Verho - Fantasiamaailman rakentaminen

Merri

Ylläpitäjä
Vastuuhenkilö
Ylläpitäjä
Minulla on ollut tämmöinen ajatus hautumassa jo reippaasti yli kymmenen vuotta. Olen kehitellyt maailmaa ajatellen jo paljon kaikenmoisia ideoita, mutta yksi seikka on puuttunut: en ole kirjannut oikeastaan mitään ylös! Joten nyt voisi ehkä olla aika purkaa tätä lastia pääkopan sisäpuolelta ja kokeilla nähdä, mitä te muut fantasia- ja scifimaailmojen rautaiset ammattilaiset näistä hajatelmista olette mieltä.

Maailman perusluonne

Tässä on kenties selkeintä lähteä vertailemaan Tolkieniin, joka on meille kaikille suht tuttu. Tolkien rakensi maailmansa mytologioiden pohjalta ja loi omat kansat, kielet ja uskon näiden pohjalle. Näissä jumalalliset olennot muovasivat maailmaa ja aiheuttivat maailmalle muutoksia, jotka ovat tieteellisen ymmärryksen näkökulmasta kenties jopa huvittavia. Esimerkiksi se että koko Beleriand vuorineen jotenkin jäi valtavan tulvan alle ilman että vuorenhuipuista jäi lähes jälkeäkään saarina on erittäin hankalaa saada toimimaan mitenkään muuten kuin sallimalla taianomainen maailman muokkaaminen.

Tämän oman maailmanrakenteluni pohja lähtee "tylsästi" realistisesta ja tieteellisesti perusteltavissa olevasta näkökulmasta. Nykyisin on tarjolla paljon tietoa esimerkiksi mannerliikunnoista, vuorten muodostumisesta, on säämalleja, merivirtoja sun muuta. Haluan myös rajoittaa varsinaista taikaa ja luoda maailman oman historian kautta syitä sille, miksi maailmassa esiintyy taianomaisia asioita ja materiaaleja. Maailmassa ei tule olemaan näkymättömäksi tekeviä taikasormuksia tai henkiolentoja, jotka pystyisivät luomaan asioita tyhjästä. En myöskään kovin mielelläni esittelisi fantastisia supermateriaaleja kuten mithriliä tai Marvelista tuttua vibraniumia. Näiden sijaan mieluummin kääntäisin asetelmaa maailmassa niin, että meille tosimaailmassa harvinaiset materiaalit saattaisivatkin olla tässä maailmassa runsaampia - ja tämä olisi väistämättä vaikuttanut siihen, miten kulttuurit olisivat kehittyneet.

Isompi ilmastokatastrofin jälkeinen maailma

Tuntuu ikävältä paljastella näitä seikkoja, mutta toisaalta pakkohan nämä on kertoa, jotta maailmasta pystyisi puhumaan. Fyysisesti tämä maailma on suurikokoisempi kuin tämä meidän tuntemamme Maapallo. Tämä johtaa siihen, että mantereiden välillä on pidempi välimatka, jolloin erilainen ja erillinen lajien kehittyminen on mahdollista ja perusteltavissa. Toinen tarinallinen seikka jota tällä haluan vahvistaa on se, että koska maailma on isompi, niin ilmastonmuutoksen vaikutukset eivät tapahdu yhtä nopeasti kuin mitä meidän maailmassamme on tapahtunut. Tämä johtaa siihen, että kun ilmastokatastrofi iskee, niin se iskee niin lyhyessä ajassa, ettei korkeimmalle kehittynyt sivilisaatio ehdi reagoida siihen oikein mitenkään, varsinkin kun he ovat tehneet suuren virheen ehdyttäessään valtaosan energiantuotantoon hyväksikäyttämistään luonnonvaroista.

Käytännössä maailmassa tapahtuu osittainen sukupuuttoaalto ja merenpinta nousee parissa sadassa vuodessa merkittävästi, valtaosa jäätiköistä sulaa ja tilanne tasapainottuu vasta kun laajat alueet ovat metsittyneet uudelleen. Vehreät alueet kukoistavat, koska ilmakehässä on runsaasti hiilidioksidia. Ja kaikkein olennaisimpana seikkana: niin suuri osa vanhasta sivilisaatiosta tuhoutuu (ja kääntyy itseään vastaan), ettei se kykene nousemaan takaisin jaloilleen. Sen sijaan orjuutetuiksi kehitetyt lajit vapautuvat, alkavat kehittyä ja muodostaa omia yhteiskuntiaan. Ja koska maailma on laaja ja joiltakin alueiltaan hyvin vaarallinen, niin nämä eivät kaikki tiedä toisistaan.

