Vanha lukija vai uusi tuttu?

Setäni osta siskolleni yli 10 vuotta sitten trilogian. Muistan kun 4-vuotiaana kinusin perheeltäni "Voitko lukea,voitko lukea..." Siskoni ärähti että saan lukea sitten kuin osaan/ymmärrän.

Sitten,kun Sormusten Ritarit-elokuva ilmestyi,älysin vasta aloittaa lukemisen. Tietenkin osasin jo lukea ennen. Silloin aloitin Sormusten Ritarien lukemisen. Samoihin aikoihin ilmestyi elokuva,jota siskoni kinusivat. Olen nopea lukija,ja olin jo lukenut Sormusten Ritarit kun isä osti viikon sen jälkeen kun aloittanut lukemisen.

Elokuvan jälkeen aloitin heti Kaksi Tornia-kirjaa jonka jälkeen luin Kuninkaan paluun.

Sitten tuli hiljainen kausi,joka päättyi siihen kun Kaksi Tornia ilmestyi elokuviin. Luin taas koko trilogian. Elokuva ostettiin kun ilmestyi.

Sama homma nyt Kuninkaan paluun kanssa,mutta menin siskoni kanssa katsomaan elokuviin. Huikea kokemus,kieltämättä. Samoihin aikoihin asui Hobitti-kirja käteeni kirjastossa.

Kaksi vuotta sitten aloitin lukemaan Silmaa,KEK ja Taruja. Luin kaiken noin. kuukaudessa,kuten kerrottu,olen nopea lukija.

Sitten ilmestyi Húrinin lasten tarina. Luin sen,ja taas koko sarjan. Nykyisin luen kaikki kirjat ns.järjestyksessä 3-4 kertaa vuodessa.

Tämä oli ensimmäinen kirjoitukseni tänne,toivottavasti meni oikein.
 
Isäni osti minulle TSH-yhteisnidoksen vuonna 2002. En todellakaan aikonut lukea sitä, kuuluihan elämäni jo Potterille. Sitten vuonna 2003 muistaakseni neloselta tuli viikonlopun leffaputkessa Sormuksen ritarit ja Kaksi tornia. Katsoin sormuksen ritareista lopun, joten näin kaikki hahmot. Sitten muistin, että minullahan on tuo kirjana ja lopulta löysin itseni klo 23 jälkeen varastosta äitini kanssa etsimässä tuota nidosta. Sitten aloin lukea. Minulta meni noin 4 päivää lukea sormuksen ritarit, ja vasta sen jälkeen lainasin kirjastosta dvd version. Sitten aloin lukea kahta tornia, mutten katsonut leffaa. Ainoastaan kuninkaan paluun katsoin elokuvana ennnen lukukertaa. Sitten luin hobitin. Ja Silmarillionin. Ja Húrinin lasten tarinan. Minulla on myös noita ennakkoluuloja. Minua alkaa vain ärsyttää, kun kuulen jonkun sanovan: "Hei, toi TSH leffa oli hyvä!! TSH rulez!!". Itselläni ei ole muita Tolkienin kirjoja, paitsi tuo yhteisnide. Olen ollut aikeissa ostaa ne itselleni, vaan ei ole vaan tarttunut mukaan. Ehkä Pyydän niitä joululahjoiksi, tai ostan vielä jonain päivänä...
 
Minäkin aloitin kunnon lukemisen vasta kun olin nähnyt Sormuksen ritarit leffan joten se vaikutti mielikuviini aika rajusti(kadehdin niitä lukijoita joilla oli mahdollisuus luoda ne itse :( ).

Mutta ei siitä mitään tullut ensimmäisellä lukukerralla, sillä en ollut vielä tuolloin kovin harjaantunut lukija. Uudestaanlukemiseksihan se meni kun huomasin kuinka vähän oli jäänyt käteen ensimmäisestä ja vasta silloin aloin kunnolla nauttia kirjasta.
 
