Vesilahtimiitti #11 (3.-5.10.2008)

Ovathan kaikki Tuor de Konnun urheat osallistujat (minä, Mic, Haltis, muita?) yhä lähdössä pyörillä pienestä sateen mahdollisuudesta huolimatta?

Jos pyöräilyseuraa ei löydy, en ala yksin sotkemaan ja tarvitsen siten kyydin Tampereelta tai Lempäälän asemalta.
 
Jee, yhdentoista tunnin päästä saa jo herätä. :p

Kanasalaattia taisin ehdottaa minä, ja minä olen sen aina tehnyt seuraavilla aineilla:

* Hunajamarinoituja kanasuikaleita
* Lehtisalaattia
* Fetakuutioita
* Ananaskuutioita
* Säilykemandariineja

...ja näistä minä ja Heppuli tuodaan ananakset ja mandariinit. Jee.
 
Äh, taidan joka tapauksessa tulla omalla autolla, vaikka sitä joutuisikin yksin matkaamaan. Pitäkää tunkkinne siellä lännessä. Pääsen lähtemään kotoa kuitenkin vasta neljän aikaan. :p

Bensaa menisi noin neljänkympin edestä koko reissuun, kun junaliput maksaisivat yhteensä 48,60. Siihen vielä matkat asemalle ja takaisin, niin rautatieteily menisi jo yli viidenkympin. Joten. :)
 
Minusta on sen verran typerää mennä peräkanaa vajailla autoilla, että omasta puolestani olisi fiksumpaa myöhästyttää vaikka Kauniaisten auton lähtöä, jotta saataisiin Silttis kyytiin. Vaikka kuski toki päättää, voisi tätä kuskille ehdottaa.
 
Pakko tänne on nyt heittää, että tulen huomenna illalla vasta paikan päälle viimeistään yhdeksän aikaan. Koulu ja työt, hmpf x___x Ja päätin nyt myös, että tuon omat eväät.
 
Ihanaa kun pääsee lähtemään aikaisin huomenna. Me taidetaan olla jo kolmen aikoihin Vesilahdella. Jipppiiii!!! :D
 
Niin miekin vähän laskeskelin.
Ei ihan niin aikaisin tosin jos kaupassa viivytään. Mutta kun ei ole miehiä mukana niin luulisi että selvitään aika nopsaan ;)
 
Muistakaahan alaikäiset tuoda sitten paikalle se vastuuvapautuslappu
allekirjoitettuna, ettei Jaamar ja Nerwen joudu potkimaan teitä pois
paikalta.
 
Muistetaan muistetaan :)
Iik, jännää, puolen tunnin päästä pitää lähteä jo kaupunkiin. Sitten kouluun. Sitten junapysäkille. Enkä ole vielä pakannut kaikkea. Tehokas puolituntinen näemmä edessä...

Sama se, lopetan spämmäämisen ennen kuin kunnolla aloitankaan ja sanon että Nähdään miitissä! o/

(Alle 12 tuntia!)
(Mikä pakkomielle minulla on aina laskea tunteja kivoihin tapahtumiin?)
(Kahden tunnin päästä lähtee juna!)
(Juujuu, eiköhän minun fiilistelyni tullut jo selväksi...)
 
Hyvin alkoi miittiaamu, ei uskaltanut nousta sängystä aamulla ennen kuin mittasi kuumeen. Ei siis ole mikään kaikista selkein olo tällä hetkellä, mutta eipä ollut kyllä kuumettakaan, että tulossa ollaan.

Pitänee tosin tarkkailla viikonlopun aikana olotilaa, että jos alkaa tuntumaan vielä sekavammalta olo niin lähden kyllä sitten tarvittaessa vaikka jo lauantaina kotio nukkumaan.
 
Nyt alkaisi olla jo vähän lähtökuumetta. Jollotan kotona enkä osaa tehdä mitään. Vien yhden tavaran reppuun, tulen koneelle, vien toisen reppuun, istun taas alas.
Onneksi tunnin päästä pääsee lähtemään.
 
douv sanoi:
Ovathan kaikki Tuor de Konnun urheat osallistujat (minä, Mic, Haltis, muita?) yhä lähdössä pyörillä pienestä sateen mahdollisuudesta huolimatta?

