Valkjärvimiitti 16.9.-18.9.2011

Jaamar

Hyykäärme
Vastuuhenkilö
Konnavahti
Vaikka The miitti painaakin vielä päälle niin syksy lähestyy ja syksyn ensimmäinen viikonloppumiitti myös. Ajankohta on jo niinkin lähellä kuin 16.9.-18.9.2011

Miittipaikka

Tällä kertaa lähdetään tutustumaan aivan uuteen miittipaikkaan. Valkjärven leirikeskukseen Hausjärvellä.

Osoite:
Tulikalliontie 80
12100 Oitti

Majoittuminen tapahtuu Viidessä mökissä joissa kussakin on neljälle laveripaikat ja päärakennuksessa pitäisi olla nukkumatilaa n. 10 hengelle (käsittääkseni Lammasniemen tyyliin lattiamajoitus). lisäksi pihalle saa pystyttää telttoja.
Patjoja tai muita vuodevarusteita ei ole joten omat makuualustat tai patjat yms. nukkumahärpäkkeet mukaan. Mökeissä ei ole sähköä joten viluisempien kannattaa varata lämmin peite.
Päärakennuksesta löytyy perusvarusteltu keittiö ja sali.

Mökkien ja päärakennuksen lisäksi alueella on puulämmiteinen sauna, grillikatos, ruokailukatos ja ulkohuussi (peseytymistiloissa sisävessa).
Uimaranta ja venekin löytyy.

Ruokailu
Kuten viikonloppumiiteissä yleensä jokainen syö omia eväitään. Joskus jotkut ovat innostuneet myös yhteiskokkailusta paikanpäällä.

Mitä ottaa mukaan

- Taskulamppu
- Iloinen ja reipas mieli
- Makuualusta
- Makuupussi
- Ruokaa
- Peseytymisvälineet (+saunomisvälineet)
- Rahaa kannattaa aina olla varulta hieman ylimääräistä mukana.
- DVD:eitä, musiikkia, pelejä

Säännöt

Tapahtuman järjestäjänä on Verkkoyhteisö Kontu ry ja Suomen Tolkien-seura. Tapahtuma
noudattaa Verkkoyhteisö Kontu ry:n sääntöjä.
Jos tulee kysyttävää, niin järjestäjät vastaavat mielellään (Jaamar, Jasdril).

ILMOITTAUTUMINEN

- Miitti on siis 16.9.-18.9.2011
- Ilmoittautuminen alkaa maanantaina 15.8. klo 18 osoitteessa http://verkkoyhteiso.kontu.info/tapahtumat/
- Mukaan mahtuu 30 nopeinta.
- Miittimaksu on maksettava eräpäivään 5.9. mennessä. Jos ilmoittautuu vasta eräpäivän jälkeen niin sitten maksetaan heti.
- Miittimaksu 12e
- Maksut suoritetaan Verkkoyhteisö Kontu ry:n tilille. (Osuuspankki 551136-213552. Laita maksun saajaksi Verkkoyhteisö Kontu ry ja käytä viitenumeroa, jonka sait ilmoittautumisen yhteydessä.)

- Varasijoista:
Varasijoille mielivät ilmoittautuvat myös ilmoittautumiskaavakkeella. Maksuohjeet tulevat sähköpostiin jo valmiiksi jos paikka vaikka aukeaisikin. Paikan vapautuessa varalistan ensimmäiselle henkilölle laitetaan asiasta yksäriä ja hän maksaa ohjeiden mukaan normaalisti.
- Peruuttamisesta:
Ennen eräpäivää 5.9. peruuttaville palautetaan miittimaksu. Sen jälkeen ei.

- Maksujen myöhästelystä:
Mitään muistutusyksäreitä ei lähetetä, vaan eräpäivän jälkeen kaikki maksua maksamattomat henkilöt poistetaan tästä miitistä (eli myöhästelijät eivät pääse tähän miittiin) ja he siirtyvät "miittiläisten mustalle listalle". Eli myöskään mihinkään tuleviin Yhdistyksen tapahtumiin ei ole asiaa ennenkuin vanha "rästi" on suoritettu. Maksujen kanssa otamme toki huomioon sen, että eräpäivänä maksetut maksut näkyvät tilillä muutaman päivän viiveellä.