Aloitin lukemaan TSH:ta 2001 kesällä, kun satuin näkemään kirjan tutun kirjahyllyssä ja muistin joskus kuulleeni kirjasta jotain, mutta josta en kuitenkaan tiennyt yhtään mitään. Sitä sitten lueskelin melko verkkaiseen tahtiin.
Samana syksynä ammattikoulu aikana lueskelin sitä koulussa välitunnilla ja eräs luokkakaveri mainitsi että siitä on tulossa elokuva. Taisin olla lukemassa jossain Kuninkaan Paluun alku metreillä, ja tottakai kiinnostuin elokuvasta.
Ja voi sitä päivää kun pääsin katsomaan elokuvan. Se löi ällikällä meikäläisen. Se oli niin hyvin tehty. Se hämmennyksen määrä kun tapahtumat näkee elävänä kuvana ja vielä isolta valkokankaalta äänien kera. Tuntui kuin elokuva olisi kestänyt vain puolisen tuntia kun se oli niin hieno ja itse olin ihmetyksen vallassa. Ja hehkutin koulussakin sitä ja kaverit jotka olivat sen kans katsoneet niin kyselivät vähän kaikesta TSH:n liittyvästä, kun tiesivät minun lukevan kirjaa. Elokuvan myötä kai alkoi sitten todellinen Keski-Maa fanitus mulla (mutta kaikkia jotka ihailevat TSH:ta näyttelijöiden takia, niin niitä kohtaan on lievää karsastusta).
Siinä kevään 2002 aikana sain luettua koko kirjan läpi ja kova oli elokuvan toisen osan odottaminen. Syksy toi tullessaan helpotusta kun ensimmäinen elokuva julkaistiin VHS-kasetilla ja sen katsoin syksyn aikana varmaan sen 15 kertaa. Toinen ja kolmas elokuva eivät olleet niin vaikuttavia ilmiöitä kuin ensimmäinen, mutta loistavaa työtä on tehty niidenkin osalta.

2002 keväällä ostin Hobitti kirjan ja se syvensi hieman Keski-Maa ihastusta. Kesällä sitten ostin Silmarillionin jota aloin lukemaan silloin, mutta se oli silloin aluksi niin raskasta luettavaa että sain jonkun 150 sivua vain luettua ja jäi sitten pölyttymään hyllyyn. Sen sijaan aloitin lukemaan uudestaan TSH:ta ja sen parissa vierähti syksy ja vähän kevättäkin. Jossain vaiheessa tuli hommattua myös Keskeneräisten Tarujen Kirjakin, mutta siihen ei tullut paneuduttua yhtään.

2006 keväällä otin sitten tehtäväkseni lukea Silmarillionin, ja siinä olikin lukemista. Taisi mennä vähän reilu vuosi sitä lueskellessa. Siinä sai kyllä aimo annoksen Keski-Maan historiaa. Hyvä kirja loppujen lopuksi, vaikka ensimmäisen lukukerran aiheuttama tekstin raskaus aluksi meinasi lukuintoa vähentääkin. Tämän luettuani aloitin KTK:n jota kerkesin lukea vain ensimmäisen luvun verran, kun ostin melko vasta ilmestyneen Húrinin Lasten Tarina -kirjan kesällä 2007, jonka ahmin parissa päivässä. Todella hieno teos tämäkin.
Sen kun luin niin nopeasti niin pystyin jatkamaan KTK:n lukemista, jonka sain luettua 2008 keväällä. Syvensi kyllä joidenkin asioiden taustoja mukavasti tämä kirja. Siitä lähtien olenkin lukenut TSH:ta jälleen ja sitten olisi suunnitelmissa lukea jokin näistä luetuista kirjoista englanniksi. Ja tietenkin itsensä Tolkienin elämänkertakin pitäisi lukea. On se kuitenkin sen verran hienon maailman kehittänyt meidän iloksemme.
 
Meikä aloitti TSHiden lukemisen muistaakseni kolmannella luokalla ollessani, luettuani ensin Hobitin. Elokuvat katsoin vasta n. vuotta myöhemmin sen jälkeen kun kaikki sain luettua, ja ennenkin elokuvia suorastaan palvoin jo kaikkia kolmea kirjaa ja Tolkienia. Ja vaikka elokuvissa näkee ns. "kunnolla" kirjan tapahtumat ja ympäristöt, olen silti aika vahvana säilyttänyt mielessäni oman ensinäkemykseni hahmoista, paikoista ja tapahtumista. Ja osa niistä on suorastaan elokuvia vastaan. Piirrän, tai no yritän myös piirtää näitä omia näkemyksiäni paperille, se ei vain aina oikein luonnistu.
 
