VK 7-8

Pagba

Pronominit hän/hänen
Toinen osa
Viimeinen kuningaskunta

Seitsemäs luku

[tiivistelmä]
Uhtred ja Brida etsiytyvät Mercian eteläosaan Cirrenceastreen, jossa Uhtredin eno Æthelred hallitsee ealdormanina kaupunkia. Hän ei saa erityisen lämmintä vastaanottoa, mutta Æthelred tunnustaa vastuunsa tuntemattomienkin sukulaistensa ylläpidosta ja ottaa heidät talouteensa. Se ei estä häntä yrittämästä tapattaa Uhtredia ensimmäisen tilaisuuden tullen. Walesilaiset ovat karjanryöstömatkalla ja Æthelred lähettää henkivartiostonsa päällikön Tatwinen katkaisemaan joukkion pakoreitin. Sillalla tasaväkiset sotajoukot ottavat yhteen. Kilpimuurissa aiemmin taistelematon Uhtred on sijoitettu keskipaikalle ja Tatwine seisoo hänen takanaan valmiina ottamaan hänen paikkansa, kun hän kaatuu taistelussa. Uhtred kuitenkin surmaa neljä vihollista ja Tatwine tunnustaa hänet oikeaksi soturiksi, kuten myös Æthlred taistelusta kuultuaan. Uhtred ratsastaa pitkin poikin eteläistä Merciaa karjavarkaita jahdaten, eikä kiinnitä huomiota Alfredin sanansaattajiin, joita vilistää seudulla taivuttamassa mercialaisia wessexiläisten asialle. Yhtenä iltana hän kuitenkin kohtaa isä Willibaldin, jonka kuningas Alfred on lähettänyt kutsumaan Uhtredin luokseen. Perillä tuore kuningas kuulustelee Uhtredin näkemyksiä tanskalaisista ja heidän vahvuudestaan. Ilmenee, että Kjartan tietää hänen elävän ja tanskalaisvaikutteisessa Merciassa hänen henkensä olisi vaakalaudalla. Ivar Luuton on kuollut Irlannissa ja Halfdan on siellä kostamassa veljensä kuolemaa. Guthrum on itä-Angliassa. Koska hän ajattelee sydämellään eikä järjellään, Alfred pelkää häntä vähiten tanskalaispäälliköistä. Ubba tuntuu hänestä vaaralliselta. Rukoushetki keskeyttää kuulustelun ja Uhtred lähtee majataloon, jossa isä Beocca yhyttää hänet. Pappi kertoo Alfredin haluavan Uhtredin palvelukseen yhdellä rakennuttamistaan laivoista ja tämä suostuu.

Alfred antaa Uhtredille lahjaksi rautakypärän ja panssaritakin. Molempia on käytetty, mutta sattuneesta syystä edelliset omistajat eivät tarvitse niitä enää koskaan. Uhtred lupautuu yhdeksi vuodeksi Alfredin palvelukseen ja pitää Alfredia anteliaana miehenä. Jälkikäteen ajatellen kuningas oli melko halvalla hankkinut yhden pelinappulan lisää suurelle laudalleen. Ehkä jonakin päivänä ylhäissyntyistä northumbrialaista tarvittaisiin. Alfred lähettää Uhtredin mukamas opettamaan merisodankäyntiä laivojensa miehistöille ja isä Willibald lähtee hänen mukaansa sielunhoitajaksi. Heidät sijoitetaan Heahengelille, Arkkienkelille. Alfred suosii uskonnollista nimipolitiikkaa laivojensa suhteen. Laivan kapteenin nimi on Werferth ja sotureita johtaa yrmeä, vanha jäärä nimeltä Leofric, joka kutsuu Uhtredia persläveksi tai endwerciksi, joka tarkoittaa peräpukamaa. Hän vähättelee Uhtredin taistelukokemuksia. Uhtred pitää yksipuolisesti Leofricista senkin jälkeen, kun tämä hakkaa hänet taisteluharjoituksessa.

Kahdeksas luku

Vuoden 875 keväällä, kesällä tai syksyllä ei kuulu tanskalaisten suurhyökkäystä, mutta yksittäisiä ryösteleviä venekuntia kyllä. Ensimmäisessä kohtaamisessa tanskalaislaivan kanssa Heahengelin miehistö jää tappiolle, kun tanskalaiset jousimiehet tikkaavat kannen ja lohikäärmelaiva puskee airot katki. Leofric haluaa jousiampujia ja Uhtred hankkii heitä julistamalla jousiammuntakisan käyttäen yhtä kultakolikoistaan pääpalkintona. Kymmeniä taitavimpia jousiampujia pakkovärvätään laivoille. Heahengelillä heitä on kaksitoista ja he protestoivat osaansa, kunnes Leofricin karjunta saa heidät toisiin aatoksiin. Äsken karannut tanskalaislaiva saadaan kaapattua ja 45 viikinkiä surmattua jousimiesten ja paremman taktiikan avulla. Laivalta löydetään luostarista ryöstettyä hopeaa ja äkkirikastuneista jousimiehistä vain kaksi haluaa palata maihin.