Rodut ja lajit

Jotta maailmaa olisi helpompi käsitellä, niin on järkevää pitäytyä meille tutuissa sekä ihmisen kaltaisissa olennoissa. Maailmassa on siis kehittynyt ihminen, mutta katastrofin jälkeisessä maailmassa ei ole enää ihmisiä... eikä heitä ole enää edes siinä vaiheessa kun korkeakulttuuri romahtaa. He ovat onnistuneet kehittymään niin pitkälle, että ovat tehneet itsestään lähes kuolemattomia ja ovat käytännössä tämän maailman haltioita, ja siksi he itseään kutsuvat. Ne ihmiset jotka eivät ole päätyneet haltioiksi on jalostettu kääpiöiksi ja hobiteiksi. Tässä maailmassa kulttuuri ei koskaan lähtenyt nojaamaan robotiikan ja automaation suuntaan, vaan geneettinen manipulaatio katsottiin hyväksytyksi... samoin kuin orjuuttamisen jatkaminen. Vapaa tiedonvälitys ja kaikkien kouluttaminen ei koskaan saanut samalla tavoin tuulta alleen, vaan eliitti onnistui voittamaan ja säilyttämään eripuraisuuden eri kansojen välillä: lääniä kun oli riittämiin. Asutus keskittyi pitkälti mieluisiin sijainteihin kuten rannoille (jotka tietenkin jäivät valtaosin meren syömäksi sen jälkeen kun ilmastokatastrofi iski).

Maailmassa on kaksi suurta mannerta, joissa evoluutio on ottanut selvästi erilaisen suunnan: ihminen kehittyy eteläisellä mantereella, eli se on käytännössä nisäkkäiden kaltaisten eläinten vallassa. Pohjoisen manner on puolestaan dinosaurusten kaltaisten eläinten hallussa. Käytännössä eteläisellä mantereella on tapahtunut sukupuuttoaalto, jota ei koskaan tapahtunut pohjoisella mantereella. Ihmisiä onnistuu kuitenkin tutkimusmatkailun seurauksena levittäytymään pohjoiselle mantereelle, ja nämä ovat niitä ihmisiä, jotka myöhemmin kehittyvät haltioiksi ja alkavat maailman herroiksi. Pohjoisen mantereen eliölajeista he kehittävät myös kokonaan uusia itseään palvelevia olentoja, kuten lohikäärmeitä.

Merien eliöissä näkisin, että siellä on jonkinmoista vapautta kehitellä uudenlaisia lajeja ja tasapainoja: siellä kun on väistämättä mereen palanneita dinosauruksia että nisäkkäitä. Olisi vaikkapa hauskaa jos olisi eliölaji, joka olisi kehittynyt syvässä meressä ja sillä olisi kyky luoda valoa, mutta jonkin muutoksen seurauksena olisi alkanut edetä lajina yhä enemmän kohti pintaa, mutta säilyttäisi kykynsä valaista.

Karttoja inspiraatiota tuomaan

Nykyisin internetissä on hienoa se, että sieltä voi löytää kaiken haluamansa. Löysin Torben Mogensenin planeettageneraattorin, jota käyttämällä pystyin kokeilemalla generoimaan näitä ajatuksiani tukevan maailman. Käytännössä maailmani saa tuosta generaattorista syöttämällä seed-arvoksi 27 ja syöttämällä water lineen arvoksi -0.001.

Koko maailma:

2019-06-18 Mercator 1000x1000.jpg

Pidän tässä kartassa muutamasta seikasta:
  • Etelässä vasemmassa alalaidassa on hieman lentävää lohikäärmettä muistuttava vedenalainen alue: se on ollut aiemmin maata.
  • Eteläisen mantereen keskiosassa on hieman Suomea ja itämerta muistuttava alue.
  • Ilmastokatastrofin jälkeisessä maailmassa hurrikaanit pääsevät vapaasti muodostumaan päiväntasaajan alueella, mikä rajoittaa merkittävästi uuden laajamittaisen asutuksen muodostumista lämpimillä alueilla.
  • Kartalla on eristyksissä pieniä saaria, jotka ovat otollisia turvasatamia haltioiden viimeisiksi elinsijoiksi ilmastokatastrofin jälkeisessä maailmassa, mutta joille jääneet haltiat eivät enää pysty hyödyntämään entisen sivilisaationsa jäämistöä menetettyään yhteydet, vanhat asuinsijat ja vaaditut luonnonvarat.

Kannattaa huomata, että tuo kartta liioittelee merkittävästi napa-alueiden kokoa, samaan tapaan kuin meille tuttu maailmankartta. Siksipä tässä vielä miltä maailma näyttää navoilta käsin:

Pohjoisnapa:

2019-06-18 Northpole 1000x1000.jpg

Etelänapa:

2019-06-18 Southpole 1000x1000.jpg

Napa-alueiden merille muodostuu jäätä talvikuukausina, eli maailman lämpeneminen ei keitä niin paljon ylitse, että maailmalle tapahtuisi Venuksen kohtalo.


Tässäpä tämä aloitusviesti. Tämä on vasta pintaraapaisu kaikkiin niihin asioihin, joita olen tätä maailmaa varten pohtinut. Jos jokin asia askarruttaa, niin saa kysyä :)
 
Oletko lukenut Geoffrey Westin kirjan Skaala? Kuuntelin aikaa sitten Perttu Häkkisen ohjelman, jossa viitattiin tuohon teokseen. Vaikutti tosi kiinnostavalta keskittyen sekä elollista luontoa että ihmisen rakentamaa ympäristöä yhdistäviin matemaattisiin taustatekijöihin. On pitänyt lainata tuo, mutta kun lukemattomia kirjoja on omassa hyllyssänikin lukemattomia.
 
