Vanha lukija vai uusi tuttu?

Siitä,että edes ihastuin Sormusten Herraan,täytyy kiittää mummoani joka osti Sormusksen Ritarit-elokuvan minulle lahjaksi. Niin ja tästä käykin ilmi että näin ensimmäisen elokuvan ennen kuin luin kirja ja se harmittaa minua vietävästi sillä nyt kirjan sivuilta hyppivät nenille elokuva-frodot tovereineen :( No mutta kerkesin sentään lukea kirjan ennen kahta muuta elokuvaa. No eli kirja ei kummiskaan ihan uusi tuttavuus ole, onhan siitä jo(hui kauhia)viitisen vuotta kun ensimmäisen kerran tuohon opukseen tartuin. Nyt taidan olla sen ehkä viisi kertaa lukenut..
 
Mukava sanoa näin setämäisesti että luin Tolkienin koko silloisen suomennetun tuotannon jo ennen kuin suurin osa forumilaisista oli vielä syntynytkään... :D :D :D

Ensin Lohikäärmevuoren, sitten Silmarillionin (jota muuten pidän hienompana teoksena kuin TSH:aa) ja lopuksi TSH:n - joskus 80-luvun alussa.

Kyseiset teokset ehdin lukea sen verran monta kertaa ennen filmatisointeja - jopa ennen Bakshin animaatiota - että mikään elokuva ei voi enää muuttaa lapsena/teininä synnytettyjä mielikuvia Tolkienin maailmasta.

Sivumennen sanottuna leffa oli monelta osin aika kaukana näistä mielikuvista muttei missään nimessä kuitenkaan huono. Jos joku innostuu aiheesta elokuvan takia niin sehän on vain yksi portti Tolkienin maailmoihin. Tietysti toivoisin että tällainen henkilö tutkisi aihetta muutenkin kuin katsomalla Special Extended Editiota kerta toisensa jälkeen.
 
Tutustuin Sormusten herraan vasta 80-luvun loppupuolella, kun hankin kirjakerhosta yksiniteisen version. Muistan hämärästi, että joku kavereistani oli 70-luvun puolella em. kirjaa/kirjoja kehunut, mutta en tullut niitä silloin kirjastosta lainanneeksi.

Pidin Sormusten herrasta heti ensilukemalta paljon, vaikka taisin aluksi sekoittaa keskenään Helmin syvänteen ja Pelennorin kenttien taistelut ja osa henkilöistäkin jäi jotenkin hämäriksi ja sekoitin eri henkilöitä keskenään pahemman kerran. Kirja oli kuitenkin pakko lukea lähes yhteen menoon. Mieheni tosin ihmetteli, mitä ihmeen kiinnostavaa mokomassa lasten kirjassa on, kunnes annoin sen hänelle luettavaksi ja hän jäi heti koukkuun...

Myöhemmin hankin Hobitin ja sen luettuani oli tietenkin pakko lukea Sormusten herra uudelleen. Seuraavaksi sain käsiini Silmarillionin, joka ei meinannut "avautua" millään. Sain sen luettua läpi vasta kolmannella yrittämällä. No - sen jälkeen piti tietenkin lukea Sormusten herra uudelleen.

Sitten kului muutama vuosi ja elokuvista ensimmäinen ilmestyi. Lähdin katsomaan sitä lievästi epäluuloisena, mutta pidin siitä todella paljon. Eniten ilahdutti se, että joku oli osannut luoda Keski-Maan, joka tuntui niin tutulta ja läheiseltä. Elokuvan jälkeen kirja oli pakko lukea uudelleen. Sitten odoteltiin seuraavaa elokuvaa, jonka jälkeen kirja oli pakko lukea uudelleen. Samoin kävi viimeisenkin elokuvan jälkeen.

Olen yrittänyt intoilla suhteellisen hillitysti sekä Tolkienin kirjoista että Jacksonin elokuvista, koska esim. työkaverini eivät ole niistä pätkänkään vertaa kiinnostuneita. He eivät itseasiassa edes ymmärrä, että joku keski-ikäinen (täti-ihminen) pitää Tolkienin kirjoista ja niiden pohjalta tehdyistä elokuvista.
 