HUOM. ALLE 18-VUOTIAAT!


Miitin ikäraja on 14 vuotta. Kuitenkin kaikki samana vuonna täyttävät ovat tervetulleita. Tätä nuoremmat voivat osallistua tapahtumaan vanhemman, huoltajan tai täysi-ikäisen sukulaisen seurassa.

Sääntöjen mukaan kaikilta ala-ikäisiltä osallistujilta vaaditaan vanhempien kirjallinen lupa tapahtumaan osallistumisesta.
Kun olet ilmoittautunut sähköpostitse, niin tulosta Vastuuvapautuskaavake, joka on periaatteessa siis lupalappu vanhemmalta. Lähetä täytetty kaavake postitse järjestäjälle (kysy osoitetta yksärillä) tai ota se mukaasi miittiin. Vanhempien lupa vaaditaan kaikilta alle 18-vuotiailta. Jos et toimita sitä postitse tai ota sitä mukaasi miittiin, sinut voidaan poistaa tapahtumasta.


Saapuminen ja poistuminen

Paikalle voi saapua omin kulkuvälinein/kyydein, Julkisilla (lähin juna-asema sijaitsee 7km päässä Oitissa josta joku varmasti voi poimia kyytiinsä). Kaikista suosituin kulkutapa on kuitenkin ollut kimppakyyti. Kyydin tarvitsijat tai ne joilla vapaita paikkoja autosta löytyy voivat ilmoittautua tässä topikissa. Kohteliasta on tarjota kuskille hiukan bensarahaa. Olkaa oma-aloitteisia. Loppupeleissä jokainen vastaa itse omasta kulkemisestaan.
Ensisijaisesti pyrimme siihen että jokainen lähtee sillä kyydillä millä tulikin, mutta joskus joku muu järjestely on järkevämpi. Varmista siis myös paluukyytisi.

Avain tulee sunnuntaina palauttaa puolenpäivän maissa tai saamme sakkoa joten pyrimme siivoamaan ja tyhjentämään paikan klo 12:00 mennessä.


[kontu=osallistujat]18[/kontu]

Kyydit (Alleviivatut kyytejä, numeroidut kyydittäviä ja numeroimattomat kyytiä vailla.)

Helsinki
Lehtokuusama
1. Miccoh
2. Ringlad
3. Vehka


Savonlinna
Shetai
1. Pagba
2. Jasdril
3. Dracaena


Taavetti[/b]
Eowynofmay
1. Aulë
2. Eilonwy
3. Olórini
4.
5.
6.

Hikiä-Oitti
Jaamar (13:20)
1.
2.
3.
Oitti-Valkki
Nova
1. Jaamar
2.
3.
4.


Tampere
Nerwende
1. Vampirelady
2. Haltiamieli
3. Kointähti
4. douv

Oitin asema
Krummitus (19.24)
 
Miittimaksua pähkäilemme edelleen, mutta tässä vähän lisäinfoa. Mökit tosiaan samaa tasoa kuin Vahojärvellä. Sähköttömiä siis, mutta käsittääkseni eivät niin kaukana. Laverien pohja vaneria joten makuualustoilla pärjää mainiosti eikä tarvitse maata lattialla.
Miittimaksu tulee näillä näkymin olemaan vain kahdelta vuorokaudelta (jos lähdetään ajoissa). Jos ei lähdetä niin lasku tulee kolmelta vuorokaudelta. Kunhan saadaan lasketuksi se niin sasatte tiedon. Paikanpäälle pääsee katsomaan joten yritän sopia jonkun ajankohdan kun töistä tullessa pistäydyn. Näkee sitten millainen paikka on. Mutta lämpimiä makuupusseja tai peittoja kannattaa varata mukaan. Ja muistakaa se jännä juttu että hyvällä makuupussilla on sitä lämpimämpää mitä vähemmän vaatetta on päällä ;) Ja niille jotka mieluummin nukkuvat lämmitetyissä tiloissa niin tupaan tosiaan pitäisi mahtua patjoja, mutta siellä tapahtuu myös pelailu ja muu aktiviteetti. Toki voisi harkita toisen saunanpukuhuoneen varaamista nukkumiskäyttöön. Mutta kerron lisää kun tiedän lisää.
 
