Uutisissa nyt

Ylen nettisivulla väitetään, ettei laiskuutta ominaisuutena ole olemassakaan. Uutinen viittaa englanninkielisen Medium-lehden viimevuotiseen juttuun.

"Sosiaalipsykologi muistuttaa, että ihmiset eivät pääosin valitse vapaaehtoisesti epäonnistumistaan, epäpätevyyttään tai tehottomuuttaan. Jos ihminen esimerkiksi lykkää projektia, joka on hänelle tärkeä, se johtuu tavallisesti siitä, että jokin estää häntä tekemästä sitä.

Tutkimusten mukaan "laiska" on joko
a) ahdistunut siitä, että ei ole "tarpeeksi hyvä", tai
b) epävarma siitä, miten tehtävä pitäisi aloittaa.

Itse asiassa mitä enemmän tehtävän onnistunut suorittaminen ihmiselle merkitsee, alkaa hän tutkimusten mukaan lykätä asiaa sitä suuremmalla todennäköisyydellä. Sen sijaan, että hutiloisi nopeasti jotakin mielivaltaista kasaan."

Tämä varmaankin liittyy omiin luoviin projekteihini; kun minulla ei ole merkityksellistä roolia yhteiskunnassa, mutta toimeentulo on turvattu, toivoisin kykeneväni luomaan jotakin uutta. Mutta sitten tulee mieleen se tosiasia, että tuon uuden teoksen pitäisi olla varsin korkeatasoinen, jotta sillä olisi merkitystä.
 
...että tuon uuden teoksen pitäisi olla varsin korkeatasoinen, jotta sillä olisi merkitystä.

Kukapa sen tietäisi? Esimerkiksi Joycen Ulysses hylättiin 87 kertaa ennen kuin kustantaja (ensikertalainen alalla) löytyi. Eikä edes J.K. Rowlingilla ollut helppoa...
 
Toki nuo molemmat ovat yksiä syitä olla ryhtymättä työhön. Erityisesti suurten ja työläiden kirjallisten projektien kanssa lykkäämiseen houkuttaa, ettei tiedä, mistä alkaisi tai ei tunnu saavan mitään aikaiseksi. Mutta tämä selittää vain toisen puolen ja kirjoituksessa puhutaan nimenomaan akateemisestä laiskuudesta. Mutta se ei oikein selitä sitä, miksi antaa tiskien kasaantua pöydälle. Se selittää vain sen, miksi tiskivuorta on helppoa kasvattaa, jos se on jo niin suuri, että sen tiskaamiseen tuntuisi menevän liikaa aikaa.

Minä ainakin väitän olevani laiska myös siitä syystä, että on mukavampi tehdä helppoja kuin työläitä asioita. On liian helppo tottua lykkäämään jotain epämukavaa, kun on mukavampaakin tekemistä. Eikä se edes tarkoita, ettei pitäisi jotain työtä välttämättömänä. Eli minusta laiskuus on sitä, että on epämielyttävämpää lukea tenttiin, hakea polttopuita tai lähteä lenkille kuin lukea romaania, pelata tietokoneella tai löhötä sohvalla. Henki olisi kyllä altis ja tiedostaa juoksemisen hyödyt, mutta liha haluaa nopeampaa nautintoa tietokoneelta istumisesta, vaikka se johtaisikin itseinhoon.
 
Ylen nettisivulla on juttu kyselystä "Mitä tekisit, jos nettotulosi kasvaisivat 500 euroa kuukaudessa?" Monet ovat vastanneet, että ostaisivat uudet silmälasit, lääkkeitä tai terveellisempää ruokaa. Köyhyys on itselleni ongelmallinen asia, koska olen aina saanut mitä tarvitsen, vaikka jäin suoraan opiskeluista työkyvyttömyyseläkkeelle. Vakavaraiset vanhemmat ovat tietysti antaneet rahallista tukea vuosien mittaan, ja sen turvin olen esimerkiksi kustantanut osittain psykoterapioitani. Syntymäpäivälahjoiksi olen saanut hyötytavaraa, kuten sähkögrillin, mikroaaltouunin ja hyvät lenkkarit. Miten olisin pärjännyt, jos olisin ollut orpo? Ainakaan näin helpolla en olisi selvinnyt. Tavaravuoret olisivat varmasti matalampia, ja olisin etsinyt vaatteita ja huonekaluja kirppareilta kauppojen sijaan.