Tämä nyt menee ohi aiheen mutta se kai annetaan anteeksi.

Centaurea, et ole yksin syrjimisen kanssa. Minä tosin en ole täti-ihminen eikä minulla ole työkavereita, mutta kyllä ne koulukaverit jaksaa haukkua kaikkia jotka viitsivät opetella haltiakieliä tai jotain muuta sellaista. Tuntuu uskomattomalta, että ihmiset eivät voi antaa muiden olla kiinnostuneita eri asioista kuin he.
 
Ne ovat vaan kateellisia kun joku on löytänyt jotain mistä on todella kiinnostunut ja mihin jaksaa paneutua, kun heillä itsellään ei sellaista ole :D
He ovat jumissa tässä maailmassa, muta mepä voimme aina halutessamme paeta Keskimaahan. Ja toinen jalka siellä kait meistä osa kulkee muutenkin jatkuvasti. Ainakin itsestä tuntuu välillä siltä :wink:
 
Jaamar sanoi:
Ne ovat vaan kateellisia kun joku on löytänyt jotain mistä on todella kiinnostunut ja mihin jaksaa paneutua, kun heillä itsellään ei sellaista ole :D
He ovat jumissa tässä maailmassa, muta mepä voimme aina halutessamme paeta Keskimaahan. Ja toinen jalka siellä kait meistä osa kulkee muutenkin jatkuvasti.

Minusta tuntuu, että sielu kulkee siellä jatkuvasti mutta ruumis ei pääse sinne asti >D Mutta tuo on kyllä harvinaisen totta, en olisi itse osannut ilmaista sitä noin viisaasti :D
 
Muistaakseni luin TSH:n ensimmäisen kerran ollessani 8-vuotias. Lainasimme kirjan tuttavaltamme, joka on Tolkien-fani henkeen ja vereen(tai no ei nyt aivan). Luin sitten kirjan kertaalleen noin vuoden lainan jälkeen :wink: . Innostuin tällöin hieman kirjoista, mutta jotenkin Tolkien sitten unohtui.

Katsoin elokuvat, ja sitten se innostus lähti. Vonkasin kirjat joululahjaksi ja luen niitä nyt ilmeisesti neljättä kertaa.

Tämä on muuten ensimmäinen viestini. Toivottavasti pääsen minäkin mukaan tämän foorumin keskusteluihin.

muokkasin tekstiä järkevämmäksi
 
Varmasti pääset kun vaan rohkeasti osallistus :D

Tuo tarina oli aika lähellä omaani. Olen muuten nyt täällä lohikäärmeessä jokun verran pyörittyäni huomannut kantani erilaisiin fanittajiin muuttuneen. Ja nimenomaan positiiviseen suuntaan. Toki edelleen kunnioitan asiaan kauan perehtyneiden tietoutta ja asialle paneutumista, mutta en enää niin kiinnitä huomiota siihen millainen Tolkien tausta ihmisellä on. Täällä kun törmää niin erilaisiin tarinoihin ja ihmisiin. Toisille Tolkien on melkein koko elämä ja toisille vain hauska tapa viettää aikaa. Kolmas ehkä vasta tutustuu aiheeseen ja muodostaa mielipiteitään.

Eipä ole muuten kovin moni muu uskaltautunut paljastamaan, että olisi ollut ennakkoluuloja erilaisia tolkien taustoja kohtaan. Tai sitten olen vain taas kerran se omituinen otus joka ajattelee asioita liikaa tai liian vähän tai muuten vaan väärin päin. Mutta on tämä lohikäärme silti vaikuttanut ajatteluuni. Tai lähinnä niin, että en enää ajattele sitä niin paljon :wink:
 
