Vanha lukija vai uusi tuttu?

Jaamar

Hyykäärme
Vastuuhenkilö
Konnavahti
Olen tässä pienessä päässäni pyöritellyt asioita ja pohtinut, että onkohan ihmisillä erilainen käsitys niistä Tolkienin faneista jotka ovat jo vuosia ennen elokuvien ilmestymistä lukeneet kirjat ja innostuneet tolkienin maailmoista, kuin sellaisita faneista jotka ovat vasta elokuvien myötä tutustuneet Tolkieniin ja keskimaahan?
Entäpä sellaiset jotka ovat kyllä lukeneet trilogian ja pitäneet siitä, mutta vasta elokuvan myötä oikeastaan innostuneet asiasta?
Mihin ryhmään kuulut ja mitä ajattelet toisista, vai ajatteletko yhtään mitään?

Itse tutustuin kyllä Trilogiaan jo ala-asteikäisenä, ja yritin muutaman kerran lukea tarua sen jälkeenkin, mutta tuntui liian hitaasti etenevältä ja hankalalta niin nuorelle tyttöselle. Kokonaisuudessaan luin tarun uudelleen vasta kun kuulin, Sormuksen ritarien olevan tulossa elokuviin. Olin vähän toisen kirjan puolella käydessäni katsomassa ensimmäisen osan.

Huomaan jälleen suureksi harmikseni :( olevani melkoisen ennakkoluuloinen ihminen. Jos kuulen jonkun nähneen ensin elokuvat ja vasta sitten lukeneen kirjan, tulee heti mieleeni, että hän on vain ihastunut johonkuhun näyttelijään tai erikoistehosteisiin tms. ja lukeneen kirjan lähinnä niiden vuoksi välittämättä itse kertomuksesta sen enempää. (Vaikka tällaiset tapaukset lienevät todellisuudessa harvinaisia jo kirjan paksuuden huomioon ottaen.) Tai vielä pahempaa, että on nähnyt elokuvat, mutta ei ole lukenut kirjoja.
Sen sijaan kunnioitan hyvinkin paljon ihmisiä jotka ovat tutustuneet kirjoihin jo kauan sitten ja olleet Tolkienin faneja jo kauan ennen kuin elokuvista oli kuultukaan.
Itse putoan näiden kahden ryhmän väliin ja tuomitsen kyllä itseäni ankarasti näistä ennakkoluuloista ja epäreilusta suhtautumisestani uusiin tulokkaisiin. Pyydän heiltä syvästi anteeksi *kumartaa syvään* ja pyrin parantamaan ajattelutapaani.
Hyi minua!!! :knockout:


Elikkä milloin itse tutustuit taruun, mitä mieltä olet ajatuksistani (saa kyllä tuomita, kun sen itsekin teen) ja mitä itse ajattelet?
 
Tutustuin taruun varmaan ala-asteella. Aloitin lukemalla Hobitin jota isosiskoni minulle suositteli ja jatkoin lukemalla Tsh:n jonka sainkin luettua kokonaisuudessaan ehkä puoli vuotta ennen Sormuksen Ritareiden tuloa elokuvateattereihin. Eli kovin kauaa en kirjan fani ehtinyt olla ennen elokuvia, ikävä kyllä. Mutta yhä arvostan enemmän niitä kirjoja kuin leffoja. Toisaalta harmittaa etten jo aiemmin tutustunut Keski-Maahan. Kiinnostus alkoi Hobitista eikä siitä että pakko lukea ne kirjat ennen ku leffat tulee.

Minullakin on tuollaisia ärsyttäviä ennakkoluuloja. Kun joku mainitsee että rakastaa niitä leffoja eikä kirjoja ole lukenut niin hommalta menee ns. pohja...tai joitan vastaavaa. Tai jos kiinnostuu leffojen jälkeen kirjasta niin minullekin tulee Jaamarin tavoin noita ennakkoluuloja, että jaahas, taas yksi Orlando-ihkuttaja. Anteeksi,anteeksi,anteeksi. Olen kyllä yrittänyt päästä tästä eroon mutta vielä ei ole onnistunut.
 