Ota kamera mukaan. Valkjärven leirikeskuksesta on vain pari hassua promokuvaa netissä. Niistä näkee rantasaunan ja päärakennuksen ulkoapäin. Jokin niinkin triviaali yksityiskohta kuin punkan pääty kiinnostaa minua. Jos se on korkea, en voi nukkua siinä, vaan lattialla jossain muualla. Lämmitettyyn sisätilaan jos pääsen nukkumaan, niin joku toinen voi lainata makuupussiani (sisäpussi kannattaa varata mukaan, sillä en ole koskaan pessyt pussejani). Pärjään silloin viltillä ja lakanalla. Makuupussini ei ole tasoa iglu, muttei mikään ultraohut kesäpussikaan.
 
Yritän muistaa. Olin itsekin ajatellut ottavani. Jahka saan seuraavan viikon työvuoroja niin voisin yrittää sopia käynnin.
Olen kuullut aika voimakasta kritiikkiä parilta taholta tästä miittipaikasta, mutta käydään nyt silti katsastamassa. Se että The miitissä oli sähköttömät mökit kaukana kaikesta keskellä pimeyttä ei vakuuta minua siitä etteikö tämä paikka voisi toimia. Mutta vilukissoja ymmärrän toki. Mutta sanon EDELLEEN että myös sisätiloissa voi majoittua kuten lammasniemessäkin ja saunalla kun on kaksi pukuhuonetta ja mikäli on soveltuvainen niin toiseen voi hyvinkin varata nukkumatilaa.
 
Ilmoittautuminenhan alkaa siis huomenna. Laitan miittimaksun summan teille näkyviin ennen ilmoittautumisen alkua.
 
Osoite on Tulikalliontie, ei Tullikalliontie. Ihmettelin vähän aikaa eri nettikarttoja selaillessa, että eikö sitä paikkaa ole olemassakaan. Kartta
 
Kiitos Satekai. Miitin hinta on nyt tiedossa ja se on 12e.

Miittipaikan löytää Googlemapsilla myös kun laittaa osoitteeksi Tulikalliontie 80, Hausjärvi.
 
Voin ilmaista heti että kyydissäni pääsee Hikiältä tai Oitista (aika riippuu työvuorosta) ja haen avaimet matkalla. Takaisin päin pääsee Oittiin tai Turenkiin.
 
Minä ja Ringlad voisimme hypätä pääkaupunkiseudulta lähtevään miittikyytiin, jos sellainen järjestetään. Jos kyytiä ei tule, niin meidät voi hakea lähimmältä rautatieasemalta (ilmeisesti Oitista) tai muualta matkan varrelta.
 
Sen verran tiedotetta vaikuttaen miittiin. Tässä miitissä pidetään Verkkoyhteisö Kontu ry:n ylimääräinen yleiskokous. Ajankohta on lauantaina klo 13:00 eteenpäin. Aiheena on yhdistyksen lakkauttaminen ja yhdistyminen Suomen Tolkien-seuraan. Tämä kokous tässä miitissä siksi että The Miittiin vuosikokoukseen mennessä olimme hiukan aikataulusta jäljessä. Nyt yritämme kuroa tätä umpeen ja pysyä aikataulussa yhdistymisen suhteen.
 
Oitti voisi olla näppärä junapysäkki minulle (jos Shetai ei lähde autolla). Alustava varaus siis Jaamarin kyytiin.
 
