Vanha läppärini on... no, vanha. Minecraft lakkasi pyörimästä sillä muutama päivitys sitten, eikä Skype tai muutkaan etäkokousohjelmat pelitä. Toisinaan sen joutuu ottamaan reissuun mukaan ja sen akuttomuus (akku simahti kerran, eikä koko kone käynnistynyt ennen kuin akku irrotettiin) ja pitkä käynnistysaika ärsyttävät niin kuin koko ja painokin. Aloin haaveilla nykyaikaisemmasta läppäristä, jolla ei ehkä pyörittäisi pelejä, mutta joka suoriutuisi etäkokouksista.
Selailin Fesen kirpputori-ilmoituksia kun äkkäsin ilmon neljä vuotta vanhasta peliläppäristä, jonka hinnasta oli pudonnut ajan myötä tonni pois. Neljä vuotta vanhan koneen ostamalla saa neljä vuotta vanhan koneen, mutta aikoinaan se oli tosi tehokas laite ja peittoaa vieläkin uudet läppärit, joissa ei ole erillistä näytönohjainta.
Tällainen vehje se on sillä erotuksella, että kovalevyä ei ole, vaan pelkkä 256 Gt SSD-asema ja muistia on enemmän eli 16 gigaa. Edellinen omistaja siis halusi laitteesta puhtaan pelikoneen, jolla pyörittää muutamaa harvaa peliä kerrallaan. Voin elää sen kanssa. Hänen kanteen liimaamiensa tarrojen kanssa en välttämättä voi, sillä niiden sanoma jää minulle vieraaksi.
Vanhasta läppäristä en ole vielä luopumassa. Ensikseen se kelpaisi vain Kusarille (paikallinen elektroniikkajätteen keräilypaikka) ja toisekseen tarvitsen sitä yhä toisinaan. Toisin kuin uudemmassa laitteessa siinä on optinen asema, joten sillä saa CD:t ripattua. Yksi vanhempi suosikkipelinikin pyörii siinä paremmin.
Vuoden 2018 iPadia käytän lähinnä Netflixin katsomiseen ja e-kirjojen lukemiseen. Hyllyssä tarpeettomana on kolmannen sukupolven iPad, joka nykyään kelpaa pelkästään raskaahkoksi e-kirjojen lukulaitteeksi. Kuorina sillä on BookBook, joka tekee siitä vanhan ja kulahtaneen nahkakantisen kirjan näköisen.