Vanha lukija vai uusi tuttu?

Aloitin TSH:n lukemisen ensimmäisen kerran 7-vuotiaana, kun TV-uutisissa oli juttua siitä tehtävästä elokuvasta. Innostuin siitä jostain syystä ja ilmoitin vanhemmilleni, että haluan nähdä elokuvat, kun ne ilmestyvät. Äitini tokaisi siihen, että saan nähdä elokuvat vasta kun olen lukenut kirjat. Kotoa löytyi onneksi wanha TSH ja sitä sitten aloitin lukemaan. Kun elokuvat sitten ilmestyivät, hankittiin kotiin Silma ja KTK, ja aikaisemmin olin lukenut Hobitin. Siitä sitten innostus Keski-Maata kohtaan on kasvanut ja nyt haavailen HoME:n ostamisesta :D
 
Mulla oli kesällä 1980, 8-vuotiaana, vesirokko. Mikä kamalinta, mulla oli se kesälomalla. Toisaalta hyvä, ukki toi mulle kirjastosta vinot pinot kirjoja. Halusin lukea paksuja kirjoja, niin aika kului nopeammin. Sinä kesänä luin mm. Monte Criston Kreivin ja - Taru Sormusten Herrasta.

Sen jälkeen olen lukenut kirjan jokusen kerran. En ole laskenut, eikä voikaan, kun en aina lue koko kirjaa kerrallaan. Tulee mieleen, että luenpa sen-ja-sen kohdan / osan kirjasta.

Taisin lukea samana kesänä, silloin vesirokossa, myös Hobitin, tai siis luin sen ekaksi Lohikäärmevuorena.

Siitä se lähti, ja yläasteikäisenä aloin kahlata läpi muitakin Tolkienin kirjoja.

Jo eka lukemalla totesin, että Aragorn on huima tyyppi, kai siitä on muokkautunut vuosien mittaan mun miesihanne? :D Nytkin olen naimisissa partaisen miehen kanssa, joka voisi varmaan pari örkkiä teilata...

Suurimman osan elämästäni, pian 28 vuotta, olen elänyt Tolkienin luomassa rinnakkaistodellisuudessa tämän "oikean" todellisuutemme rinnalla. Yhtä kauan olen ollut rakastunut Sänkimieheen. :viggo:
 
Itse luin Tarun ollessani ala-asteella, tarkempaa ajankohtaa ei nyt nouse mieleen. Kuitenkin, ensin kirja vaikutti hiukan raskaalta, ehkä senkin takia, että kaverini jotka sitä lukivat haukkuivat sen pystyyn (Hyi heitä, säälin heitä nykyään. Eivät ymmärrä Tolkienin merkitystä nykyisessä fantasia kirjallisuudessa ja muistan, että lukivat juuri jotakin kirjailijoita jotka selkeästi ja itse myöntäen ottivat mallia Tolkienista), mutta lopulta kirjan lopetettuani päätin lukea muutakin Tolkienia ja kävin ostelemassa hiukkasen muita kirjoja (Silman pokkarina ja muistaakseni KTK:n, jonka löysin kaappieni pohjalta vasta viime kesänä) Tässä välissä kerkesin perehtyä Tolkieniin enemmänkin ja siitähän se innostus sitten lähti.

Tällä hetkellä omistan HoMe:n kootuista osista osan I (Joka sisältää muistaakseni viisi ensimmäistä HoMen:n osaa) ja tarkoitus olisi hankkia kun tästä rahaa jostakin saa loputkin kootut osat. Ja vaikka "runollista" englantia en ole ikinä oikein ymmärtäny pahemmin yritän jostakin hankkia ja myös lukeakkin The Adventures of Tom Bombadil.
 
