Viiltäviä sitaatteja

Erityisen irvokasta tilanteessa oli se, että uskonto tunkeutui kirjastoon. Tunnetun historian ajan uskonnot ovat ilmentyneet sivistyksen, tieteen ja kirjastolaitoksen vihollisina.

Ote Teemu Lahtisen aloitteesta, jossa hän kritisoi Entressen kirjastoon ramadanin ajaksi järjestettyä rukounurkkausta.
 
Herran tähden! Meillähän ei olisi kirjoja jos meillä ei olisi uskontoja... Onpa totaalisen epäsivistynyt sitaatti ja luultavasti sen lausujakin. Viiltää syvältä.
 
Pagba sanoi:
Olenkin miettinyt, mitä tapahtuisi, jos pokkana vetäisisin pitkät kalsarit jalkaani, lyhytlahkeiset sortsit niiden päälle ja lähtisin kaupungille.

Hmm - todennäköisesti joku vastaantulevista nuorista heittäisi viiltävän kommentin. Jokunen vuosi sitten muuan nuori kommentoi Helsingissä raitiovaunussa matkanneen miehen päähinettä: "V***u mikä pipo! Onpa sedällä laadukas päähine."

Filosofian tohtori Jari Kauppinen on tiivistänyt 1980-luvun suomalaisen yhteiskunnan tilan dokumenttielokuvassa Timanttikoirien vuosi 1984:

"Silloin suuri yhteiskunnallinen ongelma oli se, ettei täällä ollut edes mustaa kynsilakkaa."
 
Marko Junkkari arvioi tämän päivän Hesarissa uutta Sauli Niinistö-aiheista kirjaa, joka on ilmeisesti tehty ilman kohteensa suostumusta. (Jutun otsikon mukaan 'uusi Niinistö-kirja loukkaa lukijaa'.)

Petri Nevalainen kertoo lähdeluettelossa tehneensä nimettömiä haastatteluja, mutta nämä taustatiedot eivät välity kirjasta. Ilmeisesti nimettömän 'filosofian asiantuntijan' näkemys siitä, että Niinistön filosofinen näkemys on lähellä Edmund Husselia, on niin tulenarka näkemys, että on parempi esiintyä nimettömänä.

(Kulttuuri, sivu C 2)
 
"#söpöilijät (655) [38403]
(+g0at^) uskovien kanssa yritys järkiperäiseen väittelyyn on sama kuin yrittäisi pelata pulun kanssa shakkia. Kaataa nappulat, paskoo laudalle ja lopuksi luulee vielä voittaneensa lentäen parvensa luo asiasta kertomaan. Uskokaa, veljet, ei kannata."

-IRCQuotes
 
Isilmírë, joskus minusta tuntuu että on jokin aivan määrätty asia jonka haluat meille näillä sitaattivalinnoillasi kertoa. Mikähän se mahtaa olla?
 
Ei tietääkseni mikään. Olen valikoinut sitaatteja, jotka omasta mielestäni ovat tavalla tai toisella "viiltäviä" - tai no, lähinnä tavalla tai toisella tosi hupaisia. Myönnettäköön, että viimeaikaiset näyttävät kaikki liittyvän tavalla tai toisella uskontoihin, mutta minä olenkin hyvin kiinnostunut uskonnoista.
 
Onhan tuossakin sitaatissa totuuden siemen. Uskovalle väittely on ensisijaisesti keino levittää hyvää sanomaa. Jos argumenttien tasolla tulee pahasti köniin ja haavoihin hierotaan vielä suolaa, niin sehän on vain merkki uskoviin kohdistuvasta vainosta lopunaikoja enteillen. Muut uskovat voivat todeta, että "veli todistaa väkevästi".
 
Aijai, Pagba, menepä oitis hankkimaan käsiisi Amartya Senin Identiteetti ja väkivalta. Ei ihmisen identiteettiä tuolla viisiin saa supistaa omien tarkoitusperiensä ja käsitystensä tukemiseksi.
 
En vain viitsinyt "uskova":n sijaan käyttää käsitettä "sellainen uskova, joka hakeutuu väittelyihin esittämään aina samoja hataria argumenttejaan, joiden väistämättömästä kumoamisesta hän ei koskaan ikimaailmassa ota opikseen, vaan jatkaa niiden toistamista toisissa väittelyissä". Jos joku uskova ei tunnista itseään kuvauksesta, niin voin vain pahoitella laiskuudestani aiheutunutta mielipahaa.
 