Luin Tarun loppuun riparilla. Älyttömän tylsää oli kun ei jaksanut ystävystyä, eli oikeastaan oma syy :) En ole lukenut sitä kertaakaan kerralla. Luin Ritarit keväällä ja suurimman osan Kahdesta tornista ja Kuninkaan paluun kokonaan riparilla. Itse innostuin Keski-Maasta ensimmäisen elokuvan takia. Sormuksen ritarit oli itselleni ensimmäinen elokuva, johon ihastuin totaalisesti. Kuninkaan paluun kävin katsomassa teatterissa jopa kahdesti. Ainut kahden tapaus oli sitä ennen ollut minulla vain Viisasten kivi. Kirjana en Tarusta niin paljon tykkää. Toista kertaa olen lukemassa sitä, jotain sata sivua olen lukenut. Tarun kanssa on vaikea ainakin minun päästä vauhtiin, koska rakenne on niin erilainen kuin muissa kirjoissa. Tietenkin teksti on myös vanhahtavaa. Nämä mistä minä en tykkää on taas kirjan fanien herkkua (varmaan). Enkä ihkuta Orlandoa :) Rakastan kirjassa hahmoja ja tarinaa.

Lisäksi olen lukenut Hobitin, KTK:n ja Silmarillionia luen toiseen kertaan tällä hetkellä. Jostain syystä Silmarillion kiinnostaa tällä hetkellä kuin TSH. Ehkä se johtuu siitä että ensimmäisellä lukukerralla luin sen kiirellä siitä tehtävän esitelmän takia.
 
Minä taas kuulun tähän puoliksi elokuvien kautta heränneisiin. Hobitin luin ala-asteella ja TSH:n Kahden tornin ilmestymisen jälkeen. En ollut nähnyt Sormuksen Ritareita ollenkaan, joten hieman pihalla olin sitä katsoessani ja senpä takia taisinkin Taruun tarttua.
Elokuvien kautta heränneitä en siis karsasta sen enempää kuin näitä alkuperäisfanejakaan. Mutta kieltämättä ärsyttää jos joku vain elokuvan katsonut pitää itseään kaikkitietävänä LotRin suhteen... Näitä tulee onneksi harvoin vastaan.
Teitä Tolkienin maailman jo aikoja sitten löytäneitä kyllä pidän arvossa, mitään ihqu-Orli-kannustimia kun ette ole tarvinneet :) (Eipä sillä että se minunkaan kannustajani olisi ollut :D )
 
Hmm... Minä aloitin fantasianlukuni Pottereista tai Eddingsistä, mutta sen jälkeen äiti tökkäsi käteen TSH:n kun hän luuli sen olevan sama kuin Narnia. :D Taisin olla yhdeksän, ja kieltämättä Taru kolahti. Siihen meni kolme päivää, yksi viikonloppu siis, kun sen luin, ja vanhemmat alkoivat olla jo peloissaan kun sanomalehtien reunat täyttyivät haltiakirjoituksen harjoitusraapustuksilla...

Silmaa olin ehtinyt lukea puoleen väliin, kun äitini äkkäsi, että zomg, eihän kyse olekaan Lewisistä, meitä on huijattu. Kirjat lähtivät... into jäi. Luin kirjastossa Tolkienia salaa aina itsekseni, ja elokuvien tultua olin sitten lopulta pitkän suostuttelun jälkeen jopa Kuninkaan paluun ensi-illassa. Käärme oli ensimmäinen fooruminikin.

Ja nykyään vanhempani suhtautuvat aivan toisin, saan Silman aina kun aloitan uuden kielen, tietenkin sillä uudella kielellä. Siispä, löysin kirjojen pariin ennen elokuvia. Vaikka se nyt ei siltä näytäkään kun näiden innostuneempien fanien wikipuurtamista katselee... ;)
 
Minä olen lukenut kirjan ennen kuin oikeastaan tiesin elokuvista yhtään mitään (vaikka tämä tapahtuikin vain muutamaa viikkoa ennen Sormuksen ritareiden videojulkaisua). Jotenkin olin aika kohtuullisesti onnistunut välttymään kaikelta mainostustulvalta, olin vain ehkä pari kertaa kuullut että kyseessä on hyvä kirja, ja kun pikkuserkulta sen lainaan sain, niin tykästyin välittömästi. Kumma, että olen kohtuullisen nopea lukija (en siis todellakaan sellainen jonka uskoisi käyttävän Taruun kaksi viikkoa) mutta minulla meni siihen 13 päivää, ja luin käytännössä jatkuvasti. Ihmettelen aina kaikkia jotka ovat opuksen ahmaisseet muutamassa päivässä, tai sitä että minä en ole...

