Uusi virallinen aamutopikki

Ihan mielenkiintoinen työmatka oli Turun laidasta toiseen, kun vain isommat kadut oli ehditty aurata. Ranskalainen ajopeli osoitti taas olevansa järkivalinta: kun eskarin tienhaarassa oli jäädä pohjasta kiinni aura-auton siihen työntämään ylimääräiseen lumiesteeseen, siitä selvisi nostamalla maavaraa. 👍🇫🇷
 
Joo-o, Turun seudulla saa varmaan hakea 2000-luvun alusta viimeistä kertaa kun on yhtä paljon tullut lunta kerralla. Sitten oli 1980-luvulla ainakin 3 vastaavaa. 2010 ja 2011 tuli myös paljon mutta ne tuli muutamassa erässä. Aiemmista en niin muista. Kai tuossa taas pari tuntia menee pihalla tänäänkin. Aura-auton (yöllä) kasaama valli täytyy ainakin ajotien edestä purkaa. Syreeniaita mennee uusintaan ainakin osaksi tämän takia, sen verran mutkalle ovat vääntyneet.
 
Last edited:
offia koska kello on reippaasti yli 12, mutta vanhempien luona ikkunani alla kasvava syreenipensas on selvinnyt esim 2011 lumitalvesta, jolloin puoli metriä paksu jäätynyt nollankelinlumi humpsahti kerralla katolta pensasparan päälle. Oksia meni poikki enemmän kun mitä niitä jäi ehjiksi. Leikattiin alkukeväästä pensas lyhyeksi, siten että korkeimmat leikkauskohdat olivat ehkä 30 sentin korkeudella maasta. Toipui kesällä kasvamalla metrin kerralla, kuin mitään ei olisi tapahtunut. Sama tapahtui joka luminen talvi kunnes katolle asennettiin ihmisten turvallisuuden vuoksi lumiesteet.
 
Tuo on melko vanhaa puskaa, mutta voi tuota koettaa. Tuumin vaan että rungot saattaa olla halki tyveen asti kun on niin mutkalla. Osa nojaa kyllä eilen tehtyihin lumikasoihin. Kiitoksia Sidhiel.
 
Veikkaan, että puskan ikä ei ole ongelma, tuo meidänkin yksilö on ainakin 80-luvun alusta, kun nykyistä taloa alettiin rakentaa. On mahdollista, että se oli paikallaan jo aikaisemman ja puretun talon aikana, ehkä 40-50 luvulta.
Kun syreenin leikkaa noin dramaattisesti, kannattaa varautua siihen että se ei sinä kesänä kuki ollenkaan, vaan käyttää voimansa uusien oksien kasvattamiseen. Yleensä kyllä leikkuuvuosina se teki aina ihan hillittömän kokoiset lehdet.
 
Yleensä ottaen syreeni on kai aika sitkeä, ainakin jos kuvittelee hävittävänsä sen vain leikkaamalla juuresta poikki. Lehtipuuthan puskevat uusia versoja runsaasti tuoreesta kannosta ja syreeni juuriversoilla muutenkin levittäytyy, jos ei niitä versoja pois.
 
Huomenta jälleen. Nyt riittää pakkasta (-22 enimmillään), mutta yöllä ei tuullut kuitenkaan. Yritin nukkua nyt siinä rakentamassani lumikammissa, mutta ei tuota ihan nukkumiseksi voi nimittää, yöpymiseksi pikemminkin. Huomasin, että paksu puhallettava retkipatjani näyttää vuotavan. Se olikin viimeksi käytössä juhannuksena ja olen sen jälkeen nukkunut toisella ilmapatjalla. Näin tulee seurattua vähän varusteitten kuntoa. Onneksi tänään saa tehdä töissä mitä lystää, kunhan tekee töitä. En ole virkeimmilläni.
 
Huomenta!
Olen nyt ensimmäistä kertaa tänä vuonna matkalla Turkuun töihin. Ohjelmassa on vielä tänään hieman koulua, jonka jälkeen saan aloittaa antiikkikimonoiden kunnostamisen. Hirvittää jo etukäteen, sillä kirjaillun silkin kanssa ei pelleillä. Luulen, että kyllä sekin alkaa lutviutua, kunhan muistaa keskittyä tekemiseen eikä mieti mahdollista epäonnistumista.
 
Tänä aamuna ei olisi huvittanut nousta lämpimästä sängystä, mutta pakkohan sitä oli koira ruokkia ja viedä ulos leikkimään. Sysi ei välitä kylmyydestä ja olisi niin mielellään jäänyt ulos möyrimään hangessa. Jostain syystä ei ymmärtänyt, kun sanoin, että minua ei huvita seisoksia -29 asteessa.

Ärsyttävästi sisälläkin on aika kylmä, noin 17. Toivottavasti alkaa pikkuhiljaa lämmetä. Lämmittävää aamuteetä joudun vielä odottamaan, koska rautatabletin jälkeen pitää odottaa pari tuntia, ennen kuin juo kofeiinipitoisia, jottei raudan imeytyminen heikkene.