Minähän en ole lukenut melkeinpä mitään! Voisihan tuota harkita lukevansa jossain välissä, nyt on kesällä aikaa tiedossa.
 
Kasasin nyt kartalle aluetta, jonka olemukseen olen käyttänyt tähän mennessä eniten aikaa:

2019-06-18 Verho Region 1000x1000.jpg

En ole vielä kertonut Verhosta mitään, joten sitä lienee syytä avata. Verho on metsä, joka on pelottava ja vääristynyt. Sen yllä tuntuu olevan jatkuva utu ja uhka, jota korostaa entisestään se, ettei sinne menneet ole tulleet koskaan takaisin.

Taustalla on haltioiden jäämistöä: Verhon keskellä on suuri muinainen puu, jonka haltiat olivat luoneet ja valjastaneet hallinnoimaan orjiensa mieliä. Ilmastokatastrofin jälkeen puu kuitenkin vapautui haltioiden otteesta ja alkoi toimia ensin haltioita vastaan; ajan myötä valta kuitenkin korruptoi puun täysin ja se laajensi valtansa niin pitkälle kuin suinkin kykeni. Ja, jossakin vaiheessa, puu löytää keinon valjastaa vähät eloonjättämänsä haltiat omiin tarkoituksiinsa ja kostaen näille sen, mitä haltiat olivat tehneet hänelle: hän tekee heistä itselleen välineen, jolla voisi hallita sitäkin maailmaa minne puun oma kyky hallita mieliä ei yllä.

Verhon sijainti keskellä eteläistä mannerta on harkittu, koska aiemmin puu kykeni hallitsemaan lähes kaikkia kolkkia eteläisellä mantereella ja pitämään orjat ruodussa. Tuhon jälkeen kuitenkin aiempi hallinnan mahdollistanut verkosto tuhoutui. Sitä en vielä ole tarkalleen pohtinut, millainen hallinnan olemus oli ja miten haltiat pystyivät pitämään itsensä (ja muut kuin orjat) hallinnan ulottumattomissa.

Hobitit

Hobitit elävät pääosin toisistaan etäisissä kyläyhteisöissä. Heille on syntynyt vain muutamia suuria kaupunkikeskittymiä, jotka mahdollistavat muitakin ammatteja kuin maanviljelyn. Myös kaupungit ovat hyvin kaukana toisistaan. Kommunikaatiokeinona heillä on kuitenkin olemassa lennätinverkosto, jota he kykenevät pitämään yllä vanhasta suuresta varastosta, joka heille on jäänyt haltioiden peruna. Varastossa on paljon kaikenlaista hobiteille käyttökelvotonta tavaraa, joista suurinta osaa he eivät ymmärrä, mutta suoraviivaisimmat ja selvästi hyödyn tarjoavat välineet on otettu käyttöön säännöstellysti. Harvat keksijät ja tiedemiehet pyrkivät tutkimaan varaston antimia, joskin yleinen mielipide heitä kohtaan on joko syrjivä tai vieroksuva. Hobiteilla kun on kuitenkin vain hyvin rajatusti mitään hienompaa teknologiaa käytettävissään, ja kaikki mikä haltioilta on ollut mahdollista ottaa käyttöön on pääosin ylläpidettyä ja harva on vaivautunut ajattelemaan sitä, mitä sitten kun jokin lopulta hajoaa niin pahasti, ettei sitä voikaan enää korjata.

Hienointa hobittien kulttuuria edustavat musiikkihallit: nämä ovat suuria yhteissoitettavia tiloja, joissa rakennelma itsessään on soitin. Seiniin on sijoitettu monipuolisesti rumpumaisia että ksylofonin kaltaisia elementtejä, puhallinsoittimia, sekä valtavia kaikukoppia joiden ylitse menee kieliä. Sitä en ole vielä pohtinut, kuinka hobitit ovat päätyneet tämänkaltaiseen poikkeavaan ratkaisuun.

Hobittien lyhytkasvuisuudelle on ole vielä pohtinut syytä kauhean pitkälle; kenties se voi olla ihan vain haltioiden halu varmistaa, ettei heidän orjillaan olisi kykyä aiheuttaa fyysistä uhkaa edes mielenhallinnan pettäessä.

Kääpiöt

Tolkienilta tuttuun tapaan kääpiöt ovat vuoristoihin ja kaivoksiin keskittyviä yhteisöjä: heidät jalostettiin tekemään raskaita töitä ja pitämään siitä, eikä tämä halu ole suurimmilta osin kadonnut minnekään ajan kuluessa. Kääpiöiden lukumäärä kasvaa hitaasti, sillä suhteellisen harva on valinnut ruuantuotannon taakakseen, ja useimmat tekevät sitä lähinnä pakon sanelemana. Kääpiöt asuvat lukuisissa vuorien kaupungeissa, eikä heillä juuri ole pieniä kylätaajamia: näitä muodostuu lähinnä sen vuoksi, että kaupunkien välisten väylien ylläpidosta, sekä ruuantuotannosta maksetaan hyvin. Kaupungit ovat jopa hieman ylisuunniteltuja ja paikoin tyhjiä, kun alueita on rakennettu silkasta rakentamisen ja raatamisen ilosta.

