Täme menee häröilyksi. Ja taitaa tulla valvomisennätys... koneen ääressä... no, kerran lapissa aamukuuteen asti, mutta ei se mitään. Eihän tässä edes olla väsyneitä. Ja huomenna pitäisi nousta aikaisin... Miten minä olen tähän aikaan hereillä? Ehkä oman kotisivun tekeminen valvottaa. Alkoi tulla väsy... Pitäisikö hakea tölkki Reppuli Sugarfreeta ja jatkaa täällä... hiljaisessa Konnussa. Heh, minun 'kirjani' on tulossa pikemminkin huumoriksi kuin fantasiaksi:
Mikä se olikaan? Timantti. Aivan. Se se oli. Se sen oli oltava. [puhuttiin siitä maailman kovimmasta aineesta...'millä nimellä kuolevaiset sitä kutsuivatkaan?']
Kun tätä selostusta menneisyydestäni katsoo, näkee selvästi millainen minä olen. Olen aina ollut, olen nyt ja tulen aina olemaan. Sekava ja aina sekaisin jostain asiasta, mutta silti viisas. Tämä tekstihän on sekavaa. Sen te kaikki myönnätte.
Aika hyväksyi sanani hymyllä. Ja näin tulin omistaneeksi elämäni hänelle. Hänellä on nyt avaimet. Valta minuun. Hän tietää sen. Hän nauttii siitä. Ja minä nautin siitä. Minä tosiaan tulisin nauttimaan siitä! Vallan vastapainoksi antaisin Ajan manipuloida minua. Manipuloida täysin vapaasti. [Tälläinen minä olen... romanttinen hupsu :mrgreen: ]
Siinä se oli. Kaikki, mitä minä loin sinne. Muut luokoot sinne omat soppensa. Se ei ole minun hommiani. Sitten tajusin sen. Tajusin, miten rakkaus erottaa kaikesta muusta. Olen joutunut eroon veljistäni ja siskoistani. Olen ajautunut yksinäisyyteen. Turha sitä surra. On turha. Ja lähdin taas Ajan luokse. [voi, tästä tulee hieno tarina... oma kehu haisee, tiedetään
]
Niin ällistynyt, vaikka tiesin sen jo ennalta. En saanut sanaa suustani ja Aika nauroi. Jätän Ajan kuvailematta. En osaa kuvata täydellisyyttä. Fantasia. Ei sellaista voi kuvata. Kielessänne ei ole sanoja siihen, mitä minä olen nähnyt. Kielessänne ei ole tarpeeksi kauniita sanoja ajalle hänen kanssaan. Ei hänelle myöskään. Kielessänne ei ole tarpeeksi kauheita sanoja monille myöhemmille tapahtumille. Tapahtumille, joiden takia valmistin lumotun miekkani, Gwathnarin. Tapahtumille, joiden takia loimme, minä ja Aika yhdessä Puiden Henget, joille JRR Tolkien nyt, paljon myöhemmin, on keksinyt hyvän sanan; entit. [Niin, niin. Tarinassani on enttejä
... no, mikäs sen mukavampaa. No, nyt minä kyllä tarvitsen... mitä, mikä se ääni oli *hyppii vauhkona seinille*]
Me tulimme Yhdeksi yhtenä hetkenä. Hämärän hetkenä. Siitä tapahtumasta on ehkä turha kertoa enempää. Onhan yksityisyyttäkin arvostettava. Enhän minäkään kurki muiden hommia. No, mitä nyt joskus
[... tulee kurkittua makuukamareiden puuhia yöaikaan :wink: ]
