Värttinä

Miten on tuttu Värttinä? Olin eilen Savonlinnassa kattomassa 25 vuotiskonsertissa. Tuli oikein iloinen olo kun heitä katsoi ja mukavaa on musiikki ja lavashow loistavaa.

Mitäpä muut ovat mieltä Värttinästä?

Tykännyt olen varmaan jo Oi dain ajoista (kun ehkä ensi järkytyksestä toivuin, soi silloin paljon radiossa), mutta tosissani olen kuunnellut Värttinää vasta Miero-levystä lähtien. Tosin Oi dai ja Iki olivat päätyneet c-kaseteille kopioituina jo aiemmin, kun olin ne hankkinut ulkomaan viemisiksi. Musiikissa miellyttää tuoreesti esitetyt kansanmusiikkiainekset. Jotenkin ihanaa, että musiikista löytyy niin räväkkiä kuin myös hyvinkin kaihoisia lauluja. En ole saanut käytyä missään konserteissa, ellei sitten lasketa yhtä muinaista festarikeikkaa, joka edusti sitä Oi dain kukkamekkoaikaa.

Fanitin lukioikäisenä (keskimäärin 14 vuotta sitten) Värttinää aika lujasti ja opettelin itsekin sellaisia lauluja kuin Paukkuvat pasuunat, Kylä vuotti uutta kuuta ja Muut on suuret ja soriat. Ainoa omasta hyllystä löytyvä levy on Seleniko, mutta muita on ollut kirjastosta lainassa aika nippu. Nuiden lainalevyjen myötä olenkin todennut, ettei nykyinen Värttinä oikein nappaa. Minun makuuni laulujen modernisoinnissa on menty hyvän alun jälkeen liian pitkälle ja tehoja haettu ihan turhasta kikkailusta. Mieluummin kuuntelenkin nykyään vaikkapa Loitumaa - siis niiden Värttinän "hyvien vanhojen" levyjen lisäksi.

Minustakin uudemmat Värttinän biisit on huonompia kuin aiemmat. Ei, ei huonoja, mutta huonompia..

Ensimmäisillä festareillani joskus kymmenvuotiaana menimme perheen voimin katsomaan Värttinää. Hauskaa oli, alueella oli pomppulinna. Olen tosiaan koko ikäni pitänyt Värttinästä, ja automatkoilla Euroopassa leikimme siskoni kanssa kissapehmoleluilla musikaalia yhtyeen musiikin tahtiin. Pidin varsinkin Oi Dain biiseistä, mm. Marilaulusta ja Miinan laulusta. Nykyään sanoitukset ovat avautuneet hieman enemmän, ja voi vain naureskella, kun muistaa laulaneensa noita kovaan ääneen lapsen viattomuudella; "Anna akka se soria poika ja anna sovinnolla, ku otan minä sen kuitenkin enkä anna poikana olla!"

Minäkin pidän enemmän vanhoista levyistä kuin uudemmista. Tottakai nostalgia vaikuttaa, mutta minun mielestäni uusista biiseistä puuttuu se riemukas hyväntuulisuus ja akkavalta. Mutta nyt on lainattuna kirjastosta sekä uusia että vanhoja levyjä (siskolla on ottanut meidän omat), joten ties vaikka mieleni muuttuisikin lähipäivinä.

Värttinää en enää kestä livenä. En sitten ollenkaan. Uusin levy pysyy hyllyn alaosissa, toiseksi uusin kaupassa. Suuremmat salit, suurempi musiikki. Isilmírë ne suurimmat syyt sanoikin.

Ensimmäinen levyni oli Aitara. Vaikken sen soundista nykyään enää niinkään perusta, vaikutuin Katariinasta vallan mahdottomasti. Oi dai vei mukanaan, Kokko vaati totuttelua, Vihmaa vähän enemmänkin, mutta kummatkin aukenivat lopulta mukiinmenevinä albumeina, ja sitten vielä Ilmatar, se Värttinä, joka ei uudessa lookissaan mennyt vielä liian pitkälle. Live-julkaisun jälkeisille levyille haistatan pitkät.

Mmh. Olen joskus eksynyt tämän porukan takahuoneeseen. Hauskaa porukkaa. Plus sen viulistipojan ääni on hieno. Sen verran Mierosta.

Minä olen nähnyt Värttinän kuukauden sisällä kahdessa ilmaiskonsertissa Helsingissä. Yhtye toimii livenä todella hyvin, ja sekä laulussa että soitossa kuuluu vankan kokemuksen lisäksi onneksi edelleen innokkuus ja uudistumiskyky. Vaikka kaikkein eniten kuuntelemani Värttinä-hitit ovatkin Sari Kaasisen ajalta, ovat minusta uudemmatkin levyt uusine ideoineen tosi hyviä. Minusta Värttinä ei ole kumminkaan koskaan ollut liian kikkaileva tai modernisoitu - ikävämpää olisi ollut jos yhtye olisi jämähtänyt toistamaan Oi Dain "kansansävelmiä korkeelta ja kovvoo" -reseptiä pariksikymmeneksi vuodeksi.

Mari Kaasisen 50-vuotishaastattelussa Hesarissa kerrotaan myös Värttinästä. Sormusten herra -musikaalista valitettavasti ei.

Jouluaattoiltana klo 23.30 tulee Teemalta Värttinän 30-vuotiskonsertti vuodelta 2013 (Areenassa 29 päivää). Olisikohan siellä LotRia?

Olen näköjään poikkeus tässä porukassa kun en puolestani jaksa kuunnella niitä Värttinän vanhimpia kailotuksia ollenkaan. Sen sijaan monet uudemmat biisit on tullut kuunneltua melkein puhki. Viime aikoina spotifyssä on soinut ahkerasti "Utu"-levy.

LotR-musikaalin soundtrack on niin monta kertaa kuunneltu, että vaikka tykkäänkin siitä niin enää ei jaksa. Meillä oli aikoinaan tanssiesityksessä yhteen biisiin ("The Road Goes On") sovitettu hauska koreografia, taisi olla näytöksen päätösnumero.