Sitten menimme käymään äitini ja enoni kanssa kaupungilla vähän tämän jälkeen, juuri kun kaikissa kadunvarsikylteissä mainostettiin Sormuksen ritareita videolla. Piti saada tietää että mikä tämä juttu nyt sitten on, mutta mukaan tarttui lisäksi Tarun englanti-versio, joka on tällä hetkellä melko *köh* luetun näköinen, pokkari kun on.

Mihinkäs ryhmään minä nyt sitten kuulun? En ole todellakaan vuosia ennen elokuvia lukenut, mutta ennen kuitenkin (innostuen), ja onhan se mukavaa ajatella niin :p

(Olisikohan minullakin säilynyt mielenkiinto pariin lopettamaani kieleen jos olisin vaikka Tarun saanut niillä luettavakseni?)
 
Minä olen lukenut kirjat vasta kerran, ja elokuvat nähnyt vissiin kerran myös. Suunnitelmissa on lukea uudestaan lähiaikoina kun aikaa tulee.
Hiukan nolottaa olla tällä foorumilla, koska en osaa keskustella kirjoista paljoakaan kun en muista pikkuasioita enää niin tarkasti.. :( Toivottavasti kukaan ei kato pahalla.
 
hypnoosi, vaikka meidän joukossamme on jotain Haltiamieliä ja Tikkejä jotka tietävät kaiken niin ei foorumi pyörisi ilman meitä "tavallisia" käyttäjiä, jotka pitävät Tarusta vaikka eivät sille kaikkea aikaansa omistakaan. Pääasia on, että tykkäsit kirjasta. Minusta on ainakin mukavaa että olet liittynyt joukkoomme, ja takuulla muistakin.

Harmittaa muuten, näin topicin sisällä puhuakseni, etten enää oikein muista millaisiksi kuvittelin hahmot ensimmäisellä lukukerralla, kun nykyään nuo elokuvien jäppiset tunkevat muistojeni paikalle. Sen verran vielä on muistissa että Frodoa pidin 60-vuotiaana (en ymmärtänyt oikein niitä ikämääritteitä) ja melkoisen pulskeana. Hih.
 
Vehka sanoi:
hypnoosi, vaikka meidän joukossamme on jotain Haltiamieliä ja Tikkejä jotka tietävät kaiken niin ei foorumi pyörisi ilman meitä "tavallisia" käyttäjiä, jotka pitävät Tarusta vaikka eivät sille kaikkea aikaansa omistakaan. Pääasia on, että tykkäsit kirjasta. Minusta on ainakin mukavaa että olet liittynyt joukkoomme, ja takuulla muistakin.
:) Se on vaan tosi ufoa katsella noita keskusteluja, kun on tällanen nyyppä. Enemmän se itseä harmittaa - tulee tavallaan kyseenalaistettua oikeus olla täällä, koska en ole ns. hardcore-tolkienfani. Siis, en uskokaan että te tuomitsette niin pahasti, itteeni se vaan rassaa. (ja tosiaan, tässä puhuu ihminen jolla on ollut vaikeuksia fanittaa 60-luvun musiikkia koska en käytä huumeita tai kuunnella YUP:ta poliittisten vakaumusten takia.. on se tarkkaa.)
Mutta kiitos, on kiva olla täällä! :)
 
Luin Hobitin eräiden ensimmäisten fantasiakirjojeni joukossa ala-astelle, tosin Lohikäärmevuoren nimellä. En silloin tiennyt ollenkaan, että kyseessä oli se sama kirja. Joskus silloin näin myös televisiosta piirretyn version Sormusten Herrasta, joka kyllä kiinnosti, mutta oli myös hirveän pelottava.

