Vanha lukija vai uusi tuttu?

Isilmírë

Kuukivi
Suomen Tolkien-seura
Minä olenkin mietiskellyt, missä vaiheessa tällä hetkellä Pottereita läpi kahlaavalle ekaluokkalaiselle voisi alkaa tyrkyttää Tarua. Ehkä ensi vuoden tietämillä siis. Vai pitäisiköhän aloittaa Hobitista...
 

eowynofmay

Kontulainen
Isilmírë sanoi:
Minä olenkin mietiskellyt, missä vaiheessa tällä hetkellä Pottereita läpi kahlaavalle ekaluokkalaiselle voisi alkaa tyrkyttää Tarua. Ehkä ensi vuoden tietämillä siis. Vai pitäisiköhän aloittaa Hobitista...
Hobitilla meillä aloitettiin. Tosin luin sitä iltasatuna jo silloin kun 50% oli alle kouluikäisiä ja 50% yli... Sivunmennen sanottuna rakastin Hobitin lukemista. Oliko ssssshe aarre? Sssss:n pidennys naurattaa edelleen kaikkia.

Toinen takuuvarma naurattaja on Prydainin kronikoista jonkin Ord-alkuisen noidan lausunto: "Nammm, minä rrrrrakastan pieniä lapsia!".
 

Lehtokuusama

Lonicera xylosteum
En taaskaan muista olenko tänne jo kirjoittanut, mutta menköön:
Itsellenihän Taru on tuttu jo ekaluokkalaisena, kun äiti luki sen ääneen. Hobitti, tai pikemminkin Lohikäärmevuori oli luettu jo aiemmin, vaikka olin sen pitkän aikaa unohtanut tyystin kuulleeni. Silmarillioninkin äiti taisi lukea vielä ääneen, vaikka osasinkin tuolloin jo lukea itse, mutten vielä kovin järkälemäisiä kirjoja. TSH:n luin itse ensimmäisen kerran vissiin joskus ala-asteen loppupuolella, mutta niistäkin ajoista on jo niin kauan, että muistini on varsin hapertunut, etten voi määritellä tarkempaa.

Tolkienin teoksiin olen siis hyvin vanha tuttu 1970-luvun loppupuolelta. Ennen Peter Jacksonin näkemystä olen nähnyt myös yhden animaation ihan leffateatterissa (sen jossa sekoitettiin eri tekniikoita ja juttu loppui kesken, ohjaaja ei nyt juuri muistu mieleen) ja Ryhmäteatterin tv-sarjan.

Lisäys: nopealla vilkuilulla, en näemmä ollut kirjoittanut. Tosin olen kirjoittanut näistä jo itseni esittelyssä.
 

Isilmírë

Kuukivi
Suomen Tolkien-seura
eowynofmay sanoi:
Toinen takuuvarma naurattaja on Prydainin kronikoista jonkin Ord-alkuisen noidan lausunto: "Nammm, minä rrrrrakastan pieniä lapsia!".
Kuulostaa ihan Orgochilta =) Prydainin kronikka on se, jota olin ajatellut ehdottaa luettavaksi jahka pikku-ukko on selvinnyt Pottereista. Tosin sen kohdalla ei voi käyttää houkuttimena DVD-leffoja, jotka saa kirjat luettuaan, mutta ehkä kirjat sinälläänkin riittäisivät. Ihan samaa sadun lumoa niissä ei kyllä varmaan lapsen silmissä ole kuin Pottereissa (siis ennen kuin Pottereidenkin tarina neloskirjan lopussa kääntyy vakavammaksi), mutta ehkä taikuus ja miekanheilutus riittävät pitämään mielenkiinnon vireillä.
 

Amroth

Vaeltava haltianeito
Äitini luki minulle ja 12-vuotiaalle pikkuveljelleni TSH:ta muutaman vuoden ajan, kun meillä ei ole kovin paljon lukuaikaa nykyisin, ja hurahdin siihen täysin. Hobitti on seuraava lukukirjmme. TSH on mielestäni hyvä, koska siinä on sopivasti jännitystä, huumoriakin eikä ainakaan pääse tylsistymään!:wink:
 

Enerin

Hobitti
Näin elokuvat ja pidin niistä valtavasti ja sitten luin kirjan. Katsoin muuten TSH2:en eilen :).

