessä kohdassa, jossa puhutaan mahdollisesta kaapattujen haltioiden muokkaamisesta örkeiksi, sanotaan "Sillä kuka elävistä on laskeutunut Utumnon kuiluihin, kuka on tutkinut Melkorin pimeät tuumat?" Siellä "kuiluissa", miten syviä ne olivatkaan ja miten paljon niitä oli, Melkorin kerrotaan tässä turmelleen ja orjuuttaneen vangiksi saadut haltiat. Ah ja voi. Nämä olivat sitten niitä kidutuskammioita par exellence. Olisikohan Melkorilla muuten riittänyt aikaa todella tehdä haltioista örkkejä ennen kuin puuhansa keskeytettiin?

Pian tämän jälkeen (edelleen sama luku) seuraa kuvaus Utumnon piirityksestä, joka oli "pitkä ja katkera" (miten pitkä? kukapa tietää?) ja jonka loppuvaiheissa "sen porteilla käytiin monta taistelua". (Millaiset lienevät nuo portit olleet? Eipä kerrota, eihän?)

Mutta joka tapauksessa sota oli niin ankara, että maiden muoto muuttui ja "Peräpohjolan maat autioituivat kaikki noina aikoina; sillä sinne oli kaivettu suunnattoman syvä Utumno ja sen kuilut olivat täynnä tulia ja Melkorin palvelijoita." Tässä on taas yksi kuvaus Utumnosta, joka sekin jättää aika paljon mielikuvituksen varaan. Kovasti vain muistuttaa erästä Helvettiä, sanoisin.

"Mutta viimein murtuivat Utumnon portit ja sen saleista riivittiin katot alas, ja Melkor pakeni kaukaisimpaan kuiluun." Sieltä siis raahattiin Melkor ulos, mutta "'valar eivät löytäneet kaikkia mahtavia holveja ja luolia jotka oli kätketty Angbandin ja Utumnon linnoitusten alle. Niissä asui yhä monia ilkeitä olentoja..." Tässä annetaan sivumennen ymmärtää, että samassa sodassa ratsattiin (luonnollisesti) myös Angband, jota ei muuten mainita. Ja Utumnosta saamme taas tietää, että holveja ja luolia siinä riitti, ja ne oli myös osittain hyvin kätketty, varmuuden vuoksi.

Lieneekö muuta tietoa Utumnosta? Ehkäpä joissakin tarinoiden varhaisemmissa versioissa, kuten Kadonneitten tarujen kirjassa, mutta minusta tämä yksityiskohtia karttava kuvaus on sangen tehokas juuri sen vuoksi, että se jättää tilaa mielikuvitukselle.Muutamalla vahvalla vedolla kuvaillut pääkohdat ja tärkeimmät tapahtumat. Oikein hyvä niin.
 
Asiaan mitenkään liittyen, Utumno ja Angband ovat inspiroineet useampaa metallibändiä nimen muodossa (Utumno neljää ja Angband kolmea). Osa on jo hajonnut , mutta osa on edelleen toiminnassa. Ei ne Valaritkaan kaikkeen pysty.*tsirp*
 
Ylös