Vuonna 2002 (hui, onko siitä jo niin kauan :D ) ollessani neljännellä luokalla isukki osti Hobitin minulle synttärilahjaksi. Kansikuva näytti kivalta ja pidin lukemisesta; joten miksei. Aloitin kirjan, ja luin sen heti kannestsa kanteen.
Tykkäsin siitä tosi paljon, mutta ennakkoluuloista paksuja kirjoja kohtaan, en halunnut aloittaa Trilogian lukemista ollenkaan.
Myöhemmin, kuudennella luokalla olin aivan kuolettavan ihastunut yhteen poikaan luokallani ( ja muuten nyt kun ajattelee tarkemmin, niin tämä tapaus oli ihan hobitin näköinen. :D ), ja kun hän piti kirjaesitelmän Trilogiasta, minun oli pakko lukea se saman tien. En muista olivatko elokuvat ilmestyneet jo tuolloin, ja jos olivat, en ollut niitä ainakaan nähnyt.

Kun luin trilogiaa ensimmäistä kertaa, nukahtelin tosi usein ja hyppäsin sivuja yli; se olikin aika raskasta luettavaa. Sain sen kuitenkin loppuun monta kuukautta myöhemmin, ja hylkäsin opuksen jonnekin kirjahyllyn perukoille, ja sain takaisin ennakkoluuloni paksuja kirjoja kohtaan.
Sitten taas, myöhemmin, seitsemännellä luokalla koulussa, piti lukea Trilogian ensimmäinen osa jotakin esitelmää tms. varten, ja silloin innostuin lukemaan kirjan kokonaan, joka sivun. :)
Elokuvista katsoin ensimmäisen ja toisen tuolloin kaksi vuotta sitten, seitsemännellä luokalla, äidinkielen opettajani oli hurahtanut Tolkieniin ja suositteli niitä. Ja tuon kolmannen osan elokuvista näin vasta viime syksynä. Ehkäpä hyvä niin, olin siihen aika pettynyt, eivätkä muutkaan elokuvat ihan täyttäneet odotuksiani, mutta olivat kuitenkin ihan tyydyttäviä.

Vuosi-kaksi vuotta sitten luin myös Hobitin uudestaan, ja tykästyin siihen ihan täysin. Löytyi paljon kaikkea uutta, ja Trilogiakin oli helpompi ymmärtää, kun luki Hobitin ajatusella uudestaan.

Muutamat kavereistani ovat myös tykästyneet Tolkieniin, joten kirjoja tulee vähän väliä selattua ja etsittyä tarkistuksia yms. kaikenlaisiin juttuihin. Kesälomalla tulee varmaan luettua trilogia, taas, se on vähän niin kuin joka kesäinen traditio..
 
Minä tutustuin ensin Herraan ja sitten vasta Tolkienin muuhun tuotantoon. Taisin kesällä 2001 saada lahjaksi tuon pelottavan kokoisen niteen, johon on kerätty Tarun kaikki kolme osaa. Pitkä luku-urakkani alkoi innolla lennolla Helsingistä New Yorkiin, jossa tuolloin asuin. Silloin ei kirja oikein avautunut, joten kotiin päästyäni unohtui se kuukausiksi hyllyyn odottamaan tarkempaa selailua.

Joulun lähestyessä sain kuulla että sarjasta tehtäisiin leffatrilogia ja motivoiduin tarpeeksi kokeillaakseni kirjaa uudelleen. Tällä kertaa pääsin juoneen kiinni ja sain kuin sainkin luettua Sormuksen ritarit ennen elokuvan ilmestymistä. Elokuva oli vaikuttava, mutta en voi sanoa että se olisi mitenkään tuonut lukemiseeni lisäpontta. Seuraavat kaksi osaa sain luettua seuraavan puolen vuoden aikana pienissä annoksissa. Kesällä 2002 haalin Hobitin käsiini ja luin sen parissa päivässä.