Itse Tarun luin kesällä, ennen kuin ensimmäinen elokuva tuli sitten alkutalvesta. Jos oikein muistan, en ollut edes kuullut elokuvien tulosta siinä vaiheessa. Silmarillion tuli sitten joskus perässä. Muistan vain sen, että minua ihmetytti silloin, että vaikka en ollutkaan lukenut Hobittia Taruun tarttuessani, tunsin silti alussa kerrottavan tarinan Bilbosta. Ymmärsin sitten piakkoin, että Lohikäärmevuori oli vain Hobitin vanhempi käännös. Lukemisten välissä oli muutama vuosi.

Minä sanoisin olevani ensisijaisesti fantasian ystävä, toissijaisesti Tolkienin kirjojen ihailija. Mutta voin sanoa, että ihailen enemmän kirjoja kuin elokuvia. Kirjojen tunnelma tuntui kadonneen jonnekin valkokankaalla.
 
En tiedä pitäisikö ihmisistä ajatella tavalla tai toisella riippuen siitä, milloin ovat Tarunsa lukeneet. Tärkeämpää lienee se, minkälaisen vaikutuksen kirja/elokuva/molemmat yhdessä ovat tehneet. Kirjat myös ajautuvat ihmisten käsiin eri ikäisenä, toiselle kaveri tai sukulainen lyö Hobitin käteen alle kymmenvuotiaana, toiselle Tolkienin maailma tulee tutuksi tavalla tai toisella myöhemmin.

Hobitin luin ensimmäisen kerra ollessani ala-asteen neljännellä luokalla, tämä oli vuonna 1989 tai 1990. Tarun luin seuraavana kesänä ja sitten kaiken muun Tolkienin Keski-Maahan liittyvästä tuotannosta. Joka tapauksessa tarinat olivat hyvin tuttuja jo silloin, kun Hobitit tv-sarjaa ensimmäistä kertaa näytettiin.

En paheksu ketään faneja, ainoastaan Peter Jacksonin näkemystä Tarusta; Aragornin välikuolemaa, Sormuksen käyntiä Osgiliathissa ja Frodon ja Samin suhteen pilaamista Klonkun ja Lembasinmurujen avulla.

Toivottavasti leffojen kautta Taruun tutustuneet lukevat sen tarpeeksi monta kertaa, että PJ:n hapatus vaimenee itsestään :)
 
Taidan kuulua tähän vanhaan kastiin, jotka ovat kulkeneet silmät haltian kuvia kiiluen lähes koko lapsuutensa. Taisin olla siinä 8-9 vuotias kun ensimmäisen kerran kuulin Tolkienista. Satuin nimittäin löytämään hobitin isoveljen kirjahyllystä. Luin sen ja ihastuin tarinaan ja sen erilaisuuteen muihin lukemiini kirjoihin nähden. 11-vuotiaana luin TSH:n ja muistan kyllä pitäneeni siitä kovasti. Sitten unohdinkin Keski-maan moniksi vuosiksi.

Tartuin TSH:n toisen kerran joskus yläasteen lopulla tai lukion alussa. Taisi olla vuosituhannen vaihde. Löysin koko Keski-maan aivan uudella tavalla ja luin samaan putkeen myös kaikki muutkin kirjat mitkä vain löysin ja mitkä käsittelivät aihetta. Siitä eteenpäin se on ollut menoa. Minusta on sinänsä yhden tekevää onko joku lukenut kirjat ennen vai jälkeen elokuvien vaiko jättänyt ne kokonaan väliin. Tietysti jos joku kysyy niin suosittelen lukemista lämpimästi, mutta loppujen lopuksi se on heidän valintansa. Ainoa Keski-maa millä on ihan oikeasti merkitystä minulle on minun Keski-maani, se paikka jonne haluan palata aina kun luen kirjoja tai katselen elokuvia.
 
