Vihreän Lohikäärmeen Joulukalenteri 2014!

(Laitoin tämän topikin nyt pystyyn ja kohta laitan suunnittelu - ja kommenttitopikin pystyyn myöskin)

Ensimmäisessä luukussa on jouluinen saattue! Näemmä Rivendellissäkin sataa joskus lunta.

Toisen päivän luukusta löytyy...

Hobittimainen siideriglögi
Kahdelle

• 0.5 litraa omenasiideriä (Esimerkiksi Magners)
• pussi glögimausteita

Mittaa pari desiä siideriä kattilaan, lisää glögimausteet ja keitä 10 minuuttia voimakkaasti. Lisää loput siiderit ja kuumenna. Siivilöi glögi ja tarjoa manteleiden ja rusinoiden kera. Jos haluaa täysin alkoholittoman version, niin vaihda siideri omenamehuun.

Ehdin ekana. Kolmannesta luukusta paljastuu lyhyt tilannekuvaus:

Palko antoi katseensa kulkea pitkin nurmikkoisia, aamun joesta nostaman sumun peittämiä mäkiä, joilla siellä täällä kasvoi suuria, tummanvihreälehtisiä puita. Hän istui asumuksensa ulko-oven viereiselle puupenkille, kaatoi mukinsa täyteen teetä ja asetti pannun pienelle, pyöreälle, ajan kuluttamalle pöydälle.

Aamu oli viileähkö ja kirkas. Mäkien lomassa kiemurtelevat hiekkatiet olivat vielä tyhjät kulkijoista. Oli rauhallista. Palko nosti teemukin, ensin hengittäen juoman pehmeää ja kutsuvaa tuoksua, sitten maistaen varovasti, polttamatta suutaan. Hän nautti hiljaisesta teehetkestään, ihaillen ympäröivää luontoa; aamun ensimmäiset linnut olivat alkaneet laulunsa, asumusten puutarhat kukoistivat kaikki omalla persoonallisella tavallaan, toiset tarkkaan hoidettuina, toiset vallattomasti rehottaen. Välillä Palko sulki silmänsä ja antoi ajatustensa virrata vapaasti, mikä sai hänet tuntemaan itsensä melko tyytyväiseksi omaan elämäänsä.

Palko joi teensä loppuun kaikessa rauhassa, veti syvään henkeä ja kaivoi taskustaan puisen piipun. Hän nosti jalkansa penkin edessä olevalle puupöllille, täytti piipun pitkänpohjan pehkulla, sytytti pesällisen ja poltteli, maistellen savua, ja vaipuen yhä syvemmälle tyytyväisyyteen.

Hänen lopetellessaan pesällistään oli aamu ehtinyt jo sen verran pitkälle, että kylän raitit alkoivat vilkastua, ääniä kuului sieltä täältä ja väkeäkin näkyi jo jonkin verran. Penkiltä ylös noustessaan Palko huomasi lähimmän naapurinsa saapuvan tietä pitkin. He toivottivat toisilleen hyvät huomenet, naapuri jatkoi matkaansa kohti mäen alla olevaa aukiota, ja Palko kääntyi mennäkseen sisään. Hän avasi kotiinsa johtavan pyöreän oven, astui sisään ja sulki oven perässään, pohtien, olisiko jo sopiva hetki toiselle aamiaiselle.

Luukun numero 4 takaa löytyy kurkistus tontun pajaan.



Tonttu kierteli viiltävässä syysilmassa ja tarkkaili pihan lapsia. Joukossa leikki punatukkainen tyttö, joka vähän väliä kiskoi takinkaulustaan tiukemmalle. Silti kaula ja niska paistoivat paljaina... "Tuo tyttöhän saa vielä kaikkien aikojen syysflunssan tuollaisesta!" tonttu ajatteli. Koska tyttö oli ollut erityisen kiltti koko vuoden, päätti tonttu kutoa tytölle lämpimän ja pitkän kaulahuivin kaikista tytön lempiväreistä!

Taas täytän varaamattoman luukun tarinoinnilla:

Luukku 5

Vasemmalla, kaksitasoisen pöydän alatasolla oli kirja auki kohdasta, josta sitä oli viimeksi luettu. Ylätasolla oli teemuki, vielä puolillaan. Mies kokeili mukin kylkeä. Vielä lämmintä – miellyttävän makuista, sisältänee ginsengiä.

Hän laittoi päälle jääneen lukuvalon kiinni ja istuutui mietteliäänä pöydän viereiselle, ruskeanahkaiselle nojatuolille. Silloin tällöin teetä siemaillen, hän antoi katseensa liukua pitkin vastapuoleisen seinän hyllyssä olevien kirjojen selkämyksiä. Ne olivat pääasiassa hyväkuntoisia, lukuun ottamatta harvoja, paljon luetun näköisiä, todennäköisesti jo useamman lukijan omistuksessa käyneitä, opuksia.