Näin alkoi oma suhteeni Tolkienin tuotantoon. Tieto elokuvien tulemisesta motivoi osittain minut avaamaan Tarun uudelleen, mutta itse elokuvat eivät ole omistautumiseeni vaikuttaneet. Ne ovat viihdyttäviä ja maisemiltaan hengen salpaavia, mutta eivät ne varsinaisesti tuo kirjoihin mitään uutta. Ymmärrän hyvin närkästyneen asenteen niitä kohtaan, jotka fanittavat elokuvia ja unohtavat lähdeteoksen täysin. Siitä huolimatta kaikki jotka ovat Tarun lukeneet ovat minun silmissäni samalla tasolla, riippumatta siitä montako kertaa sarja on kahlattu läpi ja kuinka tarkkaan. Riittää että he tietävät mistä puhuvat.

Itse voin myöntää, etten edelleenkään ole päässyt Silmarillionissa sivua 147 pidemmälle (monesta yrityksestä huolimatta) ja KTK:sta olen tutustunut vain joihinkin osiin. Rakastan silti maailmaa, jonka Tolkien on luonut.
 
Silmarillion on tosiaankin melko raskasta luettavaa. Lainasin kirjastosta kovakantisen Silmarillionin ensimmäisen kerran kun luin sen. Kun alkuun pääsin, sain aika keveästi luettua sen.

Sain myöhemmin Silmarillionin pokkariversion syntymäpäivälahjaksi. Sen suttuista kirjoitusvirheitä täynnä olevaa tekstiä onkin jo hieman hankalampi lukea. Mikä pahinta, siitä puuttuu olennaisia karttoja.

Olen kyllä viihtynyt näiden Tolkienin kirjojen parissa jo jonkin aikaa. Keskeneräisten tarujen kirjaa olen yrittänyt metsästää jo pitkään, mutta Oulun kirjakaupoista sitä ei tunnu löytyvän.

Taisi olla turha viesti, anteeksi vain. :p
 
Kavereiden vinkin ansiosta aloin lukea ensi kertaa Tarua Sormusten Herrasta vuonna 1987 ( pojilla oli Balrog-niminen hevibändi, joten pitihän saada tietää millainen mörkö heitä oli inspiroinut :D ). Olin tuolloin tuore ylioppilas. Trilogia imaisi minut kerta kaikkiaan mukaansa.
Seuraavaksi oli ahmittava Hobitti ja Silmarillion. Viimeisenä mainittu oli hieman hidaslukuisempi, muttei suinkaan vähemmän tenhoava.
Kun luin teokset englanniksi, innostuin uudestaan. Aivan uskomattoman kaunista kieltä, etenkin Silmarillionissa! Näihin pääteoksiin on tullut palattua vuosikymmenten varrella useaan kertaan, kuten varmaan monille muillekin on käynyt.
Olen lukenut kaikki käsiini saamani Tolkienin kirjat. Omien lasten kanssa jaettu lukukokemus on tuonut satukirjoihinkin uutta sisältöä.

Sillä lailla olen kieroutunut yksilö, että jo ensi lukukertojen jälkeen mietin, miten upea elokuva TSH voisi olla.Enkä juurikaan pettynyt, kun tämä ihme tapahtui.
 
Vaikka kuinka haluaisinkin sanoa, että luin kirjat ensin, minun täytyy myöntää, etten näin tehnyt. Osittain ikäni takia, sillä elokuvien ilmestyttyäkin, olin vasta 10, en välttämättä edes sitäkään. Ja moni tuntemani 10-vuotias ei aloita isompia lukuexperimenttejään niin klassikkojen klassikolla, kuin Taru Sormusten Herrasta.

Mutta, vaikka ensimmäisen kimmokkeeni kyseisten kirjojen lukemiseen sainkin vasta äskettäin ja elokuvista, kunnioitan Tolkienin työtä suuresti, enkä itse ajattele elokuvia parempina, kun kirjoja. Tai ajattele olevani maailman suurin fani , vain koska olen lukenut kirjat kerran.

Pidän kirjoista. Paljon, enkä välitä siitä, vaikka joku ehkä ajatteleekin minun olevan joku esiteini, joka ihkuttaa "Orlia" (=lue: Orlando Bloomia)

Ja tiedän varsin selvästi, että tällä foorumilla on minua paljon vanhempia ja viisaampia immeisiä, jotka tietävät ja ovat lukeneet Tolkienin kirjoja paljon enemmän, kuin yours truly. Mutta mitä sitten, opin koko ajan enemmän ja hyvä niin. Mutta kuitenkin, ajattelen itse, että tiedän ihan mukavasti Tolkienin teoksista 12-vuotiaaksi.