Sisäministeriön työryhmän esitys järjestyslain muuttamisesta niin, että kerjääminen ja luvaton leiriytyminen kielletään, on kirvoittanut asiantuntijoilta tylyjä kommentteja (HS 7.10. A17):

"Raportti on esimerkki huonosta suomalaisesta lainvalmistelusta. Siinä on hätiköiden, yksipuolisesti ja oikeudellisesti hyvin pinnallisesti edetty ennalta määrättyyn päämäärään miettimättä lainkaan vaihtoehtoisia ratkaisumalleja kerjäämisen kriminalisoinnille"
Tuomas Ojanen, Helsingin yliopiston valtiosääntöoikeuden professori

"Raportin perustelujen mukaan lahjoitusten pyytäminen 'näennäisen musiikkiesityksen' avulla olisi kiellettyä. Mitenkähän poliisi erottaa toisistaan näennäisen ja todellisen musiikkiesityksen? Luultavasti vain esiintyjän kansallisuuden ja etnisen alkuperän perusteella."
Martin Sheinin, Euroopan yliopistoinstituutin kansainvälisen oikeuden professori ja YK:n ihmisoikeusraportoija.
 
Matti Apunen kommentoi Helsingin kaupunginteatterin (poliittiseksi satiiriksi tarkoitettua) "Koljatti" -näytelmää:

Jos näyttelijät ovat niin herkkiä ja ajattelevia kuin näyttelijöiden väitetään olevan, heidän täytyy ymmärtää, että tämä ei toimi. Edessä on pitkä syksy. Luulen, että kuukausien pesti alapäähuumoria pehmittää kovemmankin laitosteatterijermun.

(HS, 5.10., A 2 -sivun kolumni)
 
Vaikka tämä on vitsi, mielestäni aika viiltävä, koska kyseessä on harvinainen esimerkki hirtehishuumorista, joka on kirjaimellisesti todella syvältä:

Eilisen(?) Hesarissa kerrottiin, että loukkuun jääneet kaivosmiehet (32 chileläistä ja yksi bolivialainen) ovat lähettäneet ylös mm. tällaisen viestin:

"Olemme kunnossa kaikki kolmekymmentäkaksi. Söimme bolivialaisen."

No nyt sieltä ollaan tulossa ylös hyvää vauhtia. Uutiset nosto-operaatiosta olivat myös kieltämättä viiltäviä, hyvällä tavalla tosin. En voinut olla liikuttumatta kun näin aamutelkkarissa kapselista vasta irtautuneen kaivosmiehen ja omaisten ilon.

Tällaisista (harvinaisista) positiivisista sensaatiouutisista virtaa hyvää mieltä koko maailmalle.

Tumma kääntöpuolikin kaivetaan toki esille: Chilen taannoisesta maanjäristyksestä kärsineet valittavat jääneensä kaivosjupakan ansiosta unholaan ja ovat katkeria maansa presidentille, joka poliitikolle luonteenomaisesti paistattelee televisiokameroiden lämpimässä valossa kuin iso lihava kissa tyytyväisenä itseensä ja pitkiin viiksiinsä (viikset ovat kuvakieltä, pressa on viiksetön).
 
Voisiko joku teekkaripoika koodata sellaisen sivuston missä voi erota yhteiskunnasta? eroaihmisistä.fi? Minä olen nykyaikainen ja tiedostava ihminen, enkä halua olla missään tekemisissä sellaisen yhteisön kanssa joka jatkuvasti eriarvoistaa ja syrjii ihmisiä heidän seksuaalisuutensa, sukupuolensa, varallisuutensa, ulkonäkönsä jne. (jatka luetteloa) suhteen, siksi haluaisin erota teistä muista ihmisistä kokonaan.

Keskustelua yle.fi.uutiset -sivuilla tänään klo 13.00
 
Mielipidetoimitukseen on tullut poikkeuksellisen runsaasti kirjoituksia, joissa käsitellään kirkon suhtautumista homoihin.

- HS:n mielipidepalstan yläreunassa eilen. Lakonisuudessaan mahtava. Really?
 
Jos suhtautuu epäillen siihen, että amatööristrippauksen pitäisi kuulua naisen kansalaistaitoihin, on radikaalifemakko-tosikko, joka ei varmaan edes sheivaa häpykarvojaan eikä ainakaan tykkää yhtään seksistä.

Virpi Salmi, Image 10/2010, s.103
 
Salman Rushdie Dan Brownin "Da Vinci-koodi" -kirjasta:

a novel so bad that it gives bad novels a bad name.

http://nymag.com/arts/books/features/58852/
 
Ylös