Vesilahtimiitti #11 (3.-5.10.2008)

Kyselen taas. Onko Vesilahdessa ollut tapana myös olla käynnissä yhdistyksen fan-tuotteiden myyntiä? Jos ei ole, onko niitä kuitenkin esim. etukäteen ilmoittaen mahdollista saada sinne? Uuteen koululaukkuun ei riitä kaksi pinssiä, pitäisi saada lisää :p
 
Jos on jäljellä hyväkuntoisia valkoisia yhdistyksen logolla varustettuja pinssejä, olisiko mahdollista vaikka ennakkovarata sellainen? :D
 
Jos tavaravastaavamme eli Nova vain tulee paikalle miittiin niin tavaroita on mahdollista ostaa sieltä. Finnconiin teetettiin lisää no...kaikkea joten tavaraa riittää. Badgeissä ja magneeteissa on paljon uusia painatuksiakin.

Mutta tavaran saanti riipunee tosiaan joko Novasta tai siitä, että saadaan tavarat järjestettyä jonkun mukaan miitiin.
 
Ei tarvitse ennakkoon varata mitään, Yhdistyksen tuotteita on myynnissä
myös Vesilahti-miiteissä. Mikäli Nova ei pääse paikalle, niin sitten ne
tuodaan paikalle muilla keinoilla.

Suosittelen tasarahan varaamista, mutta koitan muistaa pienen pohjakassan
hakemisen seuraavaa budjettikautta varten.
 
Näin rahiksen ominaisuudessa voisin melkein luvata että ainakin joitakin myyntiartikkeleita siellä on myynnissä. Jos vain mahdollista, niin varatkaa pientä rahaa mukaan, jotta voitte maksaa tasarahalla. Vaihtokassa kun voi olla tyhjä.

Edit: Inca ehtikin ensin :)
 
Vielä tarkennus: magneetit maksanevat 1e ja badget 1-2e.
Paidat muistaakseni 12-16euroa riippuen paidan mallista. Etenkin siis pientä rahaa kannattaa varata badgeihin ja magneetteihin.
 
Eikö olisi yhdistyksen kannalta kuitenkin mukavampaa, jos kaikki ottaisivat mukaan viisikymppisen ja shoppailisivat tavaroita koko rahalla, kuin se, että he ottavat tasan 12 euroa paitaa varten? :grin:

Kiitos vastauksista :)
 
Ihastuttavan aktiivisia olette edelleen, ekan tunnin aikana tuli sentään 23 ilmoittautujaa.
Muistakaa maksaa ennen eräpäivää ja alaikäiset muistakaa tuoda vastuuvapautuslappu mukananne (tai postittakaa etukäteen). :)
 
Huhhuh, onneksi ei tänä vuonna mennyt täyteen ensimmäisen tunnin aikana, mahduin sentään mukaan vielä. :)
 
Voi himpura.. Kylläpäs meni täpärälle. Juuri ja juuri mukana, niinhän? Nyt minun täytyy kyylätä koko ajan miittitopiikkia, että nimeni ilmestyy listaan varmasti sen päivittymisen jälkeen. :p
 
Mutta nopeasti kuitenkin täyttyi. Pelottavaa että löysin vain kaksi joita en ole koskaan tavannut livenä :wtf:
Todella mukava nähdä taas Insaa, Juspea ja Samia. Ja toki muitakin, mutta heidän näkemisestään on aikaa. Etenkin Insan.
 
Löysin peräti 3 ellen neljä ihmistä joita en ole tavannut aikaisemmin.

Meni todella täpärälle ilmoittautuminen. Kiitos Jaamarin muistutuksen, pääsin vielä listalle mukaan :)
 
Hämmentävän paljon ihmisiä, jotka on jo tavannut. Ja monia tuntemattomia. Kiva, että saatiin naapurintyttökin suostuteltua viimeisenä mukaan.

Toivottavasti miittiviikonloppuna on hyvä keli, koska eräät (minä ja douv) unelmoivat pyörällä tulosta =)
 
Tällä kertaa ei osu täysikuu Vesilahtimiitin aikaan. Se osuu seuraavalle tiistaille. Mutta olen jotenkin yhdistänyt kirkkaat pakkasyöt Vesilahteen. Ja olenkohan kerran ollut Vesilahdella niin että sunnuntai aamuna ei olisi ollut lunta tai riitettä maassa. Tai muuten vain kylmää ja kirkasta. Jospa sama pätisi tähänkin miittiin.
 
O_o Yllättävää, minäkään en saanut listaan kuin seitsemän uutta naamaa. Luulin, etten tunne paljon ketään, mutta... "Joo tuon olen nähnyt. Ja tuon ja tuon. Tuo oli tänä vuonna The Miitissä. Joo tuon olen nähnyt. Tuo on uusi, tuon oon nähnyt..." :D Jännää. Kohta pääsee miittikuumeeseen.
 
Olenko oikeasti ainoa joka on miittimaksun maksanut... nohnoh lapsukaiset, pistäkääpä nyt ne tilinauhat vinkumaan ja miittimaksua siirtymään!

Miksi odottaa viime hetkeen kun sen voisi hoitaa nytkin?
 
Ilmoittautumisen yhdessä automaattiviesti väitti maksun riippuvan osallistujien määrästä ja varmistuvan myöhemmin. Mutta tosiaan, kun miitti tuli täyteen, niin maksu taitaa olla sittenkin tuo 8,20e?

Muoks. 8,20 maksettu :)
 
douv sanoi:
Ilmoittautumisen yhdessä automaattiviesti väitti maksun riippuvan osallistujien määrästä ja varmistuvan myöhemmin. Mutta tosiaan, kun miitti tuli täyteen, niin maksu taitaa olla sittenkin tuo 8,20e?
Juu, hinta on aina vähintään tuon 8,20. Jos osallistuja tulisi vähemmän kuin sen 25 niin hinta lähtisi tuolloin nousuun. Näinhän se on aina ollut.
 
Ylös