Itse luin Tolkienin TSH ensimmäisen kerran joskus 10-vuotiaana n. 10 vuotta sitten, siitä lähtien olen lukenut Tolkienin kaikki suomennetut teokset säännöllisin väliajoin läpi (n. kerran vuodessa). Elokuvat olen myös nähny monta kertaa ja ne ovat myös muokanneet mielikuvaani TSH:n hahmoista ja paikoista, tosin hyvin harva mielikuva vastaa täsmälleen sitä millaisena se elokuvassa esitetään.

TSH elokuvat ovat varmasti tuoneet lisää ns. aitoja Tolkien faneja mutta myös näitä pelkkiä elokuvafanittajia jotka kuvittelevat Peter Jacksonin luoneen koko touhun. Varsinki nuorille tuntuu olevan helpompi katsoa "parin"tunnin leffa ja sitäkautta siirtyä itse kirjaan kuin aloittaa hankalastiluettavasta tuhatasivuisesta jättiläisestä. Omakohtaisesta kokemuksesta tiedän pari tapausta jossa kirjan vaikealukuisuus ja paksuus ovat latistaneet koko innostuksen aiheeseen ja siirtynyt muun kirjallisuuden pariin (tämä tapahtui ennen elokuvien julkaisua).
 
Ensimmäisen kerran tutustuin Taruun Sormusten Herrasta Ralph Bakshin (?) animaatioelokuvan kautta joskus 90-luvun puolivälin paikkeilla. Elokuva loppui pirullisella tavalla tarinan puoliväliin, joten kirja oli aivan pakko lukea. Ja sehän oli menoa se. Olin silloin 5. tai 6. luokalla, ja luonnollisesti TSH oli etusijalla kaikkiin äidinkielen tylsiin pakkolukukirjoihin nähden.

Monella tavalla Jacksonin elokuvatrilogia ylitti odotukset. En olisi ikinä pystynyt kuvittelemaan niin hienoja maisemia, hirviöitä ja haarniskoja. Toisaalta monet asiat tuntuvat jääneen vähän puolitiehen. Hugo Weavingin Elrond tuo mieleen enemmänkin jonkin kukkaishipin kuin arvokkuutta tihkuvan haltiylimyksen. Muut haltiat taas tuntuvat Legolasia lukuun ottamatta kuin seipään nielleiltä, jotenkin teennäisiltä. Taistelujen massakohtauksissa taas erottaa liian selvästi, mikä on aitoa ja mikä digitaalista. Esimerkiksi Viimeisen Liiton tai Pelennorin kenttien taisteluissa muodostelmat ja joukko-osastot näyttävät kaukokuvissa epäselvältä, epäaidosti liikehtivältä digitaalimassalta.
 
Olin ala-asteikäisenä tosi kova kirjoston käyttäjä, luin kaikkea ihan mahdottomia määriä. Erään kerran otin käteeni Kuninkaan paluun, selailin sitä ja ryntäsin kirjasto tädin luokse kyselemään että löytyisikös tästä näitä aikaisempia osia ja että voisikos niitä varailla.

Siitä se sitten lähti. Luen THS:n noin puolentoista vuoden välein.. välillä tosin kuuntelen mieluummin cd:ltä. Heikki Määttäsen lukemana THS on pysäyttävä kokemus. Kokeilkaa ihmeessä. Kun itse lukee niin sitä jotenkin kiirehtii, eikä keskity kunnolla niihin asioihin mitkä jo muistaa tai joita pitää tylsinä.. Mutta kuunnellessa keskittyy sellaisiinkin asioihin joita ei muuten ehkä huomaisi. On ihanaa sulkea silmät ja sukeltaa seikkailuun mukaan. Uppoan paljon syvemmälle Keski-Maahan kuunnellessa kuin lukiessa tai katsoessa.

Tykkään enempi kuitenkin muista Keski-Maata käsittelevistä kirjoista, kun niissä on enempi vaan tietoa, ja aitoutta. HOME:ja en valittevasti itse omista, kaverilta aina joskus vain lainailen. THS on enempi vaan hyvä kirja. Keskeneräisten tarujen kirja on mun suosikki. Silmakin on oikein viihdyttävä. Niiden pariin jaksaa palata aina vaan.