Sekä hobitteja että kääpiöitä elää kuitenkin myös erakkoina sekä metsästäjä-keräilijöinä. Aroilla asuvat hobitit ovat myös kesyttäneet hevosen, jota haltiat eivät olleet aiemmin kesyttäneet: heillä kun oli heidän hienot kulkupelinsä, ja vielä pohjoisella mantereella eläessään he päätyivät kesyttämään kulkemista varten eri eläimen.

Lisättäköön tähän vielä lopuksi, että minua ei haittaa laisinkaan jos joku haluaa omia osia maailmasta ja lähteä kehittämään sinne ajatuksiaan. Ongelma on toki se, että tarvitsee hieman koordinoida, jotta ideat tukisivat toisiaan. Henkilökohtaisesti isoin haaste lienee lähteä pohtimaan sellaisia asioita kuin paikkojen nimeäminen, tai vaikkapa merkistöt. Ja eri alueilla puhutaan väistämättä hieman eri kieliä ja lähestulkoon ainoat joilla on näillä näkymin jokseenkin yhtenäinen kieli on hobitit, sekin lähinnä lennätinverkoston ansiosta. Kieliä en taida haluta alkaa kehittellä omillani, joten melkeinpä helpointa olisi lainata olemassa olevia keksittyjä kieliä. Nämä taas vaikuttaisivat merkittävästi myös kansojen luonteeseen, koska kieli on kulttuuria.
 
Kannustan jatkamaan projektin kirjoittamista auki sekä omiksi muistiinpanoiksi että helpommin omaksuttaviksi lukupaketeiksi. Olen itse kirjoitellut kaikenlaista luovaa ja plagioivaa ylös, ja kyllä välillä yllättyy jälkikäteen kirjoittaneensa moista - joskus jopa positiivisesti!

Geneettisestä muuntelusta tulee mieleen Samin olifanttiruno. Kyllähän meidän maailmammekin norsu on sellainen otus, että vaikea olisi uskoa sellaista todelliseksi ellei olisi jo lapsena kuvakirjasta nähnyt! Tai entä vesinokkaeläin? Siksi mielikuvitukselle ei pidäkään antaa liikaa kahleita.
 
Tein nyt kuvan, josta näkyy ilmastokatastrofin alleen syömät maa-alueet (water line 0.009):

2019-06-19 Lost Land Area 1000x1000.jpg

Eli kaikki mikä hohkaa vaaleanvihreänä on veden alle jäänyttä. Napa-alueiden lähellä taas on ollut jäätiköt, joista valtaosa on sulanut meriin. Kääntöpuolena asumiskelpoista maata on paljastunut tilalle. Tulee kyllä aivan järkyttävän kamalia tarinoita jos lähtee avaamaan haltioiden tuhoa ja sen laajuutta.


Koetin myös saada aikaiseksi mantereista sellaiset kartat, että niistä saisi jonkinmoista kokonaiskuvaa, vaikka 2D aina väistämättä vääristää:

2019-06-19 Northern Continent 1000x1000.jpg


2019-06-19 Southern Continent 1000x1000.jpg
 
Hauska projekti!

Onnistuitpa tosiaan löytämään kovasti Suomen lähiseutuja muistuttavan kartan! Olen näkevinäni siinä jopa Laatokan, Äänisen (tosin liian iso), Saarenmaan sekä Turun ja Tukholman välisen saariston (tosin Ahvenanmaa puuttuu).

Satunnainen huomio: Kuvaustasi lukiessa tuli mieleen vesiyhteydet ja veneet: jokia ja rannikoitahan käytettiin usein kulkuyhteyksinä, ellei teitä ollut. Oliko tarkoituksesi eristää hobitit ja kääpiöt toisistaan? Silloin tarvitaan kai selitys sille, mikseivät he kierrä Varjometsää ylittämällä "Pohjanlahden". Onkohan lahti liian iso ja myrskyinen pienille veneille? Pelkäävätkö nämäkin hobitit vettä? Onko "Ruotsin" kohdalla oleva tundra-alue asumaton ja vaarallinen?

Kun aiot sijoitella kaupunkeja kartalle, lienee hyödyllistä aloittaa piirtämällä jokia (korkeuskäyrien avulla), jos siis jommalla kummalla kansalla on edes jokiveneitä.
 
Kiitos kommenteista!