Tack, tähän loppuu Pharaoh'in sepustus.

//Edit. Olisi pitäynyt tietää, ettei kannata mennä väittämään tällaisia. :wink:
 
Pharaoh sanoi:
Ja moni tuntemani 10-vuotias ei aloita isompia lukuexperimenttejään niin klassikkojen klassikolla, kuin Taru Sormusten Herrasta.

Tässä yksi. o/ :) Sain TSH:n vanhemmiltani joululahjaksi neljännellä luokalla, ja luin sen monta kertaa läpi ala-asteen aikana. Kuten Hobitin ja Silmarillioninkin. Tosin en ehkä ole kirjallisuuden suhteen ollut kaikista keskinkertaisin lapsi, muuta suosikkilukemistoani siihen aikaan olivat Victor Hugó:n, Alexander Dumasin ja Mika Waltarin historialliset romaanit. [22] Luultavasti Kurjat tökkisi nyt huomattavasti enemmän kuin silloin - ainakin nyt olisi erittäin paljon vähemmän aikaa käytettävissä lukemiseen. Täytyy myöntää, että muutamaan vuoteen en ole TSH:ta lukenut. Sain ehkä vähän yliannostuksen Tolkienia aikanaan, ja leffojen katsominenkin on vähentänyt kiinnostusta ryhtyä lukemaan tarinaa, jonka on juuri nähnyt useampaan kertaan elokuvana. Olen viime vuosina lukenut professorilta vain Hobitin saksaksi ylioppilaskirjoituksia varten (pari vuotta sitten), ja tietysti Children of Húrinin, kun se nyt ilmestyi. Saa nähdä, milloin palaan LotRin pariin.
 
Muistan selailleeni kirjaa joskus kauan sitten mutta en päässyt paljon esipuhetta ja Hobittilaa pidemmälle. Teksti oli vähän liian raskasta minun makuuni ja kyllästyin. Päätin, että ehkä joskus myöhemmin (kun kärsivällisyys antaa myöten) mutta hajamielisenä en koskaan tullut ajatelleeksi kirjaa uudestaan. Vasta elokuvat nähtyäni muistin taas ja oivalsin, kuinka loistava tarina itse asiassa olikaan. Hakkasin päätä seinään ja kirosin vuosisadan möhläystä. Olin nuorena lukenut paljon mutta silti onnistunut missaamaan sen yhden AINOAN kirjan joka olisi todella kolahtanut.

Jos kurjuudesta haluaa jotain positiivista löytää, niin se oli mahdollisuus nauttia elokuvista ilman ennakkokäsityksiä. Olin kyllä hämärästi tietoinen tarinan alkuasetelmasta ja perushenkilöistä (pidin hobiteista, varsinkin Frodosta) mutta kirjan juoni oli minulle mysteeri. Hobittilasta lähdön jälkeen kaikki oli uutta ja outoa, pelästyin tosissani Nazgulia tiellä ja luulin, että koko hobittilauma pääsee hengestään jo ennen Rivendelliä. Muistan ajatelleeni, että jos käsikirjoittaja nyt menee ja tappaa suosikkini Frodon, niin minä kyllä suutun. :p

Ei sitten onneksi tarvinnut suuttua, hobitti jäi henkiin vaikka kituikin tosi lahjakkaasti kautta koko trilogian. Monesti luulin Frodoa oikeasti kuolleeksi ja meinasi usko pettää. Kuninkaan Paluun lopussa ehdin hetkeksi rentoutua ja tuudittautua "happy end" -tunnelmaan, mutta Tolkien päätti tempaista maton jalkojeni alta vielä viimeisen kerran ja lähettää haltioiden lisäksi myös pikkuväkeä Kuolemattomille Maille.

