Vesilahtimiitti #12 (20.-22.2.2009)

Jaamar

Hyykäärme
Vastuuhenkilö
Konnavahti
Miittipaikka

Vesilahden kunnan sivuilta löytyy hieman tietoa miittipaikkana toimivasta Lammasniemen leirikeskuksesta .

Paikan päällä siis on 2 rakennusta. Isompi oleskelutila missä on 3
sohvaa ja pöytiä sekä keittiö mistä löytyy kaikki tarpeellinen;
jääkaappi, mikroaaltouuni, kattiloita, paistinpannuja jne.

Toisessa rakennuksessa sijaitsee sauna sekä takkahuone josta
löytyy yksi sohva ja yks isompi pöytä. Tämä rakennus on yleensä
ollut kuskien käytössä, koska sinne on voinut hiljentyä nukkumaan
jo aika aikaisin, miittien mittapuulla tietenkin.
Tästä rakennuksesta löytyy myös pieni keittiö jääkaapin kera.

Säännöt


Tapahtuman järjestäjänä on Verkkoyhteisö Kontu ry ja tapahtuma
noudattaa Yhdistyksen sääntöjä.. Jos tulee kysyttävää, niin
järjestäjät vastaavat mielellään. (Jaamar, Samooja, Incánus)

Ruokailu


Vesilahdelta löytyy pizzeria joka voi mahdollisesti kuljettaa pizzat
perille saakka, mutta mikäli sieltä ollaan tilaamassa useampiakin
pizzoja, tulisi tilaus tehdä mielellään jo etukäteen jotta pizzeria
osaisi varautua tähän.

Muutoin kaikki syövät sitä mitä itse kaupasta ostavat.

Toisinaan ovat jotkut pitäneet myös nyyttäreitä, koska ilmeisesti
innokkaita kokkeja joukkoon on aina toisinaan eksynyt.

Mitä ottaa mukaan

- Iloinen ja reipas mieli
- Makuualusta
- Makuupussi
- Ruokaa
- Peseytymisvälineet (+saunomisvälineet)
- Rahaa kannattaa aina olla varulta hieman ylimääräistä mukana
- DVD:eitä, musiikkia, pelejä

ILMOITTAUTUMINEN


- Miitti on siis 20.-22.2.2009.
- Ilmoittautuminen alkaa 12.1. klo 18 osoitteessa http://verkkoyhteiso.kontu.info/tapahtumat/
- Mukaan mahtuu 25 nopeinta.
- Miittimaksu on maksettava eräpäivään 6.2. mennessä. Jos ilmoittautuu vasta eräpäivän jälkeen niin sitten maksetaan heti.
- Ilmoittautuminen eräpäivän jälkeen ei onnistu ilmoittautumislomakkeella, tällöin ilmoittautuminen tapahtuu ottamalla yhteyttä suoraan tapahtumavastaavaan.
- Lammasniemen vuokran noususta johtuen miittimaksu on tästä eteenpäin yhdistyksen vesilahtimiiteissä 10 euroa/hlö.
- Maksut suoritetaan Verkkoyhteisö Kontu ry:n tilille. (Osuuspankki 551136-213552. Laita maksun saajaksi Verkkoyhteisö Kontu ry ja käytä viitenumeroa, jonka sait ilmoittautumisen yhteydessä.)

- Varasijoista: Varasijoille mielivät ilmoittautuvat myöskin ilmoittautumiskaavakkeella. Maksuohjeet tulevat sähköpostiin jo valmiiksi jos paikka vaikka aukeaisikin. Paikan vapautuessa varalistan ensimmäiselle henkilölle laitetaan asiasta yksäriä ja hän maksaa ohjeiden mukaan normaalisti. Eräpäivän jälkeen ilmoittautuminen kaavakkeella ei onnistu, silloin ota yhteyttä miitin järjestäjään (Jaamar).
- Peruuttamisesta: Ennen eräpäivää 6.2. peruuttaville palautetaan miittimaksu. Sen jälkeen ei.
- Maksujen myöhästelystä: Tiukempi linja miittien suhteen alkoi vuosi sitten. Menneisyydessä miittimaksujen kanssa on ollut luvattoman paljon myöhästelyä joten nyt mitään muistutusyksäreitä ei enää lähetetä, vaan eräpäivän jälkeen kaikki maksua maksamattomat henkilöt poistetaan tästä miitistä (eli myöhästelijät eivät pääse tähän miittiin) ja he siirtyvät "miittiläisten mustalle listalle". Eli myöskään mihinkään tuleviin Yhdistyksen tapahtumiin ei ole asiaa ennenkuin vanha "rästi" on suoritettu. Maksujen kanssa otamme toki huomioon sen, että eräpäivänä maksetut maksut näkyvät tilillä muutaman päivän viiveellä.


