Vanha lukija vai uusi tuttu?
- Keskustelun aloittaja Jaamar
- Aloitettu
En ole ollut toiminnassa mukana sen jälkeen kun esikoinen syntyi vuonna 2002, terveisin Korven kylän rouva Mimerkki, viikinkiajan hämäläisnainen.
Palantír
Kontulainen
Kerroin jo itsensä esittely -topiikissa suhteestani Tolkienin maailmaan, mutta täällähän voi tuoda esille lisää yksityiskohtia. Mitään elämänkertaa en tietenkään jaa, mutta saahan sitä jotain kartoitella.
Silloin 2000-luvulla katsoin ensin TSH:n elokuvat. Aluksi pelkäsin elokuvien örkkejä kuollakseni, mutta totuin PJ:n ohjaamiin elokuviin sitten hieman kasvettuani. Elokuvien jälkeen halusin tehdä isoveljeeni vaikutuksen lukemalla TSH:n trilogian, mutta huomasin pian vilpittömästi ihastuvani kirjan sisältöön aina Keski-Maan karttaa myöten. Olin tuolloin ala-asteen nelosluokkalainen. Lapsena leikin myös serkkujeni kanssa Aragornin, Legolaksen ja Gimlin ajojahtia ystäviensä sekä örkkien perään. Nuorimmaisena meikälle heitettiin itseäni suurempi lapio kouraan, joka meni ikään kuin kirveestä, ja siten ristittiin puuskuttavasti Gimliksi.
Teini-ikään päästyäni kohtasin vannoutuneimpia lukijoita, jotka muistivat Durinin sukupuun ulkoa ja olivat melkoisia puristeja. Koin itseni jotenkin vääränlaiseksi ja päädyin samoihin aikoihin kiinnostumaan murkkuikäisenä kapinoijana alkoholista. Oluen ja tupakan nautiskelijana (nykyisin: tupakoimaton, alkoholin vähäinen kuluttaja) otin mallia hobittejen optimismista samalla sen sekoittuessa perisuomalaiseen melankoliaan ja inhorealismiin.
Kuitenkin tiiviimpi suhteeni Tolkieniin heräsi uudemman kerran näin parin viime vuoden sisään aikuisiällä, kun opettelin enemmän erilaisia lukutapoja kaunokirjallisuuden teksteihin liittyen. Miki Liukkosen O:n luettuani kelailin, että jos tämä informatiivinen postmoderni pläjäys saa sukat pyörimään jaloissa, niin ahmitaanpas Tolkienin kirjallisuutta lisää. Vaistoni osui oikeaan ja olin jälleen kerran vietävissä.
Korostan, että minulle Tolkienin maailma on ollut kuitenkin aina enemmän tai vähemmän läsnä. Esimerkiksi omaksun hahmojen luonteenpiirteitä tosi elämässä ja sen myötä olen lyhyen elämäni aikana hokenut Gandalfin fraaseja keskusteluissa ja kriittisten tilanteiden ilmentyessä eräs suosikki sitaattini on: "Even The Very Wise Cannot See All Ends." Toki suomeksi kääntäen:"Edes viisaimmatkaan eivät näe loppuun asti."
Syy miksi liityin tälle foorumille, oli halu oppia Tolkienista lisää kaikenlaisilta lukijoilta ja ylipäätään kohdata niitä kunnon puristejakin.
Opin parhaiten keskustelemalla ja rohkeasti jakamalla omia näkemyksiäni menemällä jopa välillä soitellen sotaan. Toivon kernaasti, että ihmiset pyrkivät ylläpitämään monipuolista vuorovaikutusta toistaan kunnioittaen. Ymmärrän asioille omistautumisen funktiota, sillä olen ollut suomiräpin saralla aikamoinen aitopää kuluttaja itsekin ja intohimoinen musiikin sekä taiteen seuraaja.
Mikä on nykyinen suhtautumiseni PJ:n elokuviin? Pidän niistä edelleen, sillä Howard Shoren musiikit ja myös elokuvan lavastukset, näyttelijöiden puvustukset ovat kerrassaan upeita. Ainoa asia mikä harmittaa, on joidenkin hahmojen uupuminen leffoista tyystiin ja toisekseen leikkaukset ovat aivan liian lyhyitä. Ironistahan se on arvostella leikkausten lyhkäsyyttä elokuvien ollessa pitkiä. Mutta paljon arthouse - elokuvia kuluttaneena arvostan pitkiä leikkauksia sekä niiden kautta tapahtuvaa visuaalista mehustelua. Leffoista olisi pitänyt Hollywood ehtojen sijaan tehdä sarja.
Kaikila edellä mainituilla seikoilla pyrin avaamaan sitä todellisuutta, että vaikkei ihminen aina lukisi, niin on ihmisten ilmaisun kautta luotu todellisuus aina ihmisessä läsnä joko ulkoisesti tai sisäisesti. Oli hän sitten tempautunut luotuun maailmaan mitä reittiä tahansa. Oloni elämässä ja uusiin hetkiin tarttuessani koen itseni Bilboksi jota Gandalf on vähän tuupannut eteenpäin kotikolonsa kynnyksellä.