Yritin joskus aloittaa THS:ta. Se kyllä meillä kirjana. Mutta olen sen verran laiska lukija, etten viitsinyt jatkaa kovinkaan pitkään. Sitten kesällä 2002 lainasin kirjastosta ensimmäisen osan ensimmäisen puolikkaan äänikirjana. Sen jälkeen olen kuunnellut kirjan aika usein (melkein kerran vuodessa). Samoin olen tutustunut Hobittiin, tosin vasta TSH:n jälkeen.

En tiedä ovatko toiset tutustuneet äänikirjaan, mutta Heikki Määttänen osaa lukea tämän kirjan todella hyvin. Se on ihmeellistä, mutta hän osaa muuttaa ääntään melkein jokaiselle hahmolle erilaiseksi.
 
Nyt menee offin puolelle, mutta olen äänikirjoihin tutustunut. Ja täytyy sanoa että mieluummin luen kirjan itse. Määttänen ääntää joitakin sanoja minun korvaani hassun kuuloisesti ja ääni on sen verran unettava että tajuan jossain vaiheessa ajatusteni harhailleen ihan muualle.
Mutta esim. siivouksen tai maalailun taustalla on ihan mukavaa kuunneltavaa :)
Jos aihe herättää enemmänkin juttua niin voisi vaikka luoda oman keskustelun (jos sellaista ei vielä ole).

Mutta jotta edes sivuttaisiin aihetta niin sanotaan nyt että äänikirjan parissa olen uusi tuttu. Vaikka koko sarja on hyllyssä ollut ainakin vuoden niin en ole päässyt vielä ensimmäisen kirjan puoleenväliin. Mutta ehkä sekin päivä vielä koittaa :)
Jos vaikka olen viikon kipeänä enkä jaksa lukea niin varmasti tulee kuunneltua.
 
Minä tein toisen tutustumiskierroksen TSH:aan BBC:n kuunnelmasarjan kautta. Edellisestä lukukerrasta oli jo jonkun verran aikaa, kun ensimmäisen elokuvan julkaisun lähestyessä halusin virkistää muistiani. No, sovitus se on kuunnelmakin, mutta rahaa ei ollut eikä kirjastossa muita versioita vapaana. Niinpä C-kasetilta kuuntelin Ian Holmin esittämää Frodoa, ja aika hyvä versiohan se on.

Määttäsen lukemat äänikirjat ovat ihan ok myös, mutta olen Jaamarin kanssa samaa mieltä siinä, että nimien lausuminen jättää toivomisen varaa.
 
Mä olen sekä että.
Aloin lukea TSH:ta ennen elokuvia, joskus 10-vuotiaana kun sain sen äidiltäni, pidin sitä tosi mielenkiintoisena mutta kärsivällisyyteni ei kuitenkaan riittänyt lukemaan edes Sormuksen ritareita loppuun, ajattelin että joskus myöhemmin.
11-vuotiaana näin Sormuksen ritarit-leffan ja pidin sitä tosi hyvänä, mutta vieläkään en jaksanut jatkaa kirjaa.

12-vuotiaana näin kaksi tornia-leffan ja se vaikutti todella paljon, ja aloin uudestaan lukea TSH:ta. Luin sen noin kuukaudessa läpi, ja kävin samalla kolme kertaa katsomassa Kaksi tornia. Minulle oli kuitenkin jo muodostunut silloin 10-vuotiaana ensimmäisellä lukukerralla omia mielikuvia hobittikoloista, klonkusta, haltioista ja Keski-maasta yleensä, eivätkä päässäni pyörineet pelkät elokuvan maisemat ja henkilöt-totta kai ne vaikuttivat omaan kuvitelmaani ja varsinkin elokuvan legolakseen kiinnyin niin kovin että kovasti orlin näköisenä hän kuvitelmissani pyörii yhä. Mutta kirjaa lukiessahan on väkisinkin mudostettava myös omia mielikuvia, koska kirjassa on niin paljon kohtia, paikkoja ja henkilöitä joita ei elokuvassa esiinny.

