Vapaaehtoistyö

Haluaisin kuulla ajatuksianne ja kokemuksianne vapaaehtoistyöstä. Vapaaehtoisena voi olla lyhyen aikaa jossakin, esim SPR:n kertaluonteinen nälkäpäiväkeräys. Tai sitten on pidempiaikaisia pestejä jossakin järjestössä. Monilla tahoilla on omat leirinsä, jotka kaipaavat jatkuvasti vapaaehtoisia ohjaajia ja vetäjiä. Mikä saa sinut olemaan jossakin mukana ilman palkaa? Mikä on se palkka, jonka saat toimiessasi omalla paikallasi partion veturina tai srk:n kerhon ohjaajana?

Itse olen toiminut Parasta Lapsille ry:ssä vapaaehtoisena nyt muutaman vuoden. Järjestö järjestää kesällä lapsille viikon mittaisia leirejä, jonka ohjaajat tulevat ympäri Suomen vetämään ikimuistettavan viikon. Näissä en ole ollut mukana. Kesäisin kun ei ole ollut aikaa uhrata kokonaista viikkoa palkattomaan työhön. Mutta voin suositella kaikille kiinnostuneille. Jos pyytää, voi viikosta saada työtodistuksen. Moni tekee niin, että he ovat muutamankin viikon leireillä pitkin kesää. He ottavat sen samalla työkokemuksena. :wink: Ja vapaaehtoisten ei tarvitse maksaa junalippujaan. He saavat ylläpidon koko viikon ajalta. Sekin on eräänlainen palkkio tekemästään työstä.

Samainen järjestö on järjestänyt erityistä tukea tarvitseville perheille projektin, joka kestää 1-2 vuotta. Jokin paikkakunta kerää kokoon 8-10 perhettä, joiden kanssa vietetään viikonlopun mittaisia leirejä tämän aikajakson aikana. Raisiossa oli Tiikerit-projekti 1,5 vuotta. Vapaaehtoisjoukkomme ja perheet tapasimme 11 leirillä ja 2 retkellä. Projektin päätyttyä Raisiossa alkoi uusi projekti, Komeetta. Komeetta sai viime viikonloppuna päätöksensä Virroilla Lomakeskus Pukkilassa. Koin ajan palkitsevaksi. Sekä lapsilta että aikuisilta tuli pääasiassa hyvää palautetta. Komeetan aikana tosin väsyin, koska muutakin elämää on olemassa. :roll:

Vapaaehtoistyö on mielestäni todella hieno asia. Silloin ihminen ei toimi rahan takia, vaan aivan jonkin muun. Moni ihminen saa niin hyvän olon muiden auttamisesta, etteivät he muuta palkintoa työstään tarvitsekaan.

Itse olin opiskeluaikana mukana SPR:n ensiapuryhmässä. Koska koulutukseeni kuului ensiapu 2. kurssin käyminen pystyin toiminaan ryhmässä. Ensiapupäivystyksiä oli kaikenlaisissa tapahtumissa koiranäyttelyistä konsertteihin. Hyvän mielen lisäksi pääsi kylkiäisenä kaikkiin niihin mukaviin tapahtumiin. Ensimmäisillä kerroilla jännitti jonkun verran. Tuntui vastuulliselta kulkea punainen liivi päällä jossa lukee kirjaimet SPR ja ensiapu.

Olen monesti ajatellut, että muutaman vuoden päästä kun elämä vähän rauhoittuu ja tasoittuu (tällä hetkellä on niin monta rautaa tulessa), lähden taas mukaan jonkinlaiseen vapaaehtoistoimintaan. Luultavimmin jotain lasten parissa. Tuo Parasta Lapsille ry kuulostaa ainakin hyvältä. Kiinnostuin siitä niin, että etsin kyseisen netttisivun ja huomasin ilokseni että omallakin paikkakunnalla toimintaa on.

Olen joskus ollut SPR:n jutuissa, ihan satunnaisesti. Esimerkiksi petaamassa vuoteita ja laittamassa paikkoja valmiiksi, kun tuohon Joutsenon pakolaiskeskukseen on ollut tulossa isompi porukka kerralla. Niin, ja onhan jonkinlaista vapaaehtoistyötä olla potilaana ensiapukokeissa. Mun kaveri on mua siihen värvännyt, kun on ea-opettaja.