Minullehan koitettiin lukea "iltasaduksi" TSHta kun olin jotain... olisiko ollut 4-5 vuotias. Ainoaksi ongelmaksi ilmeni, että lukija elikkä isä, ei pysynyt hereillä. Tarkkaa ajankohtaa milloin itse sain TSHon luettua en muista, mutta kuitenkin se on varmaa että kirjan luin ennen kuin näin elokuvia. Pidin myös elokuvista niiden ilmestyessä. Täytyypä vielä mainita että mielikuva jonka olin luonut Gandalfista vastasi elokuvien kuvaa miltein sata prosenttisesti. Hobitti ja Silmarilionkin on tullut luettua, mutta niiden jälkeen onkin tullut luettua sitten vähän erilaista fantasiakirjallisuutta.
 
Minulle Tolkien on tuttu jo lapsuudesta. Hobittia on joskus luettu iltasaduksi. Muistan leikkineeni Frodoa ja Samia pikkuveljeni kanssa noin 20 vuotta sitten. "Soudimme" kylpyammeveneellä (sellainen punainen vauvanamme) pyyhkeet haltiaviittoina pitkin olohuoneen lattiaa ja leiriydyimme sohvalle syömään lembasia (dinosauruksen muotoisia suklaakeksejä).

Nykyään luen TSH:n noin joka toinen vuosi kannesta kanteen, mutta sieltä täältä tulee kirjaa selailtua ainakin kerran kuussa, samoin Hobittia.

En ole hardcorefani ja täytyy myöntää, etten ole Keskeneräisiä taruja lukenut kuin pätkiä sieltä täältä. Silmarillionkin on luettu vain kerran. Toivoin sitä kyllä tämän vuoden synttärilahjaksi, joten asiaan saadaan parannusta.

Sen verran hurahdusta kyllä löytyy, että isäni sai viime jouluna lahjaksi sata Tolkien Pursuit -korttia ja toiset sata on tekeillä ensi jouluksi. Kortteja siis käytetään Trivial Pursuit -pelin kanssa.
Aihepiireinä:
Sininen - Maantieto
Vaaleanpunainen - Henkilöhahmot
Keltainen - Tapahtumat
Ruskea - Kansat ja kielet
Vihreä - Nippelitieto
Oranssi - Kirjojen ulkopuolelta (J.R.R.:n elämänkertaa ja juttuja elokuvista yms.)
 
Epsankeikka sanoi:
Sen verran hurahdusta kyllä löytyy, että isäni sai viime jouluna lahjaksi sata Tolkien Pursuit -korttia ja toiset sata on tekeillä ensi jouluksi. Kortteja siis käytetään Trivial Pursuit -pelin kanssa.
Aihepiireinä:
Sininen - Maantieto
Vaaleanpunainen - Henkilöhahmot
Keltainen - Tapahtumat
Ruskea - Kansat ja kielet
Vihreä - Nippelitieto
Oranssi - Kirjojen ulkopuolelta (J.R.R.:n elämänkertaa ja juttuja elokuvista yms.)

Jos oikein ymmärsin, olet tehnyt kortit itse! Kunnioitettava ja esimerkillinen teko, sanoisin. Tuollaiselle olisi varmasti käyttöä kaikkialla siellä, missä tolkienomaanit (jotka hämmästyttävän usein ovat myös lautapelien ystäviä) kokoontuvat.
 
Berende sanoi:
Ensimmäiset muistikuvani TSH:sta ovat vuodelta mikälie, kun telkkarista tuli suomalainen TSH-sarja. Olin aika pieni silloin enkä oikein tajunnut mistään mitään (piti äidiltä kysyä, että miksi Frodoa ja muita kutsutaan pikkuihmisiksi ym, kun he ovat ihan saman kokoisia kuin muutkin; lisäksi luulin, että Frodo, Sam ja Gandalf menivät taivaaseen Tuomiovuoren jälkeen). Sen jälkeen unohdin koko jutun.
Oi, minäkin muistan tämän sarjan! Katselin tosin vain yhden tai kahden jakson, enkä kyllä muista oikeastaan mitään muuta enää kuin kuvauksen siitä, miten Klonkusta tuli Klonkku. Kohtaus oli kuvattu jollain tavalla häiritsevästi ja vähän pelottavastikin, niin painautui hyvin mieleen. Minä vuonna tuo sarja tulikaan televisiosta?