En tiedä miksi juuri Kaksi tornia teki niin suuren vaikutuksen että se innosti mut lukemaan kirjan kerralla loppuun. TSH:n luettuani aloin lukea sekä hobittia että silmarillionia että keskeneräisten tarujen kirjaa mutta kärsivällisyyteni ei jaksanut niiden kohdalla tuolloin ala-asteella kovin pitkälle. Maamiehen ja lohikäärmeen tosin sain luetuksi kun jouduin odottamaan 8 tuntia sairaalan ensiavussa, se kirja auttoi kovin vaikkei keski-maahan sijoitukaan.
olen katsonut elokuvat säännöllisesti kerran pari vuodessa ja nyt vasta tasan kaksi viikkoa sitten aatonaattona katsoin vuokraamaltani dvd:ltä kaksi tornia ja lumouduin yhtä paljon kuin reilut viisi vuotta sitten nähdessäni sen ensi kerran. katsoin myös 1:n ja 3:n ja aloin lukea tsh:ta uudestaan ja hobitin luin kokonaan myös ja aloitin silmarillionin, olen nyt noin puolivälissä.

ja mulle on ihan sama milloin kukakin on tolkieninsa lukenut, kauan sitten vai elokuvien inspiroimana. itse pidän elokuvia hyvin onnistuneina joistakin liian muutetuista kohdista ja karrikoiduista hahmoista huolimatta. hienoa että ne ovat innostaneet monia myös lukemaan tolkienia, varsinkin mun ikäisistä ja nuoremmista. eri asia joillain vanhoilla tädeillä ja sedillä joilla oli vuosikymmeniä aikaa lukea tsh:ta ja muita ennen kuin elokuvat tulivat, mutta itse tuskin alle 10-vuotiiana, ennen elokuvien aikaa olisin niin "raskasta" tekstiä viitsinyt lukea.
 
Hmm.. Mä tutustuin Keski-Maahan oikeastaan kavereideni kautta. Jo ala-asteella yksi kaverini iski Sormusten Herran kouraani ja käski lukemaan. Noh, ensin innostuin mutta täytyy myöntää että tuo innostus lopahti ekan kirjan ekan kirjan puoliväliin. Kadun tätä nykyään, koska sitten kun näin ykkösen leffana niin enköhän sitten menettänyt osan sydämestäni tuolle elokuvalle ja siinä sivussa meni toinen osa kirjoille.:D Kirjat sitten sain käsiini muistaakseni seuraavana päivänä leffan näkemisestä.

Ihania kaiken kaikkiaan ei voi muuta sanoa. Lempihahmo on oikeastaan vaihdellut tässä vuosien varrella vaikka minusta jokainen noista hahmoista on omalla tavallaan aivan mieletön. Kuitenkin ehkä Joku Aragorn/Legolas/Faramir/Éomer-vyöhykkeellä on se paras. :D Frodosta en kyllä ole koskaan liiemmin pitänyt.O.o Ja minua ihmetytti kun ihmiset puhuivat paljon Kunikaan Paluu-leffan aikana siitä kuinka itkivät sen lopussa. Ei mua vaan itkettänyt. Kaikissa muissa kohdissa kyllä vollotin.xD
 
Luin TSH:n ensimmäisen kerran vuonna 1978 11-vuotiaana, eli noin 25 vuotta ennen elokuvia.

Sen jälkeen olen lukenut suomenkielisen laitoksen noin kahden-kolmen vuoden välein ja sillä välillä osia sieltä täältä. Usein nämä kertailut liittyvät HoMEssa eteen tuleviin juttuihin ja ovat lähinnä tiedon varmennusta.

Alkukielisen TSH:n olen lukenut vasta kerran, samoin Children of Hurinin.

Keskeneräisten tarujen kirjan ja Silmarillionin olen lukenut kokonaisena ja osina läpi monta monituista kertaa. Kaikista Tolkienin tarinoista Akallabêth on vaikuttavin ja ehjin kokonaisuus, vaikkakin ihan liian suppea.

