Viikingit ja skandinaavinen mytologia

Pagba

Pronominit hän/hänen
Eddan jumalrunojen Korkean runoa lukiessani hoksailen, kuinka paljon se on vaikuttanut ajatteluuni. Terry Pratchettin Kiekkomaailmassa on savesta valattuja golemeja, jotka saavat liikkumis- ja ajattelukyvyn, kun niiden päähän suljetaan pyhiä tekstejä. Korkean runo on minun savisessa päässäni.

Eddan selitysosaa silmäillessäni suren, kuinka paljon viikingien perinnöstä on jäänyt unohduksiin. Kaiken aikaa viitataan henkilöihin ja tarinoihin, joista ei tiedetä sen enempää. Snorrikin vain viittaili niihin ikään kuin pitäen itsestään selvänä, että tarinat eivät katoa mihinkään, vaan niitä opetetaan jälkeläisille, kuten aina ennenkin. Jossain vaiheessa vanhojen suut vain ovat sulkeutuneet. Ehkä runoja ja tarinoita pidettiin liian pakanallisina kunnollisissa kristityissä kodeissa toistettaviksi. Yhtä kaikki, Edda ja saagat tarjoavat vain pintaraapaisun valtavasta jäävuoresta, skandinaavisesta mytologiasta.
 
Edda on loistava ja siinä on asennetta. Erityisesti tykkään Jumaltaruista, Sankaritarut tuntuivat välillä sukuselvityksineen hiukan puuduttavilta. En kyllä sitten tiedä, miten aito ja alkuperäinen tuo jako jumal- ja sankaritaruihin on. Vaikuttavin kohta oli (tai tuntui siltä viime kerralla kun luin) Sigurdrin lyhyessä laulussa:

Olen puhunut paljon
ja puhuisin vielä,
jos enemmän aikaa
olisi suotu;
ääni pettää
paisuu haava,
olen puhunut totta,
nyt tahdon kuolla.


Minusta Eddan runomitta, ainakin sikäli kun olen suomennettuna sitä lukenut, on jotenkin kevyt ja teeskentelemättömän tuntuinen verrattuna vaikka heksametriin, joka on välillä rasittavaa tarpomista. Olisi hienoa osata lukea Eddaa alkuperäiskielellä.

Se on kyllä tosiaan outoa, miten vähän skandinaavisesta perinnöstä on jäänyt/yleisessä tiedossa. Kun kuitenkin se on historiallisesti aika merkittävää Pohjoismaissa, eikä silti kouluissakaan sitä niin paljoa käsitelty.
 
Eddaan tartuin ensimmäisen kerran vasta koulujen jälkeen. Olin jostain kuullut lohikäärmeestä nimeltä Nidhug ja metsästin alati sopivia nimimerkkejä. Niinpä otin Nidhugista selvää ja kirjaston kortisto ohjasi minut sellaisen hyllyn luokse, jossa oli Kalevalakin. Eddan jumalrunot kertoivat Nidhöggrin olevan astetta karumpi lohikäärme, ruumiiden syöjä. Nimimerkiksi se oli kelvoton, mutta itse kirja tempaisi minut välittömästi mukaansa...
 
Ja tietysti myös yksi syy siihen, miksei Suomen esihistoriaa tai skandinaavejen historiaa käsitellä kouluissa niin kauhean laajasti, on ajan puute. Historiassa on kuitenkin niin paljon materiaalia, tapahtumia ympäri maailmaa, yksittäisiä henkilöitä, tekoja ja katastrofeja, ettei aika voi yksinkertaisesti riittää sen kaiken opettamiseen sikin sokin ja Suomen kouluissa historia tuntuu olevan varsin Välimeri -painotteista (ainakin omien kokemuksieni mukaan).

Itse en ole Eddoja lukenut, saati sitten saagoja, mutta katkelmia olen nähnyt ja olisi kiinnostavaa perehtyä asiaan syvemmin. Taisin joskus jopa lainata kirjastosta Eddan jumalrunot, mutten sitten sitä jaksanut lukea. Oma eepoksemme Kalevalakin kun on lukematta (ellei nyt lasketa lyhenneltyjä versioita).

Skandinaavian mytologia ja historia on kuitenkin kiinnostava aihe, käviväthän viikingit todistetusti Amerikan mantereella ja kerkesivät valloittaa ja ryöstää monia alueita. Piipahtihan viikinkejä (noita Pohjolan urhoja) monen valtakunnan valtaistuimella.