Joet, järvet ja kasvillisuus tosiaan puuttuvat näistä kartoista, tuo generaattori kun luo ainoastaan satunnaisen planeetan, mutta ei pyri mallintamaan säätä, maailman todellista kokoa saati mitään biologiaan viittaavaa. Tuosta tundra-alueesta pitää huomata, että se on ollut aiemmin jäätikön ydintä ja sen kärki on hyvin lähellä etelänapaa, joten se on todella kylmää seutua edelleen; voi olla että siellä olisi edelleen läpi kesän jää- ja lumipeitettä, vaikka se olisikin vain pientä verrattuna siihen, mitä aiemmin on ollut. Se mikä tuossa olisi noin Suomenlahtea vastaava olisi siis ainakin suuren osan vuotta jäässä ja siten kulkukelvoton laivoille, mutta jään ylihän toki pääsee. Teknologiaa löytyy varmasti, koska kyllähän orjat näkivät mitä kaikkea haltioilla oli ja he joutuvat vain ilmastotuhon jälkeen keksimään itse, miten valmistaa niitä. Olen pohtinut myös junaratoja, että näitä pitkin saatettaisiin edelleen kuljettaa asioita, joskin ilman moottorivoimaa - isona haasteena olisi raiteiden säilyminen käyttökelpoisina tuhansien vuosien ajan, erityisesti työvoiman kanssa saattaa olla haasteita varsinkin pian katastrofin jälkeen.

Joten nyt kun miettii eristämistä, niin se ei toimi: myös tuolta hobittien ydinalueelta löytyy vuorijono, joten muuttuu mahdottomaksi tehdä eristämisiä kun pohjalla on ajatus siitä, että eteläisellä mantereella hobitteja ja kääpiöitä on hyödynnetty orjatyövoimana oikeastaan kaikkialla, mistä on löytynyt helposti riistettäviä luonnonvaroja. Eli nämä eri rodut ovat tekemisissä keskenään. Samoin olen pohtinut sitä, että ihmisiäkin on edelleen ollut jäljellä, mutta he ovat haltioiden aikaan joutuneet elämään kätköelämää karuilla ja köyhillä seuduilla, eivätkä he ole pystyneet muodostamaan suuria yhteiskuntia. Ilmastokatastrofin jälkeisessä ajassa tosin voi muistaa sen, että kulkumatka olisi silti pitkä, mitä tuohon kääpiöiden eteläiseen ja hobittien alueisiin tuleviin merkintöihin käy. Lisäksi heillä olisi lääniä, joten asutus keskittyisi pääosin helppoihin paikkoihin, joskin mukana saattaa olla joitakin maisemallisesti upeitakin paikkoja: mietin että tuolla hobittien puoleisella osalla saattaisi ihan hyvinkin olla runsaasti vesiputouksia.

Käytin tässä äsken tovin pohdiskeluun miettien ensimmäisen tarinan runkoa. Tällä hetkellä minua eniten on alkanut kiinnostaa juuri se osuus maailman historiaa, jossa haltiat aiheuttavat ilmastokatastrofin. Olen yhdistämässä tähän ajatukseen ainakin Laputaa, FF6:tta ja steampunkia. Tosin jos vastaan tulee jokin parempi / kevyempi energianlähde kuin hiili, jota haltiat saattaisivat käyttää, niin se saattaisi helpottaa ajatuksen tuomista uskottavammalle tasolle. Onkin sitten haastetta jossain vaiheessa miettiä, millaiset arvot haltioiden kulttuurissa on täytynyt olla, että he pitäytyvät polttomoottorin käytössä vuosituhansia, robotiikan suuntaan ei edetä, mutta genetiikassa on edistytty pitkälle. Paras idea tässä kohtaa olisi, että haltiat jotenkin onnistuvat kehittämään biologisen tietokoneen, kun taas sähkö olisi jostakin syystä tabu.
 
Kirjoitin nyt ensimmäistä luonnostelmaa tarinasta, joka johtaa ilmastokatastrofiin. Heittäydyin laiskaksi siinä mielessä, että lainasin nimiä ja jopa juonikuvioita suoraan Final Fantasy VI:sta. Peliä pelannut tietää jo nimen perusteella Kefkasta varmasti aika paljon. Jahka pääsee asetelmien luomisessa pidemmälle, niin ei tule ihan niin paljoa lainausta FF6:sta ja sitten lähdetään varmaan ennemminkin teemallisissa osissa Laputan suuntaan. On ihan hauskaa yhdistellä aivan eri lähteitä :)
 
Fyysisesti tämä maailma on suurikokoisempi kuin tämä meidän tuntemamme Maapallo. Tämä johtaa siihen, että mantereiden välillä on pidempi välimatka, jolloin erilainen ja erillinen lajien kehittyminen on mahdollista ja perusteltavissa. Toinen tarinallinen seikka jota tällä haluan vahvistaa on se, että koska maailma on isompi, niin ilmastonmuutoksen vaikutukset eivät tapahdu yhtä nopeasti kuin mitä meidän maailmassamme on tapahtunut.
orjuutetuiksi kehitetyt lajit vapautuvat, alkavat kehittyä ja muodostaa omia yhteiskuntiaan. Ja koska maailma on laaja ja joiltakin alueiltaan hyvin vaarallinen, niin nämä eivät kaikki tiedä toisistaan.

Jos haluat olla liikkeellä nimenomaan tieteen pohjalta, niin tämä suurikokoisempi planeetta ei ehkä ole täysin ongelmaton idea, tai ei automaattisesti takaa niitä vaikutuksia joihin pyrit. Yhtäältä hyvinkin suurien planeettojen ilmasto (esimerkiksi Jupiterin kaasukehä) toimii käsittääkseni koko planeetan kattavana dynaamisena kokonaisuutena, jossa lämpötilaerot tasoittuvat ja meteorologiset ilmiöt liikkuvat hyvinkin suurella voimalla ja nopeudella. Epäilen, että planeetan laajuinen ilmastonmuutos ei etenisi sen hitaammin isommalla planeetalla.