Kuitenkin ihan mukava tunnelma tähän päivään, ei valittamista. :)
 
Joku pohjoisamerikkalainen vaihto-oppilas ihmetteli pari vuosikymmentä sitten suomalaisten sisukkuutta pakkasessa. Siinä missä Yhdysvalloissa koko kylän väki kokoontuu samaan kartanoon roihuavien takkatulien ääreen huopiin kääriytyneinä kaakaomuki kädessä (tavallinen teema telkkarisarjoissa), Suomessa koirat ulkoilutetaan normaalisti, lapset menevät kouluun ja aikuiset töihin. Mitä siitäkin olisi tullut, jos talvisodassa olisi jääty lämmittelemään varuskuntiin? Финская Советская Социалистическая Республика?

Täällä on pakkasasteita noin 25. Koiralla oli töppöset tassuissa ja kiersimme lyhyemmän lenkin korttelin ympäri. Pyöräilemisen sijaan kävelin töihin. Se ajoviima olisi ollut liikaa ja pyöräni on sitä paitsi hiljalleen hajoamassa. Takapyörän ratastossa on jokin osanen kulunut ja normaalistikin siellä rusahtaa välillä ikävästi polkiessa, mutta eilen töiden jälkeen polkimet pyörivät alkuun ihan tyhjää. Runsaan viikon päästä pukkaa lomasta ja silloin voin viedä pyörän huoltoon.

Kävellessäni havaitsin, että olin jälleen kerran ylipukeutunut. Takin alla oli ohut fleece, koska vyötärön seutua palelsi ohuemmalla paidalla koiraa ulkoiluttaessa. Pitäisi olla jokin leveä kangasvyö vyötärön ympärillä eli jonkinlainen vyötäröliina kaulaliinan tapaan. Kaula-aukkokin oli liian väljä, mutta sitä varten minulla on sekä kauluri että kaulaliina. Käsissä oli paksut rukkaset, joita ei tosin koiraa ulkoiluttaessa voi pitää, koska niillä ei saa luotettavaa otetta fleksin kahvasta. Narunkin päässä koira on iloisesti vetämässä suojatietä ennen että nyt mennään auton alle, joten sitä ei voi päästää hetkeksikään vapaaksi. Se uskoo autoilijoiden pysäytyskykyyn rutkasti enemmän kuin minä.
 
Toissa vuonna olin ainejärjestön Pohjois-Suomen reissulla, suunnilleen reitillä Hki-Oulu-Rovaniemi-Kuusamo-Muhos-Hki. Otin mukaan kaksi villapaitaa, jotta toista voisi pitää tila- ja navettavierailuilla ja toista parempana. Koko viikon olikin sitten 30 astetta pakkasta, joten molemmat villapaidat sai pitää yhtä aikaa päällä, kun kuunteli esittelyjä pakkasessa.

Kun sitten viime tammikuussa olimme lähdössä kolmen yön reissulle Tarttoon, ajattelin etukäteen, ettei siellä luultavasti yhtä kylmää ole. Ja matkan koittaessa tuli selväksi, ettei kylmää tosiaankaan olisi, kun Etelä-Suomessakaan ei ollut lumesta tietoakaan. Nyt näyttää lupaavan Tarttoonkin huomiselle 25 asteen pakkasta, joten olisi sinnekin puettava enemmän päälle.
 
Huomenta. Viikko sitten nukuin pari peräkkäistä yötä huonosti, koska en saanut mentyä nukkumaan / nukahdettua normaaliaikaan. Kuitenkin päätin yrittää saman tien muuttaa vuorokausirytmiäni, ja se näyttääkin onnistuneen! Luulen että olen nyt viikon ajan mennyt nukkumaan vasta kymmenen jälkeen enkä ole noussut ennen kuutta. Useampana aamuna olen herännyt vasta lähempänä kahdeksaa. Kirkasvalolampun edessä istumisen olen ajoittanut välillä 8.00-8.30. Tällä hetkellä uusi rytmi tuntuu toimivan paremmin kuin vanha, sillä sekä aamuun että iltaan vaikuttaa tulleen lisää virtaa. Tietysti muutos mahtunee normaalivaihtelun piiriin, ja pian voi tulla taas takapakkia, mutta olen silti toiveikas. Onhan se mahtavaa, jos voi heti aamukahvia juodessaan kirjoittaa Aamutopikkiin! :D
 
Huohhh en saanut unta koko yönä, enkä edes tiedä miksi. Kroppa vaan totesi että nyt ei nukuta. Väsyttää tuhottomasti, varmaan simahdan viimeistään yhdentoista aikaan. Joka tapauksessa tästä päivästä ei näytä tulevan yhtään mitään, ainakin näillä unimäärillä. Enkä tahdo nukkua koko päivää ja herätä illalla, joten pakko vain sinnitellä.
 