Minua leffat eivät ole ollenkaan häirinneet, vaan pidän niistä kovasti. Katson niitä aina fiiliksen mukaan. Muutaman kerran vuodessa varmaan. Maisemat on niin kivat.
Samin ja Frodon lembas sotku sekä Faramir raahaamassa Frodoa ja Samia Osgiliathiin olivat ainoat joista tuli häiriintynyt olo. Koska ne mielestäni muokkasivat inhottavalla tavalla katsojien mielikuvaa henkilöistä.

Yritän ajatella niin että omalla oudolla tavallaan Keski-Maa on totta, jolloin Jacksonin leffatkin ovat vain yksi näkemys asiasta. Vähän kuin oikeaa historiaakin kuvataan monesta näkökulmasta. En oikein osaa tätä ajatustani selittää.

"Lumous luo toisen maailman , johon sekä tekijä että katsoja voivat astua sisään , ja se tyydyttää heidän aistinsa kun he ovat sisällä, mutta puhtaudessaan se on kaipuultaan ja päämääriltään taiteellista." (Tolkeinin Saduista -essee)

Tolkienin kirjoijen kautta voi astua tuohon maailmaan -Keski-Maahan. Samoin leffojenkin kautta. Samaan maailmaan uppoan. Ehkä nurmen väri on hieman eri, ehkä Lähteen pihan Valkoinen Puu on erilailla kippurainen, mutta sama Keski-Maa -ainakin minulle.

Aika himmeäksi tämä teksti käypi, lopetan ennen kuin leimaatte hihhuliksi.
 
Tmdoob kirjoitti kyllä kauniisti keskimaasta. Ja ehkäpä tuo keskimaa onkin monille jollain tavalla todellinen. Jos ei muuten niin jossain mielikuvituksen syövereissä.

On muuten ollu mielenkiintosta lukea teidän kokemuksia sormustenherrasta kirjoina tai elokuvina :D
Ja olen myös onnistunut hiukan vaikuttamaan ennakkoaseteisiini. Toki työtä on vielä, mutta oikeaan suuntaan ollaan menossa :wink:
 
Jaamar sanoi:
Ja ehkäpä tuo keskimaa onkin monille jollain tavalla todellinen. Jos ei muuten niin jossain mielikuvituksen syövereissä.

Tässä olet kyllä enemmän kuin oikeassa =D

Ekan kerran tuli Tolkienin loistoteoksiin tutustuttua ekan leffan kautta. Olin muistaakseni 9-10 vuotias, jotain sinnepäin, kun siskoni hankki Sormuksen Ritarit videolle. Katottiin sitä yhessä sohvalla ja kaikki Morian kohtaukset piti kelata ohi kun pelotti niin sairaasti, peikkoja ja hiisiä ja ties mitä :D
Sitten se jotenkin "juurtui", oli pakko saada nähdä kakkonenkin kun se tuli teattereihin ja ostaa kirja kun se sattui silmiin kirjakaupassa kesäisenä lauantaina... Sitten tuli kolmonen, ja oli muuten hilkulla, pääsinkö edes katsomaan sitä teatteriin, iästä puuttui 9 kuukautta niin iskän piti lähteä mukaan. Sitten tuli luettua kirja aika moneen kertaan, ja nyt koko Keski-Maan tarusto kuuluu jokapäiväiseen elämään, luin viime viikolla Hobitin ja ajattelin tällä viikolla aloittaa lukemaan itse TSH:ta. Tai sitten katsoa pidennettyjä elokuvia ;) Elokuvat on yllättävän hyvin onnistunu, ja kuten Tmdoobia, eivät elokuvien pienet yksityiskohtaiset virheet niinkään haittaa.
 
Mielenkiintoinen keskustelu. :)

Taisin olla 8-vuotias, kun veljeni sai synttärilahjaksi Tarun. Minä sitten uteliaana sitä vilkuilin ja kysyin veljeltäni takakannen luettuani, että onko kirjassa lohikäärmeitä. Veli sanoi, että ei vielä tähän mennessä, joten kiinnostus lopahti silloin.

