Valkoisen lohikäärmeen kirja

Minulla on usean vuoden ajalta pieniä kirjoja joihin olen kirjoittanut ajatuksiani ja tuntemuksiani ylös. Suurin osa niistä on hyvinkin synkkää itsesyytöstä tai oman pahan olon ja turhautumisen purkamista. Nämä kirjoitukset ovat lähinnä niiltä synkimmiltä ajanjaksoilta elämää ja pelkästään niiden lukeminen on melko rankkaa. Joukkoon mahtuu kuitenkin joitakin helmiä ja ajattelin asettaa ne syynin alle.
En ole varma olenko joskus julkaissut osan teksteistä jossakin, mutta ehkä se ei haittaa jos tulevat uudestaan. Laitan tekstejä pikkuhiljaa selkeyden säilyttämiseksi. Laitan ne sellaisina kuin ne aikoinaan kirjoitin, vaikka monia tekisi varmasti kovasti mieli vähän jalostaa eteenpäin.

Tässä pari ensimmäistä tekstiä.

7.7.2009

On savu lämmin hyvä,
puhdistaa mielen ja ruumiin.
On luonto lohikäärmeen savua hengittää.
Se rauhoittaa ja tasoittaa
levottoman luonnon.

Vaan on maljassa juoma tulinen.
Maistuu siinä yrtit kaukomaan.
Saa mielen silloin kaipaamaan
mystiseen maahan kauas pois.

Sinne missä liekit lyövät kilpaa auringon kanssa.
Sinne missä ilmassa tuoksuu kaneli ja minttu
ja vihreään asuun pukeutunut kaunotar
tarjoaa yrttijuoman kavalan.
Nauraa iloisesti ja tanssahdellen poistuu,
vielä viimeisen viekoittelevan silmäyksen luo.

Siellä unohtuu arki ja työ,
on siellä aina
lohikäärmeiden yö.

________________________________________
12.7.2009

Yksinäinen on jälleen
lohikäärmeen tie,
sillä lohikäärmeen kesyttäjät
kuolivat sukupuuttoon.

Kauniita.

Kiitos.
Muistaakseni nuo on kirjoitettu erinäisten juomien vaikutuksen alaisena silloin kun sellaisia vielä saatoin hiukan enemmän nauttia.
Seuraavat sen sijaan on kirjoitettu täysin selvinpäin eräällä pohjoisenmatkalla.

15.7.2009
Harmaat penkit,
vaaleampi katto,
hiljaista musiikkia.
Maisema juoksee kilpaa
ikkunan takana.

Väliin aurinko kuumentaa,
väliin sateen rummutusta säestää
pyyhkijöiden tasainen ääni.

Auton tasainen hurina,
etupenkin vaimea keskustelu.

Pilvet maalaavat taivaalle
kokonaisen uuden maailman.

Aurinko laskee.
On kilometrejä paljon takana,
mutta enemmän edessä.
On aikaa nukkua...

___________________________________________
17.7.2009

Hiljaisuus joka ei soi korvissa.
Rauha jossa tekemisen puute ei käy tylsäksi.
Kello käy omaan tahtiinsa
välittämättä muiden kiireestä.
Päivien vaihtumisesta kertoo vain
tarve nukkua välissä.

Josko tänme jäisin.
En palaisi etelän kiireeseen,
en työn stressiin ja
kaupungin huminaan.
Pystynenkö siellä enää edes nukkumaan?

____________________________________________
17.7.2009

Unelmia ja haaveita täynnä on elämä
sellaisen joka ei kiireestä pidä.
Ei hätäinen haaveilemaan ehdi
ja kiireestä nauttiva kai jo
haavettansa elää.

Vaan mitä tekee se
jolla on aikaa sytyttää piippu?
Kai hän voi vain ihmetellä
mistä hänelle aikaa riittää
kun kaikilta muilta
tuntuu kesken loppuvan.

Tämä ei oikeasti ole kirjassa, mutta voisin hyvin kirjoittaa sen sinnekin.
En pidä tätä erityisen hyvänä runona, mutta toivottavasti olen osannut välittää jotenkin niitä tunteita joita sisällytin tähän tekstiin.

Muistoja
26. syyskuuta 2014

Joskus ala-asteella
ainekirjoitustunnilla
aiheena oli idoli,
henkilö jota ihaili.

Ei ollut idolini laulaja,
ei urheilija, voittaja.
Ei näytellyt elokuvissa
eikä esiinny juorupalstoilla.

Oli vaatimaton luonnoltaan
ja aina valmis auttamaan.
Kaikki hänestä pitivät,
vieraat sekä ystävät.

Sinä kuuluit pellon laidalle,
metsään, saunaan, pajalle.
Olit valmis muita auttamaan
ja tietos, taitos jakamaan.

Silloin pikku lapsena
oli sinua hauska seurata.
Oli paikkasi veneen tuhdolla
ja minun takaosassa.

Myös talvella katiskat katsottiin
ja ruutanat saaviin ongittiin.
Kulki moottorikelkka vauhdilla
ja koira juoksi mukana.

Ympäri vuoden metsissä
saatiin kulkea yhdessä.
Kerroit paljon juttuja
vanhoja sekä tuttuja.

Kolme vesikuppia
ja kukkuramitta kahvia.
piti yhdeltätoista valmistaa,
ja sinua postilta odottaa.

Lapsena silloin aatsipoppaa
syötiin aina vaarinsoppaa.
Kuului marjasoppa asiaan,
jäi pullat ja keksit rasiaan.

Majan meille rakensit
ja traktorilla kuljetit.
Vene askarreltiin yhdessä.
Seilas Annania -nimellä.

Savusaunan joskus lämmitit.
Sitä arvostamaan opetit.
Juhannuksena kokon sytytit
niin suvun kokoon keräsit.

Kerroit sota vuosista,
sinun lapsuusmuistoista.
Opetit vanhoja loruja,
teit oksista ovenkahvoja.

Tahdoin jälkiäsi seurata
ja olla yhtä taitava.
Siksi kuljin mukana,
olit esikuvana.

Ei siitä ole kauankaan
kun pääsit lepoon alle maan.
Jäi jälkeen jääneet suremaan.
Ehkä telttapaikalla tavataan.

On käsityösi minulle aarteita
niitä sekä muistoja
tahdon
rakkaudella vaalia.

Eilen vanhalla talolla
kuljin vanhoissa huoneissa.
Luulin kuulleeni äänesi.
Se eteisessä jutteli.

Toi mieleen paljon muistoja
tuo tunnelma siinä talossa.
Toivon että sanoittakin tiesit sen,
sinua edelleen ihailen.