Hänen huomionsa kiinnittyi pehmeäkantiseen, hänelle ennalta tuntemattomaan teokseen nimeltä Karavaanilapsi. Mies otti sen hyllystä, selaili sen jo hieman kellastuneita sivuja ja luki kappaleen sieltä täältä. Kirja osoittautui hyvinkin erilaiseksi verrattuna siihen, mitä nimi antoi olettaa. Joka tapauksessa kirja vaikutti melko keskinkertaiselta tusinaromaanilta, joka ostetaan hätäpäissään lentokentältä lomalle lähdettäessä, ja jota säilytetään juuri niin kauan kuin sitä luetaan, minkä jälkeen se annetaan eteenpäin luettavaksi tai heitetään pois.

Astellessaan kerrostalon rappusia alas katutasoon, hän veti takkinsa vetoketjun kiinni ja nosti kaulukset pystyyn, sillä ulkona oli käynyt kylmä viima vielä tuntia aikaisemmin. Hän avasi ulko-oven. Tämäkin vielä. Mies työnsi kädet taskuunsa ja lähti kävelemään jalkakäytävää vasemmalle, niin ettei toisesta suunnasta puhaltava tuuli heittäisi sadetta hänen kasvoilleen. Syysillan jo pimetessä, sateisella kadulla ei ollut muita – hän sai kävellä rauhassa.

Kadun päähän päästyään, hän oli ehtinyt kastua, vaikka oli kävellyt mahdollisimman lähellä rakennuksia välttääkseen pahimman sateen. Voisin ottaa ratikan tai bussin… Taidan kuitenkin kävellä, matka ei ole pitkä. Hän lähti vaeltamaan kohti rautatieasemaa.

”Yksi aikuinen seuraavaan itään menevään junaan.”

”Pysyttekö vyöhykkeen sisällä vai matkustatteko pidemmälle?”

”Tänään menen vähän kauemmas.”

”Se tekee 4 kenveä – Kiitos, ja lippunne olkaa hyvä. Turvallista matkaa!”

”Kiitos.”

Mies kääntyi lippuluukulta ja suuntasi kohti laituria. Koska junan lähtöön oli vielä kymmenen minuuttia, hän ehtisi junaan kiirehtimättä, vaikka asema olikin iso, ja juna lähtisi aseman toiselta puolelta. Hän käveli kioskin kautta, mitään kuitenkaan ostamatta. Asemalla oli melko hiljaista, ihmisiä käveli ohi harvakseltaan. Kahvilassa istui nainen, varsin rennon oloisessa, silti asiallisessa asukokonaisuudessa. Olikohan työhaastattelu. Jos oli, niin näyttää, ettei tällä kertaa onnistanut. Kahvilanpitäjä vaikutti siltä, että haluaisi jo sulkea ja nainenkin ilmeisesti huomasi sen, sillä hän tyhjensi kuppinsa hieman pidemmällä siemauksella, kiitti ja lähti. Kahvilanpitäjä sulki oven ja hänkin lähti. Mies jatkoi matkaansa laiturille.

Laiturilla oli onneksi runsaasti vapaita penkkejä. Mies valitsi istuutua eräälle laiturin puolenvälin paikkeilla olevalle penkille. Hän kaiveli hetken taskujaan ja viimein veti esiin hieman ryttääntyneen paperin ja kynän. Paperilla oli vanhoja merkintöjä. Sanat aiemman kirjoituksen lomaan sijoittaen mies kirjoitti muutaman lauseen, ja huomatessaan junan saapuvan työnsi kynän ja paperin takaisin taskuunsa, nousten samalla

Luukku 6

Onko haltiakieltä livahtanut meidän maailmaamme?

Muistamme, että Galadriel antoi Lothlórienissa Samille pienen rasian, jossa oli maata hänen hedelmätarhastaan ja mallornin pähkinä. Rasian kannessa ei ollut muita koristuksia kuin yksi ainoa riimu. Suomennoksessa se on V, joka tarkoittaa Valtiatarta ja vihreää, mutta englanninkielisessä alkutekstissä se on G, joka tarkoittaa Galadrielia ja "puutarhaa sinun kielessäsi" kuten Galadriel Samille sanoi.

