Vesilahtimiitti #11 (3.-5.10.2008)

Ruokapolitiikka on siis yleensä toiminut niin että jokainen tuo mitä itse syö. Osa on tuonut yhteisiä ruokia tai kokkaillut yhdessä paikanpäällä etukäteen sovittua syömistä(kuten tälläkin kertaa) ja osa käynyt pitseriassa lauantaina (minne ollaan nytkin menossa).

Patongit, valmispitsat, pussipastat, jogurtit yms ovat olleet aika suosittua syömistä mitä olen nyt vuoden verran seurannut. Ja hedelmiä (etenkin banaania) on myös helppo ottaa mukaan.
Yksi omista suosikeistani on että teen kotona pastan, tonnikalasalaatin tms ja pakkaan sen mukaan. Nopeaa ja helppoa ruokaa miitissä lämmitettäväksi tai siltään syötäväksi.
 
Hei Dinker, hienoa :grin: Minusta tuntuu että olen ihan vähän aikaa sitten puhunut sinusta jotain jonkun kanssa...
 
[fiilistely]
Iik, viikon päästä! ^_^
Ruokapolitiikkaan taitaa tänä vuonna tulla kaamea valinnanvaikeus. Tomaattipuusteja vai kreikkalaista leipää? Vai molempia vai patonkeja? Nuudeleita nyt ainakin.

Lisäksi huomenna pitää varmaan jo pakata ainakin osa vaatteista valmiiksi, ma-ke illat vietän tanssitunneilla ja torstain isoskoulutuksessa. No own life :p

[/fiilistely]

Lainaan itseäni:
Minä lupasin kai jo aiemmin tuoda mandariinit ja ananakset salaattiin, mitenköhän paljon niitä tarvitsee tuoda?
Arvioita, miten paljon salaattimässytämme näitä? Mie en ossaa yhtään arvioida :hups:
 
Kanasalaatti vaatii ainakin kanaa, lehtisalaattia (mistään kiinankaalistahan sitä ei tehdä, eivätköhän kaikki saa sitä koulussa riittävästi...) ja fetakuutioita?
 
Kanasalaatti? :shock: Luulin, että ollaan tekemässä kasvisruokaa, kuten aina ennenkin.

Muokk. Etsivä löytää, eli siis kanatonta kanasalaatti, mitä se sitten ikinä onkin. :) Kanasta en välitä, mutta voisin sitten tuoda sitä salaattia ja fetakuutioita. Saako niitä laktoosittomina tai onko niille vegaanista vaihtoehtoa? Kiinankaalia en tuo missään nimessä, se ei alunperin ole edes mikään salaattiaines.
 
Vanamo sanoi:
Kanasalaatti? :shock: Luulin, että ollaan tekemässä kasvisruokaa, kuten aina ennenkin.

Kanasalaatti ja sienikeitto, joista kanaton kanasalaatti on kanaton niille jotka sen haluaa kanattomana, eli kanat lisätään itse jos halutaa. Selkis? :D Fetan vegaanisuudesta en btw tiedä, ei tule kiinnitettyä huomiota tuommoisiin kun on itse sekasyöjä. Nopea googletus puolestapuhuu vegaanisen fetan olemassaolosta, mistä tämmöistä saa, onkin toinen juttu. Laktoositonta fetaa olen kyllä kai joskus nähnyt..?
 
OK. Kertokaa joku, mistä ostan vegaanisen fetajuuston vai ostetaanko sittenkin tofua tai jotain muuta?

Muok. Ilmeisesti muistan väärin ihmisten ruokasuuntautumiset ja laktoositon feta riittänee? Miten kaikesta voi tulla (minulle) näin vaikeaa. :)
 
Tulikin suunnitelmien muutos ja täytyy käydä lauantaina illalla pari tuntia Tampereella. Joten tulen siis omalla autolla. Voin toki ottaa kyytiin väkeä, jos joku on halukas tulemaan.
 
niin siis.. kuten tossa reilu viikko sitten heitin viestiä niin novan kyytiin ja vehkan yhteisruokailun kyytiin
 
Perjantaina lähtee auto Riihimäeltä viimeistään klo 11.30 joten siihen
on mahdollista päästä kyytiin, tilaa on ainakin kahdelle.