HUOM. ALLE 18-VUOTIAAT!

Sääntöjen mukaan kaikilta ala-ikäisiltä osallistujilta vaaditaan vanhempien kirjallinen lupa tapahtumaan osallistumisesta.
Kun olet ilmoittautunut sähköpostitse, niin tulosta Vesilahtimiittien Vastuuvapautuskaavake, joka on periaatteessa siis lupalappu vanhemmalta. Lähetä täytetty kaavake ilmoitettuun osoitteeseen tai ota se mukaasi miittiin. Vanhempien lupa vaaditaan kaikilta alle 18-vuotiailta. Jos et toimita sitä postitse tai ota sitä mukaasi miittiin, sinut voidaan poistaa tapahtumasta.


[kontu=osallistujat:036b9f0246]8[/kontu]

KYYDIT

Tampere
Mic (17 aikaan)
-Haltiamieli
-douv
-Pilvikone

Nova (15:00 tai 16:00)
-Minya
-Penegrine
-Freyja

Espoo

Enriisse (16 jälkeen)
-Miccoh
-Ringlad

Tuusula

Pikku Myy
-Saladin
-Insa

Riihimäki
Incánus (13:00)
-Jaamar
-Henane

Lempäälän asema
Incánus (15:48)
-Jasdril~
-meppin
-Vampirelady


Ilman kyytiä vielä

-GoldenDragon



Samooja muokkaili osallistujat listaan.
 
Jeps eli huomatkaa että Jaamar on tämän miitin järjestäjä, minä pidän lomaa. :D
Huomatkaa myös korotettu miittimaksu sekä pienennetty osallistujamäärä. Lammasniemeen ei oikein mahdu se 30hlöä, happihan siinä loppuu sisätiloissa, ja paikan vuokra on noussut vuoden alusta.

Huomatkaa myös muutos säännöissä; yöksi ei saa jäädä jos ei ole ilmoittautunut ja maksanut. Tämä on joskus aiheuttanut ongelmia nimenomaan Lammasniemessä.
Miittien säännöt sanoi:
- Tapahtumaan saa tulla päivävierailulle käymään mutta mikäli et ole ilmoittautunut niin ethän jää paikalle yöksi. Se ei ole reilua osallistumismaksun maksaneita kohtaan.
 
Ome ome ome, nyt ahdistaa ihan kunnolla. Asia pitää selittää äidille viidessä päivässä ja sitten saada vielä lupa lähtöön. Ja rahat ja kyyti. Kunhan vaan ehdin alkurysäykseen mukaan niin en jää miitittömäksi. :p:knockout:
 
Miittimaksun eräpäivähän on 6.2. Joten sitä ennen jos joutuu peruuttamaan niin ei tarvitse maksaa miittimaksua tai jos on sen ehtinyt jo maksaa niin se palautetaan. Eräpäivän jälkeen peruuttaneille maksua ei palauteta tai sen joutuu maksamaan jokatapauksessa.
Sinulla on siis tarkalleen ottaen aikaa 6.2 asti, koska sinne asti voi vielä perua "ilmaiseksi".
 
Ehh... Elemmakil ilmottautuu pois Miitistä. sillä hän juuri päätti lähteä helmikuun alussa au pairiksi,
ja lapsenvahdille ei ole ollenkaan soveliasta hillukoida ympäri eteläisen Suomen metsiä vähissä vaatteissa!
Joten, alas, tämä(kin) miitti järjestynee ilman minua! :pipe:
 
Autokyytiä kaipailisin Helsingin suunnalta... :p

muoks: Myös paluukyyti olisi tarpeen. :D
 
Minulle kelpaisi taas Lempäälästä kyyti, varmaan neljän-viiden aikoja noin alustavasti. Suurella todennäköisyydellä (?) myös meppin tulee samalla junalla.
 