Tästä ovat Tolkienin kielien tutkijat Carl F. Hostetter ja Patrick Wynne kehittäneet hauskan ja hellyttävän teorian. Jos oletamme, että Tolkien ei ole kääntänyt riimua englantiin sopivaksi kuten suomennettaessa oli pakko tehdä, voimme päätellä että Samin äidinkielen, westronin, puutarhaa tarkoittava sana alkaa g-kirjaimella. Hostetter ja Wynne iskivät silmänsä haltiakielen juureen 3AR- *'omistaa, pitää', joka liittyy yleensä omistamiseen ja erityisesti maan omistamiseen. He iskivät silmänsä myös indoeurooppalaisen kantakielen juureen ĝher- 'tarttua, ympäröidä' jolle on sukua myös muinaisenglannin geard 'aidattu maapala' josta puolestaan tulee nykyenglannin garden 'puutarha' - se sana, joka alussa mainitun kohtauksen lukijoiden mieleen tietysti tuli.

Ja koska tiedetään, että alkuhaltiakielen 3-alkuiset juuret saattoivat westronissa näkyä g-alkuisina lainasanoina, Hostetter ja Wynne pitävät vallan mahdollisena, että alkuhaltiakielen 3AR- *'omistaa, pitää' on westronin puutarhaa tarkoittavan, g-alkuisen sanan taustalla.

Kaiken tämän jälkeen voi vielä arvella, että tuo indoeurooppalaisten kielien juuri ĝher-, joka niin kovasti muistuttaa haltiakielistä juurta äänneasultaan ja merkitykseltään, onkin itse asiassa lainattu haltiakielistä, ja näin ollen englannin sana garden on myös haltiakielistä alkuperää.

"Voimme siis tietyssä mielessä väittää", arvoisat Tolkien-tutkijamme toteavat, "että sittenkin 'puutarhan perällä on keijuja'".


[Lähde: Vinyar Tengwar 32, 1993, s. 14-16.]

Tänään joulukalenterissa on joululoman kunniaksi tarjolla linkkilista mukavista, kiinnostavista nettisarjakuvista! TADAA!

Stand Still Stay Silent, suomalaisen sarjakuvapiirtäjän mainio post-apokalyptinen sarjakuva, joka sisältää Norjaa, skandinaavista mytologiaa ja kaunista piirrosjälkeä.

XKCD, nörtti- ja matematiikkahuumorin klassikko.

Digger, sarjakuva vompateista, erikoisesta jumalasta ja suurista (sekä pienistä) seikkailuista.

Judecca, suomalaisen piirtäjän mainio sarjakuva limbosta, haimiehestä, jäniksestä ja vaikka mistä muusta.

Redtail's Dream, Stand Still Stay Silentin piirtäjän ensimmäinen nettisarjakuva pojasta ja tämän muotoaan muuttavasta ystäväketusta.

Julenalan aikaan yksinäinen hobitti seisahtuu öisellä kävelyretkellään jossakin aivan Konnun pohjoislaitamilla, missä maata ja metsän puita peittää hento valkea lumikerros. Pakkasyö on kuuton ja vain kirkkaat tähdet valaisevat maisemaa. Sitten jostakin etäältä alkaa kuulua laulua, rauhaisaa ja harrasta, ei lainkaan hobittimaista. Lyhtyjen valot tuikkivat puronvarren polulta puunrunkojen takaa. Haltioita! He laulavat haltiakielellä, tietenkin, mutta kuulijan mielessä laulun sanat kääntyvät westroniksi tähän tapaan:

Maa on niin kaunis
kirkas Ardan taivas
ihana on haltiain toiviotie.
Maailman kautta
kuljemme laulain
ain’ Länttä kohti matka vie.

Kiitävi aika,
vierähtävät vuodet,
miespolvet vaipuvat unholaan.
Kirkasna aina
haltiain laulun
ylhäinen sointu säilyy vaan.

Haltiat ensin
herättyään lauloi,
laaksosta laaksohon kaiku soi.
Kunnia Vardan,
maassa on rauha:
hän metsäin ylle tähdet loi!

Laitanpa nyt vielä luukun tänne, niin ollaan taas ajan tasalla. Tämä on siis eilinen (torstai 11.12. luukku)

Yhdennessätoista luukussa, Saruman lukee meille kivan sadun.

Ja tässäpä 12.12. luukku, eli siis eilisen. Jouluisia reseptejä!

*


Pomppivan Ponin puolukkaglögi

Ainekset

4 dl puolukoita
1 l vettä
2 dl fariinisokeria
2 kanelitankoa
muutama tähtianis
1 rkl mausteneilikoita
pala inkivääriä
1 dl viskiä - tai kaneliviskilikööriä

Toimi näin!

1. Keitä puolukoita vedessä n. 20 minuuttia, siivilöi pois kuoret ja roskat. 2. Lisää mausteet ja keitä vielä 10 minuuttia. (3. Jos haluat tehdä alkoholillisen version, lisää viski (tai valitsemasi alkoholijuoma). Glögi on kuitenkin mainiota myös alkoholittomana. )

*

Roosa Töllin omenakuppikakut

Ainekset

2,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
1/2 tl kanelia
1/2 tl inkiväärijauhetta
50-75 g sulatettua voita
1 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 kananmunaa
1 dl maitoa
2,5 dl paloiteltua omenaa

Toimi näin!