Oitin juna-aseman lisäksi minulle otollisia kyytiinnousupaikkoja olisivat Heinola (aikaisintaan klo 14:15), Vierumäki (14:30) ja Lahti (15:00). Shetain tai EOM:n kyydit olisivat luonnollisia valintoja, ellei Lathron innostu lähtemään miittiin jousineen.
 
Ilmoitin pyynnöstään meppinin, näkyy listassa jostain syystä kaksi kertaa. Voinette poistaa toisen? (Tietääkseni painoin ilmoittautumisnappulaa vain kerran...)
 
Hoidetaan toinen meppin pois.

Sen verran omasta aikataulustani että yritän sopia vuoron niin että pääsisin viimeistään kolmen maissa lähtemään Hikiältä (mahdollisesti jo vähän aikaisemmin). Matkalla olisi avainten haku ja jos en pahasti eksy niin puolineljän tienoilla minun pitäisi olla avaimineni miittipaikalla. Jos en saa vuoroja sovittua niin infoan asiasta kyllä.

Aikatuluun vaikuttaa toki myös se että kun varmistan missä avaimet tarkalleen sijaitsevat niin millaisen koukun joudun matkalla tekemään.
 
Olin eilen flunssaisen kipeä (lue: erittäin kipeä) ja koomasin sängyssä. Joku kävi koko ajan närkkimässä "Jooko, jooko, jooko?!". Muistan ainoastaan vastanneeni, että kysykää iskältä, jos on jotain asiaa. Kun tulin koneelle huomasin "ilmoittautuneeni" miittiin :D. Mikäs siinä enää auttoi... kävin sulkemassa tulkkiajan tuolta viikonlopulta.

Nyt olen ladellut kauheita uhkauksia siitä, miten äiti ei ole äiti miitissä ;). Omillaan on toimeen tultava! Miittimaksu maksetaan omista rahoista! Ruoat lupasin sentään ostaa... Meillä miitteihin pääsee selvästi liian helposti, vaatimuksena on vain Hobitti, TSH ja lastenkirjat. Olisi pitänyt lisätä sinne vielä KTK, Silmarillion ja Hurinin lasten tarina. Ja HoME:t!

Mutta asiaan! Omalla autolla tullaan ja reittimme kulkee Kouvola-Lahti-Hollola-tie 54 Riihimäelle päin. Autossa on paikkoja jäljellä 4 kpl. Joten kyytiin mahtuu: Pagba?, Jasdril?, Shetai? Aikataulusta sen verran, että lähdemme aikaisintaan Taavetista klo 14.
 
Minä tulen Jyväskylästä, joten olisi perin kivaa, jos Lathron ja Lathronin jouset haluaisivat tulla myös, niin pääsisin kyydillä. ;)
Muutoin sitten tulen junalla jonnekin joskus. Tai bussilla, koska en pidä junista. Mutta mietin ja selvitän sitä asiaa tässä joskus piakkoin.
 
EOM:n auto lienee sitten Lahden rautatieasemalla aikaisintaan puoli neljältä. Varaan nyt alustavasti paikan siihen. Lupaan toimia kartturina, eli ei tällä kertaa tarvitse ajaa pitkospuita pitkin GPS:n opastamana.
 
Sen verran tilannetietoa että menen perjantaina katsomaan paikan. Ja meitä ei sakoteta jos menee lähtö vähän yli. Ei ole sunnuntaille muita varauksia. Mutta yritetään silti lähteä siinä klo 12:00 maissa poies. Mutta en potki teitä ihan vielä yhdeltätoista ;)
 
Kyllähän minä autolla tulen eli Pagba ja Jasdril pääsevät minun kyydillä. Edellisestä miittireissusta viisastuneempana lupaan paikan vain yhdelle muulle matkalaiselle ettei tule liian ahdasta.
 
Jahuu! Siirrän varaukseni EOM:n autosta Shetain autoon.

Miittiin valmistautuessaan kannattaa katsella kaupoissa sillä silmällä otsalamppuja.
 
Ylös