Myöskään eri ihmispopulaatioiden eristyneenä pysymistä ei voida automaattisesti taata pelkkien välimatkojen avulla. Jo kivikautiset väestöt siirtyivät suhteellisen nopeasti tuhansia kilometrejä pitkin mannerjään reunaa tai ahtojäätiköiden yli, polynesialaiset risteilivät veneillään noin puolet maapallon pinnasta käsittäneellä alueella jne. Eläinmaantieteellisesti erilaisen lajiston omaavia suuralueita on toki ollut meidänkin maapallollamme.

Jos planeetan kokoa kasvatetaan paljon, niin sen olosuhteet muuttuvat muutenkin. Jostain luin, että esimerkiksi meidän maapallollamme tavattavat korkeat vuorijonot todennäköisesti olisivat pelkän painovoiman vaikutuksesta suhteellisen nopeasti (geologisessa mittakaavassa) tasoittuneet esimerkiksi kolme tai neljä kertaa raskaammalla planeetalla. (Aurinkokuntamme korkein vuori on paljon Maata kevyemmällä Mars-planeetalla.) Jonkinlainen kaasujättiläisten paksu nestekaasukehä ehkä muodostuisi jne. Lisäksi vaikkapa kolme kertaa nykyistä suuremmassa painovoimassa (joka ei Maan nykyisellä tiheydellä vaatisi Maan ympärysmitan kasvattamista paljoakaan), suuremmat eliölajit olisivat ehkä joitakin melko litteiden taskurapujen kaltaisia mönkijöitä, lentäviä eläimiä ei olisi olemassa jne.
 
Jos haluat olla liikkeellä nimenomaan tieteen pohjalta, niin tämä suurikokoisempi planeetta ei ehkä ole täysin ongelmaton idea, tai ei automaattisesti takaa niitä vaikutuksia joihin pyrit.
Siksi fantasiamaailmoissa onkin "Because it's Magic"-optio. ;)
 
Luonnostelmaksi tekstisi on kyllä varsin "valmista"! Kertomus tempaisi heti mukaansa ja herätti halun tietää lisää.

Lukijaa ajatellen kaipasin hieman taustaselityksiä (tai ehkä niitä on tulossa?) mm. siitä keitä haltiat ovat. Lukija ei välttämättä ole laajemmin tietoinen maailmastasi, joten aika aikaisessa vaiheessa olisi paikallaan kertoa lyhyesti taustoja. Kaikkea ei toki tarvitse eikä kannatakaan paljastaa heti kättelyssä.

Aihe eli ilmastokatastrofi ja siihen johtavat syyt on hyvin kiinnostava, samoin kuin tässä ketjussa kuvaamasi geneettinen muuntelu. Väistämättä tulee mieleeni oman maailmamme historia ja ajatus, että mitä jos toisen maailmansodan lopputulos olisikin ollut toisenlainen!

Jään innolla odottamaan jatkoa.
 
Kiitoksia kommenteista!

Tässä päästään sitten taustoittamisen puolelle, koska en edes itse tiedä vielä tarpeeksi asioista. Tämä rajoittaa "valmiin" tekstin tekemistä, koska en voi kertoa asioista, jotka eivät ole selviä itsellenikään. Olen myös tietoinen tuosta mistä @Telimektar mainitsi, ettei koko aiheuta vielä itsessään perustetta niille vaikutuksille, joita hakee. Tieteessä ja tarinankerronnassakin on hankalaa se, että kaikki vaikuttaa kaikkeen: jos yksi osa ei toimi, niin pohja putoaa monelta asialta ja päädytään epäuskottavan puolelle (jota sitten voidaan paikata vaikka sillä taikuudella). Planeetan osalta en ole siksi uskaltanut vielä lähteä miettimään tarkkoja mittasuhteita. Tietyt asiat haluan pitää tuttuna niiden helppouden vuoksi: painovoiman pitäisi olla suht sama kuin maapallolla.

Täten jotta planeetta voisi olla suurempi, niin sen koostumuksessa on käytännössä pakko olla suhteellisesti enemmän kevyitä aineita verrattuna maapalloon. Joten sitten pitäisi alkaa tarkastella mitkä aineet ovat kevyempiä/vähemmän tiheitä ytimessä, mikä niiden suhde tulisi olla ja kuinka pysyttäisiin edelleen riittävässä maankaltaisuudessa, jotta ennestään tuttu evoluution kulku (joskin erilaisella twistillä) olisi mahdollista. Kauheasti olisi selvitettävää aihealueilta, jotka eivät ole tarpeeksi tuttuja. Tämän vuoksi en ole vielä lähtenyt määrittämään esimerkiksi sitä, miten pitkiä välimatkat tuossa kartalla ovat - niitä ei onneksi tarvitse vielä siinä vaiheessa kun hahmottelee vasta maailman ja sen historian pääpiirteitä. Jossakin kohtaa rajoitukset alkavat kuitenkin tulla vastaan, koska asioista tulee hankalia jos pisteitä tarvitsee alkaa jälkikäteen siirrellä kartalla sen takia, että jokin osoittautuu täysin mahdottomaksi ja planeettaa tarvitsee kutistaa.