1. Lämmitä uuni 200 asteeseen.
2. Sekoita jauhot, leivinjauhe, suola, kaneli ja inkivääri kulhossa ja sekoita ne hyvin keskenään.
3. Sekoita toisessa astiassa voi, sokeri, vaniljasokeri ja kananmunat. Vispaa seosta, kunnes se on hyvin ilmavaa.
4. Lisää seokseen maito ja sekoita. Lisää sitten toisessa kulhossa odottaneet kuiva-aineet. Lisää sekaan paloitellut omenat. Sekoita hyvin.
5. Täytä muffinivuoat ja paista n. 20-25 minuuttia. Anna muffinien jäähtyä rauhassa ennen kuorrutuksen lisäämistä. (Jos haluat omenakuorrutteen, voit sekoittaa keskenään vaahtoutuvaa vaniljakastiketta ja pienen määrän omenatuoremehua.)

*

Enttien voimajuoma kipeälle kurkulle

Ainekset

Hunajaa - mielellään juoksevaa.
Vapaavalintaisia sitrushedelmiä - limeä, appelsiinia, sitruunaa, mandariinia
Rosmariinia ja minttua - tuoretta, jos mahdollista
Inkivääriä, kardemummaa, kanelia

Toimi näin!

Ota lasipurkki. Aseta pohjalle sitrushedelmäviipaleita, sitten pieneksi paloiteltua inkivääriä, sitten mausteet ja lopuksi hunaja. Sekoita sisältö hyvin siten, että hunaja pääsee kiinteiden aineiden väliin. Aseta purkki sitten jääkaappiin maustumaan ja sekoita kuumaan veteen muutama lusikallinen aina kun tarvitset virkistystä ja lievitystä kipeälle kurkulle.

*

Lothlorienin syysomenaherkku

Ainekset

Taikina

2 dl vehnäjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
1½ dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
75 g voita tai margariinia
1 muna
1 dl kermaa tai soijakermaa

Täyte

8 pienehköä kotimaista hapahkoa omenaa
3 rkl sitruunamehua
1 dl fariinisokeria
2-3 rkl voita tai margariinia
(2-3 rkl calvadosta)

Toimi näin!

Lämmitä uuni 200 asteeseen.

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää rasva ja sekoita murumaiseksi seokseksi. Lisää muna ja kerma. Taikina saa jäädä pehmeäksi. Laita taikina kylmään siksi aikaa, kun valmistelet täytteen.

Puhdista ja lohko omenat. Voitele piirasvuoat. Nosta omenalohkot vuokiin, ripottele päälle sokeria ja voinokareita. Mausta halutessasi calvadoksella. Levitä taikina paistoksen päälle. Paista uunin keskitasolla 20-15 minuuttia. Voit tarjoilla omenaherkun vaniljajäätelön kera.

*

Gandalfin gogtail

Ainekset

1,5 dl kuumaa vettä
2 tl hunajaa
1/2 dl greippimehua
1 dl omenabrandya
2 tl Cointreauta
kanelitanko

1. Sekoita ainekset ja anna maustua parin minuutin ajan. Nauti.
2. Alkoholittomassa versiossa voit korvata omenabrandyn vaalealla glögillä ja Cointreaun appelsiinimakusiirapilla - yhdistelmä on taivaallisen hyvä!

Luukku 13

Luukku 14

Kiireetön joulu

Otsikko saattaa tuntua ristiriitaiselta, mutta pysähdy hetkeksi miettimään mikä joulun vietossa on tärkeintä. Koko kämpän suursiivous? Kilotolkulla joulukoristeita joiden paikalleen sijoittamiseen ja pois ottamiseen menee aikaa ja hermoja? Serkun kummin kaiman lahjojen metsästys vielä aatonaattona? Pakko valmistaa pariakymmentä erilaista jouluruokaa koska se on perinne? Kuusen hankinta?

Monet ovat töiden tai koulun johdosta muutenkin väsyneitä ja lomantarpeessa joulun lähestyessä.

Mitäpä jos siivoaisi useamman kerran vuodessa ja ennen joulua vain normaali siivous? Ei kukaan vieraista mene katsomaan onko kaapin ylimmäisen hyllyn perimmäisestä nurkasta pyyhitty pölyt.
Entä jos olisi vain muutama koriste siellä missä eniten vietetään aikaa?
Jospa materiaalisten lahjojen sijaan antaisi materiaalittomia? Lupaus leffaillasta, lahjakortti hierontaan, lupaus tiskata seuraavat X kertaa, tai mitä ikinä keksiikään. Ja tarvitseeko antaa lahjoja ensinkään?
Jospa jouluruokia olisi vain muutamaa eri sorttia ja seuraavana vuonna joitain muita?
Kuusen hankkiminen ei ole välttämätöntä, osaa se pukki jättää lahjat vaikka kekoon lattialle tai pöydällekkin. Myös vähentää siivoamista jälkikäteen kun neulasia ei löydy kämpästä seuraavaan juhannukseen asti.

Minulle joulun vietossa on tärkeintä kiireettömyys ja aika perheen kanssa. Älkää stressatko ja rasittako itseänne liikaa.

Luukku 15: Sormuksen ritareiden ensimmäinen luku Etelä-Pohjanmaan murteella

Ensimmäänen luku: Pitkähän orotetut tryskööt

S’oli komia päivä ku Pussiaasen vanahalla isännällä oli syntymäpäivät. Koko kylä oli kökäs rakentamas pitopöytää Pussiaasenloukoon kaks’fooninkisen pihamarkille. Pilipo-isäntä itte touhas kyökis tarkistamas, notta onko sahti valamista. Ihimemiäs Kanralffi rakenti kovalla tohinalla kokkua illaksi, ja kylän kersakki oli hupulaasina; ei sitä ny joka päivä känäänen sataayhtätoista täyttänykkää.

Oli nua känääset eri jefreettaria: pituutta ei ollu kropas häävisti, mutta jaloos sitäki enemmän. Etelä-Pohojammaan kansoosta n’oli varmahan oinoosimpia, tai nii muut ainaki tuumas, eikä känääset kyllä palijo muuta tehenykkää ku söi, joi ja veti Norttia. Mutta ei sitä tierä, vaikka konnarina kualis, niinko entine poika sanoo: passaa sitä muun väen ny trossata, mutta saa nähärä kuinka lopus käy, ku Ruma Vallesmanni rupiaa krätyysäksi.

Vanahalla Pilipolla ku oli kovettu salaasuus: komia sormus.

Ei se mitenkää kruusattu ollu, pelekkä siloonen rinkula, mutta aitua kultaa lanttalauree. Pilipo sanoo sen reissuullansa löytänehensä yhyrestä luolasta retajamasta ja pistänehensä plakkarihinsa.

Tuli sitte ilta ja Lottoarvonta, ja känäästen trysköös oli tunnelma katos ja trahteeri aiva hanitoon. Kersat hotalehti kropsua ja kotijuustua suupiälet valokkihillos ja aikuuset kittas halakopinolla pirtua, ku Pilipo kerran pistouvas - ja mikäs tuan oli rehevää olla, ku kituusten kans oli kloppina reissannu, ja juaruttihin notta soli tullu takaasin kapsäkki täynnä kultaa ja krumeluuria. Jotaki onnetoonta jo rehattihin saunan taa, ja taisi sielä joku jo puukkuaki vilahuttaa… Ihimemiäs Kanralffi pisti kokon palamahan. Joku oli sanonu, notta kuinka sä ny pääsiääsvalakiaa syksyllä poltat, mutta Pilipo oli siihen vastannu, notta: ”Komiaa pitää olla vaikka syrän märkänis! Tuakaa klapia vaa lisää!”

Pilipo-isäntä oli jo hyväs pöhönäs ja selosti Rotolle jotaki niin tosisnansa notta. Pilipo oli ollu Rotolle pysyvänä ammana siitä asti ku Roton äireestä ja isseestä oli tullu rumihia ku s’oli vielä kloppi.

Jo erellisviikolla oli Pilipohon iskeny juakales suunnitelema, ja ny se juovuspäihnänsä sitä toteuttamahan: se koikkelehtii kokoon työ ja kiipes lavittalle seisomahan, ja kovahan äänehen komenti notta hilijaa.

Känääset lakkas mesuamasta ja kohta jokahinen jo killitti Pilipua. Pilipo itte köhii klimpit kurkustansa, ja rupes pitämähän puhetta, notta:

”Tootta nii rumia notta ootta melekeen komeeta!” se sanoo ja nauroo räkääsesti päälle. Muu väki oli totisena ku körttien seuroos, mutta Pilipo ei sitä älynny, jatkoo vaa: ”Moon hyvääsesti tympääntyny teihin ja koko Kotolakiahan, ei palijo flataasempaa paikkaa löyry vaikka kuinka hakis!”

Koht’olis Pilipo varmahan saanu könihinsä, mutta eipä känääset arvannu mitä oli tulos. Yhtäkkiä Pilipo otti kären plakkaristansa ja vetääsi sormuksen sormehensa.