Aloitin lukemaan TSH:ta ollessani 9-vuotias, eli vuonna 1999. Sain äidiltä suoraan sanottuna käskyn lukea se, koska olin hänen mielestään sopivan ikäinen siihen. Lukemani painos taisi olla 70-luvulta, jolloin kaikki kolme tarinaa painettiin kolmeen eri kirjaansa. Teksti oli sen muistikuvan mukaan mikä minulla nyt on, melko hankalalukuista sen ikäiselle lapselle. Sormuksen ritarit -kirjan paksuuskin hirvitti, koska olin silloin tottunut lukemaan paljon ohuempia, vajaa 200-sivuisia lasten- ja nuortenkirjoja.

No kuitenkin, Sormuksen Ritarit puskettiin läpi tunnollisesti. Heti perään piti tietty lukea Kaksi Torniakin, kun piti saada tietää miten Boromirille kävi. :D Ja siitä sitten jatkettiin lukemista aina koko kirjatrilogian loppuun saakka.

Kun elokuvat sitten tulivat parin vuoden päästä, rupesi Tolkienin muukin tuotanto kiinnostamaan enemmän. Sittenpä hankittiin Silmarillion, Hobitti ja Keskeneräisten tarujen kirja (ja totta kai myös Roverandom!) kirjahyllyyn. Silmarillioniin ihastuin totaalisesti, Hobitti kului koulussa lueskellessa, kun taas Keskeneräisten tarujen kirja alkoi puuduttamaan jossain sadan sivun jälkeen, ja luin sen sitten loppuun pikku hiljaa osissa aina silloin kun huvitti lukea.
 
TSH-sarjan oikea nimi on "Hobitit" ja se on esitetty tv:ssä vuosina 1993 ja 1997. Uusintaa ei ole luvassa eikä DVD-levitystä, sillä YLEllä ei ole enää oikeuksia sarjan levittämiseen.
 
Tik sanoi:
Jos oikein ymmärsin, olet tehnyt kortit itse! Kunnioitettava ja esimerkillinen teko, sanoisin. Tuollaiselle olisi varmasti käyttöä kaikkialla siellä, missä tolkienomaanit (jotka hämmästyttävän usein ovat myös lautapelien ystäviä) kokoontuvat.

Tein ihan Wordilla kortit (8 korttia/A4), printtasin kartongille, laminoin kontaktimuovilla ja leikkelin paperileikkurilla.

Tän näköisiä suunnilleen:

Kysymyspuoli.jpg
Vastauspuoli.jpg


Kirjoitusvirheitä tuli muutamia, mutta asiavirheet olen pyrkinyt karsimaan pois... :)
 
Kun nyt lopultakin tuli liityttyä Kontuun, niin lisäänpä oman tarinan tähän jatkoksi. Luin TSH:n ensimmäisen kerran joskus ala-asteella neljännellä tai viidennellä ja se oli paras siihen asti lukemani kirja. Luin kirjan uudestaan ennen kuin Sormusten Ritarit tuli teatteriin. Leffan jälkeen Tolkien kolahti oikein kunnolla ja hankin muutakin Tolkienin tuotantoa.

Olen lukenut Hobitin, Silmarillionin ja kesken eräiset tarut vain kerran ja Hurinin lapset odottaa vieläkin kirjahyllyssä. Ne vaan eivät ole niin hyviä kuin TSH.

Nyt minulla on menossa projekti lukea TSH englanniksi, kun mielestäni monet runot ovat parempia alkuperäiskielellä kuin käännettynä.
 
Luin vähän niinkuin "kokeeksi" ykkösen ja sitten perään muut...kesti kai puol vuotta ennenkuin näin elokuvat. Olen lukenut muutkin Keski-maa-kirjat

Top 5

#1 Taru Sormusten herrasta
#2 Silmarillion
#3 Hùrinin lasten tarina
#4 Keskeneräisten tarujen kirja
#5 Hobitti (eli sinne ja back again...)