Ei, ei ole. Olin tullut itsekkääksi. Ja omistushaluiseksi. Niin, omistushaluiseksi. Ahneeksi. Erkaannuimme muista hengistä aina vain enemmän. Vietimme enemmän aikaa kahdestaan. Tai enttien kanssa. Tai eläinten. Tai kahdestaan. Kahdestaan. Ah, niin mukavia muistoja. Tämä Toinen vaihe oli kyllä paras. Seuraavat vaiheet toivat mukanaan surua ja tuskaa. Kipua ja vihaa. Pelkoa ja sotia. Mutta ei vielä kolmas. Ei se. Vaan sitä seuraavat. Ja me korjailimme maailmaa. Vaelsimme ja korjailimme, mitä totesimme virheelliseksi. Ja tätähän riitti. Se homma jäi kesken. Ja hyvät lapset. Luette tätä nyt maailmassa, joka tuli tämän maailman jälkeen. Ei, ette sittenkään. Iluvekemenin jälkeen tuli Arda. Sitten tuli teidän maailmanne. Voih, miksi kaiken pitää olla teillä niin monimutkaista? Tolkien on selvästi unohtunut sekä kuolleiden salien että syntymättömien meren vartijoilta. He eivät käsitelleet häntä. Unohtivat antaa unohduksen. Siksi hän muisti. Siksi hän kirjoitti. Arvaatteko kuka John oli ollut Ardan loppuaikoina? Ettekö? No, kukas muu kuin itse vanha kunnon Mestari Samvais Gamgi. Sitä maailmaa hallitsimme myös me. Vain eri nimillä. Nimillä Manwë ja Varda. Kyllä, me olimme Manwë ja Varda. Teidän maailmaamme me emme ole luoneet. Se oli itse ylijumala, meidänkin herramme, jonka tapasimme vasta Unohduksen puutarhan jälkeen, ja joka pisti meidät laulamaan. Iluvatar, Eru. Ne ovat hänen nimensä. Ja häntä kutsutaan jumalaksi
käsitättekö? Ei voi olla totta. No, oikeastaan hän on jumala. Niin, hän on. Ja Allahiksi. No, tuo ei ole loukkaus. Koska se on nimi. Ymmärrättekö? Jumalalla on oltava nimi, kuten kaikilla muillakin! Ja maailmanne ei ole viimeinen. Ei ole. Minä ja Aika saamme taas luoda seuraavan. Ja siinä immeisillä ei ole osaa. Ei ole puhuvilla osaa. Se tulee olemaan kaunis maailma. Kasvien ja eläinten maailma. Ja enttien maailma. Meidän maailmamme. Ja ylijumala luo teille ja muille hengillekin toisen. Meidän on ikuinen. Teidän ei. No, johan on. Olen tullut vieläpä vahingoniloiseksi. [*Hyppää kattoon* mikä se oli?
]
Rakastan Aikaa. Rakastan Valoa. Olen Pimeys. Rakastan Vettä. Tarvitsen Vettä. Ja Ravinteita. Rakastan Ravinteita. Olen Maa. Aika on kaikkea, mitä rakastan. Rakastan Aikaa. Rakastan häntä. Olen aina rakastanut. Aina syntymättömien mereltä asti. Ja tulen aina rakastamaan. Aina tuleva ikuisen maailmamme loppuun asti. Aina siihen asti, kun kaikki tämä loppuu. Kaikki. Kaikki alkaa alusta. Tämä sama näytelmä toistuu. Uskotteko? Ette vai? Parempi uskoa. Niin nimittäin tulee käymään. Rakastan kaikkea kaunista. Mutta kaikki ei ole kaunista. Kauneus on kaikkea. Aika. Rakastan täydellistä Aikaa. Rakastan täydellisyyttä. Aika on ainoa täydellisyys, mitä olen 1488 fantastriljoonan elinvuoteni aikana nähnyt. Täydellisyys on Aika. Aika on täydellisyys. Olen rakastanut. Rakastan. Tulen aina rakastamaan. Rakastin. Rakastan yhä. Heh, kiva leikkiä aikamuodoilla.
:boring:
Good Night, [Kontu]... See ya morrow!
öh... tai ehkä sittenkin jo tänään
No, tulipas ihme häröilyä. Tämä olisi kuulunut nuotioon :roll: