Uutisissa nyt

Euroopan velkakriisi ja Syyrian tapahtumat ovat tällä hetkellä kuuma peruna. Kapinallisten vastaiskut sotilasimperiumia vastaan ovat epäonnistuneet, ja kapinalliset ovat itsekin hyökkäilleet armeijaa vastaan. Mikä Sauron siitä Assadista on oikein tullut, kun hän ei tajua antautua? Ja nämä avustuksety! Rahaa syydetään Kreikkaan. Mitä Kreikka on antanut vastaan siitä? Kysyn vain.:|
 
Voisiko tuo Ruokolahden leijona ukko nyt vain hakea huomiota vai lieneekö syynä ollut että ihmiset eivät säikähdä niin kovin leijonauutiasia kun niitä ei oltu julkisesti vahvistettu?
 
Ent. ruokolahtelainen vastaa: Ei Antti huomiota hae, vaikka velmu ja kaikinpuolin mukava mies onkin (ex-työkaverin aviomies). Muistelen, että tuolloin epäiltiin ja pilkattiin leijonahavaintoja tehneitä ja tiedän etteivät kaikki tästä tai muusta syystä välittäneet tuoda tietojaan tai näkemisiään julki. Ensimmäisen havainnon tekijäkin pohti monta päivää kertooko asiasta kenellekään vai ei.
 
Enpä tiennyt, että mihin tämän panisi, mutta olkoon täällä, kun aihe on kerran ollut julkisuudessa varsin runsaasti.

Alla on kaksi artikkelia Verkkomediasta, joissa otetaan täysin erilainen kuva tapaukseen Pussy Riot.

Euroopan parlamentti ehdottaa Pussy Riot -yhtyeelle Saharov-palkintoa
Pussy Riot, amerikkalaisen hegemonian hyväuskoiset hölmöt

Ensimmäisessä artikkelissa haastatellaan Israel Shamiria, joka kirjoitaa Venäjältä. Hänen mukaan Pussy Riot ei tee mitään taiteellista, vaan haluaa vain julkisuutta. Ryhmä on yrittänyt saada huomiota kirjoittelemalla Moskovan seiniin Putinin vastaisia iskulauseita, mutta poliisi on vain ajanut heidät pois paikalta. Kun julkisuutta ei tullut, he esittivät muutamia performansseja kirkoissa, kunnes heidät lopulta pidätettiin. Shamir väittää länsimaiden median ja hallitusten käyttäneen kohua Putinia vastaan, vaikka Putin ei halunnut kovia tuomioita "yhtyeelle".

Toinen linkki on Paul Craig Robertsin kolumni, jossa hän väittää yhdysvaltalaisten voimien tukeneen Pussy Riotia, jotta media voisi mustamaalata Putinia. Hän väittää myös paljon muuta amerikkalaisista ja eurooppalaisista ja hyväuskoisista hölmöistä ja Yhdysvaltojen nukkevaltioista Euroopassa ym.

Shamirin teksti on "asiallisempaa" kuin Robertsin provosoiva kolumni, mutta kummatkin ovat mukavia poikkeamia yleisestä uutisoinnista. Vastakkaiset näkökannat ovat aina tervetulleita. Robertsillakin on paljon hyvää asiaa, vaikka olenkin sen verran hyväuskoinen hölmö, että en aivan kaikkea usko.
 
Olórini sanoi:
Shamirin teksti on "asiallisempaa" kuin Robertsin provosoiva kolumni, mutta kummatkin ovat mukavia poikkeamia yleisestä uutisoinnista. Vastakkaiset näkökannat ovat aina tervetulleita. Robertsillakin on paljon hyvää asiaa, vaikka olenkin sen verran hyväuskoinen hölmö, että en aivan kaikkea usko.

Pussy Riot on ollut aika hullunmyllyssä, ja jotta mylly pyörisi oikein vinhasti, yksi nainen on päässyt ehdonalaiseen vapauteen. Kaikkea ei pdäkään niellä purematta.Ajattelu on tässäkin tapauksessa sallittua.
 
Kroatialaispappi ryöväsi seurakunnaltaan miljoonan ja pakeni naisen kanssa

16.10.2012 23:36
STT–AFP

Zagreb. Kroatialaista pappismiestä syytetään poikkeamisesta kaidalta tieltä. Viranomaiset kertoivat tiistaina, että mies oli ryövännyt katoliselta seurakunnaltaan liki miljoona euroa myytyään sitä ennen luvatta kirkon maita. Viestimien mukaan 34-vuotias pappi on nyttemmin paennut ulkomaille naisen kanssa – joka on naimisissa.

Fransiskaanipapin kerrotaan alkuvuonna myyneen paikalliselle yritykselle kirkolle kuuluneen tontin. Keväällä hän nosti seurakunnan tililtä 980 000 euroa antamatta mitään selitystä rahojen käytölle.

Paikallismedian mukaan kalliisiin vaatteisiin ja luksuselämään viehtynyt komea pappi on paennut maasta mukanaan nuori nainen. Naimisissa oleva nainen oli työskennellyt pankissa, josta pappi oli nostanut liki miljoona euroa.

