Uusin kirjasi

Tänään oli hieman asioita hoidettavana Lappeenrannassa, joten kävin samalla antikvariaatti Sumassa ja muutamassa muussakin paikassa. Mukaan tarttui kassillinen erilaisia kirjoja ja sarjakuvia, mutta paras löytöni oli ehdottomasti tämä englanninkielinen kuvateos. Joe Earle: Splendors of Imperial Japan - Arts of the Meiji period from the Khalili collection (310 x 235 x 38 mm kokoinen yli kolme kiloa painava ja 468 sivuinen järkäle)

Olen fanittanut jo vuosien ajan japanilaisia metallityömenetelmiä ja kivi/puu/luukaiverruksia ja tuo kirja oli täynnä tarkkoja lähikuvia erilaisista Okimonoista, maljakoista ja muistakin meijikauden taide-esineistä. Suurin osa on ihan henkeäsalpaavia käsityötaidon mestarinäytteitä.
Keräsin aikoinaan pinterestiin kuvia itämaisista antiikkiesineistä, ja siellä on ehkä noin 30-40 samaa valokuvaa mitä huomasin myös kyseisessä kirjassa, mutta kirjassa kuvat olivat paljon tarkempia ja oli mukava löytää myös useita semmoisia esineitä joita en ollut nähnyt muualla aikaisemmin.

Tuossa linkki kyseiseen pinterest-kansiooni, jos joku muukin on kiinnostunut samantyyppisistä asioista. https://fi.pinterest.com/mikkoanttonen/impressive-crafts-oriental/ Myös aasialaisista aseista on erillinen kansio: https://fi.pinterest.com/mikkoanttonen/oriental-weapon-crafts/ Lopetin kuvien pinnaamisen joskus viime kesän aikana, koska kyseinen saitti alkoi viemään aivan liikaa vapaa-aikaani, mutta sinne ehti kertymään vajaassa vuodessa aika huikea määrä kuvia useistakin eri genreistä.. Pääaiheita japani/viikinki/steampunk-esineet, antiikkihuonekalut, teräaseet ja korut.
 
Last edited:
Nyt olen vähän kade. Minulla on japanilaista taidetta käsitteleviä kirjoja hyllyssäni lähinnä aihealueilta maalaus ja puupiirrokset, mutta yksi runsailla mustavalkokuvilla varustettu vanha kirja käsittelee myös japanilaisia taide-esineitä. Tuollaista tiiliskiveä kuin tuo Earlen teos olisi tosi hauska päästä selailemaan - varsinkin koska juuri Meiji-kausi oli monenlaisten uudistusten ja suuren luovuuden aikaa.
 
Ekotorin kierrätysmyymälään oli jostain ilmestynyt rivi fantasiakirjoja, joiden joukosta löytyi M.Zimmer Bradleyn Lady of Avalon, eli Avalonin Usvien 'prequel'(mitä tuokin on suomeksi? 'etko-osa???'), joka lähti mukaan 2,5 eurolla. Muistan että tää oli kirjastosta lainassa joskus mutta taisi jäädä silloin kesken jonkun remontin takia tms.
 
Laitinen-Silvennoinen-Nikunen: Sahti - Elävä muinaisolut

Upea opus todellisesta perinnejuomasta. Sahdin historia, tapakulttuuri ja raaka-aineet käydään kirjassa läpi. Sisältää reseptejä joissa käytetään sahtia sekä ohjeita sahdin panemiseen. Oijoi, haaveilen jo testierästä. Sahti on hieno vanha suomalainen perinnejuoma ja tuoretuote (ja jostain syystä olen mieltänyt hobittien oluen enemmänkin sahdin kaltaiseksi - jo ennen kuin olin ikinä maistanutkaan mitään alkoholia), ja sen heikko saatavuus muualla kuin sahtipitäjissä on hienoinen surun aihe. Mutta kirja on hieno ja mielenkiintoinen!
 
En olisi aivan heti odottanut löytäväni vastaavanlaista laatutavaraa sieltä, mistä tämän tänään tapasin. B–]

cat-a.jpg

cat-b.jpg

cat-c.jpg
 
Last edited:
Tuo Constantinen katalaani-suomi-sanakirja tosiaan näyttää erittäin pätevältä. Joskus näkee noita kielioppi- yms. juttuja siellä sanakirjaosuuden jälkeen. Usein ei mitään, enintään jotain ääntämisestä, jos kielessä/kielissä on sellaisia piirteitä.

Viimeisintä hankkimaani kirjaa olen ollut osaltani synnyttämässä, tosin kirjoituksiani ei siihen lopulta päätynyt, kun en ehtinyt työstämään. Mutta on minut sentään esipuheessa mainittu. Kyseessä on Unelma paremmasta maailmasta - Moderni puutarha ja maisema Suomessa 1900-1970. Kirjan julkkari oli perjantaina. Kyseessä on siis katsaus (lähes 300 sivua) suomalaiseen puutarhataiteeseen ja maisema-arkkitehtuuriin viime vuosisadalla. https://shop.aalto.fi/p/894-unelma-paremmasta-maailmasta/
 
Olen taas sortunut kirjojen ostoon - paha tapa kaltaiselleni elämäntapaköyhälle. Voin tietenkin lohduttautua ajatukseen, ettei taloudellinen tilanteeni oleellisesti muuttuisi, vaikka olisinkin säästänyt rahat, ja voin aina käyttää uusia kirjojani kannustimina kohti henkevämpää ja tilaratkaisuiltaan ongelmallisempaa tulevaisuutta!

Ensin ostin kolme kirjaa matematiikan alalta:

1) Väänänen, Jouko; Matemaattinen logiikka, Gaudeamus; 1987
Alan suomenkielinen perusteos. Suuri määrä tehtäviä, mutta ei vastauksia niihin. Teoria on edistynyt tähän päivään huomattavan vähän, eli kelpo materiaalia. Kirjoittaja on merkittävin elossa oleva suomalainen loogikko, mutta hänen luomaansa dependessilogiikkaa ei kirjassa esitellä lainkaan.

2) Hedman, Shawn: A First Course in Logic; Oxford University Press; 2004
Alan eräs merkittävimmistä alan perusteoksista. Käsittelee tavanomaista lause- ja predikaattilogiikkaa vain vähän, ja sen sijaan esittelee laajasti sellaisia aiheita kuin malliteoria, todistusteoria, laskettavuuden teoria sekä kompleksisuusteoria. N=NP-ongelma täältä tullaan!

3) Ainsley, Robert; Bluff Your Way in Maths; Ravette Books; 1992
Missä taidot loppuvat, alkaa kova työ - mutta ken työtä kammoksuu se bluffia kaipaa! Mitä matemaatikoksi tekeytyvän tulee sanoa? Mitkä ovat oikeat puheenaiheet ja asenteet vaikuttavaan esitykseen? Kirja on ehdottoman humoristinen, mutta valitettavan totuudenmukainen, tässä muutamia otteita kirjan ajatuksista:

3.1) Matematiikan luonteesta:

"There are a lot of books about mathematics - usually very long ones with thousands of pages of small print without pictures, full of strings of odd-looking, apparently meaningless characters - like any university maths faculty. [--] Mathematics consists essentially of:

1) proving the obvious;
2) proving the not so obvious; and
3) proving the obviously untrue."

3.2) Tilastotieteestä

"The first problem of statistics is that they are often misinterpreted; if thirty per cent of all accidents are caused by drunken drivers, it means that seventy per cent are caused by sober ones, who are clearly therefore the greater danger."

Näiden lisäksi ostin vastajulkaistun romaanin nimeltä Krysanteemisyksy, jonka on kirjoittanut Jaro Karkinen. Voin suositella sitä lämpimästi, jos haastava proosa, maaginen realismi ja 1900-luvun alun Japaniin sijoittuvat historialliset romaanit menevät kuvainnolliseen mukiin. Omaan - usein vieroksuttuun - makuuni luultavasti tähän mennessä paras lukemani 2000-luvulla kirjoitettu suomalainen romaani. Kirja on toistaiseksi aika kallis, enkä tiedä painosmääristäkään. Kenties se ilmestyy joihinkin suurempiin kirjastosysteemeihin ennemmin tai myöhemmin, mene ja tiedä.
 
Last edited:
Täällä taitaa olla liian sivistynyttä porukkaa. :) No, minun viimeisin kirjani on ihan Fantasy Craft -roolipelisäännöt. Todennäköisesti en koskaan tule pelaamaan enkä varsinkaan vetämään ko. peliä, mutta tykkään sääntöjen lukemisesta. Toki Vankileirien Saariston uusin painos houkuttaisi, jos sen jostain saisi vähemmän tähtitieteelliseen hintaan. Tosin Jukka Nevakiven "Apu Jota Ei Annettu" pitäisi lukea ensin alta pois, että saisi tekosyyn ostaa.
 
Alennuin ostamaan neljä lahjakirjaa joulupaniikissa. Äidilleni tuli Steven Schraderin Se minkä ansaitsimme - kertomuksia New Yorkista, isälleni Timo Hellenbergin ja Nina Leinosen Silminnäkijät - taistelu Ukrainasta, veljelleni Aisopoksen Faabelit ja tämän vaimolle (eli kälylleni) Jean de la Fontainen Faabeleita. Kaikki Tampereelta Tulenkantajien kirjakaupasta.

Tehty mikä tehty, lottoamallakin voi joskus voittaa... :|
 
Minä löysin eilen raitiovaunusta Boris Akuninin, Erast Fandorinin tutkimusten ensimmäisen osan, Asaselin salaliiton. Se oli tyhjällä penkillä metrolehden väliin jätettynä. Istuin sen takana olevalle penkille. Kävin sisäistä kamppailua, ottaisinko sen vai en. Kun reilun vartin jälkeen olin jäämässä pois ja kukaan ei ollut osoittanut sitä kohtaan mitään kiinnostusta totesin sen olevan kohtaloni. Nappasin kirjan kainalooni ja hyppäsin ratikasta. Ehkä tästä alkaa tapahtumaketju, joka muuttaa koko elämäni.
 
Last edited:
Sain joululahjaksi Kullervon tarinan ja Pirunkehdon, ja tänään ostin puoleen hintaan Mike Pohjolan romaanin 1827. Toivottavasti pääsen lukuhommiin, olen ollut kovin huono siinä viime vuodet.
 
Kullervon tarina ja Harry Potter ja kirottu lapsi odottavat miulla lukuvuoroaan. Kunhan koulukiireiltäni ennätän.
 
Kolmannen Valtakunnan Lähettiläs tarttui mukaan 12 eurolla kilokirjasta (alkup. ovh 45 euroa). Loistava historiankirja, kerrankin jotain muuta kuin sitä lööppihistoriaa, mitä nykyään tungetaan joka tuutista apurahojen toivossa.
 
Joululahjana hyllyyn ilmestyi kierrätettynä Elimäen kootut tarkoitukset, tuo paikannimien Melkö mainiohko selitysopas.
 
Lienee Iisalmen Ruhtinaskunta, joka yhdistelee omaa sukuhistoriaa ja yleistä Suomen historiaa muutaman sadan vuoden ajalta. Pakko lukea koska tarinamuodossa olevat historian tapahtumat jäävät paremmin mieleen kuin pelkät vuosiluvut.
 
Alkaa käydä taas kevytmielinen ostelu tavaksi. Lieventävänä asianhaarana sanon kuitenkin, että neljä kovakantista kirjaa maksoivat ympäristökuljetuksen kera vain hivenen yli 40 euroa, ja kaksi kirjoista on tarkoitettu veljentytöille lahjaksi. Kyseessä olivat: Hobitti (elokuvakansilla, yäk!), Topeliuksen lukemisia lapsille, Petteri Pietikäisen Hulluden historia ja jokerina Tuomas Hovin Vlad Tepes ja vampyyrikreivi Dracul. Hobitinhan ostin jo äänikirjana vanhemmalle veljentytölle, saapa nähdä, tuottaako näin aggressiivinen aivopesu tuloksia.
 
Tänään tuli Adlibriksen alesta tilattu paketti, jossa olivat seuraavat Tolkienin teokset:

Kirjeet
Herra Bliss
Seppä ja satumaa
Bilbon viimeinen laulu

Jälkitoimituksena tulee vielä Tolkien's World- värityskirja.

@Kointähti, siun vinkkisi ja miittiajanvietteesi ovat vaarallisia miun valmistumistani ajatellen. :D <3

Ps. Sain tänään vihdoin haettua tuon värityskirjan paikalliselta R-kioskilta, jonne se oli toimitettu. Tiedetäänpä, mitä tämä tyttö tekee vapaa-ajalla (ai millä vapaa-ajalla?! :wtf:). :grin:
 
Last edited:
Ylös