Mies tekee vapaaehtoishommaa, tavallaan, ja paljon! Nimittäin valmentaa paikallisen jalkapalloseuran 11-vuotiaiden junnujoukkuetta. Ihan hienoa, ei olis muuten joukkueelle valmentajaa ollut. Ennen kuin mies aloitti, oli kaksi ikäryhmää samassa isossa porukassa. Mutta kyllä se aikaa vie - kolmena iltana viikossa pari tuntia, ja lisäksi kokoukset välillä sun muuta päälle. Ja kesäaikaan turnaukset ja pelit, joita on sit viikonloppuisin. Välillä ärsyttää koko himputin jalkapallo. Vaan on se kiva, että mies tuota tekee, hänelle mukavaa ja joukkueen pojille hyvä. Ilman palkatta työskenteleviä vapaaehtoisia valmentajia monella lapsella ja nuorella ei olisi harrastustoimintaa tarjolla. Tämä niin esimerkkinä olevassa jalkapallossa kuin monessa muussa harrastuksessakin. Hommaa pyöritetään vapaaehtoisvoimin.

Vapaaehtoistyö on aina kiinnostanut, mutta koskaan ei jostain syystä ole "uskaltanut" lähteä vaikkapa Nälkäpäivänä kerääjäksi. En tiedä mikä siinä on, kun ei saa aikaiseksi. Jonnekin Afrikkaan en pystyisi ikinä lähtemään, arvostan todella paljon lääkäreitä sun muita, jotka tekevät kehitysyhteistyötä. Amnestyn jäsen olen ja kirjoittelen vetoomuksia melko paljon, mutta enpä nyt tiedä voiko sitä vapaaehtoistyöksi sanoa..

Hitto, joudun tekemään särön "pahismaineeseeni" paljastamalla että tein vapaaehtoistyötä paljonkin aiemmin. Toimin Invalidien Urheiluliitossa, Keuhkovammaliitossa (olisiko Hengitysliitto nykyään?), SPR:ässä, Nuorisotalolla, vanhustyötä jne.

Kyllähän siinä näppärästi nuoruus meni. Tein näitä hommia 15 vuotiaasta 18 vuotiaaksi ihan säännöllisesti. Sitten 18 vuotiaana alkoi koulut, työt sun muut viemään aikaa niin paljon etten kerennyt etää vapparin hommiin.

Tykkäsin hommasta suuresti. Palkkaahan luonnollisesti en saanut, vain hieman taskurahoja. Kyllä se oli hommana ihan itsessään palkitsevaa. Nykyään ei enää vaan voi kun töitä pitää paiskoa että saa itsensä elämään. Mutta ainahan voi osallistua keräyksiin.

Parasta Lapsille ry ottaa jatkuvasti vastaan uusia kiinnostuneita vapaaehtoisia, eikä tarvitse välttämättä sitoutua pitkäksi ajaksi. Joka kesä on huutava pula leirien ohjaajista. Mieheni on kesäisin mukana yhtenä vetäjänä, hänellä kun on tuota elämänmittaista joutoaikaa.

Minulle ei heti tullutkaan mieleen tuo junnujalkapallo. Isukki on ollut valmentamassa nappuloita silloin kun pikkuveljeni oli sopivan ikäinen pelaaja. Ihan kiva, jos perheenjäsenet löytävät myös noita yhteisiä harrastuksia, jossa toinen antaa vapaaehtoisen työpanoksensa hyvälle asialle.

Monet järjestöt valittelevat sitä, että jäsenet ovat vanhoja (siis iältään). SPR:n jäsenten keski-ikä oli vissiin 53-vuotta. He yrittävät kampanjoida uusia jäseniä ja tietysti nuoria, jotta kerhoillekin löytyisi vetäjiä. Ja toinen asia on jäsenten ja toimijoiden heikko sitoutuminen. En kyllä ihmettele, etteivät ihmiset jaksa tai halua sitoutua. Elämään kun mahtuu paljon muutakin. Silloin ei kertakaikkiaan aina jaksa. Ja usein vastuu kaatuu helposti sille yhdelle tai niille muutamalle.

Itse teen vapaaehtoistyötä Aids-tukikeskuksella keikkamuotoisesti. Teen kaikenlaista juoksu-hommaa mitä muut eivät ehdi tehdä. Onhan se välillä raskasta mennä pitkän päivän jälkeen vielä töihin, mutta mukavaa on ollu. Kesällä(riippuen ehdinkö) löydätte mut festareilta jakamassa kortsuja.

*Konnussa taas pitkästä aikaa*

Mahtaako täällä muuten olla ketään, joka ois ollu vapaaehtoistyössä esimerkiks eläinsuojeluyhdistykselle. Mä oon tosi usein miettiny, et ois tosi kiva tehä jotai sellasta, mut toistaseks se on jääny vaan aikomisen asteelle.