Tolkienin muu tuotanto, Puu ja Lehti, Roverandom, Seppä ja satumaa, Kirjeitä Joulupukille on luettu ja löytyvät hyllystäni. Osa on aika kökösti kirjoitettua ja pitkästyttävää jargonia, osa taas aivan mainioita tarinoita.

Elokuvat olivat mielestäni aivan mainioita ja innolla odotan niitä lisää. Hobitin lisäksi tulee elinaikanani varmasti muitakin Tolkien filmejä.
 
No nih, lisäänpä oman pikku tarinani tähän joukkoon. :)

Ensimmäiset muistikuvani TSH:sta ovat vuodelta mikälie, kun telkkarista tuli suomalainen TSH-sarja. Olin aika pieni silloin enkä oikein tajunnut mistään mitään (piti äidiltä kysyä, että miksi Frodoa ja muita kutsutaan pikkuihmisiksi ym, kun he ovat ihan saman kokoisia kuin muutkin; lisäksi luulin, että Frodo, Sam ja Gandalf menivät taivaaseen Tuomiovuoren jälkeen). Sen jälkeen unohdin koko jutun.

Ala-asteella minulla oli vähän aikaa todella katkera suhde TSH:on. Olin viitosluokkalaisena todella kova Harry Potter-fani, ja kun sitten luokkakaveri esitelmöi TSH:sta ja haukkui Pottereita, loukkaannuin kovasti. Aloin ihan periaatteesta karsastamaan Tolkienin teoksia.

Vasta ensimmäisen elokuvan ilmestyttyä (jota en mennyt katsomaan, yllätys yllätys) vähän myöhemmin, aloin huomata pientä kiinnostusta ko. kirjaa kohtaan. Muistan katsoneeni uutisia tai jotain, jossa kerrottiin, että Sormuksen ritarit - elokuva oli voittanut jonkun palkinnon. Olin siitä jostain kumman syystä iloinen.

Sitten viimein luin Hobitin, ja pienen jahkailun jälkeen TSH:n. Ja hyvä että luin ja voitin typerät periaatteeni. :D Tuo taisi olla joskus... vuonna 2001, 2002, 2003? Milloin se leffa nyt sitten ilmestyikään.

Sen jälkeen olen TSH:n lukenut useamman kerran. Ja kerran tai pari englanniksi. Ja hauskaa on ollut.

Elokuvatkin tuli nähtyä, mutta eiväthän ne kirjoille pärjänneet. :)
 
Ensimmäisen kosketuksen Taruun sain ollessani n. 9-vuotias. Olin kuullut, että kyseessä on suosittu fantasiakirja, jonka ensimmäisestä osasta on tehty elokuva. Tietenkin kirja oli pakko saada käsiin, ja tuon kaapuhemmopainoksen sainkin sitten joululahjaksi. Ensimmäinen lukukerta tyssäsi kuitenkin jo muutaman luvun jälkeen. Teksti tuntui kovin raskaalta niin pienelle lukijalle.

Tuohon aikaan Tolkien-elokuvat olivat hyvin ajankohtainen aihe. Joten valitettavasti myös minä katselin ensin elokuvia, ja vasta sen jälkeen innostuin lukemaan trilogian kokonaisuudessaan. Ihastuin elokuvien maailmaan ja katselin niitä useampaan otteeseen, ennen kuin 12-vuotiaana lopulta päätin tarttua itse kirjaan, tällä kertaa lukeakseni sen todella loppuun asti.