Tiedotusvälineiden mukaan mies oli äskettäin pyytänyt vapautusta pappisvirasta.
Lähde: http://www.hs.fi/ulkomaat/Kroatialaispappi+ry%C3%B6v%C3%A4si+seurakunnaltaan+miljoonan+ja+pakeni+naisen+kanssa/a1305607761375

Hienoa huomata, että katolisesta kirkosta löytyy yhä samanlaisia karismaattisia veijarihahmoja kuin keskiajallakin. :)
 
Yle uutisoi aamupäivällä myös seuraavanlaisesta kavalluksesta:

"SPR:ltä rahoja kavaltanut nainen on tuomittu ehdottomaan vankeusrangaistukseen kahdeksi vuodeksi ja seitsemäksi kuukaudeksi. Lisäksi nainen tuomittiiin maksamaan SPR:n Länsi-Suomen piirille vahingonkorvauksena 423.943,68 euroa laillisine viivästyskorkoineen sekä korvausta oikeudenkäyntikuluista yli 12.000 euroa viivästyskorkoineen.

Tuomio tuli törkeästä kavalluksesta ja kirjanpitorikoksesta.

Nainen työskenteli SPR:n Länsi-Suomen piirin toimistossa kolmisenkymmentä vuotta. Kirjanpidosta ja maksuliikenteestä huolehtinut nainen kavalsi järjestön varoja vuosina 2002-2008. Nainen oli peitelli tekoaan "kirjanpidollisin keinoin".

Elikkäs kyllä näitä kavalluksia näyttää mualimmaan mahtuvan ja jotkut nousevat uutisiin saakka.
 
Hirveitä henkilökohtaisia tragedioita nuo kavallusjutut. Se voi lähteä vähästä liikkeelle: tarvitaan rahaa äkilliseen menoon, otetaan sitä salaa työnantajalta, eikä pystytä enää maksamaan takaisin. Sitten kun on ensiaskeleet kavaltajan tiellä ottanut, seuraavat tuntuvat helpommilta ja pystyy ehkä jopa uskottelemaan itselleen, että oikeasti ansaitsee ottamansa rahat.
 
Ylen etusivulla on uutinen 4-vuotiaan pikkupojan karkaamisesta hoitopaikastaan. Lapsi oli hortoillut tunnin verran ajotien varrella. Ihmiset olivat toki soittaneet poliisille, mutta kukaan ei ollut pysähtynyt kyselemään lapsen vointia ennenkuin yksi nainen sitten oli jututtanut lasta ja toimittanut tämän sitten hoitopaikkaansa. Poliisilta on nyt pientä moitetta ihmisten toiminnasta.
http://yle.fi/uutiset/karannut_pikkupoika_seikkaili_valtatien_reunalla_-_poliisi_ripittaa_ohikulkijoita/6364197

Edit:// eivät osaa oikein ylellä päättää onko karannut lapsi tyttö vai poika. Luin uutisen ensin niin että lapsi oli tyttö. Toimitus olikin sitten korjannut lapsen olevan sittenkin poika ja nyt lapsi onkin taas tyttö. Mutta samapa tuo. 4-vuotias lapsi kuitenkin.

Mutta... pysähdyin heti miettimään mitä jos... mitä jos auto pysähtyy, kuljettaja jututtaa poikaa ja ottaa sitten lapsen kyytiin. Kuka enää uskaltaa toimia näin, vaikka tarkoitus olisikin ihan hyvä. Kohta auttaja on jo ties mikä lapsen sieppaaja ja hyväksikäyttäjä. Eihän ole aina ihan selvää onko lapsi itse karannut vai kenties tuon autoilijan pahantahtoisesti mukaan sieppaama. Itse mietin että olisin ilman muuta soittanut poliisille ja kysynyt uskallanko/voinko koko lasta autooni edes ottaa, olkoon vaikka miten palelluksissa poloinen. Jos olisin vaikka pyöräillyt ohi, ei tilanne olisi näyttänyt niin räikeältä kuin autolla liikkuvan auttajan tapauksessa. Kuinkahan moni ohikulkija oli nytkin tänään jäänyt pelkäämään oman selkänahkansa puolesta? Auttaminen tuntuu olevan entisaikoja riskialttiimpaa hommaa.
 
Voihan sitä tehdä vaikka niin, että laittaa lapsen autoon lämmittelemään, pysyy itse auton ulkopuolella ja soittaa poliisin hakemaan.

Hulluksi on maailma mennyt, kun pientä lasta ei uskalleta auttaa pedariksi leimautumisen pelossa.

Tuli muuten tuosta mieleen kun olin kerran jollain messuilla, ja siellä osuin paikalle kun pari kymmenvuotiasta poikaa lohdutteli itkua tuhertavaa noin nelivuotiasta poikaa ja kyselivät että mikä hätänä. Pikkukaveri oli eksynyt vanhemmistaan, ja sitten kun menin kysymään mistä on kyse niin isommat pojat sanoivat tomerasti "me viedään tää tyyppi tonne infoon". Infotiskille oli matkaa ehkä kymmenen metriä, mutta eihän se pikkumies olisi sinne varmaan osannut vaikka olisi ollut metrin päässä. Seurasin sitten vierestä kun isommat pojat saattoivat veljellisesti pikkuisen infoon. Se oli kyllä jotenkin aika liikuttava hetki. Hienoja miehenalkuja.
 