Koska into ei ihan riitä Vesilahdelle hiihtämiseen - varsinkaan kun kuulemma Halti tai Mic eivät pidä hiihtämisestä - kaipailen kyytiä Tampereelta.
 
Harmillista etten taaskaan pääse tapaamaan Elemmakilia. Edellinen kerta kun oli ties milloin.
Kummallisen vähän muuten porukkaa tulossa. Mistäköhän moinen kato?
 
douv sanoi:
varsinkaan kun kuulemma Halti tai Mic eivät pidä hiihtämisestä
Se on tietysti suhteellista, preferoin kyllä hiihtämistä sata-nolla ainakin luisteluun (jonka keksijä joutaisi vain pari kerrosta Graham Belliä ylemmäs Hornaan), mutta toisaalta on aivan totta ettei ajatus Tampereelta Vesilahdelle hiihtämisestä houkuttele järin. :p

Niin että autokyydinhän minäkin tarvitsen, ellen peräti junaan joudu.
 
Enköhän minä tule autolla, eli halti ja douv kyllä mahtuu (ilman suksia)
 
Muistutuksia

Pitseriareissun aion ainakin minä tehdä tälläkin kertaa. Eli jossain vaiheessa lauantaina voisi vierailla Lammasniemen ulkopuolella.

Asemilta kyytiä tarvitsevat, yrittäkää taas sovittaa tulonne mahdollisimman samoihin aikoihin. Vähentää omaa odotteluanne, koska ainakin jos erikseen lähdetään hakemaan niin ajojen määrä pyritään minimoimaan hakemalla useampia samalla kertaa.
Ja muistakaahan selvitellä myös paluukyytinne etukäteen. Helpottaa sunnuntaina huomattavasti kun kaikki tietävät jo valmiiksi millä ovat menossa.

Ja muistakaa maksaa miittimaksunne. Aikaa on vielä, mutta muistuttelen jo valmiiksi.
 
Huu, ollut pirusti kiireitä ja tulinpas taas pitkästä aikaa käymään täällä ja bongasin tämän ^^ I'm in!
 
Olen tulossa myös autolla, jos kyydin tarvitsijoita on enemmän Tampereelta. Jos ei, niin tulen varmaankin sitten paikan päälle suoraan töistä enkä kierrä Tampereen kautta.
 
Alustavia aikatauluja;
Minun kannalta kätevintä olisi, jos joku koppaisi perjantaina kello 15:48 Lempäälästä (periaatteessa 12:48 voisi onnistua, mutta joutuisin lähtemään täältä 6:50, mikä ei houkuta :D, mutta ei siis ole poissuljettukaan). Mikäli meppin nyt tulee täältä ja mikäli Heppuli ei joudu ensi-iltaan, niin hekin liene samoja aikoja samassa paikassa. Vastaavasti sunnuntaina voisi lähteä Lempäälästä 11:11, 11:18 tai 14:11.

Pitsaa tulen syömään, ei voi vastustaa.
 
Minun tilanteeni on se että olen tulossa junalla Lempäälään, mutta en tiedä vielä työvuorojani. Joka tapauksessa pitää varautua siihen että en ehdi junalle ennen viittä.
Todennäköisin juna on vasta 18:41 Lempäälässä. Toinen vaihtoehto jota kyllä epäilen vahvasti on 17:11. Mutta kunhan saan työvuoroja sinne asti niin sitten tarkempia tietoja.
 
Kaipailisin autokyytiä Tampereelta. Olen siellä joko kolmelta tai neljältä, mihin aikaan mic ja Nova ovat ajatelleet lähteä?
 
Juu, Lempäälästä olisi mukava saada kyyti. Mitä luultavimmin tulen Jasdrilin kanssa samalla junalla, oli se sitten mikä juna tahansa. Jos näin ei jostain syystä asia mene, niin pystyn kyllä ajoittamaan itseni jonkun muun miittaajan kanssa samaan aikatauluun, mutta alustavasti tuolla 15:48 junalla.

Myöskin alustavasti, jos kyyteihin mahtuu, hyppäisin mielelläni sunnuntaina johonkin Helsingin suunnalle kulkevaan autoon.
 
Ylös