Olen tehnyt vapaaehtoistyötä SPR:n nälkäpäiväkerääjänä sekä sen lisäksi jonkin verran erilaisissa tempauksissa ja myös lipaskerääjänä Hesylle (Helsingin eläinsuojeluyhdistys).
Ainakin itse aloitin Hesyllä niin, että laitoin vain mailia sinne, että olisin halukas silloin tällöin keräämään tms. ja he sieltä soittelevat aina kun jotain ilmaantuu. Monesti ihmiset tulevat kadulla sanomaan että "hyvä että keräätte varoja ja teette arvokasta työtä" jne. Ehkä ihmisillä on suurempi kynnys lähteä tekemään vapaaehtoistyötä ja rahan antaminen on jotenkin vain helpompaa. Mutta hyvän mielen vapaaehtoistyöstä itselleen varmasti saa eikä sitä tarvitse koko päivää raataa, parikin tuntia merkitsee jo paljon.

Minä en ole ollut vapaaehtoistyössä, mutta en ehkä aio mennäkään. Ehkä poikkean jotenkin konnun valtaväestöstä jos nyt julkean väittää, että en erityisemmin pidä työn teosta. En pidä siitä, että pitäisi herätä aikaisin ja painaa hommaa hiki hatussa, tai että joutuisi painelemaan myöhään iltapäivällä työpaikalle raatamaan itseni entistä väsyneemmäksi. Toiset ehkä pitävät siitä. Toisille se ehkä on elämäntapa. Älkääkä nyt sanoko mitään auttamisen ilosta. Onhan se iloista auttaa, mutta ei nyt mennä liiallisuuksiin.

Tunnen olevani hyvä ihminen, vaikka en työskentelekään ilman palkkaa pelkkää hyvää hyvyyttäni, tai lahjoita säästöjäni nälkäisille. Miksi sitten tunnen olevani hyvä ihminen vaikka en tee kyseisiä hyviä tekoja? En tiedä. Tuntuu vain siltä.

...

Seurakunnan kerhonohjaajana toista kautta. Vapaaehtoistahan tuokin, mutta ihan totta jos puhutaan niin kyllä siitä saa "hieman" rahaa, joka ei kuitenkaan ole palkka, vaan "korvaus menetetystä vapaa-ajasta". Ja sitä paitsi - se on kivaa!

Olisi kivaa olla mukana kaikenlaisessa, mutta kun asun niin kamalan pienellä paikalla, ettei täältä löydy oikein mitään.

Ja tottakai minä aina muutaman roposen eläinsuojeluyhdistykselle, Nälkäpäiväkeräykseen yms. laitan, toivottavasti kaikki tekee samoin.

Nuorempana (eli ollessani 14-16-vuotias) pidin seurakunnan kerhoa pikkulapsille kaverini kanssa. Sitä ei silloin mieltänyt miksikään vapaaehtoistyöksi, vaan se oli yksinkertaisesti kiva tapa viettää aikaa kaverin kanssa joka oli muuten tekemisissä enemmän seurakunnan kanssa. Nyt todennäköisesti miettisin kahdesti alkaisinko uudestaan kerhonohjaajaksi - tuskinpa, siinä on sellaista vastuuta mitä ei viisitoistavuotiaana ajatellut.

Vanhemmalla iällä olen jonkun verran ollut mukana SPR:n työssä kotikunnassani, lähinnä verenluovutustapahtumien yhteydessä - kaatelemassa appelsiinimehua ihmisille. Nyt sekin on jäänyt viime vuosina, mutta aikaisemmin osallistuin siihen niinä kahtena kertana vuodessa kun verenluovutus järjestettiin. Se ei vie paljon aikaa, ja verenluovutus on niin arvokas/hyödyllinen asia että sen takia voin vähän uhrata aikaanikin.

Juu, vapaaehtoistyötä olen tehnyt jo useamman vuoden ajan Punaisessa Ristissä...silloin kolmasluokkalaisena aloitin käymällä SPR:än kerhoissa ja sitten ryhdyin itse ohjaamaan. Nyt olen ohjannut jo useamman vuoden enkä luopuisi hommasta mistään hinnasta.
Ohjaamisen lisäksi olen ollut nälkäpäiväkerääjänä ja yhtenä oman piirin edustajana nuortenparlamentissa, Italiassakin pääsin käymään viime kesänä (kyseessä oli kansainvälinen Punaisen Ristin leiri ja erääseen soihtukulkueeseen osallistuminen) ja nyt on kysytty, että jos osaston hallitukseen menisin meidän nuoria edustamaan

Jääkausi sanoi:

Tunnen olevani hyvä ihminen, vaikka en työskentelekään ilman palkkaa pelkkää hyvää hyvyyttäni, tai lahjoita säästöjäni nälkäisille. Miksi sitten tunnen olevani hyvä ihminen vaikka en tee kyseisiä hyviä tekoja? En tiedä. Tuntuu vain siltä.