Harva muuten tietää, että viikinkien kypärissä ei oikeasti ole niitä, elokuvien ja teatterin tunnetuiksi tekemiä, sarvia. Vaikka ovathan nuo sarvikypärät varsin hienoja.
 
Itseä on skandinaaviset mytologiat kiinnostaneet, mutta nämä asennevammaiset koulunopettajat eivät ole minulle tietoa niistä suoneet. :D onko joku ihana ja luettelee minulle kasan hyvää lukemistoa, mistä aloittaa? Kalevalan lisäksi ei ole tullut luettua mitään ja se harmittaa. -.-
 
Kannattaa ehkä lähteä liikkeelle kevyemmästä materiaalista.

Tanskalainen Peter Madsen kumppaneineen yrittää luoda Asterixin veroisen sarjakuva-albumisarjan nimeltä Valhalla. Viidestoista sarjan osa julkaistaan tänä vuonna, mutta suomennettu niistä on tietääkseni vain viisi ensimmäistä: Susi tulee, Tor kostaa, Odin lyö vetoa, Kvark, pikku tuholainen ja Matka Udgårdiin. Ne perustuvat löyhästi Eddan jumalrunoihin humoristisin painotuksin ja kelpaavat johdannoksi skandinaaviseen mytologiaan.
 
Joku näppärä konnis voisi irrottaa nuo kommentit oman otsikkonsa alle. Ja tuhota tämän, tarpeettomaksi käyvän kommentin.

En viitsi poistaa tätä, kun pystyn tässä hyvin ilmoittamaan tehneeni kyseisen operaation. Parista kohtaa tuli tiettyjä ongelmia, kun viestit käsittelivät molempia aiheita, joten leikkausarvilta ei säästytty. Tästä kadonneet pari aiheeseen liittyvää kommenttia asianomaiset henkilöt voinevat kirjoittaa uudestaan tänne, pahoittelen aiheutuvaa työtä.

-Ereinion
 
Huomasin eilisellä jotain mitä en ole aiemmin tullut ajatelleeksi. Hobitin kaikkien kolmentoista kääpiön ja itseasiassa joidenkin muidenkin kuten esim. Durinin nimet on otettu suoraan Edda-runoista. Huomasin tämän lukiessani tätä runoutta. Jos jotakuta kiinnostaa, nimet mainitaan runojen ensimmäisessä osassa eli Voluspossa. Eihän tämä ole mikään suuri juttu, mutta en vain ole ennen sitä huomannut. :roll:
 
Fuinur sanoi:
Huomasin eilisellä jotain mitä en ole aiemmin tullut ajatelleeksi. Hobitin kaikkien kolmentoista kääpiön ja itseasiassa joidenkin muidenkin kuten esim. Durinin nimet on otettu suoraan Edda-runoista. Huomasin tämän lukiessani tätä runoutta. Jos jotakuta kiinnostaa, nimet mainitaan runojen ensimmäisessä osassa eli Voluspossa. Eihän tämä ole mikään suuri juttu, mutta en vain ole ennen sitä huomannut. :roll:
Itse asiassa yksi kolmestatoista taitaa puuttua. Gandalf sitä vastoin on myös Edda-nimiä.
 
Viikingit ja skandinaavinen mytologia ovat kiehtoneet minua ties kuinka kauan. Eddan jumaltaruja luen nyt ja harmikseni se on aina jäännyt kesken. Nyt olen taas lainannut sen kirjastosta ja olen lukenut jo puoleen väliin. Myös riimuista olen kiinnostunut ja niillä olen opetellut kirjoittamaan (vaikka ei nyt erityisen haastellista ole... :roll:)

Kaikken ihastuttavinta on se, että boffausryhmäni taustatarina pohjautuu jollain tavalla viikinkeihin (jos muistan oikein, en mene vannomaan, olisi pitänyt kuunnella tarkemmin -_-) ja voin proppautua niin viikingiksi kuin haluan :grin: Nyt voin vihdoin hyödyntää tietoani viikingeistä ja olen tilannutkin viikinkikypärän itselleni (ilman sarvia tietenkin).

Anteeksi tuo välihuomio... Minua kiinnostaa erityisesti varjagikaarti joka toimi Bysantin keisarin henkivartiostona, olisiko kellään mitään kirjasuositusta tästä aiheesta?
 