Toisaalta mietin sitäkin puolta, että monet pienituloiset saattavat polttaa askinkin tupakkaa päivässä, ja alkoholiakin saattaa kulua. Muistavatko tällaisiin kyselyihin vastanneet kertoa näistä menoistaan? Entä ovatko he hakeneet kaikkia saatavilla olevia tukia? Kelan selvitysten mukaanhan sosiaalitukien alikäyttö on väärinkäytöksiä suurempi ongelma. Tärkeisiin lääkkeisiinkin on mahdollista saada Kela-korvausta, eikä kaikista lääkkeistä ole hintaa vastaavaa hyötyä; terveydenhuolto on pohjaton kaivo, jos kaikki voitava halutaan tehdä.

Mikä on absoluuttista köyhyyttä, mikä sosiaalista huonommuuden tunnetta? Sisällä harvemmin paleltuu hengiltä, hanasta saa puhdasta vettä ja kaurapuuroon pitäisi riittää rahaa. Maailmanhistoriasta ja monista kriisipesäkkeistä vielä tänäkin päivänä löytyy pahempaakin kurjuutta. Tällä en tarkoita, etteikö epäkohdista saisi valittaa, mutta jopa maailmantähdet saattavat toisinaan sössiä raha-asiansa miljoonatuloistaan huolimatta. Lisäraha ei ole ratkaisu kaikkeen (vaikka moneen asiaan se onkin sitä).
 
Kiina alkaa pisteyttää kansalaisiaan aika kokonaisvaltaisesti.
Tämä on asia joka jostain syystä herättää minussa erityisen suurta ahdistusta. Tiedän että jo nyt meidänkin tekemisiämme seurataan ja tallennetaan ties mitä kautta. Kaikki nettiselaamiset ja kanta-asiakaskorttien käytöt tallentuvat jonnekin ja niitä tietoja käytetään ainakin mainonnassa ja varmasti myös ostoskäyttäytymisen tutkimisessa ja ties missä. Google kai tallentaa myös sijaintitietoja ja puhelimet voivat seurata ja välittää tietoa jonnekin siitä missä kuljetaan. Näin olen antanut itselleni kertoa. En kuitenkaan ole suostunut antautumaan näiden tietojen aiheuttamalle ahdistukselle.
Nyt Kiina kuitenkin vie seurannan ihan uudelle tasolle joka on aika kaamea. Minä en suostuisi matkustamaan Kiinaan. En suostuisi. Kaikki sieltä tulevat uutiset Uiguureista ja seurannasta ja kaikesta...
Minusta tuo kuulostaa tietokonepeliltä missä kerätään tietynlaisia mainepisteitä joita tarvitaan tiettyjen tehtävien suorittamiseen. Miten tällainen peli yhtäkkiä on muuttumassa todellisuudeksi? MIllainen sairas mieli on onnistunut puhumaan joukon ihmisiä suostumaan tällaisen kokeilun järjestämiseen? Miten voi olla noin valtava kontrollin tarve? Siellä täytyy olla joku joka on ihan Mordorin peloissaan siitä että kansalaiset eivät liikukaan kuten hän heidän haluaa liikkuvan tai ajattele kuten hän toivoo. Ahdistavaa.

https://www.uusisuomi.fi/uutiset/kiina-alkaa-pisteyttaa-kansalaisiaan-pohjasakalle-karu-kohtelu-miljoonia-kansalaisia-kielletty-jo-matkustamasta/6cb76658-24bc-3a19-b9d2-8b3f1484ccf5 sanoi:
Suunnitelma sosiaalisten pisteiden järjestelmästä julkaistiin vuonna 2014 ja koko järjestelmän on kaavailtu tulevan voimaan 2020. Järjestelmä seuraisi kansalaisten elämää pienimpiä piirteitä myöten niin netissä kuin fyysisessä maailmassa ja palkitsisi hyvästä sekä rankaisi huonosta käytöksestä. Eri elämänalueilta kerätyt pisteet koottaisiin yhteen kansalaisen kokonaisarvoksi. Huonoista pisteistä seuraa rajoituksia.