Jos pyöräilyseuraa ei löydy, en ala yksin sotkemaan ja tarvitsen siten kyydin Tampereelta tai Lempäälän asemalta.

On =)
 
Tämmöinen miittikin sitten takana. Meni omalta osaltani puolittain normaalina vapaa-ajan viettona, mutta muutoin kiitos peliseurasta ynnä muusta.

Niin, oli pakko olla epäreilusti ensimmäisenä kirjoittamassa Incán autosta tämäkin.
 
Kiitos miitistä kaikille! Oli oikein mukava nähdä vanhoja tuttuja tyyppejä ja toisaalta jutella enemmän sellaisten kanssa, jotka oli vain joskus aiemmin nähnyt jossain. :) Hienoa on, että uusia ihmisiä tulee mukaan! Toivottavasti viihdyitte ja osallistutte jatkossakin.

Erityisesti kiitos kyydistä Erelle ja Samille.
 
Oli ihan hyvä viikonloppu. Tosin olin huonolla tuulella ja käyttäydyin ehkä vähän töykeästikin. Voi olla että purin työstressiä nyt kun oli varaa rentoutua ja olla vaan. (No oli siinä muutakin, mutta ei siitä sen enempää.) Joka tapauksessa oli hyvä taas saada vähän irtiottoa arjesta.
Miitiksi nukuin todella hyvin. Edes musiikki, elokuva tai unissaan puhuva Henane eivät herättäneet. Päätalolla viivyin nyt vähemmän, mutta kuten sanottua en ollut mahdottoman sosiaalisella tuulella.
Pilvikone ja Heppuli, tervetuloa tuleviinkin miitteihin.

Ps. Toivottavasti takapenkki ei ihan kyllästynyt Junnuun, minuun ja Henaneen.
 
Tuor de Kontu on suoritettu ja reissulle on nostettu voiton(jäätelö)malja. Oli mukavaa. Kiitokset kaikille, erityisesti pyöräilijöille.
 
Minulla(kin) oli oikein mukava viikonloppu. Kivaa tavata uusiakin ihmisiä; Pilvikoneelle ja Heppulille kunnianosoitukset suorituksesta "suostuttelin vanhemmat päästämään miittiin", eka kerta on aina vaikein. :p

Ja tottakai Tuor de Konnun (t-paidat ovat jo ajatustasolla) kanssapyöräilijöille erikoisjättikiitokset. En aiemmin tiennytkään, että Mic on supermies. Keskikokoiset erikoisjättikiitokset myös Ereinionille uskomattomista Tolkien-aiheisista pantomiimeista la-su-yönä. :D

En nukkunut paljoa enkä hyvin kun oli liian kuuma sisällä, ehkä joskus ulos makuupusseissa? (jos ei ole luvattu sadetta) Olisin ostanut lisää pinssejä, mutta rahat loppui, yhyy.
 
Minunkin puolesta suuret kiitokset miittailuseurasta kaikille. Autokyydityksestä erityiskiitos Incánukselle ja Henanen ja Jaamarin poppoolle. Mario Kart oli kyllä aivan mahtava, kiitokset siitä Merrille. Sanoisin että olin kyseisessä pelissä ihan kehityskelpoinen, riippuen tietenkin kentistä, olosuhteista, peliseurasta, lattialämmityksestä.. jne. :D Sauna oli hyvin lämmitetty, kiitokset siitä saunanlämmittäjälle(?). Ainakin sytyttäjille; Merrille ja Incánukselle. Yhteisruokailijoille tiedoksi että ruoka ja seura kumpikin olivat erittäin hyvää. Niin tosiaan.. Haltille ja Ereinionille suuret aploodit mahtavasta teatterityöskentelystä. :D

Miittailu oli tällä kertaa paljon mukavempaa kuin kesän The Miitissä, ja sain koko tilaisuudesta paljon enemmän irti. Kiitokset siitä siis kaikille. :)

Ai niin, Willy rules.
 
Ylös