Oma kiinnostukseni viikinkeihin ja yleensäkin skandinaaviseen mytologiaan on ollut kausittaista. Epäsuorat jutut ovat vieneet lähinnä huomioni; erinäiset tv-sarjat, kirjasarjat sekä uusinpana Viikinkiravintola Harald, joka on ehdoton ravintolasuosikkini :D

Mutta jos nyt puhutaan vakavammin, niin ensimmäisiä kipinöitä iski varmaankin vierailu "rautakauden kylässä" Tanskassa. Sen jälkeen olen lukenut jonkin verran sekalaista kirjallisuutta, en tosin kovinkaan suuria määriä. Edellisen kerran innostus nosti päätään Islannin reissulla, josta ostinkin jonkinmoisen kasan englanninkielistä viikinki-kirjallisuutta.

Eddaa en kaikesta huolimatta ole lukenut. Pitäisi, ja ehkäpä tämän talven aikana saisin sen aikaiseksi.
 
Vetehinen sanoi:
Minua kiinnostaa erityisesti varjagikaarti joka toimi Bysantin keisarin henkivartiostona, olisiko kellään mitään kirjasuositusta tästä aiheesta?

Eipä oikeastaan. Louis L'Amourin historiallisessa romaanissa nimeltä Matkarumpu päähenkilö vain käväisee Bysantin keisarin hovissa matkallaan vapauttamaan isänsä Vuoren vanhuksen linnasta. Frans G. Bengtssonin Orm Punainen -kirjan jatko-osassa Bysantista vain kerrotaan Ormin veljen välityksellä. Muuten Bengtssonin kirjat kyllä ovat pakkolukemista viikingeistä kiinnostuneille.
 
No jos tosiaan ajatellaan historiallisia romaaneja, niin muistaakseni Kaari Utrion Vaskilinnussa yksi päähenkilöistä kuuluu varjagikaartiin. Tosin tämän lukemisesta on jo aikaa, joten saattoi se olla jokin muu samoista hahmoista kertova kirja, mutta veikkaisin silti juuri tuota.
 
Juuri tuota Vaskilintua olen lueskellut. Ehkä jopa lukenut loppuun... Ja noista Pagban suosittelemista kirjoista en ole kuullukkaan ja taidankin etsiä ne kirjastosta. Vaikka historialliset romaanit ovat todella kiehtovia lukea ja niistä oppii helposti, niin tarkoitin enemminkin tietokirjoja varjagikaartista :)
 
Myös Vera Henriksenin "Hopeavasara" kirjassa on aika mielenkiintoinen kuvaus viikinkiajasta juuri siinä välivaiheessa kun kristinusko alkoi vallata tilaa vanhoista uskomuksista. (Myös Pagban edellä mainitsemat kirjat ovat tosi hyviä.)

Varjagi-teemasta tuli mieleen Erkki Rekimiehen vanha nuortenkirja "Jouko väkivahva ja karvahousun pojat" missä suomalainen nuorukainen liittyy viikinkiporukkaan ja seikkailee ympäri silloista maailma, mutta tarina on aika kaukana todellisuudesta vaikka siinä käytiin muistaakseni myös Bysantissakin. (Kuvauksissa taisi olla jopa sarvikypäröitä, meteorista taottu mahtimiekka ja muita vastaavia kliseitä.)

Tässä myös pari melko uutta viikinkiaiheeseen liittyvää kirjaa, mutta en ole etsinyt itse tutustumaan.

Jouko Pesonen: Math ja Anna varjagien Russiesta http://www.info.fi/tiedot.aspx?Tieto=1122294
Jukka Parkkinen: Ali Mustan matka Miklagårdiin http://www.wsoy.fi/index.jsp?c=/product&isbn=951-0-34362-5 (Tämä on jo enemmän lapsille suunnattu)

Kunhan ehdin, niin aion hankkia jostakin myös Bernard Cornwellin uuden 800-luvulle sijoittuvan sarjan jossa Tanskasta tulleet viikingit taistelevat vallasta englantilaisia vastaan. Kolme ensimmäistä osaa on jo suomennettukin. (Viimeinen kuningaskunta, Kalpea ratsastaja & Pohjoisen valtiaat)

Myös Johanne Hildebrandt on kirjoittanut viikinkiaiheisen fantasiatrilogian "Valhallan tarinoita", jossa on hahmoina viikinkijumalia pronssikautisessa pohjolassa etc.
 
Jos epämääräisen fiktion sijaan kaipaa faktatietoja, yksi hyvä taho niiden keräilyyn voisi olla Museoviraston kirjasto, "kaikille avoin kulttuurihistorian ja kulttuuriperinnön suojelun erikoiskirjasto, jonka keskeisiä aihealueita ovat arkeologia, historia, kansatiede, museologia ja taidehistoria."