Click to expand...

Vapaehtoistahan se onkin
Itse annan aina rahaa keräyksiin. (Unisef, SPR, MLL...)
En ole oikein voinut vielä olla keräyksissä mukana keräjäänä tai muuten vapaaehtoistoiminnassa, koska paikkakunnallani ei sellaista juuri ole.
Siksi siis nuo rahalahjat. En voisi koskaan kuvitella olevani niin itsekäs, että en antaisi mitään köhille tai vaikeassa tilanteessa oleville ihmisille. Minusta se on lyhyt näköistä. Jos ei ole varaa auttaa rahallisesti, voi antaa aikaa, jos taas ei ole aikaa, voi antaa rahaa, eikai se 50cen ole liikaa vaadittu, tai 10 cen.

Mäkin aina annan 20cnt:iä jos nään hyväntekeväisyyskippoja, ni sitten voin kehua koko loppuvuoden kuinka hyvä ihminen oon ja sen jälkeen meen mäkkäriin ja syön kolme bic mac ateriaa ja ostan uudet lenkkarit intersportista.

Onpas paljon SPR:n porukkaa täällä!

Itse olen mukana vähän muunlaisissa vapaaehtoisjutuissa. Olen paikallisen kehitysmaayhdistyksen ja heidän kauppansa toiminnassa mukana, satunnaisesti jossain muissakin jutuissa. Tuota jaksan senkin takia, että siinä pääsee tekemään käytännön töissä muutakin kun vain keräämään rahaa (josta en hirveästi pidä). Ja tietenkin tapaa paljon uusia hauskoja ihmisiä

Lisäksi paikallinen scifi-seura vie työtunteja esim videoiltojen järjestämisessä ja muussa hauskanpidossa. Tosin se on vähän siinä ja siinä että laskeeko tuota harrastukseksi vai vapaaehtoistyöksi. Ja Finnconissa tietty pitää aina tunkea itsensä töihin

Minä en ole ollut vapaaehtoistyössä, mutta en ehkä aio mennäkään. Ehkä poikkean jotenkin konnun valtaväestöstä jos nyt julkean väittää, että en erityisemmin pidä työn teosta. En pidä siitä, että pitäisi herätä aikaisin ja painaa hommaa hiki hatussa, tai että joutuisi painelemaan myöhään iltapäivällä työpaikalle raatamaan itseni entistä väsyneemmäksi.

Click to expand...

Itse asiassa en usko että poikkeat kovasti valtaväestöstä, suurin osa ihmistä ei halua/jaksa tehdä mitään ylimääräistä ja tähän keskusteluun ottavat osaa lähinnä sellaiset ihmiset jotka tekevät vapaaehtoistöitä.

Vapaaehtoistyössä se juuri on kivaa että se on vapaaehtoista - ihan eri meiningillä kuin ns päivätyö. Lisäksi ihmiset tekevät sitä niin kauan ja paljon kuin huvittaa, eli joku tulee vartiksi auttamaan kerran vuodessa, joku monta tuntia kerran viikossa. Vapaaehtoistyössä on sekin puoli, että ne muut ihmiset jotka siinä ovat mukana, merkitsevät paljon. Eli se on harrastus muiden joukossa jota jaksaa senkin takia että pääsee mukavan porukaan kanssa heilumaan. Ikävämpi puoli on tietenkin se, että vaikka joku homma kiinnostaisi niin siihen ei viitsi lähteä mukaan jos muut ihmiset eivät tunnu kivoilta.

ja offtopic: suomeksi rahoista puhuessa sentin lyhenne on snt. eli 20snt, ei cen, cnt tai cm. Sori jos nipotan, mutta tämä on erittäin yleinen virhe, jopa virallisissa teksteissä

Partiossa kolmatta vuotta ohjaajana, mutta en tiedä lasketaanko sitä, kun se on liian kivaa ja joskus pitää maksaa, että pääsee leireille tekemään töitä.
Mutta ihaninta silti.
Ahkerasti olen ajatellut meneväni jossain vaiheessa vaikka Nälkäpäivä-rahankerääjäksi, mutta toistaiseksi on keräyksiin osallistuminen ollut satunnaisen säännöllistä maksamista.