Kyll’olis kylän ämmillä puhumista vielä piremmäksikin aikaa: siinä kaikkien silimään eres vanaha Pilipo katos kun hohtimet kaivohon! Jokahittelta jäi monttu auki ja Pontikkaluoman joloppi putos pää erellä sahtikorveehin, johonka s’oli luurannu ja yrittäny saara vielä lirua pohojalta toupinkokoosehen kuppihinsa. Kovalla kiiruhulla ja huurolla kaikki tormas lavittaa käpälöömähän, mutta s’oli myöhäästä jo.

”Äikkis!” nupaji Pilipo porstuas samalla ku nyppäs sormuksen sormestansa ja tryykäs kamarihin hakemahan kapsäkkiänsä. ”Tämä äijä lähtöö sormuksensa kans Komiaa Kansaa kattomahan!”

”Arvaas uurestansa!” Sanoo silloon joku vallan hirviällä äänellä.

Kanralffihan s’oli äkänny mitä Pilipo oikeen touhas ja tullu perästä kamarihin. Pilipolta tipahti kapsäkki lattialle, nii lujaa se säikähti.

”Mitä ietunaa sä oikee meinaat, ku rupiat taikakaluulla leikkimähän ku häjyt kersat? Eheroontahoroonko sä haluat päästä hengestäs?”

”Mitä se sulle kuuluu?” vastas Pilipo, ”omapahan on rinkulani, niinnotta mä teen sillä mitä mieli teköö”.

”Tuo ei kuule oo mitää mustalaasten rihkamaa”, sanoo siihen Kanralffi totisena, ”Moon aiva tosisnani sitä mieltä notta sulle voi käyrä köpelösti jos kantelet tuallaasia plakkarihnas”.

”Hyppää kuule hyyssin luukusta alaha, mäkkaiveri!” Pilipo suivaantuu, ”Munei tartte kuunnella sun höpinöjäs”.

Kanralffi ei tykänny yhtää ku Pilipo rupes tuohon lajihin panemahan. Hikeentynehenä s’otti Pilipoa riveelistä kiinni ja vähä ravisteli.

”Ny on kuule oksap’pois ja osa runkua jonset rupia kuuntelemahan. Mee ihimees Komeeren työ jos mieles teköö, mutta tuan sormuksen jätät tänne, onko selevä? S’on sellaasta tilipehööriä jonka kans ei pakkaa reissata tai tuloo vaivaasia ja rumihia molempia!”

Pilipo vihiroonkin otti ja uskoo, ku Kanralffi oli sitä viälä hyvääsesti kaks kertaa pirempikin.

”He! Ota sitte ku mieles teköö!” se hihkaasi ja nakkas sormuksen pöyrällen.

Äkääsnä se sitte nyppäs pompan naulasta, noukkii kapsäkkinsä kätehen ja marsii kyökinovesta pihalle.

Rotoki oli jo äkänny mistä kannattaas Pilipua hakia ja tormas tupahan. Kanralffi pisti kären sen hartioolle ja kutaji nopiaa: ”Minen kerkiä ny palijua selostamahan, mutta ny on asiat siinä mallis notta Pilipo on lähteny vähä liesuhun. Pirä sä täälä paikat kunnos, munki pitää mennä vähä kylillen. Nii, ja pistä tua sormus taltehen!”

Ja samas oliki Kanralffi jo pihalla ja melekoosta haipakkaa menos.

Mitäs Roto siihe. Se vei sormuksen kokkikamarihin piironginlaatikkohon piilohon ja meni vällyjen alle nukkumahan päänsä seleväksi.

Luukku 16 hieman jälkijunassa. Erityisterveiset postimerkkeilijöille Oxfordista jokseenkin tasan 90 vuoden takaa ja muiltakin vuosilta. Huomatkaa myös Pohjoisnavan herkkä valuutta, joka käy ilmi merkeistä.

Joidenkin iloksi ja toisten ärsytykseksi heitän taas jo melkein perinteeksi nousseeseen luukkuuni Haltin pojat.

Luukku 18:

Luukku 19:



"Kylli Annikki Koski (6. heinäkuuta 1906 Ruskeala – 19. syyskuuta 1997) oli suomalainen taiteilija, taidekasvattaja ja kuvaamataidonopettaja. Hän suoritti kansakoulunopettajan tutkinnon Rauman seminaarissa.[1] Hän tuli tunnetuksi Yleisradion lastenohjelmien Kylli-tätinä. Ohjelmissaan Koski kertoi satua ja samalla maalasi sen kuvitusta vieressään olevalle paperille.