Tolkienin kirjat luin (kokonaan) vasta leffojen jälkeen, aloitin Hobitista, sitten TSH, Keskeneräiset Tarut ja muut. Varsinkin TSH:ta pidin aivan liian lyhyenä ja toivoin että kirjassa olisi sivuja tuplasti enemmän. Pienet erot kirjojen ja elokuvien juonessa eivät lukemista häirinneet mutta huomasin kyllä sen, että olin elokuvia katsellessani jotenkin "haistanut" käsikirjoittajien tekemät muutokset. Muutama sellainen kohtaus mistä en elokuvissa pitänyt (tuntuivat tarinan henkeen sopimattomilta) olivatkin juuri niitä PJ:n omia virityksiä. Tarkka on hobitin vaisto. :D
 
Sitä se selvästikin on :D
Vaikka onkin nyt vähän aiheen sivusta niin olisi kyllä hauska joskus kun voisi vaan painaa nappia ja unohtaa lukeneensa tarua tai nähneensä elokuvaa. Sitten saisi katsoa elokuvan ensin ja näkisi miten eri lailla sitä seuraa ja ymmärtää vai onko ylinpäänsä mitään eroa. (PJ taisi joskus sanoa jotain samantapaista jossain elokuvan lisämateriaalissa...)
 
Peter Jacksonhan sanoi kyllä juuri, että haluaisi joskus hetkeksi unohtaa filmanneensa leffan, jotta voisi arvioida sitä puolueettomasti.

Anteeksi, en offaa enempää.

-Pharaoh

P.S hah, jotain hyötyä siitäkin, että olen korvannut puuttuvan kristillisen kohdan sydämessäni TSH:n DVD Extended Editioneilla. "My prrrecccioussss"
 
Pakko kertoa että minä en edes tiennyt koko taru sormusten herra trilogiasta kuin vasta kun elokuvat tulivat elokuvateattereihin... :hups:.
Ihastuin elokuviin ikihyviksi ja päätin lukea kirjatkin.Ensimmäisenä luin Hobitin ja trilogian sen jälkeen.Olen jäänyt loppuiäkseni kiinni TSH:on ja sen maailmaan ja kunnioitan Tolkenia suuresti.Olen samaa mieltä että vain elokuvat nähnyt ei osaa arvostaa Tolkenia.
Voisin puhua koko päivän jollekkin TSh:sta mutta kukaan ystävistäni ei ole jäänyt kiinni Tolkienin tuotantoon tai edes samantyyppisiin kirjoihin.

Minulle tuli samanlainen tunne siite nelosen tsh:n esityksestä ja joulumusan ym liittämisestä.Se ei sopinut YHTÄÄN.
 
No konnusta saat varmasti kavereita tai ystäviä joiden kanssa keskutella aiheesta :) (Etenkin jos miitteihin uskaltaudut).
Hienoa kun jaksoit lukea kirjat elokuvien jälkeenkin vielä. Elokuvat kun ovat vain pintaraapaisu aiheeseen. Olisi kyllä hauska joskus päästä katsomaan elokuvat niin, että ei muistaisi lukeneensa kirjaa, tai yleensäkään juonesta mitään. Olisi hauska tietää miten se vaikuttaisi katsomiseen :D
 
Ja moni tuntemani 10-vuotias ei aloita isompia lukuexperimenttejään niin klassikkojen klassikolla, kuin Taru Sormusten Herrasta.
Ja täälläkin on yksi. Itse asiassa, jos oikein muistan, siinä iässä luin Silmarillioninkin ensimmäisen kerran.

Edit: Itse asiassa luin Sormusten herran sen ensimmäisen kerran jo 7-vuotiaana.

Tervetuloa vain mukaan! Minä olen ollut mukana vasta keväästä, mutta minulla on jo vieroitusoireita (kääk, miten se sana kirjoitetaan :hups: ) Konnusta.

Minuakin arasti aluksi, mutta minulle oltiin todella mukavia, niin kuin aina kaikille täällä. Harmittaa vain, kun en nimimerkkiä tehnyt aiemmin :cry: .

Anteeksi, offin puolelle meni taas. :hups:
 
Ylös