Takavuosina olin SPR:n ystävätoiminnassa mukana. Aina keskiviikkoisin ulkoilutin paikallisen yliopistosairaalan lastenosastojen potilaita parin tunnin ajan. Pari henkilökohtaistakin ystävää minulla on ollut, toisen kanssa olin kirjeenvaihdossa (hän pelkäsi miehiä) aika monta vuotta. Muiden ystävien kanssa myin tavarataloissa arpoja ja keräsin rahaa nälkäisille.

Osallistuin SPR:n kontaktileireille eli vammaisten ja "terveiden" nuorten yhteisille kesäleireille. Koska ohjelma oli suunniteltu liikuntavammaisten mukaan, meininki oli tosi rentoa. Alunperin lähdin leirille oppiakseni suhtautumaan oikein vammaisiin ja opinkin oikean suhtautumistavan: jokaiseen pitää suhtautua yksilönä, oli vammaa eli ei.

Olin mukana Setlementtiyhdistyksen iso kaveri -projektissakin, mutta se ei varsinaisesti ottanut tuulta purjeisiinsa. En suuremmin tykännyt pikku kaveristani.

Terveydenhuoltoalan ammattiin valmistuttuani olen kokenut tekeväni tarpeeksi terveyden hyväksi työajallani ja vapaaehtoistoiminta on jäänyt.

Cerízhah sanoi:

Siksi siis nuo rahalahjat. En voisi koskaan kuvitella olevani niin itsekäs, että en antaisi mitään köhille tai vaikeassa tilanteessa oleville ihmisille. Minusta se on lyhyt näköistä. Jos ei ole varaa auttaa rahallisesti, voi antaa aikaa, jos taas ei ole aikaa, voi antaa rahaa, eikai se 50cen ole liikaa vaadittu, tai 10 cen.

Click to expand...

Vapaaehtoistyö rahan antamisena on aika problemaattinen juttu. Nykyinen maailmantalous perustuu sille, että tulot jakautuvat epätasaisesti. Toisin sanoen on kannustimia rikastua, ihmiset pakotetaan vaurastumaan, olemaan markkinatalouden oravanpyörässä. Juuri siksi hyvinvointipalveluita ajetaan alas. Valtio yhä harvemmin ottaa vastuuta köyhistä vaan luovuttaa vastuun kansalaisjärjestöille kuten kirkolle. Se on törkeää. Mutta rahan arvon säilyttämisestä valtio kyllä pitää huolen ja vielä työttömyyden kustannuksella: mitä pienempi inflaatio sitä suurempi työttömyys.

Sitten on myös kyseenalaista ”hyvän omantunnon ostaminen” antamalla rahaa erilaisiin keräyksiin. Jos rahan antamiseen liittyy toiveita tai oletus vastalahjasta, se ei ole moraalinen teko. Puhumattakaan siitä, että jos varallisuus jonka luovuttaa keräykseen, on ansaittu kyseenalaisin keinoin – mitä sillä sitten tarkoitetaankaan. Suomessakin on monia, jotka sanovat että Yhdysvalloissa on paljon vikaa, mutta sikäläiset kansalaiset ovat aktiivisia kansalaisjärjestöissä. Heidän on pakko olla. Ja enenevissä määrin Suomessakin. Kaikista törkeimpiähän ovat jotkut kirkkokunnat Yhdysvalloissa, jotka eivät suostu jakamaan ruokaa köyhille ennen kuin he ovat käyneet messussa.

Pullanmurujen antamisen sijaan pitäisi pyrkiä koko yhteiskunnan ja talousjärjestelmän muuttamiseen. Vapaaehtoistyö ei ainoastaan sovi nykyiseen maailmanmenoon vaan se pitää sitä eli köyhyyttä yllä. Taivaaseen pääsemisen sijaan meidän olisi pyrittävä rakentamaan paratiisi tämänpuoleiseen.

RESY eli Raahen eläinsuojeluyhdistys. Sielläpä minä olen ollut vapaaehtoisena jo hmm... neljä vuotta (en ole ihan varma...), eli siis käyn löytöeläinkodissa siivoilemassa ja hoitelemassa kissoja aina silloin kun löytyy aikaa (yleensä viikonloppuisin). Homma on joskus vähän tylsää kun nytkin löytiksellä on jotain 30 kissaa että... Mutta käyn hoitamassa niitä aina kaverin kanssa (joka myös on töissä siellä ), niin ei tule tylsää (ainakaan kovin). Onhan se tuo rahasysteemikin, että ois sitä ehkä kivempi saaha jotain palkkaa, mutta aloitin työskentelyn löytiksellä kuitenkin siksi että tykkään kissoista, enkä saanut omaa mirriä joten... Siellä sitä on sitten viihdytty. Saa hoitaa kissoja niin paljo ku tykkää 8) .