Kylli Koski esiintyi ensimmäisen kerran lastenohjelmassa jo Suomen television koelähetyksissä 1957. Kylli Kosken varhaisia ohjelmia olivat Tenavakanava, Kärpänen ja Satusivellin. Televisioon Kosken löysi lastenohjelmia suunnittelevan toimittajan Osmo Visurin vaimo Elina Visuri, Kosken entinen oppilas, joka suositteli Koskea miehelleen.

Nimitystä "Kylli-täti" käytti aluksi ohjelmia kuuluttava Teija Sopanen, jonka vanhemmat olivat Kylli Kosken ystäviä. Nimitys vakiintui nopeasti suomalaisten suuhun ja nykyään Koski tunnetaankin paremmin Kylli-tätinä.

Vuonna 1981 Koski ihastutti uutta sukupolvea Joulukalenteri-ohjelmalla ja vuosien ajan nähtiinkin televisiossa jouluna, usein heti joulurauhan julistuksen jälkeen, Kylli-tädin piirtämä ja kertoma joulusatu. Kylli Koskesta kertova dokumentti Kyllin elämää esitettiin TV1:ssä hänen 90-vuotispäivänään 1996. Nämä, ja monet muut Kylli Kosken ohjelmat, toimitti pitkäaikainen TV1:n lastenohjelmien tekijä Laura Lilja-Haataja.

Televisiouransa lisäksi Kylli Koski toimi myös kuvaamataidonopettajana kouluissa, piti monia taidenäyttelyitä, kuvitti kirjoja ja veti vielä 1990-luvulla maalauskursseja eläkeläisille. Taiteellisen debyyttinsä Koski teki Helsingissä vuonna 1931."

Luukku 20:


Tonttu tosi pikkuinen istui pöydän reunalla ja heilutteli jalkojaan. Hän odotti, että joku huomaisi hänet, sillä hän halusi kovasti leikkiä. Mutta kaikki touhusivat omiaan, sillä joulu oli tulossa.
-Kappas vain, sanoi joulupukki.
-Siinähän istuu itse Tosi Pikkuinen! Sinä voisit lukea minulle ääneen lasten toivomuskirjeitä, niin säästettäisiin vähän aikaa.
Joulupukilla oli kädessään paksu nippu kirjeitä, jotka hän oli juuri hakenut korvatunturin postilaatikosta.
-Ai niin! Naurahti joulupukki. -Sinähän et osaa lukea. Olet vielä liian pieni.
Ja pukki meni menojaan ja tavaili mennessään kirjekuorista lasten nimiä ja osoitteita.
-Olisin minä osannut avata kuoret, supisi Tosi Pikkuinen itsekseen. Hän istui pöydän reunalla ja heilutteli jalkojaan. Pienet kulkuset hänen tossuissaan helisivät.