TLDR; Olen vanha lukija.
Silloin 2000-luvulla katsoin ensin TSH:n elokuvat. Aluksi pelkäsin elokuvien örkkejä kuollakseni, mutta totuin PJ:n ohjaamiin elokuviin sitten hieman kasvettuani. Elokuvien jälkeen halusin tehdä isoveljeeni vaikutuksen lukemalla TSH:n trilogian, mutta huomasin pian vilpittömästi ihastuvani kirjan sisältöön aina Keski-Maan karttaa myöten. Olin tuolloin ala-asteen nelosluokkalainen. Lapsena leikin myös serkkujeni kanssa Aragornin, Legolaksen ja Gimlin ajojahtia ystäviensä sekä örkkien perään. Nuorimmaisena meikälle heitettiin itseäni suurempi lapio kouraan, joka meni ikään kuin kirveestä, ja siten ristittiin puuskuttavasti Gimliksi.
Teini-ikään päästyäni kohtasin vannoutuneimpia lukijoita, jotka muistivat Durinin sukupuun ulkoa ja olivat melkoisia puristeja. Koin itseni jotenkin vääränlaiseksi ja päädyin samoihin aikoihin kiinnostumaan murkkuikäisenä kapinoijana alkoholista. Oluen ja tupakan nautiskelijana (nykyisin: tupakoimaton, alkoholin vähäinen kuluttaja) otin mallia hobittejen optimismista samalla sen sekoittuessa perisuomalaiseen melankoliaan ja inhorealismiin.
Kuitenkin tiiviimpi suhteeni Tolkieniin heräsi uudemman kerran näin parin viime vuoden sisään aikuisiällä, kun opettelin enemmän erilaisia lukutapoja kaunokirjallisuuden teksteihin liittyen. Miki Liukkosen O:n luettuani kelailin, että jos tämä informatiivinen postmoderni pläjäys saa sukat pyörimään jaloissa, niin ahmitaanpas Tolkienin kirjallisuutta lisää. Vaistoni osui oikeaan ja olin jälleen kerran vietävissä.
Korostan, että minulle Tolkienin maailma on ollut kuitenkin aina enemmän tai vähemmän läsnä. Esimerkiksi omaksun hahmojen luonteenpiirteitä tosi elämässä ja sen myötä olen lyhyen elämäni aikana hokenut Gandalfin fraaseja keskusteluissa ja kriittisten tilanteiden ilmentyessä eräs suosikki sitaattini on: "Even The Very Wise Cannot See All Ends." Toki suomeksi kääntäen:"Edes viisaimmatkaan eivät näe loppuun asti."
Syy miksi liityin tälle foorumille, oli halu oppia Tolkienista lisää kaikenlaisilta lukijoilta ja ylipäätään kohdata niitä kunnon puristejakin.
Opin parhaiten keskustelemalla ja rohkeasti jakamalla omia näkemyksiäni menemällä jopa välillä soitellen sotaan. Toivon kernaasti, että ihmiset pyrkivät ylläpitämään monipuolista vuorovaikutusta toistaan kunnioittaen. Ymmärrän asioille omistautumisen funktiota, sillä olen ollut suomiräpin saralla aikamoinen aitopää kuluttaja itsekin ja intohimoinen musiikin sekä taiteen seuraaja.
Mikä on nykyinen suhtautumiseni PJ:n elokuviin? Pidän niistä edelleen, sillä Howard Shoren musiikit ja myös elokuvan lavastukset, näyttelijöiden puvustukset ovat kerrassaan upeita. Ainoa asia mikä harmittaa, on joidenkin hahmojen uupuminen leffoista tyystiin ja toisekseen leikkaukset ovat aivan liian lyhyitä. Ironistahan se on arvostella leikkausten lyhkäsyyttä elokuvien ollessa pitkiä. Mutta paljon arthouse - elokuvia kuluttaneena arvostan pitkiä leikkauksia sekä niiden kautta tapahtuvaa visuaalista mehustelua. Leffoista olisi pitänyt Hollywood ehtojen sijaan tehdä sarja.
Kaikila edellä mainituilla seikoilla pyrin avaamaan sitä todellisuutta, että vaikkei ihminen aina lukisi, niin on ihmisten ilmaisun kautta luotu todellisuus aina ihmisessä läsnä joko ulkoisesti tai sisäisesti. Oli hän sitten tempautunut luotuun maailmaan mitä reittiä tahansa. Oloni elämässä ja uusiin hetkiin tarttuessani koen itseni Bilboksi jota Gandalf on vähän tuupannut eteenpäin kotikolonsa kynnyksellä.
TLDR; Olen vanha lukija.
Last edited:
