Vanha lukija vai uusi tuttu?

Hauska tietää ettei ole ainoa herkkis! Kaverit vain tuppaavat nauramaan (siis ne jotka eivät ole TSH-faneja) kun itken Kuninkaan paluun viimeisen puolituntisen putkeen tai kun luen sitä kirjaa. :roll:

Vieläkö herkkien ihmisten kerhon joukkoon mahtuu : DD Tosi usein kun lukee TSH:ta tms. Tolkienin kirjaa, tunteet tulee pintaan ja alkaa naurattaa tai itkettää. Sitten siskot ja/tai isä aina ihmettelee että mitä minä oikein nauran itsekseni x) Viimeksi kun luin Harmaista Satamista, itkin suunnilleen koko loppupäivän. Ne on jotenkin niin koskettavalla tavalla kirjoitettu =')

Minä innostuin TSH:sta kolmisen vuotta sitten. Telkkarista tuli
Kahden Tornin tv-ensi-ilta, ja sen ansiosta juoksin heti seuraavana päivänä koulun kirjastoon ja lainasin TSH:n.
Sitä tuli sitten luettua matikan tunneilla, välitunneilla ja kotona.
(kaverit piti ihan sekopäänä, mutta niinhän ne aina.)
Sormuksen ritarit olin saanut luettua, kun iski joululoma ja kirja piti palauttaa, mutta viksuna tyttönä pyysin kirjan joululahjaksi, ja sain
luettua kirjan lomalla loppuun. Siitä se 'hulluus' sitten lähti.

Nykyään olen ihan mieletön Tolkien-fani, jota suurin osa ystävistäni
ei voi ymmärtää. (Onneksi on niitäkin jotka ovat yhtä hulluna
Tolkienin tuotantoon kuin minäkin. )

Omana taitaa tällä hetkellä löytyä 8 Tolkienin kirjaa/hänen tuotantoonsa liittyvää kirjaa.
Ja kaikki kirjat ovat yhtä rakkaita. Auta armias sitä, joka niihin
koskee ilman lupaa tai vahingoittaa niitä jotenkin. Ja minnekään
kauemmashan ei voi lähteä ilman Tolkienin henkistä tukea. <;

Silma on luettu kahteen kertaan, TSH menee kolmatta kertaa,
KTK on luettu useasti ja hobitti kolmeen kertaan, yksi kerroista
englanniksikin, tosin vain puoleen väliin asti pääsin.
Välillä tulee sellainen 'fiilistelyolo', että on pakko lukea jokin tietty
kohta jostain kirjasta. Kerran teki hirveästi mieli itkeä,
joten luin Parannuksen Tarhan, ja erityisesti Faramirin ja Éowynin
kohtauksen. Ja sitten kun teki mieli nauraa, tartuin Tove Janssonin
kuvittamaan Hobitiin.

Elikkä tunnustaudun kuuluvani tähän herkkään porukkaan.

Arvostan Tolkienia todella paljon, ja harmittaa etten
ole aikaisemmin tutustunut hänen tuotantoonsa.
Mutta, parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Kun ensimmäinen elokuva ilmestyi, katsoin sen... ja minuun iski samanlainen ennakkoluulokohtaus. Ajattelin itseäni vain typykkänä, joka suoraan sanottuna on katsonut vain elokuvat ja Jaamaria lainaten "Ihastunut vain erikoistehosteisiin ja johonkin näyttelijään". Siksi oli pakko lukea kirjat. Harmi vain, etten niin piskuruisena jaksanut lukea niin paksua... Pari vuotta myöhemmin luin kirjat läpi ja ihastuin. Itse-asiassa, LoTR- elokuvat ovat Potter- elokuvien ohella ainoita valkokangas- versioita, joista pidän.
Damn.

Gil-Estel kirjoitti:

Välillä tulee sellainen 'fiilistelyolo', että on pakko lukea jokin tietty kohta jostain kirjasta.

Aivan sama juttu! Vaikka en ole lukenut kirjaa muuta kuin kerran, tulee luettua välillä joitain pätkiä fiilistelymielessä. Ihan sen takia että kirjaa on ikävä enkä ehdi sitä siinä välissä lukemaan.

Itse luin Sormusten herran kun olin 11 vuotta. Olin lukenut Hobitin ennen sitä ja molemmat siksi kun isovelikin oli lukenut ne. Olihan se aika iso urakka sen ikäiselle, mutta ei harmita!
Nyt siitä ensimmäisestä lukukerrasta on jo 14 vuotta ja tuntuu ihan mielettömältä, että kaikki se, mitä kirja sisällään pitää, on kuulunut elämääni jo yli puolet sen kestosta.
Siksi minustakin tuntuu jokseenkin hölmöltä kun leffojen ilmestymisen jälkeen "kaikki" tiesivät Konnusta ja hobiteista ja Gandalfista jne. Tuntui, että minulta olisi viety jotain pois.
Ehkä hiukan itsekästä? En tiedä, mutta en haluaisi joutua tilanteisiin, joissa joku leffat nähnyt ja kirjan paksuutta säikähtänyt ihminen tulee esittelemään haltiakielistä tatuointiaan.. Been there.
Pelkästään leffat nähnyt ihminen ei osaa arvostaa sitä, millaisen työn Tolkien on tehnyt.

Sophie sanoi:

Siksi minustakin tuntuu jokseenkin hölmöltä kun leffojen ilmestymisen jälkeen "kaikki" tiesivät Konnusta ja hobiteista ja Gandalfista jne. Tuntui, että minulta olisi viety jotain pois.
Ehkä hiukan itsekästä? En tiedä, mutta en haluaisi joutua tilanteisiin, joissa joku leffat nähnyt ja kirjan paksuutta säikähtänyt ihminen tulee esittelemään haltiakielistä tatuointiaan.. Been there.
Pelkästään leffat nähnyt ihminen ei osaa arvostaa sitä, millaisen työn Tolkien on tehnyt.

Click to expand...

Niin tuttu tunne. Vaikka itsekin tutustuin Professorin tuotantoon
vasta leffan jälkeen, silti tunsin hassun pistoksen sydämen kohdalla,
kun esimerkiksi nelosella mainostettiin TSH-trilogiaa.
En osaa tarkemmin selittää, mutta se pistos oli ehkä lähinnä
mustasukkaisuutta. Juuri sitä, että minulta olisi viety jotain pois,
aivan niin kuin Sophie sanoi.

Sophie sanoi:

Siksi minustakin tuntuu jokseenkin hölmöltä kun leffojen ilmestymisen jälkeen "kaikki" tiesivät Konnusta ja hobiteista ja Gandalfista jne. Tuntui, että minulta olisi viety jotain pois.
Ehkä hiukan itsekästä? En tiedä, mutta en haluaisi joutua tilanteisiin, joissa joku leffat nähnyt ja kirjan paksuutta säikähtänyt ihminen tulee esittelemään haltiakielistä tatuointiaan.. Been there.
Pelkästään leffat nähnyt ihminen ei osaa arvostaa sitä, millaisen työn Tolkien on tehnyt.

Click to expand...

Näihin ajatuksiin ja tuntemuksiin yhdyn kyllä täysin.
Kun on itsellä ollu jotain mikä on tavallaan kuulunut vain pienelle joukolle, ja yhtäkkiä se onkin kaikkien helposti saatavilla ja kommentoitavissa niin kyllä siinä jonkilainen menettämisen tunne tulee. Vähän kuin jos pitäisi jakaa karkkipussista yhtäkkiä koko luokalle tms.
Ja kun ei tiedä miten tosissaan muut sen ottavat. Ja esittävätkö asiantuntijaa vain elokuvien perusteella. Kun kirjoissa on kuitenkin niin paljon enemmän syvyyttä, tunteita ja tietoa.
Ei siinä sitten mitään jos on aidosti kiinnostunu ja tahtoo tietää lisää. Eikä väitä tietävänsä kaikkea katsottuaan elokuvan. Kun en minäkään tiedä kaikkea vaikka olen kirjan aika monesti lukenut ja elokuvatkin nähnyt

Jaamar sanoi:

Kun on itsellä ollu jotain mikä on tavallaan kuulunut vain pienelle joukolle, ja yhtäkkiä se onkin kaikkien helposti saatavilla ja kommentoitavissa niin kyllä siinä jonkilainen menettämisen tunne tulee. Vähän kuin jos pitäisi jakaa karkkipussista yhtäkkiä koko luokalle tms.

Click to expand...

Kuulostaa aika tutulta. Joskus 80-luvun lopussa jenkki vaihto-oppilas kaverini soitti mulle uutta bändiä nimeltä REM ja oli aika siistiä kamaa. Kun REMistä sitten tuli 90-luvun alussa megasuosittu tuntui vähän valjulta. Vaikka olihan se polleeta sanoa, että mä kuuntelin tätä jo -88 jne. :roll:

Mutta hassua on se, miksi ihmiset ajattelee tuollaisessa tilanteessa menettävänsä. Eikös siinä oikeastaan ensisijaisesti voita? Muutkin innostuu siitä mistä sinä? Okei, ne ei innostu oikealla tavalla, niinhän?

Miten sitten innostutaan oikealla tavalla? Ja eikö tärkeintä ole, että jaksaa olla innostunut siitä riippumatta, miten innokkaita muut on sen asian suhteen josta on itse kiinnostunut? On vähän noloa sanoa, että tykkäsin kyllä Tolkienista, mutta nyt kun kaikki diggaa sitä niin en enää voi (okei, kukaan ei ole tässä keskustelussa niin väittänyt, mutta on näitäkin pointteja kuultu).

Asia itse lie oleellinen, ei se, kuka tai kuinka moni siitä tykkää?

Mikäli oikein ymmärsin, "jonkin pois viemisellä" tarkoitetaan tässä tapauksessa tietynlaista kateutta; pelätään, että kun itse tietää ymmärtäneensä Tolkienin kirjojen ytimen, pelkää, että itsekkäät massateinipissikset alkavat "ihkuttaa" sitä. Tietyllä tapaa tuntee olonsa kunniakkaaksi, kun on jotain, mitä aivan kaikki eivät ymmärrä (aivan kaikki=massateinit).

Ja mitä näihin Nelosen tsh-esityksiin tulee, joulun alla kyllä oikeasti loukkaannuin. Minusta vain jotenkin oli törkeää liittää jotain lumihiutaleita ja joulumusaa niinkin herkkään hetkeen kuin haltioiden lähtö Kuolemattomille Maille. Se jos mikä on kaukana iloisesta joulumusasta. Sanokaa mitä sanotte, minusta se ei ajanut Tolkienin etua. Se ajoi sitä etua, että "hei, meillä tulee tsh telkusta, kattokee kaikki, se nyt kumminki voitti pari oscaria ja näin, kattokaa kaikki! ei mitää väliä mitä siinä tapahtuu, kunhan katotte että saadaan lisää katsojia!"

Jaamar sanoi:

Vähän kuin jos pitäisi jakaa karkkipussista yhtäkkiä koko luokalle tms.

Click to expand...

Jos meidän koulussa syö karkkia tunnilla, näin oikeasti käy >D Joo, sivuaa aihetta, antakaa anteeksiantonne.

Nogrod sanoi:

On vähän noloa sanoa, että tykkäsin kyllä Tolkienista, mutta nyt kun kaikki diggaa sitä niin en enää voi (okei, kukaan ei ole tässä keskustelussa niin väittänyt, mutta on näitäkin pointteja kuultu).

Asia itse lie oleellinen, ei se, kuka tai kuinka moni siitä tykkää?

Click to expand...

Näinhän se on. Elokuvat nyt ovat mitä ovat, mutta jostakinhan sitä täytyy saada kipinä tutustua itse tarinaan (jonka eräs toiseen - kevyempään - taiteenlajiin siirretty tulkinta Jacksonin elokuva on). Joillekin elokuva riittää, ja hyvä niin. Jotkut löytävät sen ansiosta mainion kirjan ja kirjailijan, vielä parempi.

Onhan tuhottoman monta hyvää elokuvaa, jotka perustuvat keskinkertaiseen tai huonoon kirjaan, mutta tässäpä meillä kohtalaisen hyvä elokuva (tai siis kolme sellaista, ja vieläpä veikeällä musiikilla ryyditettynä) joka perustuu erinomaiseen kirjaan (tai kolmeen, jos joku niin tahtoo asian nähdä, ja vieläpä usealla muulla veikeällä kirjalla ryyditettynä).

Elokuvan aikaansaama muoti-ilmiö on kuitenkin hyvin nopeasti ohitse jos sitä vertaa Tolkienin maailman henkiseen pääomaansa liittäneen ihmisen elämään: tilanne ei periaatteessa kai poikkea paljon siitä 60-luvun Tolkien-huumasta joka sai opiskelijat Jenkkilän kampuksilla pitämään Gandalf for President -rintanappeja ja muuta hassua.

Voimme sitten kymmenen tai parinkymmenen vuoden päästä hyväntahtoisesti hymyillä seuraavalle Tolkien-muoti-ilmiölle, mikä ihme se sitten onkaan. Mutta se tulee, se on varmaa. Se myös menee, vielä varmempaa.

Tosihobitit jäävät ja saavat uusia karvatassuja joukkoihinsa.

Minä tutustuin TSH:raan elokuvan kautta. Ensimmäisen elokuvan nähtyäni sain nimipäivälahjaksi kirjan ja luin sitä n. vuoden. Kiinnostus hiipui yhtäkkiä ja nyt hetki sitten alkoi taas kiinnostaa ja ostin TSH:sta kirjan eglannin kielisenä. Olen tuntenut TSH:sta tarinan kohta 4 vuotta.

Kyllähän ne elokuvat tuli nähtyä ensin.
Kirjoihin tutustuin vasta viime isienpäivänä (lahjana)...

Kirjat kyllä ovat loistavia... toisin sanoen fantastisia!
nyt ostin erikseen kaikki kolme THS:sää (2002)
ja tietysti kovakantisena SILMAN ja KTK

Leffoja en kyllä enään halua nähdä
ainakaan jos on jokin kirja kesken...

mutta tässä ku on nyt tullut luetta noita kirjoja, ni olen yllättynyt kuinka erilaisia ne ovat...

Eli KIRJAT kunniaan

Luin kirjat samoihin aikoihin kun elokuvat ilmestyivät. Halusin lukea kirjat ennen kun katon elokuvat, koska halusin mielummin pilata elokuvat kuin kirjat. Siis koska kirjat ja elokuvat poikkeavat aina enemmän tai vähemmän toisistaan niin aina toinen saa kärsiä kun kaikki ei vastaakkaan omia kuvitelmia.

Jaamar sanoi:

Näihin ajatuksiin ja tuntemuksiin yhdyn kyllä täysin.
Kun on itsellä ollu jotain mikä on tavallaan kuulunut vain pienelle joukolle, ja yhtäkkiä se onkin kaikkien helposti saatavilla ja kommentoitavissa niin kyllä siinä jonkilainen menettämisen tunne tulee.

Click to expand...

Tiedän tunteen. Näin on käynyt minulle monessa muussakin asiassa. Olen jopa yrittänyt puhua mahdollisimman vähän esim. jostain bändistä muille mahdollisimman vähän etteivät hekin alkaisi fanittamaan sitä.