Tosiaan, Sormuksen Ritarit tuli elokuviin ja minä sitten katsoin sen videolta sattumalta. Olihan se silloin jo ylihyvä, mutta ei tarttunut vielä.
Kaksi Tornia-video tuli ostettua heräteostoksena ja se sai jo ihan hillittömän himon lukea kirjaa, mutta lukeminen töksähti Kontuun. Oli liian vaikea totutella tekstiin ja nimiin. Mutta kyllä se lukeminen pääsi vauhtiin vähän ennen kuin Kuninkaan paluu tuli teattereihin. Kävin katsomassa sen kaksikin kertaa.
Sen jälkeen tuli kirja ahmaistua nopeasti ja, yllätys yllätys, himoitsin jo ankarasti muita Tolkienin teoksia. Hobitti tuli luettua heti Tarun perään. Silmaankin tartuin, mutta ei siitä mitään tullut vilisevien nimien takia [Ikuisesti huono nimimuisti, kele]. Eli 12-vuotiaana luin Tarun.

Vaikka luinkin kirjat elokuvien siivittäminä, pidän kirjaa huomattavasti parempana. Kaikki on vain niin paljon syvempää, kuin leffoissa. Näen PJ:n elokuvat vain yhtenä näkemyksenä Keski-Maasta, vaikka se olikin jo kaulinut minulle valmiit ajatukset paikoista ja hahmoista osittain leffan mukaiseksi. Eipä tuo oikeastaan haittaa, lukijahan näkee kaiken aina omalla tavallaan, oli ennakkokäsityksiä tai ei. Loppujen lopuksi, kirja on aina rakkaampi.
Elokuvat ovat silti ihania ja rakastan uppoutua lähes yhtä paljon siihen maailmaan, kuin kirjan kautta. Luulen, että kuitenkin ne suurimmat leffan ihku-Orli-ihkuttajat ovat siirtyneet jo seuraavan elokuvan pariin. Taru on niille jo ollutta ja mennyttä. :wink:
 
Olen juuri saanut Tarun ensimmäisen kerran päätökseen ja siihen kyllä kului aikaa! Arvostan sen kaltaisia kirjoja niin paljon, etten lue niitä väsyneenä tai jos keskittymistäni häiritsee jokin, joten aikaa kului puoli vuotta. Tätä pidän suurena häpeänä. Ensimmäisen kerran tutustuin Tolkieniin ollessani n. 5 vuotta kun äitini luki sitä minulle. Kirja nimittäin kiehtoi (ja pelotti) minua kantensa (kaapuhemmopainos) takia. Kuitenkin se jäi kesken sen käydessä liian pelottavaksi, mutta se jäi alitajuntaan kiertämään pakottavana voimana. Hobitin luin ehkä kolmannella luokalla ollessani ja viime kesänä uudelleen. Rakastuin ensin elokuviin, en näyttelijöiden vaan upean tarinan takia. Katsoin ne uudestaan ja uudestaan ja yritin poimia pienimmänkin tiedonjyvän. Lopulta viime kesänä tartuin itse kirjaan ja luin sen. Se oli minulle rakas ensi sivusta alkaen! Kaikki ne ihanat tarut, jotka toivat tarinaan uskomatonta syvyyttä. Uskomaton tarina, joka sai jännittämään koko ajan vaikka tiesi lopun. Minulle Keski-Maa on totta. Minun sieluni asuu siellä. Herkkä kun olen, tietyissä kohdissa tulee aina poru, niin elokuvissa kuin kirjoissakin. Itse pidän leffan toteutuksesta, lukuunottamatta ohjaajan omia lisäyksiä. Elokuva saa esim. Faramirin näyttämään samalta kuin Boromirin ja isänsä. Siitä en pitänyt yhtään, ja vielä vähemmän nyt kirjan luettuani.
 
passenger sanoi:
Herkkä kun olen, tietyissä kohdissa tulee aina poru.

Niin minullekin, aina uudestaan. Tai ainakin pala nousee kurkkuun ja silmiä alkaa kirvellä. Harmaissa Satamissa, Lórienissa, Théodenin kummulla, ja elokuvassa Théodredin - voi sitä Éowynin laulua, täynnä kuolevaisten ihmisten murhetta.
 
Ylös