Olin eilen kirjoittamassa paljon Kefkasta ja haltioiden historiasta yleiskulkua. Sitten tuli puhelinsoitto, enkä pystynyt enää palaamaan asiaan, enkä halua juuri nyt jatkaa tätä työtä. Julkaisen sen kuitenkin nyt tässä spoilerin sisällä.

Jämähdin pohtimaan Kefkan roolia haltioiden tarinassa. Jos hänet yhteen lauseeseen haluaa tiivistää, niin hän edustaa kuolemattomuuden mahdollistamaa ahneutta ja hulluutta. Tiedän tässä kohtaa, että hän on yksi ensimmäisistä haltioista, eli hän on suostunut olemaan koekaniini geneettisessä muuntelussa, jonka lopullisena tavoitteena on kuolemattomuus. Ensimmäisinä koekappaleina olemisissa on kuitenkin riskinsä ja Kefkalla on tuuria hänen selvitessään hoidoista. Hän on halunnut kuitenkin ottaa tämän riskin, sillä hän haluaa enemmän: häntä on aina pidetty syrjässä ja hänellä on katkeruutta kuin myös halua hakeutua kohti valtaa. Hän on ahne - ja haltiaksi nousemisen myötä myös ikävän viekas.

Kefka ei ollut ainut varhainen haltia, vaan muutama muu oli selvinnyt muuntelusta ennen häntä. Jotta hän ei voisi jäädä kiinni aikeistaan, niin hän eliminoi kaikki tuntemansa haltiat ja käyttää hämäyksen vuoksi myös itsensä lähellä kuolemaa, jotta häntä ei osattaisi epäillä, vaan jotta luultaisiin muuntelussa olevan vielä jotakin vikaa. Ja parannuttuaan Kefka kertoo tietävänsä terästetyn älynsä voimin, missä vika on ja korjaavansa sen. Todellisuudessa hän piilottaa prosessiin muuntelua, joka vahvistaa haltioiden rasismia. Hän tietää ettei häntä ja hänen keinojaan hyväksyttäisi rauhan aikana, mutta sodassa hänenkaltaisilleen on tilausta. Sota on hänen keinonsa saada valtaa. Ja koska hän tietää olevansa kuolematon, niin hän myös tietää hänellä olevan kaikki aika maailmassa muokata tilannetta hitaasti ja vääjäämättä kohti maailmaa, jossa hän voi olla kaiken valtias. Liian räikeästi toimimalla hän jäisi kiinni.

Vähitellen koko pohjoisen väestö ylipuhutaan haltiaksi ryhtymisen paremmuudesta ja haltiakykyjen ja kuolemattomuuden hyödyt pakkosyötetään. Prosessin läpikäyneet ovat myös hyvin jämäköitä varmistamaan, että heidän rakkaansa myös alkavat haltioiksi. Viitteitä tulevasta kuitenkin on havaittavissa, kun kieltäytyjiä aletaan ensin syrjiä, sitten riistää heidän elinkeinojaan ja varallisuuttaan, sekä lopulta eristämään. Pohjoisen valtakunnat kokevat rivakan muutoksen ihmisvaltakunnista haltiavaltakunniksi ja ihmiset kuolevat lopulta pohjoisessa sukupuuttoon. Hetkeksi aikaa sotiminen siirtyy tuoreiden haltiavaltakuntien välille, mutta lopulta Kefka onnistuu ohjastamaan huomion kohti etelää. Ihmisille ei anneta mitään mahdollisuuksia: heillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin taistella oman olemassaolonsa puolesta. Haltioiksi päätymisen sijasta vangituista ihmisistä muokataan orjatyörotuja: kääpiöitä ja hobitteja.

Kaiken tämän lävitse Kefka pelaa varovaista näytelmää: hän ei halua paljastaa todellisia aikeitaan millään, mitä hän toisten haltioiden tieten tekee. Kefka pitää visusti huolta siitä, että hän myötäilee varovaisempia ja epäileviä näkökulmia, jotka kannustavat maltilliseen, joskin jämäkkään toimintaan. Kaikessa tässä kestää vuosituhansia ja maailma on valtavan suuri paikka, joten olisi typeryyttä venyttää joukkoja muutenkaan äärimmilleen. Haltiat suostuvat rauhaan toistuvasti ihmisten kanssa ja pelaavat myös pelejä, joilla ihmisiä pyritään saamaan sotimaan toisiaan vastaan. Se kun takaa vähemmän tappioita haltioille, mutta lopputulos on heidän mieleensä. Rauha kuitenkin myös aina rikotaan, ja aina samalla tempulla: haltioita vastaan on muka hyökätty ja he vain puolustautuvat. Liitot ihmisten kanssa ovat aina näennäisiä: ihmiset saavat aina kärsiä todellisuudessa suurimmat tappiot taisteluissa. Haltiat liioittelevat menetyksiään.