Omasta mielestäni Silmarillion on melkein yhtä hyvä kuin TSH mutta ei sentään ihan :)
 
Itse luin Sormusten Herran "vasta" 14-vuotiaana. Sain kirjan joitakin vuosia sitten joululahjaksi ja näinä menneinä vuosina olin kyllä yrittänyt lukea sen pari kertaa, mutta en tainnut koskaan päästä Briitä pidemmälle. Kirjan paksuus ja tekstin pienikokoisuus tuntuivat niin typerryttäviltä, että jätin lukemisen aina sikseen, vaikka tappio lukemisessa kirvelikin mieltä. Kerran satuin kuitenkin näkemään Youtubessa erittäin hienon TSH-aiheisen musiikkivideon (kyseistä videota ei tosin enää Youtubesta löydy) ja päätin, että "Ei elämä, nyt mä kyllä sen luen!". Etsin kirjan hyllystä ja aloin sitkeästi lukea. Välillä pitkät tekstinpätkät tuntuivat puuduttavilta, mutta selvisin kunnialla loppuun asti ja olin täysin koukussa. Sen jälkeen olen lukenut myös Hobitin ja tällä hetkellä on Silma kesken. Leffat katsoin vasta luettuani Tarun ja ne innostivat tutustumaan kirjaan ja tarinaan vielä enemmän. Nyt ei pysty liikumaan mihinkään pidemmälle matkalle ilman Sormusten Herraa, sillä loppujen lopuksi se on ainoa kirja, joka pitää lukuintoni yllä kerrasta toiseen.
Olettaisin, että vaikken olisikaan koskaan nähnyt minkäänlaista pätkää leffoista, olisin joka tapauksessa lukenut Tarun. Minun kaltaiseni ihminen ei vaan voi jättää sellaista kirjaa nyt lukematta. :grin:
 
Täällä onkin mielenkiintoisia kertomuksia, joten kirjoitanpa tänne nyt myös omani. :)

Lainasin TSH:n kirjastosta ollessani 16v. Mutta en saanut luettua sitä kovin pitkälle. Olin nuorena hieman kevyemmän kirjallisuuden ystävä ja TSH osoittautui liian raskaaksi luettavaksi.
Kun Sormuksen Ritarit leffa ilmestyi videona, lainasin sen serkultani. Pidin leffasta tosi paljon, mutta suosikki hahmoni (Gandalf) kuolema pilasi tunnelman.. Ajattelin kuitenkin lainata serkultani Kaksi Tornia, kunhan se tulee videona. Kohtalo päätti toisin. Välit serkun kanssa viileni, enkä enää kehdannut häneltä videoita lainalla jne. Ja kun Gandalfkin oli kuollut :wink:, niin eipä tullut hankittua leffoja muualtakaan.

Vuosia kului ja sitten kerran vahingossa avasin telkkarin kun Sormuksen Ritarit oli juuri alkamassa. Näin päädyin katsomaan leffat ja sen myötä innostuin lukemaan kirjan, joka upposi minuun nyt aikuisena erittäin helposti! :) Ostin kirjan omaksi ja leffojen pidennetyt versiot yms. Sitten luin Hobitin ja nyt on menossa Silmarillion (loppusuoralla jo, joten pian luettu sekin).

Näistä kirjoita pidän eniten TSH:sta ja yhtä paljon pidän leffoista, kuin kirjastakin. En ole mikään erityinen Tolkien fani, fanitan vain hänen teoksiaan. ;) Kaikenlaista materiaalia on tullut hankittua tämän myötä, liittyen siis Keski-Maahan, Taruun, leffoihin jne. Mukava harrastus! Ellei jopa intohimo! :grin:

Hups! Muoks: korjasin yhden hassun virjoituskirheen..
..ja sitten toisenkin. Kohta tukehdun nauruun. :D
 
Itse tutustuin Tolkienin kirjoihin vasta nähtyäni elokuvat. Mutta, rakastuin vasta niihin elokuviin vuosia myöhemmin, jolloin aloin kiinnostua enemmän itse Keski-Maasta. Ensimmäinen Tolkienin kirja jonka ostin, oli Hobitti. Olen kaikenkaikkiaan lukenut 3 kirjaa loppuun, kaksi on kesken. :) Olen siis ostanut Hobitin, Keskeneräisten Tarujen Kirjan, Silmarillionin, Húrinin Lasten Tarinan ja LOTRin.

Elokuvat ovat hyvä avain Tolkienin Keski-Maahan. En siis mitenkään paheksu niitä, jotka ovat ensin nähneet elokuvat ja sitten lukeneet kirjan. Mutta se ärsyttää, jos joku hehkuttaa elokuvia näyttelijöiden takia, koska niissä on paljon muutakin ja elokuva-fanaatikkona vihaan pinnallista hehkutusta. :D

Tolkienin Keski-Maahan hurahdin toissavuoden jouluna. Sen jälkeen olen siitä maailmasta niin paljon ottanut selvää kuin vain mahdollista, lukenut kirjoja ja ostanut elokuvat huimine ekstroineen, jotka sisältävät matskua myös Tolkienista ja hänen jutuistaan. :)
 
Itse olen vielä sen verran nuori, ettei varmaan ole ihmekään, että ensimmäinen ja toinen elokuva ehtivät ilmestyä ennen kuin aloin kirjoja lukemaan. Ainakin ensimmäisen elokuvan näin ennen lukemista, mutta luin kyllä kirjatkin jo pian sen nähtyäni yhdeksänvuotiaana, kun nuo vanhat kolmiosaiset painokset tuolta äidin hyllystä löytyivät. Kuninkaan paluun kävin sitten leffateattereissa katsomassa niin, että kirjat olivat jo luettu.
Joo, en varmasti tajunnut kirjoista niin paljoa kuin monet vanhemmat lukijat, mutta kyllä minä niistä jo silloin 9-vuotiaana nautin, paljonkin. Elokuvistakin pidin, mutta en muista tarkempia aivoituksiani tuolta ajalta... (Edit//14.9.-09 Nyt on pakko editoida, tutkin vanhaa kirjallisuusvihkoani, ja huomasin, että ehdin kirjasarjan lukemisen aikana täyttää jo kymmenen : D)

Hobitin luin pari vuotta TSHitten jälkeen, pidin siitäkin. Nyt olen hyvin tehokkaasti unohtanut Hobitin tapahtumat, ja kohtapuoliin alankin lukemaan sitä uusiksi, sen jälkeen sitten Silmarillionin. TSHille tein juuri saman operaation, nyt olen menossa siis toista kertaa Kuninkaan paluun liitteissä, ja kyllä nuo kirjat taas tuntuivat niiin ihanilta, että niiden loppuminen on kyllä sääli. Pakko on myöntää, että en ollenkaan muistanut Tom Bombadilia tuon useamman vuoden tauon jälkeen - kunnes herra saapui paikalle! Tuossa oli se ihanaa, kun luki pitkästä aikaa ja nyt edes vähän vanhemmalla iällä jo, että sai irti asioita, joita ei ehkä nuorempana tajunnut, ja tauon takia kirjoissa oli hitusen sitä uutuudenviehätystäkin. : D

Tavallaan siitä oli haittaa, että näin ainakin sen ykkösleffan ennen lukemista, sillä en osannut enää oikein kuvitella hahmoja elokuvista eroaviksi. Toisaalta taas elokuvatkin oli toteutettu ihanasti, monet näyttelijävalinnat olivat juuri hyviä ja sitä rataa, joten ehkä minä selviän :'D Vähän olen jo saanut myös mielikuviani muokattua hahmoista, vaikka hyvin elokuvamaisia ne usein ovat. Kirjat, kirjat, kirjat ovat silti minulle elokuvia ehdottomasti tärkeämpiä, niin tässä sarjassa kuin monessa muussakin^^
 
Tietysti se kuulostaa ja vaikuttaa hienommalta ja upeammalta, jos on ollut kyseisen sarjan fani jo ennen elokuvien ilmestymistä. Mutta kaikki eivät kuitenkaan ole _löytäneet_ tätä sarjaa samalla tavalla, eikä se heidän vikansa ole. Minusta elokuvien kautta tutustuneita faneja ei pitäisi halveksia, vaikka tiedän kyllä sen tunteen. Itse olin lukenut Twilight -sarjan kaikki kirjat jo kauan ennen ensimmäisen elokuvan ilmestymistä, joka tuli alkuvuodesta. Huomasi miten paljon sen myötä tuli faneja, ja yllättäen sitä ajattelee, että ne fanit olisivat jotenkin epäaitoja ja jotain "ihkuttajia". Siitä vain tulee sellainen tunne, enkä ymmärrä mistä se on lähtöisin.

Mutta toisaalta ymmärrän näitä elokuvien kautta tutustuneita faneja, sillä olen itsekin sellainen TSH -trilogian kohdalla. Olinhan minä aikaisemminkin kuullut sarjasta, ja tavallaan se on kiinnostanut, mutten koskaan ollut rohjennut ottaa ja lainata niitä kirjoja. (Puoli vuotta sitten olisin halunnut, mutta yllättäen en enää löytänytkään kirjoja lähikirjastosta.) Vuosi sitten, kun kaikki kolme elokuvaa tuli televisiosta, katsoin ne silloin. Olin kaikesta huolimatta aina halunnut nähdä ne, tilaisuutta kuitenkaan saamatta. Katsottuani elokuvat olin aika haltioitunut. Ja nyt, aivan yllättäen tuli sellainen ajatus, että tahdon nähdä elokuvat uudestaan. Isäni naisystävän kautta ne sainkin nähdä, siitä on nyt ehkä viikko. Ja nyt viimein sain ensimmäisen kirjan käsiini, ja se on melkein luettu :) Haluan ehdottomasti lukea muutkin kirjat, vaikka teksti onkin paikoin aika rankkaa luettavaa, ja siinä on paljon selitystä. Kaikki ei ole täysin minun mieleeni, täytyy myöntää, mutta silti kirjat vaikuttavat jollain tapaa paremmilta kuin elokuvat. Ainakin ensimmäinen.
 
Mehtis sanoi:
Olin nuorena hieman kevyemmän kirjallisuuden ystävä ja TSH osoittautui liian raskaaksi luettavaksi.

Alkoipa hymyilyttää, kun tuli mieleen lukiossa äikäntunneilla kokoamamme kirja-arvosteluvihkonen, jonka tarkoitus oli antaa luokkakavereille vinkkejä hyvistä kirjoista ja toisaalta kertoa, miksi ei suosittele jotain tiettyä teosta. Yksi luokkakavereistani kirjoitti Tarusta jotakuinkin näin: "Kirjassa on vikana se, että se on noin tuhat sivua liian pitkä".

Cynthie, tottahan toki TSH:n leffojen kautta löytäneet ihmiset ovat ihan yhtä oikeita faneja kuin kirjoista aloittaneetkin. Mutta kun leffafani alkaa hehkuttaa Tarun hienoutta siltä pohjalta, mitä leffoissa tapahtuu ja miltä asiat niissä näyttävät, minua ainakin riipii. Saati sitten kun jotain Keski-Maata koskevaa väitettä perustellaan sillä, että "elokuvassa se meni niin". Leffat ovat Jacksonin teoksia, joilla ei paikka paikoin ole mitään tekemistä Tolkienin luoman "oikean" Keski-Maan kanssa.
 
Isilmírë sanoi:
Yksi luokkakavereistani kirjoitti Tarusta jotakuinkin näin: "Kirjassa on vikana se, että se on noin tuhat sivua liian pitkä".
:grin: No minun kohdalla kyse ei ollut kirjan sivujen määrästä. En vaan saanut otetta kirjan sisällöstä, kun olin tottunut lukemaan eri tyylistä kirjallisuutta. Ehkä asiaa olisi helpottanut, jos olisin lukenut ensin Hobitin ja päässyt paremmin jyvälle Keski-Maan hahmoista, kevyemmässä muodossa. Mutta en tuolloin ymmärtänyt tarttua Hobittiin.

Kommentoin nyt tähänkin, vaikka tämä ei ollut 'suoraan' minulle suunnattu:
Cynthie, tottahan toki TSH:n leffojen kautta löytäneet ihmiset ovat ihan yhtä oikeita faneja kuin kirjoista aloittaneetkin.

Hienoa, että joku joka vihaa kyseisiä leffoja, on kuitenkin tuota mieltä. ;)

Itseäni aluksi ärsytti suunnattomasti fanien luokittelu, mutta nyt en siitä enää ihan niin paljon välitä. Minut saa luokitella siihen huonompaan 'B-luokkaan', jos välttämättä niin tahtoo. Itse kuitenkin sydämessäni tiedän, että rakastan Keski-Maata. Itseäni vartenhan kirjoja luen ja aiheeseen perehdyn (+ katson leffoja), joten tärkeintä on että itse tiedän olevani Keski-Maan ja erityisesti TSH:n fani. Ja ihan sitä 'A-luokkaa', koko sydämestäni. :D

Eri asia on sitten J.R.R. Tolkien fanit, jotka lukevat kaikki hänen teokset ja perehtyvät häneen ihmisenä ja tietävät hänestä paljon yms. mitä nyt vaan voi Tolkien fani olla. Heidän joukossaan olisin 'mitätön'.
En ole kenenkään todellisen ihmisen fani.. En kirjailijan, en muusikon, en näyttelijän, en urheilijan. En kenenkään.
 
Ylös