-Kappas vain, sanoi Taikina - Tonttu, ja läimäytti tuoksuvan piparkakkutaikinan aivan Tosi Pikkuisen viereen. -Siinähän on Tosi Pikkuinen aivan jouten. Ja Taikina - Tonttu työnsi kaulimen Tosi Pikkuisen syliin, mutta kaulin oli painava ja Tosi Pikkuiselle nousi vesi silmiin.
-Ai niin! Sanoi Taikina- Tonttu. -Sinä olet vielä liian pieni.
Taikina-tonttu otti kaulimen ja alkoi levitellä jauhoa pöydälle. Tosi Pikkuinen pyyhki vedet silmistä ja laskeutui pöydän jalkaa pitkin lattialle, sillä Taikina - Tonttu oli levitellyt pöydän täyteen peltejä, piparkakkumuotteja ja taikinakulhoja. Piparit ja tortut piti saada valmiiksi ennen joulupukin lähtöä.
-Olisin minä osannut ripotella jauhot, mutisi Tosi Pikkuinen ja oli pillahtamaisillaan itkuun. Hän mietti oliko hän edes oikea tonttu. Joulu oli tulossa, mutta hän oli kaikkeen liian pieni.
Ovelta tuprahti kirpeää pakkasilmaa, kun tonttukaksoset Tuisku ja Huisku pyrähtivät tupaan ja alkoivat huiskia ja häärätä aivan vimmatusti. Tuisku työnteli hirmuista pölynimuria ja Huisku kiskoi perässään ämpäriä ja pesuharjaa. Kaksoset olivat kaataa alleen tonttu Tosi Pikkuisen.
-Oho! Sanoi Tuisku. -Hyvä ettet joutunut imuriin.
-Kappas vain, sanoi Huisku. -Siinähän on tonttu Tosi Pikkuinen aivan ilman työtä. Nyt voitkin auttaa meitä siivoamisessa.
Tosi Pikkuinen ilahtui, kun hän vihdoin sai jotain tekemistä. Hän tarttui ämpäriin, mutta ei jaksanut kantaa sitä. Hän tukki sormilla korvansa, sillä hän pelkäsi imurin ääntä.
-Ai niin! Sinä olet vielä liian pieni, sanoivat Huisku ja Tuisku ja pyyhälsivät eteenpäin. Tosi Pikkuinen jäi seisomaan keskelle lattiaa.
-Olisin minä osannut pyyhkiä pölyt, tuumi Tosi Pikkuinen ja tunsi itsennsä niin yksinäiseksi ja onnetttomaksi, ettei ikinä ennen. Hän huokasi ja lähti ulos.
Ulkona oli kirpeä pakkassää. Pohjoisen kaamos levitti ilmaan paksua sinistä hämärää. Tunturit kohosivat mustina ja lempeinä metsän takaa ja Tosi Pikkuinen kuuli, miten ketut ja riekot juttelivat tunturissa. Porojen suojasta tuikki valoa ja Tosi Pikkuinen päätti mennä poroja hoitamaan.
-Minäpä tuon teille jäkälää, sanoi Tosi Pikkuinen. Hän haki jokaiselle porolle jäkäläpalleron ja tarjoili ne pikkuisesta kämmenestään.
-Sepä oli herkkua! Sanoivat porot ja nuolivat tontun kättä. -Jäkälä on parasta, kun sen saa Tonttu Tosi pikkuisen kämmeneltä.
Kun Tosi Pikkuinen tuli taas pihalle, kuu oli jo noussut tunturin takaa ja tähdet olivat kasvaneet suuremmiksi. Tuuli ajeli kimmeltäviä kiteitä pitkin hangen pintaa. Tiainen ja punatulkku kyyhöttivät tuulensuojassa aitan räystään alla ja Tosi Pikkuinen päätti hoitaa hieman lintujakin.
-Minäpä tuon teille jyviä, sanoi tonttu Tosi Pikkuinen. Hän meni aittaan ja haki kummallekin pari pikkuista jyvää ja tarjoili ne pikkuisesta kämmenestään.
-Sepä oli herkkua! Sanoivat linnut. -Parhaat jyvät saa tonttu Tosi Pikkuisen kämmeneltä.
Tosi Pikkuinen mietti , mihin hän voisi mennä, ettei olisi kenenkään tiellä. Miettiessään hän oli kävellyt kellarin ovelle.
Hän avasi oven, sytytti valon ja asteli portaat alas kellariin. Hyllyjen alla, mehupullojen ja hillojen alapuolella, nukkui satamäärin pieniä toukkia talvikoteloissaan. Joulupukin kesäperhoset vetelivät siellä uniaan, jokunen siili torkkui lehtipeitteen alla ja muutama käärmekin oli kerällä talviuntaan nukkumassa. Tonttu Tosi Pikkuinen päätti hoivata vielä hieman toukkiakin. Hän nosteli perhostoukkien pudonneet peitteet ja kohenteli siilien kahisevat untuvatäkit.
Mutta kun Tosi Pikkuinen tuli pihalle, hän pelästyi. Ulkona oli hirmuinen huuto ja meteli. Tontut juoksivat hädissään pitkin Korvatunturin pihaa, huutelivat ja kurkkivat sisään joka ikkunasta ja ovesta.
-Tosiii! Tosiii! Kaikui jokaisen tunturin kupeesta. Joulupukki seisoi portaalla huolestuneen näköisenä. Mutta Joulumuori seurasi Tosi Pikkuisen tossunjälkiä ja juoksi hengästyneenä pienen tontun luo. Ja tonttu Tosi Pikkuinen juoksi suoraan Joulumuorin syliin. Naurun ja itkun lomassa hän nikotteli kummallisen kysymyksen:
-Olenko minä oikea tonttu?
-Miten niin? Ihmetteli Joulumuori ja pyyhki kyyneleet tonttu Tosi Pikkuisen poskilta. Muorin kämmen tuntui lämpöiseltä ja hyvin pehmeältä. -Totta kai sinä olet oikea tonttu!
-Minä olen kaikkeen liian pieni, kuiskasi Tosi Pikkuinen.
Silloin Joulumuori kietoi pienen tontun villatakkinsa sisään ja sanoi hyvin vakavasti:
-Sinä jos kuka olet oikea tonttu. Sinä olet iloinen. Sinä osaat leikkiä. Ja sinulla on hellä ja auttavainen mieli.
Tosi Pikkuinen hymyili ja kietoi kätensä Joulumuorin kaulaan. Sitten hän antoi suukon muorin poskelle.
-Ja sinä osaat rakastaa, kuiskasi Joulumuori, mutta sitä ei kuullut kukaan muu kuin tonttu Tosi Pikkuinen, joka istui Joulumuorin sylissä.

-Hannele Huovi-
***