Jaamar kaipaisi edelleen pohdiskelua ja perusteluja. Ilman niitä viesti jää vain listauksen tai ilmoituksen omaiseksi.
Miksi pidit elokuvista? Mikä niissä oli hyvää?
 

Chayéna

Hobitti
Leffasta innostuja...

hypnoosi sanoi:
Minä olen lukenut kirjat vasta kerran, ja elokuvat nähnyt vissiin kerran myös. Suunnitelmissa on lukea uudestaan lähiaikoina kun aikaa tulee.
Hiukan nolottaa olla tällä foorumilla, koska en osaa keskustella kirjoista paljoakaan kun en muista pikkuasioita enää niin tarkasti.. :( Toivottavasti kukaan ei kato pahalla.
Hei, hypnoosi, olet paljon etevämpi, kuin itse olen. :grin: Itse innostuin Tarusta vasta leffojen katselun jälkeen. Hävettää kyllä, mutta en vain ole saanut tilaisuutta saada lukea Tarua... :( En tiedä Tarusta paljoakaan. Joten, hypnoosi, voit olla tällä foorumilla ihan rauhassa. En katso ketään pahalla. (Paitsi itseäni, koska olen vasta leffoista innostunut etsimään Tarun historiasta tietoa. :( )
 

Laichalaf

ben enyd
Hobitin kuulin Lohikäärmevuori-versiona iltasatuna varsin varhain, ja TSH:n luin sittemmin itse ensimmäisen kerran 1983-84 talvella. Silmarillion taisi olla 1987 alkutalven lukemistoa. Keskeneräiset Tarut tuli luettua vasta Lost Talesin jälkeen (1990-1 ja 1993) , Lost Tales olisi kyllä kiva hyllykössä olla, se lopulta vakuutti minut miten valtavan työn Tolkien oli tehnyt maailmanhistoriaa kertoessaan.
 
Last edited:

Husky

Ilmaanhaukkuja
Olen tässä pienessä päässäni pyöritellyt asioita ja pohtinut, että onkohan ihmisillä erilainen käsitys niistä Tolkienin faneista jotka ovat jo vuosia ennen elokuvien ilmestymistä lukeneet kirjat ja innostuneet tolkienin maailmoista, kuin sellaisita faneista jotka ovat vasta elokuvien myötä tutustuneet Tolkieniin ja keskimaahan?
Entäpä sellaiset jotka ovat kyllä lukeneet trilogian ja pitäneet siitä, mutta vasta elokuvan myötä oikeastaan innostuneet asiasta?
Mihin ryhmään kuulut ja mitä ajattelet toisista, vai ajatteletko yhtään mitään?
Minä kuulun dinosaurusryhmään. Luin TSH:n ensimmäistä kertaa kesällä 1981 ja koukutuin. Samoihin aikoihin tutustuin Lohikäärmevuoreen ja Silmarillioniin. Hobitti Juvan käännöksenä tuli muutama vuosi myöhemmin. Tolkien-seuraan liityin muutama kuukausi sen perustamisen jälkeen, olikohan 1992. (En muuten tiedä olenko tällä hetkellä edes seuran jäsen. Jäsenmaksut kulkivat pitkään Legolasin ilmestymisen tahdissa, ja 2000-luvun puolessa välissä ilmoitettiin usein että se-ja-se numero kuuluu vielä vuoden x jäsenmaksuun.)

En ole ikinä ajatellut "toisista" oikeastaan mitään. Ensinnäkin jokaisella on oma tapansa kiinnostua asioista tai fanittaa jotain. Toisekseen aika moni niistä, jotka löysivät Tolkienin leffojen myötä tai niiden jälkeen, ei ole esim. ikänsä takia edes voinut kiinnostua aiheesta kovin paljon aikaisemmin.
 

Salmiis

Kontulainen
Itsehän koin ensikosketukseni Tolkienin maailmaan, kun lainasin kahdeksannella luokalla syyslomalukemiseksi Hobitin. Minulle ei ollut ikinä luettu iltalukemiseksi Hobittia tai Tolkienia, enkä ollut edes nähnyt elokuvien trailereita, niin kosketus oli ihka ensimmäinen Tolkienin maailmaan. Saman vuoden jouluna sainkin sitten joululahjaksi pokkareina TSH:t, ja kahlasin ne läpi parissa kuukaudessa. Siihen se Tolkien sitten pariksi vuodeksi jäi. Nyt viimein tämän vuoden joululomalla otin aikeeksi katsoa TSH-elokuvatkin, ja voin sanoa, että rakastuin niihin heti! Paikat vastasivat lähes täydellisesti niitä hataria muistikuvia, mitä TSH:iden lukemisista muistan, ja voin sanoa, että ihastuin vähän Legolasiinkin...

No, koska elokuvat olivat niin hienoja, niin niiden innoittamana lähdin toista kertaa lukemaan TSH-kirjoja, ja nyt Kuninkaan paluun loppua viedään. Lukukokemus on ollut erittäin antoisa, ja olen ajatellut seuraavaksi lähteä yrittämään Silmarillionia.
 

Ares B

Antifilatelisti
Dinosaurus täälläkin. Olisinko ollut jotain 10-vuotias, kun sain joululahjaksi nipun Suuren nuorten kirjakerhon kirjoja, niitä sateenkaariselkäisiä. Yksi niistä oli Lilian Kallion Puumajakesä (suosittelen!), jossa luettiin ja leikittiin Sormusten herraa. Kuulosti niin jännältä, että piti laittaa kirjailijan nimi muistiin ja mennä katsomaan kylän kirjastosta, oliko siellä sellaista opusta. No olihan siellä jopa kolmena kappaleena, Matti Louhen kansilla.

Muistelen että ensimmäinen lukukerta tuntui paikoin pitkäpiimäiseltä, luinkohan Rohan-osion vahingossa kahteen kertaan. Mutta jokin siinä koukutti, lainasinkin Tarun sen jälkeen varmaan vuosittain ja aina se tuntui paremmalta. Lastenosastolta löytynyt Lohikäärmevuorikin menetteli, vaikka nimet olivatkin väärät.

Yliopiston valmennuskurssilla Helsingissä ollessani hankin Middle Earth Roleplaying -pelin, jota kokeiltiin muutaman kerran. Toinen koti Keski-Maasta tuli sitten opiskeluvuosina, kun kaveri peluutti siellä vallan erinomaista, joskin armotonta Rolemasteria.

Kahdelle ensimmäiselle lapselle olen lukenut Hobitin ja Tarun iltasatuna, parin vuoden päästä pääsen tekemään sen vielä kolmannen kerran. Esikoisesta 15v onkin kehittynyt aivan mallikelpoinen hörhö. :)
 

Kointähti

Parannuksen tehnyt trolli
Kahdelle ensimmäiselle lapselle olen lukenut Hobitin ja Tarun iltasatuna, parin vuoden päästä pääsen tekemään sen vielä kolmannen kerran. Esikoisesta 15v onkin kehittynyt aivan mallikelpoinen hörhö. :)
Onko esikoinen juuri maineikkaan "Kevät, Sauron ja Sormus"-piirroksen tekijä kuvahaasteessa #2? Olisiko hän lahjottavissa uusiin haasteisiin?
 
A

Ankeuttaja

Vieras
Luin kirjat läpi joskus ensimmäisellä luokalla (ts. 37 vuotta sitten), luettuani ensin sen niihin aikoihin suomeksi ilmestyneen sarjakuvan ensimmäisen osan. Alkuun päästyäni pelkäsin viikon mustia ratsastajia, enkä uskaltanut mennä huoneeseeni, jos valot olivat sammuksissa. Silmarillionin luin kolmannella luokalla ja se tuntui todella tylsältä, seuraavan kerran koskin siihen vasta yläasteella, jolloin se oli paljon parempi. Kolmannnella luokalla muuten pidin pakollisen kirjaesitelmänkin Silmarillionista. Mieleen jäi lähinnä se miten muut kuuntelivat huuli pyöreänä, että minkä ihmeen hörhökirjan toi on lukenut.
 