Tuota päätöstä en ole katunut. Vaikka kirja tuntuikin paikoin pitkästyttävältäkin, oli se kuitenkin sellainen elämys alusta alkaen, että pidin sitä yhtenä lempikirjoistani jo ennen kuin olin sitä edes loppuun asti lukenut. Myöhemmin sain luetuksi Hobitin, johon ihastuin yhtä paljon kuin itse pääteokseenkin. Muuhun Tolkienin tuotantoon en ole vieläkään tutustunut pientä selausta tarkemmin (hyi minua!), mutta olen päättänyt, että viimeistään kesäloman alkaessa poimin kirjastosta mukaani myös Tolkienin muuta tuotantoa.

Hieman minuakin harmittaa, että ensimmäiset kunnolliset mielikuvat henkilöistä ja paikoista perustuvat elokuviin, mutta minkäs teet. Eipä sille mitään mahda, etten tullut syntyneeksi aikaisemmin taikka sille, etten ollut vielä silloin pikkuisena kyllin kypsä lukija saadakseni kahlattua koko tiiliskiven läpi. :p
 
scriptus -- mittendus

Elokuvista on (ehkäpä kaikeksi onneksi) sentään jätetty pois kirjan monia erittäin vahvoja kuvia ja paikallaolemisen tunnelmaa luovia kohtia (tosin mikäpä TSH:ssa ei sellaista juuri olisi...). Näissä kohdissa tarina etenee eri rytmissä toisiinsa ja siihen "kulkujuoneen" nähden, jonka pysähtymättömäksi muokkaamisen varaan PJ:n porukka on omien oopperaelokuviensa toimivuuden lähinnä perustanut (esimerkiksi minulla kun oli niitä vaikeuksia jopa ykkösosan Lórienissa aistia sellaista pohjatonta <i>syvyyttä</i>, minkä Tolkienin teksti saa aikaan, tai siihen liittyvää <i>lämpöä</i>... sen sijaan tuntui enemmänkin siltä kuin olisi seurannut moneen kertaan hiottua, joskin erinäisillä tehostekorjailuilla pönkitettyä nukketeatteria, jossa lausutaan pari repliikkiä silloin kuin jokin näkymätön virta ei kuljeta "preussilaisia" hahmoja jo kohti seuraavaa kohtausta vailla kummoista illuusiota siitä, että näyttämön sivuillakin tapahtuisi jotain omia aikojaan).

Mutta sitä tosiaan jäin vain edellisen viestin luettuani miettimään, että eroavatkohan kirjan ja elokuvien maailmat tai "aistittavat" kuvaukset jollain tavalla myös niiden mielestä, jotka eivät ole Kirjoituksia lukeneet ennakkoon ja turvassa Leffojen Pahan Sähkösilmän Vaikutukselta (*kröhm*viidennellä :roll: )..? x-]
 
Re: scriptus -- mittendus

Elhath sanoi:
Mutta sitä tosiaan jäin vain edellisen viestin luettuani miettimään, että eroavatkohan kirjan ja elokuvien maailmat tai "aistittavat" kuvaukset jollain tavalla myös niiden mielestä, jotka eivät ole Kirjoituksia lukeneet ennakkoon ja turvassa Leffojen Pahan Sähkösilmän Vaikutukselta (*kröhm*viidennellä :roll: )..? x-]
Click to expand...

On. Vaikka katsoinkin elokuvat ennen kirjojen lukua, kyllä sen huomaa että kirjassa Lórienissa on enemmän syvyyttä ja siellä tapahtuu enemmän. Sen huomaa kyllä. Mutta kaikkein parhaimman tuloksen saa kun lukee Lórienista ja kuuntelee samalla elokuvan Lórien-musiikkia. (toivottavasti älysin oikein mitä kysyit, en ole varma :p)

Muuten: Círdan 4.v tajusi jälleen uuden asian :p Sen, että painamalla pelkästään altia ja sopivaa kirjanta niin saa nuo kursivoinnit, lihavoinnit ja alleviivaukset kätevästi helpommin kuin kirjoittamalla kaiken. Onko tällaiselle linkki-jutulle jotain helppoa näppäinjuttua? Se helpottaisi elämää.. :D
 