Omalla kohdallani kaikki alkoi siitä kun äitini patisti minua lukemaan jotain muutakin kun sitä Aku Ankkaa. No, siitä sitten ennakkoluuloja täynnä marssin kirjakauppaan ja silmiini osui se paljon puhuttu TSH. Se tuli sitten hankittua ja lähes samantien olin korviani myöten koukussa. Luin kirjat aluksi aika nopealla tahdilla - ehkä liiankin nopeasti - ja sen jälkeen olen lukenut ne monen monta kertaa huolitellummin, tarkastellen.

Omistan myös Hobitin, jonka olen lukenut vasta kahdesti. Uudelleenlukuarvoa siis riittää. Hankintalistalla on ainakin Silmarillion ja Keskeneräisten tarujen kirja.

Kerran koukussa, aina koukussa. <:

Riippuu ihan siitä miten uusi tai vanha määritellään :>

Tänä keväänä tulee seitsemän vuotta täyteen, kun ensimmäisen kerran olen Tolkienin kirjaan tarttunut. Se oli Hobitti tai itseasiassa Lohikäärmevuori, josta pidin suunnattoman paljon. Sen jälkeen oli pakko ryhtyä lukemaan Sormusten herraa ja jos oikein muistan, niin muutama muukin luki ko. kirjaa tuolloin. Muistan etäisesti, että elokuva oli tulossa joskus Sormusten herran lopetettuani. Siitä päivästä lähtien olen lukenut juuri keväällä Sormusten herran uudestaan, se on hyvin pinttynyt tapa.

Itse luin TSH:sta jo ala-asteella ja olin saada ilosta aivohalvauksen kun kuulin että tästä mahtavasta tarinasta tehtiin riittävän isolla rahalla leffasarja

Pakko myöntää että luin itse kirjan vasta sitten kun olin katsonut kaikki elokuvat ja pidin niistä valtavasti. Itse asiassa vielä viime vuoden kesään asti inhosin kaikkea TSH:aan liittyvää. Mutta syksyllä intouduin katsomaan Sormuksen ritarit-elokuvan (meillä oli se dvd:llä) ja huomasin pitäväni siitä todella paljon. Katsoin perään kaikki muutkin elokuvat ja täytyy myöntää myöskin se, että minä olin Orlando Bloomin fani...
Lopulta aloin kiinnostua myös itse Tolkienin kirjoista. Lainasin kirjastosta Hobitin ja huomasin että se ei ollutkaan niin tylsä kuin olin olettanut. Meiltä löytyi kotoa TSH kirja, jonka veljeni oli jättänyt joskus kesken kun se oli kuulemma ollut niin pitkästyttävä. Päätin aloittaa sen lukemisen ja huomasin että se olikin itseasiassa aika hyvä. Luin sen kuitenkin melko nopeasti, joten tämän vuoden puolella luin sen uudestaan ja syvennyin enemmän yksityiskohtiin, jolloin aloin pitää siitä vieläkin enemmän.
Kuulun siis näihin "uusiin" faneihin ja minua harmittaa se kun en ole aiemmin arvostanut tätä suuremmoista kirjaa ja elokuvia. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan
Tällä hetkellä luen Hobittia uudestaan, kun hankin sen hiihtolomalla itselleni.

No tervetuloa vain Shawasha meidän laajaan joukkoomme
Mutta näinhän se on, että kun kerran saa maistaa jotain hyvää niin siihen jää koukkuun (sitä ei kysellä mikä kenestäkin sitten on sitä hyvää :wink: )

Itse aloitin lukemisen 24.1.2003. Tarkan ajan tiedän siitä kun sain sen synttärilahjaksi kun täytin 10. Olin nähnyt sormustenritarit ja ehkä kaksi tornia.. (en ole varma..) Mutta lukemisen aloitin heti samana päivänä ja tykästyin kirjaan. Jäin heti koukkuun luin heti sen jälkeen hobitin, ja sen jälkeen lainasin Silmarillionin kaveriltani. Tällä hetkellä luen TSH:ta 3 kertaa ja olen jo Smeagolin kanssa pikkuretkellä Kalmasoilla.. :wink: