Uusi virallinen aamutopikki

Mulla on joka kevät jossain vaiheessa tämä sama kummallinen tuntemus: että kesä on jo pitkällä, vaikkei se ole vielä edes alkanut! Äsken kävin aamukävelyllä lähirannassa auringonpaisteessa ja linnunlaulussa ja silloin se iski!
 
Mukava reissu naapurimaahan on takana. Ei viisureissu vaan ihan perhematka. Mutta nyt olen vielä niin rääkistynyt reissusta että ajatus kohta edessä olevasta töihin raahautumisesta ehdistaa. Nyt muistan taas niin elävästi sen miksi töissä ollessa ei viikonloppuja täytetä kulkemisella, vierailla yms. kuin 1-2 kuukaudessa. Ja niin kivaa kuin kaikki tällainen erilainen onkin niin nyt melkein toivoisin jaksamistasojeni takia että takana olisi ihan tavallinen kotiviikonloppu. Minä en todellakaan tahtoisi palata tekemään täysiaikaista työtä vielä pitkään aikaan. Mutta se taitaa olla kuitenkin vuodenpäästä pakosti edessä. Kontrasti vaan on niin hurja kun nyt on pari vuotta kuitenkin jaksanut oikeasti elää ja nyt hyvin konkreettisesti tajuan miten kaikesta hauskasta tuleekin taas taakka kun sellaisten takia ei ehdi palautua työviikosta ennen seuraavan alkua. Vielä kaksi viikkoa pitäisi nyt jaksaa töitä. Sitten ei olekaan taas seuraavasta työpätkästä tietoa. Ja suoraansanottuna olen siitä aika iloinen.
 
Hämmentää. Minulla on tasan kuusi päivää kakkosvuoden koulupäiviä jäljellä, jos tätä maanantaita ei lasketa.
Ihanan rentouttava viikonloppu takana ja yleinen hajotus voitettu. Kyllä tästä ainakin siedettävä maanantai tulee.
 
Olen tässä aamuhämärissä huomannut käyttäneeni paljon aikaa ja energiaa, kun olen yrittänyt saada kuutiota sisään pyöreästä reiästä. Olen todennut ongelman, käännellyt kuutiota, yrittänyt puristaa sitä kasaan, hionut kulmia. En ole oikeastaan milloinkaan kysynyt, miksi tuon kuution pitäisi päästä tuosta reiästä. Olin vain huomannut yhteensopimattomuuden ja päättänyt ratkaista sen.

Ja tämä oli sitten metaforaa, jos meinaatte kutsua valkotakkiset sedät paikalle tätä koalaa pyydystämään.
 
Jahuu! Tänään ei tarvinnut herätä ennen viittä eikä olla töissä seitsemältä! Vielä olen sen verran kierroksilla, etten osannut nukkua seiskaa pitempään, mutta ihanaa silti mennä vasta kymmeneksi :)
 
On oikeastaan aika jännää raahautua viikon läpi yliväsyneenä. No, tunnilla ehtii nukkua jos yöllä jäi unet vajaiksi.
 
Eilinen meni taas ihan nukkuessa. Kaaduin nukkumaan kahdeksi tunniksi töistä tullessa ja siihen päälle vielä 9 tunnin yöunet. Mikäpä siinä oli herätessä tähän aamuun. (paitsi että aurinkoinen ja lämmin vapaa-aika meni ihan harakoille). Työmatkalla polkiessa näin kaksi ketunpoikasta. Niillä oli pesän näköinen painauma ihan teollisuusrakennuksen seinää vasten ja parinkymmenen metrin päässä kulkee vilkas raskaan liikenteen tie Turun satamaan. Ketuille näyttää kelpaavan tuollainenkin asuinympäristö, mutta taitavat olla enemmän liikeellä öisin ja hiljaiseen aikaan. Kiva niitä oli päästä näkemään. :)

EDIT:// Iltapäivällä kotimatkalla vilahti supikoira. Sitä en ole ennen täällä päin nähnytkään. Kaikenlaista karvaturria on liikekannalla.
 
Last edited:
Viimenen koulupäivä! Tämä on oikeastaan hämmentävää. Ulkona on ihanan kesäistä ja kaunista ja miksi pitää olla sisällä kun voisi ihan yhtä hyvin olla ulkona... ulkonakin voisi opiskella.
 
Aamu alkoi vissiin neljän ja viiden välillä, en oikein muista. Ehkä jo hivenen ennen neljää. Joka tapauksessa aamukahvit maistuivat jälleen ja piirsin hobgoblin-jousimiehen polviasennossa - kenties mäen takana karavaania väijymässä? Viimeinen vapaaehtoistoimi ennen kesätaukoa on tänään, syksyllä varmaan jatkan. Kun ei tarvitse kiirehtiä aamuksi minnekään, voisin nukkua vähän lisää, toisaalta saatan kyllä virkistyä ihan muutenkin, kun yritän vaan touhuta jotain. Viime aikoina olo on ollut parhaimmillaan puolen päivän ja iltakuuden välillä. Nyt lähden kyllä aamukävelylle, jääköön kone ja piirroskynät hetkeksi!
 
Nyt mennään ensimmäistä kertaa vuosiin rauhallisin mielin matikan kokeeseen. Tähän voisi melkein tottua.
 