Järjestelmässä ihmisten pisteitä voivat laskea esimerkiksi rikokset ja hölmöily talousasioissa, mutta niihin vaikuttavat myös sanomiset, ostokset ja teot esimerkiksi verkossa. Reutersin tietojen mukaan matkustusrajoituksia voidaan tulla määräämään erikoisista rikkomuksista: niitä ovat niin ”väärän informaation levittäminen terrorismista”, vanhentuneiden lippujen käyttäminen kuin kiinnijääminen tupakan polttamisesta junassa. Pisteitä voivat laskea niinkin pienet rikkeet kuin pyörän jättäminen jalkakäytävälle tai epäaidon anteeksipyynnön esittäminen.

Telegraphin mainitsemassa kokeilussa rangaistuksia on lehden mukaan seurannut jalkakäytävän tukkimisesta sekä sakkojen maksamatta jättämisestä. Kokeiluihin ihmisiä ovat houkutelleet hyvästä käytöksestä luvatut palkinnot kuten kulutusluotot – sekä mahdollisesti pelko kokeilusta kieltäytymisen seurauksista, kertoo The Wired.http://www.wired.co.uk/article/chinese-government-social-credit-score-privacy-invasion
 
Kiitos kiitos, minä kun luulin että "rotan" tarkoittaa tässä samaa kuin "sen-viruksen-josta-saa-mahtiripulin", joten tämähän on yllättävän positiivista. Täytyy sitten bailata koko vuosi.

萬歲增加開花
 
Laittaako tämä tänne vai satunnaisiin Tolkien-huomioihin. Hesarin sivuilta löytyi tänään artikkeli, joka kertoo Espoon Örkkiniityn nimen alkuperästä. Valitettavasti nimellä ei ole etymologista yhteyttä örkkeihin tai Kersti Juvaan spekuloinneista huolimatta. 1700-luvulla paikalla sijainnut suo oli nimetty kartassa Örkeksi, joka myöhemmin on vääntynyt Örki-alkuisiksi ruotsinkielisiksi paikannimiksi. Mahdollisesti sanan syntyyn on vaikuttanut hämäläis- ja kaakkoismurteissa esiintyvä orko, joka merkitsee notkoa.
 
Iltasanomat uutisoi tänään Evangeline Lillyn suhtautumisesta koronavirukseen "poliittisena hapatuksena". Tämä oli mielestäni sen verran kummallinen ulostulo että päätin jakaa kanssakontulaisten ihmeteltäväksi, vaikka päätinkin, että en jaa yhtäkään koronauutista.
 
Olisikohan epäasiallista lisätä Lillyä käsittelevään Kontuwiki-artikkeliin jotakin sellaista kuin että "vuonna 2020 kuitenkin todettiin, että Lilly on tyystin menettänyt järkensä tai ainakin suhteellisuudentajunsa.<ref>[http://jotakin Ilta-Sanomat] (luettu 23.3.2020).</ref>"
 
Tuulivoima ja varsinkin sen rakentaminen jakavat mielipiteitä. Torniossa asukkaat vastustavat tuulipuistoa ja jopa naapurit eivät haluaisi niitä sinne.https://yle.fi/uutiset/3-11313409

Kysymys kuuluu, minne tuulivoimaa kuuluisi rakentaa? Etelään lähelle asutusta, vai mahdollisimman kauas kaikesta. Ongelmaksihan muodostuu se, mitä halutaan "uhrata" puhtaan energian vuoksi.
 
Tuulivoimaa tulisi rakentaa sinne, missä tuuliolot ovat sähkön tuotannon kannalta parhaat. Suuri "uhraus" tuulipuiston lähellä asumisen ei luulisi oikeasti olevan, ainakaan vaikkapa hiili- tai ydinvoimalaan verrattuna. Eiväthän ne toki kauniita ole (ellei nyt satu tykkäämään juuri sen sortin teknologian katselemisesta) ja pitävät jopa hiukan suhinaa käydessään, mutta mitään varsinaista haittaa niistä ei tiettävästi ole.
 
Ylös