"Suurin osa kirjaston aineistosta on luetteloitu HELKA-tietokantaan. Lainauksessa käytetään HELKA-kirjastokorttia."

Henkilökohtaisesti olen kokenut toimivimmaksi keinoksi tämän kirjaston aineistohaussa kysyä suoraan henkilökunnalta, mitä kirjoja he suosittelisivat tiedon hakuun tietyistä aiheista.
 
Vetehinen sanoi:
Minua kiinnostaa erityisesti varjagikaarti joka toimi Bysantin keisarin henkivartiostona, olisiko kellään mitään kirjasuositusta tästä aiheesta?

Ehkä tämä wikipedia-artikkeli kiinnostaisi sinua:

http://en.wikipedia.org/wiki/Varangians#Varangian_Guard

Ko. sivun alareunassa (Secondary sources) on myös muutama kirjasuositus...

Suomenkielisessä wikipediassa on myös vähän - tosin ilman mitään kirjallisuusviitteitä:

http://fi.wikipedia.org/wiki/Varjagikaarti

(Muuten: varangi ja varjagi ovat siis käsittääkseni synonyymejä. Varjagi lienee suomen kielessä ensisijainen vai kuinka?)
 
Tik sanoi:
(Muuten: varangi ja varjagi ovat siis käsittääkseni synonyymejä. Varjagi lienee suomen kielessä ensisijainen vai kuinka?)
Kaarina Turtian Sivistyssanat (Otava 2001) antaa hakusanalle "varangit" merkityksen "Bysantin hallitsijan pohjoismaiset henkivartijat". "Varjagit" puolestaan on "Itä-Euroopassa liikkuneiden viikinkien nimitys mm. keskiaikaisissa kronikoissa". Molemmat johtuvat skandinaavisesta sanasta väring, "valaliittolainen". Tämän lähteen perusteella siis kaikki varangit olivat varjageja, mutta kaikki varjagit eivät olleet varangeja.
 
Viime aikoina olen kiinnostunut Norjan mytologiasta (osasyynä tähän kenties Ensiferum?? :D)(Torin vasara kaulakoru hankinnassa). Tämä on kenties mielenkiintoisin kaikista skandinaavien muinaisuskoista. Monet fantasia-kirjailijat ammentavat kirjoihinsa vaikutteita juuri Norjan mytologiasta (niin mistähän se vanha kunnon Thorin Tammikilpi on tullut ellei juuri sieltä :D). Muinaiset norjalaiset uskoivat, että pääjumala Odin (tahi Óðinn) vahti maailmanmenoja valtakunnastaan Valhallasta. Tuon aikaiset norjalaiset uskoivat siis päätyvänsä tuohon Valhallaksi kutsuttuun paikkaan jos he vain kaatuivat sankarillisesti taistelussa. Koska tuon aikaisten norjalaisten ajanvietteenä on ollut harmittavan usein tappelu, he uskoivat että jos Odin vain sallii, he pääsevät Valhallaan jossa pääasiallisena oli syöpöttely ja juopottelu öisin ja taisteluharjoitukset päivisin. Ainoana "muttana" heidän Valhallaan pääsyssään oli se, että heidän olisi taisteltava Odinin ja muiden jumalten rinnalla tulevassa Ragnarök nimisessä taistelussa josta tulee selviämään vain harva. Näitä Valhallan sotureita kutsuttiin nimellä einherjar. Ihmeellistä että täällä Skandinaviassakin on ollut uskonto jonka mukaan soturit jotka kuolevat taistelussa pääsevät parempaan paikkaan kuin normaaleissa oloissa kuolevat. Eikös jossakin islamilaisessakin uskossa uskota näin?
 
Lähinnä uskon puolesta taisteleva muslimi varmistaa sen, että pääsee paratiisiin. Sama paikka se on mihin muutkin kunnon muslimit menevät kuoltuaan, mutta marttyyri pääsee sinne varmasti ja suoraan.

Mitä aasauskoon tulee, sitä harjoittivat tiettävästi muutkin skandinaavit kuin norjalaiset. Suomennientä asuttaneilla esiäideillämme ja -isillämme oli sentään omat uskonnolliset kuvionsa siihen aikaan, mutta läntisiä uskonnollisia vaikutteita on tännekin varmaan tihkunut kauppatavaroiden mukana.
 
Ylös