Näin ensimmäisen osan noin 9 vuotiaana. Ja myönnetään, :oops: ...ihastuin Orlandoon. No ei siinä mitään. En sen takia ryhtynyt lukemaan TSH:ta, vaan koska olin pienempänä lukenut Hobitin, ja aloitin sen jälken TSH:ta, mutta se oli aivan liian raskasta. Hautakummuille pääsin. Nyt tammikuussa mietin, että nyt jotain raskasta, kun ei ollut Pottereitakaan tyynyn alla. Menin tutkimaan veljeni kaappia. Sieltä löytyi TSH, Silma ja KTK. Jeejee!! Nyt olen TTT:n Tiellä suon poikki. :D

Elokuvista sen verran, että kun luen kirjaa, näen elokuvan näyttelijät sielun silmin. Juuri sen takia, koska näin elokuvat ensin. Paikatkin ovat muotoutuneet elokuvien avulla. Ja aina kun luen, pistän TSH-CD:n soimaan, siinä siis elokuvat musiikit. Tuo sopivasti tunnelmaa. Nyt kun olen lukenut myös enteistä, huomaan, että elokuvissa ne on tehty ihan eri näköisiksi, kuin niiden pitäis olla. Kirjan avulla loin niistä eri mielikuvan.
 
Dementiaako taas? Muistelin, että olisin jo kirjoittanut tänne, mutta en kai sitten ole.. tai jos olen niin olin niin sokea etten viestiäni hoksannut..

Anyway, tutustuin TSH:hn eka kerran muistaakseni kolmannella luokalla. Silloin itse asiassi inhosin TSH:ta, johtuen siitä, että se oli muotia silloin, ja itse vastustin kaikkea, mikä oli muotia.

No, sitten isä osti sen Sormuksen Ritarit-VHS:n, ja pakotti katsomaan(kiitos iskä! :p), ja minä olin heti koukutettu. Sitten lainaisin kirjastosta Kaksi Tornia, ja olin yllättynyt, kuinka raskasta luettavaa se oli, mutta alle viikossa olin sen lukenut, ja kun kirjastosta ei sillä hetkellä löytynyt Kuninkaan paluu kirjaa, niin voihkin asiasta kaikille, kunnes tätini sanoi, että hänellä on koko trilogia jossain mummolan vintillä täysin koskemattomana, ja minä sitten kaivoin sen äärettömän ison opuksen, jossa oli vieläkin pienempää tekstiä, vintiltä esiin heti samana päivänä, ja aloin ahmia sitä aivan hulluna, ja muistaakseni jo seuraavana iltana itkin kirjan loputtua, ja olin aivan maassa, kunnes aloitin lukemaan kirjaa alusta, ja nuori ja naiivi kun olin, niin olin aivan pöyristynyt siitä, kuinka paljon oli jätetty ekasta leffasta pois :p
 
Olen kyllä uusi lukija luin trilogian viime syksynä (2007) heti sen jälkeen kun olin nähnyt Sormuksen ritarit elokuvan, koska elokuva oli niin hyvä :) en siis tykännyt kenestäkään näyttelijästä vaan koko elokuvasta.
Itselläni olisi ollut vaikeaa lukea kirja ennen elokuvia koska olen nyt vasta melkein 13 vuotta vanha ja kun elokuva tuli olin sen verran pieni ettei olisi tullut ajatuksiinkaan lukea niin paksua kirjaa en sen ikäisenä lukenut kuin Aku Ankkoja.
Mutta nyt olen lukenut myös Hobitin ja Silmarillionin sekä KTK:n olen erittäin tyytyväinen :)
 
Taruun tutustuin serkun suosituksesta Sormusten ritareitten jo ilmestyttyä elokuvana ja luettuani vain ihastuin siihen. Tietenkin minun näsäviisaana oli pakko vertailla elokuvan ja kirjan tapahtumia mutta se tapa jäi jo muutama vuosi sitten pois :D Myönnän kuitenkin että tykästyin TSH:n elokuvien takia (ja näyttelijöiden) :hups: Niin mutta kuitenkin... Ihastuin kirjaan ja pakkohan se oli omaksi hankittava, mutta mutta jostain kumman syystä sitä ei löytynyt kovakantisena ja ostin sen pehmeäkantisena (kannessa Názgul elokuvasta) ja rakashan siitä on tullut.
 