Keskikesällä kuningas Alfred tulee tarkastamaan laivueensa. Kuultuaan seitsemästä tanskalaislaivasta Heilincigaen lähellä, Alfred määrää laivueen vesille. Hän astuu Heahengelin kannelle Beoccan kanssa. Pappia ei miellytä se, että Uhtred seisoo voimakkaan näköisenä perämelassa; kokemuksen oli määrä saada nuorukainen nöyremmäksi. Beocca suosittelee Uhtredille avioliittoa erään Defnascirissa asuvan naisen kanssa. Uhtredista Mildrith ei kuulosta lupaavalta morsianehdokkaalta. Viikingit ovat jääneet jumiin Heilincigaen saaren lähettyville. Alfred määrää laivat hyökkäämään heti Leofricin vastustuksesta huolimatta. Uhtred näkee laivojen joukossa Tuulikäärmeen. He pääsevät maihin, muodostavat kilpimuurin ja alkavat surmata tanskalaisia. Kun nousuvesi alkaa irrottaa laivoja, tanskalaiset vetäytyvät niille. Uhtred näkee Ragnarin ja huutaa hänen nimeään kypäränsä riisuen. Ragnar sopii huutaen treffit samaan paikkaan seuraavan päivän illaksi. Alfredille Uhtred väittää huutaneensa vain solvauksia. Tämä kutsuu Uhtredin luokseen sitten kun vuosi on kulunut, mutta asettaa joukkojensa komentamisen ehdoksi luku- ja kirjoitustaidon.

Seuraavana päivänä Uhtred ja Brida hankkiutuvat takaisin saarelle ja kohtaavat Ragnarin. Tämä kohtelee Uhtredia kuin veljeään, kun on saanut varmistuksen siitä, ettei Uhtred ollut surmannut hänen isäänsä. Hän saa kuulla Thyrasta ja vannoo kostoa Kjartanille. Ragnar kutsuu Uhtredin mukaansa, mutta tämä ei voi lähteä ennen palvelusaikansa päättymistä. Brida sen sijaan lähtee Ragnarin matkaan, koska hän on kyllästynyt odottamaan Uthredia maissa, inhoamassaan Wessexissä. He antavat Ragnarille nahkapussin, jossa on Ragnar vanhemman aarteen jäänteet. Hän antaa sen takaisin Uhtredille, astuu laivaan Bridan kanssa ja jättää Uhtredin yksin itkemään.

Syysmyrskyjen tultua Alfredin laivasto pannaan talviteloille. Wintanceasterissa eräässä majatalossa Uhtred juttelee tulevaisuudestaan Leofricin kanssa. Tämä kehottaa Uhtredia lykkäämään verikostoaan vähemmän kiireellisenä asiana ja kehottaa jäämään Alfredin palvelukseen sotapäälliköksi. Itse hän ei pysty oppimaan lukemaan, eikä hän ole ylimyskään. Uhtred jää puntaroimaan vaihtoehtojaan ja seuraavana päivänä he ratsastavat Cippanhamiin.
[/tiivistelmä]

No, Fitz Uljas pääsi sitten prinssi Totuuden laivalle taistelemaan punalaivoja vastaan. Eiku hetkinen...

Viikinkilaivoja on satamäärin ja englantilaiskippoja vain parikymmentä. Ennen suurhyökkäyksen alkamista merisodankäynnillä kuitenkin saadaan ainakin häirittyä viikinkejä. Tanskalaiset kärsivät kautta linjan tehokkaan keskusjohdon puutteesta. Yksikään viikinkipäällikkö ei pysty alistamaan kaikkia tahtoonsa ja sotaretkilläkin näennäisesti ylin päällikkö on riippuvainen alemmista päälliköistä, jotka osallistuvat sotatoimiin miten heitä huvittaa. Jos tanskalaisilla olisi yksi vahva ylipäällikkö, wessexiläisillä ei olisi mitään mahdollisuuksia. Alfredin laivatkin olisi tähän mennessä upotettu ja telakat poltettu.

Leofric sai Uhtredin tosissaan miettimään tulevaisuuttaan. Ragnar vanhemman kuolema toi hänet ensin kylmäkiskoisten sukulaisten luo ja sitten vuodeksi Alfredin merijalkaväkeen, mutta mitä hän tekee tulevaisuudessa? Lyöttäytyy yhteen Ragnar nuoremman kanssa? Mitä sen jälkeen? Tyytyykö hän olemaan Bebbanburgin nimellinen valtias? Kuka tahansa kuljeskeleva tanskalainen voisi vaatia häneltä hopeaa ja ruokaa. Kuningas Alfred tarjoaa hänelle sotapäällikön paikkaa, muttei ilmaiseksi. Oppineisuuden alkeet pitäisi omaksua ja ehkä naimisiinkin mennä. Niin Beocca ainakin vihjaili. Alfredin mielestä on hyvä, että hänen miehensä asettuvat aloilleen.
 
Ylös