Kaiken tämän aikana kehitetään keinoja hallita ajoin kapinahenkisiä orjarotuja: geneettinen muuntelu ei millään onnistu eristämään tahtoa, vaan kun tässä onnistutaan, ei syntyneestä orjasta myöskään ole yhtään mihinkään.

(Ja tässä kohtaa puhelin soi.)

Sitten tein tässä vielä animaation, josta näkee kuinka merenpinta nousee:

905

Himskatin pelottavan näköistä! Se miten kauan tuossa ajallisesti menisi on minulle täysi mysteeri: ei voi tapahtua liian nopeasti, koska lämpenemisen pitäisi myös kyetä pysähtymään, ettei päädytä Venuksen kaltaiseen kohtaloon. Helpointa lienisi vaan heittää että millaisiksi lämpötilat eri alueilla menevät ja sitten joku joskus vuosikymmenien päästä laskee, että näin se ehkä onnistui :D
 
Tämä on toki vain oma mielipiteeni, mutta minusta tarina on tärkeämpi kuin se, että kaikki on välttämättä aivan uskottavaa. Ymmärrän kyllä, että monen mielestä koko idea vesittyy jos kuvitteellisessa maailmassa tapahtuu luonnonlakien vastaisia asioita.
 
Faktaseikka on myös se, että teki kuinka hyvin taustatyönsä tahansa, niin aina löytyy joku joka (kuvittelee) tietävänsä paremmin :) Eikä mistään niin täydellistä saa. Siksi tässä on paljon vain sitä, että asettaa tähtäimen ja tavoitteen, mutta lopulta tarinat ovat niitä, joilla on oikeasti väliä. Mutta joo, ehkäpä metatason keskustelulle pitää perustaa oma topikkinsa niin tässä voi pysyä vankemmin itse maailman luonnissa.
 
Tänään käytin aikaa tutustuen lisää eri työkaluihin, joita netistä löytyy. Yksi mielenkiintoinen löydös on Map to Globe jossa pystyy antamaan muunmuassa pinta- ja korkeuskartat ja sitten pääseekin käpistelemään planeettaa 3D:nä. Liitetiedostoilla pääsee kokeilemaan. Yksi kiva toiminto minkä tuo tarjoaa on mahdollisuus etäisyyksien mittaamiseen, eli sitten kun kartalle alkaa sijoitella eri paikkoja, niin niiden etäisyydet pystyy katsomaan jahka vaan kertoo minkä kokoinen planeetta on. Hauska leikkikalu!

Toinen työkalu jonka löysin on Fantasy Map Generator, mutta se tekee jo vähän liiankin paljon: se kun änkee kulttuurit, valtiot, kauppareitit, biomit sun muut kartalle, mutta muokkaaminen ei ole ihan niin helppoa kuin haluaisin. Eikä muutenkaan oikein ole suunniteltu planeetan kokoisten maailmojen käsittelyyn, ilmastomalli toimii paikallisen sään ajatuksella eikä globaalin ilmaston. Sinänsä harmi, koska tuo tekisi myös joet.

Se millä sitten generoin nuo liitteissä olevat kartat on Planet Generator. Latasin ohjelman koneelle, avasin komentorivin ja syöttelin sinne:

Bash:
$ ./planet.exe -s 0.27 -o ./heightmap.bmp -i 0 -p q -C ./greyscale.col
$ ./planet.exe -s 0.27 -o ./surface.bmp -i 0 -p q -C ./Lefebvre2.col

Tietty otin kuvat paljon isompana kuin mitä oletuksena tulee: niiden generoimiseen vaan menee tosi kauan jos laittaa tulemaan tarkkana. Sitten vähän jälkikäsittelin korkeuskarttaa ja muunsin PNG:ksi.

Voipi olla että jos haluan väistää tarpeen ajatella joka himskatin kolkan sään, biomit sun muut erikseen, että joudun koodaamaan itse kaikenmoista:
  • Jäätikkösimulaattori (jotta karttaan saa rannut siitä kun jäätikkö on vetäytynyt)
  • Tuuli- ja merivirtasimulaattori (jotta lämpötiloja ja sademääriä voi arvioida eri vuodenaikoina)
  • Vesistö- ja biomisimulaattori (jotta yllä olevien vaikutuksen voi nähdä)
Ja nuokin olisivat vajavaisia toteutuksia, koska "täydellisen" ilmastomallin luominen olisi sulaa hulluutta :D Pääasia olisi vaan saada jokin laskemaan nuo valmiiksi kaikkialle ja mielellään siten, että pystyy määrittämään jotkin peruslähtökohdat, jotta saa haluamansa näköistä jälkeä valikoiduille seuduille.
 

Liitetiedostot

  • heightmap-without-water.png
    heightmap-without-water.png
    1 MB · Katseluja: 3
  • surface.png
    surface.png
    4,5 MB · Katseluja: 3
Eipä liiemmin, liian monta muuta rautaa ollut tulessa niin eihän sitä ole ehtinyt pysähtyä tämän pariin. Se on tämä lomailu rankkaa!
 
Ylös