Minä aloin lukee Taru Sormusten herrasta -kirjaa vasta pieni aika sitten, oon nyt Kuninkaan paluussa. Olin pienempi sillon ku meille ostettii tää kirja ja siskot luki sen. Sillo en ollu kiinnostunu kirjasta koska nimi kuulosti tylsältä.
Mut sitten tuli nää leffat ja katoin ne ja rakastuin ihan kokonaan niihin! Ne on vaan yksinkertasesti maailman parhaat leffat, en oo koskaan nähny, enkä tuu koskaan näkemään parempia leffoja.
Mutta siis leffat kun olin kattonu niin ajattelin et ei miun tarvii sitä kirjaa lukee, voin kattoo vaan niit leffoi. Mut ajan kanssa aloin kiinnostuu enemmän ja enemmän itse kirjanki lukemisesta ni nyt sit alotin sen ja on muuten aivan mahtava!
Siin on paljon enemmän kaikkee ku ootin. Vaikka nyt vielä on suurin osa Kuninkaan paluusta lukematta, mutta voin kertoa, että tykkään tosi paljon. Varsinki Tom Bombadil ja ne kohdat kirjassa (laulut mm) on lempikohtiani.
 
jaahas. Pitäisi varmaan omakin historia kertoa. Eli, näin kyllä leffat ensin äiti vain yhtenä iltana toi ne ihan yllätyksenä kotiin ja päätti että nytpä pidetään leffa-ilta, (oli muuten mukavin yllätys jonka muistan) taisi olla juuri silloin kun kuninkaan paluu oli tullut vuokraamoihin. Kuitenkin siinähän me ne kaikki kolme katsottiin putkeen ja tykkäsin. Sitten unohtuikin koko homma kunnes äiti (taas vaihteeksi) osti meille hobitin kirpputorilta. En sitä heti lukenut, mutta sitten kun luin niin ihan silmittömästi rakastuin. No kyllähän minä sen silti unohdin ja Löysin vasta tänä syksynä uudestaan kun piti tehdä kirjaesitelmä jostain fantasiakirjasta. Luinpa sitten Hobitin ja nyt kolahti lopullisesti. Heti sen jälkeen piti mennä kirjastoon lainaamaan Taru (vanhempien järkytykseksi. Tämä taisi mennä jopa äidin käsityskyvyn yläpuolelle.)Kun sitten Taru oli luettu niin tuli Silma ja KTK, lisää luettavaa metsästelen. Nyt on myös leffat nähty uudestaan eikä minua ainakaan niiden erot kirjoihin paljoa häiritse. Eikä sekään että leffatyypit hyppii silmille kun lukee kirjaa. Olenko outo kun minusta se vain menee niin että se kirja on "aito" kuvaus tapahtumista ja leffa on vähän "leffamaisempi" kuvaus tapahtumista Vähän kuin titanicissa ja muissa historiaan perustuvissa leffoissa. Ei niissäkään nyt ihan kaikkien faktojen muukaan mennä vaan dramatisoitu on ja ryskettä on monesti enemmän. (Loistavaa nyt historia ja keski-maa alkavat sekoittua jo toisiinsa hmm..) Ööh joo, olipa huonosti selitetty mutta tämä on ensimmäinen viestini tänne joten mitäpä muuta voi odottaa.
 
You must log in or register to reply here.
Ylös