Jaamar

Hyykäärme
Vastuuhenkilö
Kummi
Esitelkää itsenne -topikissa sivuttiin jälleen tätä aihetta. Miten ja mitä kautta kukakin on Tolkienin maailmaan tutustunut taikka rakastunut.
Kun vuosia kuluu ja leffojakin on tullut lisää niin on entistä todennäköisempää että monet ovat löytäneet Tolkienin nimenomaan elokuvien kautta. Varsinaisesta löytämisestä ei tässä kohtaa varmaan voida puhua, mutta ehkä tavallaan löytämisestä kuitenkin. Sen löytämisestä mikä maailmassa oikein kiehtoo.

Suuresta Keski-maa-innostuksestani huolimatta en vieläkään ollut itse kirjasta niin mahdottoman innoissani, vaan pikemminkin sen maailmasta. Taru tuntui kirjana edelleen melko raskaalta ja kiemuraiselta, enkä vieläkään sitä lukiessani keskittynyt koko ajan täysillä. Vaadittiin vielä yksi askel Keski-maata kohti. Rion kesäolympialaiset alkoivat, mutta minä en seurannut niitä. Vietin Olympian kilpailuni katsoen YLE areenasta Taru Sormusten Herrasta-elokuvia, jotka olivat ilmaiseksi katsottavissa. Elokuvat antoivat Keski-maalle sen kipinän jota vailla olin ollut: ne tekivät Keski-maan eläväksi. Menetin paljon omia mielikuviani hahmoista ja paikoista, mutta sain vastineeksi elämän maailmalle jota olin kaivannut.
Minusta tässä viestissä on muutenkin hurjan hyvää pohdintaa omasta taustastaan ja siitä miten kirja ei ole tarjonnutkaan kaikkea mitä Tolkienin fanittamiseen on kaivannut vaan vasta leffojen kautta se jokin on löytynyt.
 
En muista koska olen Tolkienista ja Keski-Maasta ensimmäisen kerran kuullut 😯 En kuitenkaan aikoinaan saanut Tarua luettua loppuun, osin siksi koska silloiset opiskeluaikaiset kämppikseni päivittelivät kuinka jaksan lukea niin jumalattoman tylsää kirjaa! Kaikkea sitä!

Kun Sormuksen ritarit tuli elokuvateattereihin kävimme katsomassa sen, ja se sai minut tarttumaan kirjaan uudelleen. Ja se olikin menoa sitten. Eikös se ollut 2000-luvun alussa kun ensimmäinen leffa ilmestyi? Vuosien varrella on tullut luettua Taru "muutaman" kerran uudelleen. En kyllästy siihen ikinä!
 

Aldarian

Dúnadan
Oma ensitutustumiseni tapahtui siellä kultaisella 80-luvulla, eli ala-aste aikaan. Vastikään lukemaan oppineena en vielä ollut sellainen "lukuhirmu" kuin myöhemmin, enkä vielä ollut tajunnut sitäkään, että fantasiakirjallisuus on "minun juttuni". Kun siis kolme vuotta vanhempi isosiskoni lainasi ja luki Hobitin, sekä esitteli sitä sitten minulle suositellen se lukemista, niin vastasin muistaakseni jotensakin näin: " En minä tommosia lue". 😮

No, toisin kuitenkin kävi ja luettuahan se tuli. Ja pidettyäkin sen verran, että kun siskoni sitten rupesi lainaamaan ja lukemaan Taru Sormusten Herraa, niin seurasin taas esimerkkiä. Tuolloin kirjastoista löytyi vain sitä kolmiosaista "Ensimmäistä laitosta", jossa oli/on ne (mielestäni) aika oudot Matti Louhen kansikuvitukset. Niitä ällistelin jo silloin mutta kirjat tuli luettua ja siitä se sitten lähti se täydellinen Tolkieniin hurahtaminen. Siskoa on siis kiittäminen vaikka loppujen lopuksi kävi niin, että meistä kahdesta minusta tuli se "Tolkien-nörtti". 😀
 
Ylös