Kun katsoo ulos, niin huomaa eron parin viikon takaiseen. Siellähän on jo valoisaa tähän aikaan. :)
Muutama viikko sitten puolipökerryksissä herätessä piti oikein sanoa itselle, että päivät pitenevät ja olleen menossa kevättä kohti.

Koita jaksaa Sidhiel, nuo tuommoiset yöt eivät ole mistään kotoisin. Tuollaisen jälkeen koko kroppa on ihan oudon tuntuinen ja jos menee väärään aikaan nukkumaan (päivällä), niin auta armias. Itse kellahdan tuollaisen jälkeen yleensä iltaseiskalta melko puolikuolleena nukkumaan.
 
Herättyäni joskus pimeän aikaan en poikkeuksellisesti ruvennut kaivelemaan kelloa kännykästä, vaan päätin yrittää saada vielä unta ja horrostin sängyssä määrittelemättömän ajan. Kun päätin nousta, olikin kello jo melkein kahdeksan, eli kirkasvalolampun aika. Nukkumaan olin mennyt illalla vähän yhdentoista jälkeen, mutta toisaalta olin loikoillut aiemmin päiväunilla pariinkin otteeseen. Vielä ei rytmi ole kuitenkaan vakaa, kyllä välillä olen mennyt nukkumaan jo ennen kymmentä ja herännyt kuudelta, ja päiväunien tarvekin vaihtelee. Silti suunta on minusta oikea.

Tänään olen sopinut kävelylenkistä kaverini kanssa alkuiltapäivästä ja saunaillasta toisen kanssa. Välille mahtuisi monta tuntia, jotka voisi käyttää roolipelihommien valmisteluun; lauantaiksi on suunniteltu DunkkuHarnia (Dungeons & Dragons 5th Edition sovitettuna Harn-maailmaan). Toivotaan parasta.
 
Aamu alkaa mukavasti Plevnan 5,5% suodattamattomalla omenasiiderillä. Tai jos rehellisiä ollaan, niin aamu alkoi kahvilla jo vähän viiden jälkeen, mutta tosiaan nautin nyt tätä janojuomaa. Eilen kävelyllä käydessä oli niin aurinkoinen ja kaunis ilma, että päätin juhlistaa sitä hakemalla Citymarketista kylmän alkoholijuoman, ja kun siinä hyllyillä olin, otin muutaman huoneenlämpöisenkin juoman (jotka ovat toki nyt jo kylmenneet). Eilinen palautusjuoma oli Saku ja illalla testasin Teerenpelin punaherukka-verigreippiginilonkeron. Tässä alkaa pikku hiljaa saada alkoholismia hyvälle alulle, kun ei tarvitse töihinkään mennä ikinä. Nykyinen siideri alkaa loppua pian, mutta jääkaapissa olisi vielä Plevnan vehnäolut, tumma Keisari ja vehnäinen Keisari. Jos näillä pärjäisin yhdeksään ja hakisin sitten lisää viinaa.
 
Täällä aamu ei alkanut niinkään mukavasti, kun piti taas kerran nousta töihin huonosti nukutun yön jäljiltä. En tahtonut alkuun saada millään unta, torkahdin ja heräsin vain uudelleen ja uudelleen, ja sitten aamupuolella näin niin levottomia unia että heräsin niihin tämän tästä. Ehkä ei olisi pitänyt syödä suklaata ja jäätelöä juuri ennen nukkumaanmenoa, vaikka toisaalta sunnuntain ja maanantain välinen yö tuntuu kyllä olevan aina vaikea ihan syömisistä riippumatta. Onneksi oli edes kaunis pyöräilysää, muuten liikkeellelähtö olisi saattanut tuntua lähes ylivoimaiselta.

Tämä aamu onkin tavallaan paluu arkeen: pääsiäisen ajan lyhyet työviikot ovat takana, aivojani ja käsiäni myös työpaikalla hiljaisina hetkinä syksystä asti työllistänyt minikuvakirja tehty ja samoin luppohetkiin työn lomassa hilpeää puuhaa tarjonnut Tolkien Mailing Competition kisattu. Nyt ei auta kuin tarttua taas tosissaan gaelin opiskeluun ja ehkä vähän vilkuilla kuoronuottejakin, jos sattuu oikein hiljaista olemaan.

Saa nähdä, miten sopeudun sitten, kun koronan jälkeen palataan siihen ihan oikeaan arkeen, täällä alkaa taas käydä vieraita ja minulle tulee työpari aamupäiviksi. Tällä hetkellähän minua tässä aulassa työllistävät lähinnä posti- ja logistiikka-asiat, avainhallinta, kulunhallinnan aputehtävät ja kiinteistön kunnossapitoon liittyvät asiat, ja kun ei ole mitään virallista tehtävää, saan rauhassa puuhailla omiani. Minusta on siis tulossa ihan piloille lellitty.
 
@Isilmírë on siis kuin työtön, mutta hänelle maksetaan palkkaa eikä pakoteta hakemaan työpaikkoja? Kuulostaa hyvältä! 👍 (No, toki aikaisin herääminen on miinusta, jos on aamu-uninen)
 
Ylös