Rasistiset joukkiot pieksevät maahanmuuttajia Kreikassa
11.11.2012 7:00

Virve Kähkönen
Helsingin Sanomat

Ateena. Rasistiset hyökkäykset maahanmuuttajia kohtaan ovat lisääntyneet räjähdysmäisesti Kreikassa sen jälkeen, kun äärinationalistinen puolue Kultainen aamunkoitto on kasvattanut suosiotaan. Viime vaaleissa parlamenttiin päässyt puolue on kohonnut mielipidekyselyissä jo kolmanneksi suosituimmaksi.

Ateenan Agios Panteleimonin kaupunginosassa kaduilla riehuvat öisin puolueen kannattajat, jotka särkevät maahanmuuttajien liikkeiden ikkunoita ja pahoinpitelevät ulkomaalaisia.

Bangladeshiläisen Ahmed Bulvulin kauppaan hyökättiin tämän piilotellessa sisällä.

"Poliisit seisoivat kadunkulmassa. Soitin heille monta kertaa, mutta he eivät auttaneet", Bulvul sanoi Helsingin Sanomille. Viime vaaleissa yli puolet Kreikan poliiseista äänesti Kultaista aamunkoittoa.

Maahanmuuttajien kimppuun hyökätään metallikepein, nyrkkiraudoin ja veitsin, kertoi Maailman lääkärit -avustusjärjestöä Kreikassa johtava Nikitas Kanakis. Järjestö pyörittää Ateenassa ilmaista klinikkaa, jonne tulee piestyjä maahanmuuttajia päivittäin. Viime aikoina hyökkääjät ovat alkaneet Kanakisin mukaan käyttää myös koiria, kuten rottweilereita.

"He lähtevät metsälle samalla tavalla kuin kettuja metsästettiin Skotlannissa", Kanakis kuvasi.

Muun muassa Kreikan pääministeri Antonis Samaras on varoittanut, että talouskurimuksen keskellä elävä Kreikka on lähellä samanlaista sosiaalista romahdusta kuin mikä johti Saksassa natsivallan nousuun.

Lisää aiheesta sunnuntain Helsingin Sanomissa.

http://www.hs.fi/ulkomaat/Rasistiset+joukkiot+pieksev%C3%A4t+maahanmuuttajia+Kreikassa/a1305614352217

Onkos hesarin paperiversiossa isompikin juttu aiheesta?
 
Hesarissa (11.11.) on melkein koko sivun juttu rasistisista hyökkäyksistä maahanmuuttajia kohtaa ja jutun mukaan muutama "väärän värinen" turistikin on saanut turpiinsa. Asiasisältö on sama kuin Kointähden lainauksessa.

Poliisin toiminta (katsoa vierestä ja olla puuttumatta hyökkäyksiin) ei lupaa hyvää...
 
Minunkin piti ihan tapojeni vastaisesti jakaa tuo linkki Facebookissa aiemmin tänään, kun olin niin yllättynyt. :D Luulin, että linkin takaa paljastuisi joku nimettömässä sivuosassa ollut näyttelijä tms. Tuo uutinen piristi ainakin minun päivääni!

Muoks: Ja hevimusiikin ystävänä aion tietenkin tutustua kyseiseen julkaisuun mahdollisimman pian. ;)
 
Kuulin tuon autolla ajellessani Radio Rockilta ja piti kyllä pistää suuremmalle ääntä kun en ollut uskoa korviani nimen kohdalla :D Radiossa nostivat luonnollisesti esiin sir Christopherin valmiuden lähteä vapaaehtoisena talvisotaan.
 
Otsikosta jo arvasin kuka näyttelijä kyseessä. Sen verta tullut törmänneeksi herran musiikkitaustaan, ja sen myötä tietenkin seikkailuihin hevin puolella.
Älkööt kukaan hevistä vähän enemmän pitävä tästä loukkaantuko, kun julkeasti lähden yleistämään, mutta itseäni on aina huvittanut nämä herran kokeillut hevin puolella, koska mielikuvaksi on juurtunut hevimiehistä sen verta tuo pitkä heviletti. Tietenkin vielä se, että Leen monesti kuvissa bongaa puku päällänsä ja sliipatun näköisenä, niin eihän herranjestas sitä välillä meinaa saada Christopheriä ja heviä millään samaan kuvaan, vaikka konkreettisia todisteitakin löytyy näiden kahden asian teiden risteämisestä.
Mutta miehellä on kuitenkin sen verta syvältä irtoava basso, että varmasti ääni soveltuu tällaiseen. Voisin itse ainakin, jos en minkään muun vuoksi, niin sitten juuri tämän Leen äänen takia, levyä sitten joskus aikanaan metsästää käsiini.
 
Ylös