Olen mennyt nukkumaan yhdeltätoista ja herännyt neljältä. Aamun olen pyöritellyt barbaarikansojen taso- ja ikäjakaumia matemaattisia operaattoreita hyödyntäen. Ei ole tullut valmista ja olen aika tööt. :knockout:

Edit: En väitä että yllä mainitussa olisi järjen hiventäkään. :D
 
Edit: En väitä että yllä mainitussa olisi järjen hiventäkään. :D

Pitäiskö olla? Musta on vaan hyvä että ihmiset tekevät asioita joissa ei ole ns. mitään järkeä. Esim. monet harrastukset ovat sellaisia että ei niissä järkeä ole, mutta koska niiden tekeminen on kivaa niin mun mielestä niistä on hyötyä. Mä olin tänä aamuna kaksi ja puoli tuntia metsässä keräilemässä syötäviä kasveja. Tosi järkevää hommaa, kun kaupassa olisin selvinnyt moisesta viidessä minuutissa, eikä taloudellinen hyöty ole kummoinen. Vaan kun harrastukset pitää päänupin kunnossa.
 
Kiitos, Husky. :) Sain muuten tässä aamuhämärissä mainitsemani barbaarisimulaattori-väestömallin jonkinmoiseen kuosiin, ja olen aika tyytyväinen siihen.
 
Ottaa päähän joten jätin eilen kiukuissani iltapalan väliin. Yllättävää on ettei nyt tunnu sitä tajutonta ja tajunnan vievää nälkää mikä yleensä seuraa sitä etten syö iltapalaa kyllin myöhään. Ehkä voisinkin opetella pois myöhäisistä iltapaloista. Mutta silti ottaa päähän.
Mutta tänään pääsee taas tapaamaan kontulaisia ja fiilistelemään vanhaa Makasiinia :) Lisäksi työputki on nyt ohi ja seuraavista ei tietoa. Olen ihan tyytyväinen tilanteeseen. Saan vähän rahaa tilille kun kuukauden huhkin ja nyt kumminkin edessä todennäköisesti aika rauhallinen kesä.
En pysty päättämään olenko tyytyväinen vai pahantuulinen. Tyytyväisenä olisi kivempaa, mutta jos olen liian tyytyväinen niin huonotuulisuuden syys pompatessa mieleen kontrasti on liian suuri ja se saa tilanteen tuntumaan vielä pahemmalta. Pitää nyt kuitenkin ehkä yrittää ainakin tänään pitää lippua korkealla. Huomenna voi sitten murjottaa kun on kaksin tytön kanssa kotona :p
 
Hyvää huomenta. Tuli herättyä varsin pirteällä mielialalla. Koeviikko ei stressaa ja kaikki tuntuu olevan hyvin.
 
Huomenta. Muistuttelen näin päivän alkuun, että uusi juhlapuun kuvahaaste pitäisi jonkun keksiä. Douv kyseli "Kevät koittaa Sauronille"-piirrokseni taustatarinaa eilen, joten muillekin kerrottakoon, että Sauronhan siinä heittää pajavasaran pois ja lähtee Morgothin matkaan Aulën ihmetellessä taustalla. Kaksi maassa olevaa lurppakorvaista koiraa ovat muuten susia korvat luimussa, vaikkeivät näytäkään siltä; nämä tietysti tekevät kunniaa ihmissutten herrana tunnettuna tulluksi Sauronille. Lepakkokin muistuttaa vampyyreistä ilmassa. Piirros on siis paljon hienompi kuin miltä näyttää! :grin:

Tänään ohjelmani muodostuu työmäisestä toiminnasta (ei pakollista), terapiakäynnistä ja baileyskahvien tarjoamisesta jalkavammasta toipuneelle ja kotiin päässeelle kaverilleni. Muuten viikko-ohjelma näyttääkin paljon tyhjemmältä, pitää keksiä jotain.
 
Kerrankin sain herättyä tarpeeksi aikaisin, jotta voin käyttää aamun hyödyksi. Tämä siis johtuu siitä että viitsin mennä säälliseen aikaan nukkumaan, mitä ei ole tapahtunut vähään aikaan.
Mutta niin, huomenta vain. :)
 
Huomenta, Suomi. Päiväohjelmassa pakkausta huomista varten ja Lord of the Rings LCG:n peluuta; siinäpä on vasta korttipeli paikallaan. Lounaaksi kalapuikkoja ja uusia perunoita, päivällisen sijaan syön ehkä vain voileipää.

Torstaina pitkä kyyti Onnibussilla, matka-aika päälle viisi tuntia. Yksi vaihto sattuu Jyväskylässä, enkä tiedä kuinka hyvin Onnibussi sellaiset järjestää. Ainakaan ei pitäisi sataa, joten mahdollinen odotusaika on varmaan ihan ok. Aika täyteen nämä linjat aina vedetään, että saapa nähdä ollaanko kuin sillit suolassa.
 
Tietääkseni Onnibussi ottaa huomioon vaihdot ja jatkoyhteydet, eli jatkobussi ei jätä, vaikka toinen bussi vähän myöhästelisi. Tietoon vain kuskille, että jatkoautoon pitäisi ehtiä ja siinäpähän koko väki odottaa että loputkit matkustajan pääsevät jatkokyytiinsä.
 
Tänään olisi sitten Finnconin virallinen avajaispäivä, vaikka jo eilen olisi ollut jotain. Olo ei ole kyllä paras mahdollinen, väsyttää ja päätä särkee, mutta jospa tämä tästä buranan ja kahvin myötävaikutuksella. Kiinnostavia aiheita conin ohjelmassa tänään olisi Suomalainen mytologia (klo 11-12), Keskiajan heraldiikka ja sen käyttö fantasiassa (12-13), Myytit ja kansanperinne ym. (14-15) ja Sadut - portti kauhun maailmaan (17-18). Tyhjiä aukkoja klo 13-14 ja 15-17.

Kyllähän tässä olisi matskua elämäni ensimmäiseen coniin, että että...
 
Ylös