Sunnuntaina lähtee samainen auto Riihimäen suuntaan ja tilaa on
siinäkin, ehkä jopa kolmelle ihmiselle tavaroineen. Tosin jujuna on, että
olen viimeinen joka Vesilahdelta lähtee, koska vastuullani on mm.
avaimien palautus. Kertokaa jos on tarvetta kyydille.
 
Helsingin kyytitilanteesta kaipailisin tietoja ja aikatauluja. Kyllä joku on taas kuitenkin menossa autolla, vai mitä? :)
 
Minäkin kaipaan kyytiä Helsingistä. Mikäli sellaista ei ilmaannu (himputin Enriisse jos nyt perut :p), niin kyyti Lempäälästä olisi kiva klo 17.11.
 
Nova sanoi:
Pieni varoitus kyytiläisilleni. Saattaa olla, että joudun perjantaina työmatkalle Helsinkiin. En tiedä vielä onko tapaaminen aamu- vai iltapäivällä. Jos se on aamupäivällä niin tulen varmaankin vielä töihin Toijalaan ja siitä normaalisti Tampereelle. Mutta jos tapaaminen on iltapäivällä, voi olla että pääsen lähtemään Helsingistä vasta klo 15-16 maissa. Tällöin voin tietysti tarjota yksisuuntaista kyytiä Helsinkiläisille :)

Palailen asiaan kunhan tuo aikataulu selkiää.

Palaveri peruttiin, joten kyyti lähtee normaalisti totuttuun aikaan klo 15 Rautatieaseman edestä Tampereelta.
 
Olen (mitä todennäköisimmin) tulossa autolla, ja kyytiin mahtuisi kolme ihmistä. Kyytiläiset joutuisivat ensin matkustamaan metrolla tai muulla valitsemallaan kulkupelillä Helsingin Myllypuron metroaseman viereiselle Teboille, josta kyyditys lähtisi kohti Vesilahtea. Tarkoitus olisi perjantaina päästä lähtemään viimeistään klo 16. :)
 
Me nyt sitten mentiin ostamaan Heppulin kanssa tänään ananaksia ja mandariineja (säilyke). Ananaksia otettiin x6, mandariineja x4, heitettiin ihan randomilla ne luvut, sanokaa jos haluatte enemmän niin käymme. Torstaina käydään kuitenkin vielä kaupassa.
 
Asioita tarkemmin ajateltuani voisin tulla mukaan yhteisruokailuun myöskin, jos vielä mahtuu. :) On näet niin kiire etten varmaan ehdi muuten kehittää mitään järkevää ruokalistaa itselleni. Kokkaukseen kyllä osallistun mielelläni.
Varsinkin jos saan tehdä sitä yhdessä Vehkan kanssa.
 
Niin, siitä yhteisruokailusta.. Onko kenellekään mitään toivomuksia sen suhteen että tuonko pelipaikalle jotain raaka-aineita? Vesilahdellakin on varmasti kauppa mutta voin minä mukananikin joitain aineksia raahailla. Kustannuksiin ja ruoanlaittoon ainakin osallistun, että ruon saantini on varmistettu jollakin tapaa. :p

Yhteiskokkailusta kyytiasioihin. Minulla ei ole sittenkään perjantaina tuntiakaan koulua, joten tulisin mielummin vähän aikaisemmin Lempäälään. Jos vaan kyydin saan niin tulisin mielelläni Lempäälään jo 12:48. Tosin turhaa tulla hakemaan vain yhtä ihmistä, joten tämä vain siinä tapauksessa, jos teille autoilijoille sopii. :)

Eli 12:48 tai 17:11, miten vain paras olisi.

Sunnuntaista: Jos kyydin saisi Lempäälän asemalle niin että kerkeisi hyppäämään kello 11:11 junaan.
 
Ylös