vko 35: Esipuhe ja Prologi

Merri

Ylläpitäjä
Vastuuhenkilö
Ylläpitäjä
Tervetuloa Sormusten herran lukupiiriin vuosille 2014 - 2015!

Siitä on pitkän pitkä aika kun viimeksi sain aikaiseksi luettua tämän kirjan (tai kirjat). Jos muistini ei ole täysin väärässä, niin en ole lukenut kirjaa kertaakaan ehjänä kokonaisuutena lävitse sitten Konnun perustamisen; pläräilyä, selailua ja tutkimista sen sijaan on tullut tehtyä, mutta ei niitäkään enää aivan viimeisimpinä vuosina. Onkin sitten mielenkiintoista nähdä, miten tarina aukeaa lukukokemuksena nyt kun leffat on ehtinyt nähdä monasti sitten edellisen kerran.


Esipuhe
Pidän yhä edelleen tavasta, jolla Tolkien esittelee sekä itsensä että kirjansa. Näin oman sivistyneisyyden kartuttua pystyn jo paljon paremmin ymmärtämään esipuheessa olevia viittauksia Toiseen maailmansotaan että Englannin taloudelliseen kehitykseen, kuin myös siihen millainen maailma vielä oli 1900-luvun alussa. Näistä en ollut saanut vielä kovinkaan paljoa tietoa kun aikoinaan kirjat moneen kertaan teininä luin.

Ja kirja on liian lyhyt.


Prologi
Ensimmäinen pieni jännyys, johon kiinnitin nyt lukiessani huomiota on karvajalkojen ihonväri, joka on kirjan mukaan ruskea. Tämä on minusta erityisen mielenkiintoinen seikka erityisesti kun miettii elokuvia, jossa kaikki hobitit ovat valkoihoisia. Ruskealla ei kenties tarkoiteta aivan tummaa afrikkalaista ihonväriä, mutta kenties välimeren alueen ja Lähi-Idän ihonväriä? Tämä on niin ylimalkaista ja hieman hämmentävää.

Toinen asia joka nyt kiinnitti huomioni on se, kuinka paljon tarinan hobittikumppanuksemme tekivät asioita Sormuksen sodan ja muun ulkomaailman historian taltioimiseksi Kontuun myöhemmin elämässään. Toki tämän asian oli jossain määrin tiedostanut jo aiemmin, mutta nyt se pomppasi enemmän silmiin. Tämä on mielenkiintoinen tapa Tolkienilla luoda illuusiota siitä, kuinka tiedot ovat "säilyneet" nykypäiviin asti.

Käsitykseni hobiteista ja yhteiskunnan rakenteesta on nykyisellään myös helpommin hahmotettavissa. Jossain määrin johtuu ehkä siitä, että on alkanut tässä jo omalla iällään enemmänkin välittää siitä, millaiseksi tämä nykyinen yhteiskunta on muotoutunut, jolloin voi verrata paremmin. Toki myös käsitykset maailman kehityksestä ylipäätään on kohentunut ikävuosien karttuessa, koska dokumentit nyt vain sattuvat olemaan mielenkiintoista seurattavaa. Kirjojahan en edelleenkään kovin herkästi aloita. Tolkien on merkittävä poikkeus.


Entäs te?
Miten on, luitteko ensimmäisellä kerralla esipuhetta tai prologia? Myönnän olleeni vielä teininä aikamoinen velmu ja ohitin nämä osat kirjasta surutta. Muistaakseni jaksoin lukea ne vasta useamman läpiluvun jälkeen, ja ehkä enimmäkseen osasin alkaa arvostaa niiden sisältämää tietoa vasta Konnun perustamisen jälkeen, joka osaltaan pakotti hieman perehtymään paremmin siihen, mistä sitä onkaan alkanut faniutua.
 
RE: 2014-W35: Esipuhe ja Prologi

Merrin tapaan pystyn nykyään saamaan esipuheesta paljon kokonaisvaltaisemman käsityksen kun ensimmäisellä lukukerrallani. Eli minä olen niitä, jotka lukivat jo ensimmäisellä kerralla esipuheen ja prologin.

Hauska huomata, että kiellettyään väitteet allegorioista, Tolkien huomauttaa, etteivät ihmisen henkilökohtaiset kokemukset voi olla vaikuttamatta tämän kirjallisiin tuotoksiin. Näin hän tavallaan jo ennakoivasti kumoaa mahdolliset vastaväitteet. Nokkela peeveli.

Tolkienin tapa kertoa kirjoitusprosessista, kuin olisi itse ollut osa tapahtumia, "...minä taivalsin eteenpäin, enimmäkseen öisin, kunnes seisoin Moriassa Balinin haudalla", on mielestäni jo mielenkiintoa herättävä, vaikka ei varmastikaan ainutlaatuinen.

Ja kirja on liian lyhyt.

Prologissa on esitelty jo aika paljon tarinan olosuhteita ja kerrottu hobiteista ja saateltu lukija näin Keski-Maahan suhteellisen perusteellisesti. Mielenkiintoista, kun tapoja on niin erialisia. Monissa kirjoissa aloitetaan kertomaan tarinaa, ja maailma ja olosuhteet muodostuvat siihen ympärille. Tässä tapauksessa on annettu joitain esitietoja (ja kuten Tolkien itsekin mainitse, hänellä oli kirjoitusvaiheessa joku käsitys Keski-Maasta ja sen historiasta) joiden ympärille aletaan rakentamaan tarinaa: "tämä tarina muotoutui kerrottaessa".

Ja lisäksi vielä fiiliksistä. Edellisestä ja ainoasta kokonaisesta Sormusten Herran lukukerrastani on varmaan 12-13 vuotta aikaa ja olipahan taas mahtava sukeltaa tähän tarinaan, vaikkei se ole tavallaan vielä edes alkanut. Onhan sitä leffoja tullut katsottua ja lueskeltua useasti pätkiä sieltä täältä, mutta ei se ole sama asia, kuin astua tarinankerronnan ja oman sekä kertojan mielikuvituksen vietäväksi.

Muoks. Vielä Sormusrunosta, joka alussa on. Ymmärrykseni runoudesta on varmaan aika lailla tavallisen taatelintallaajan luokkaa, enkä tiedä ihmeempiä poljennoista tai soinnuista. Kuitenkin tästä pidän todella paljon. Varmaan suurimmaksi osaksi sen takia, että se on niin voimakas symboli tälle tarinalle.
 
RE: 2014-W35: Esipuhe ja Prologi

Enpäs kyllä muista kuinka tein ensimmäisellä lukukerralla esipuheen ja prologin suhteen. Hämärästi ehkä saattaisin myöntää vähän harpponeeni itse asiaan, mutta en voi kyllä varmasti tätäkään sanoa. Oliskohan ollut vuosi 2000 kun ensimmäisen kerran kirjaan tartuin ja ainoa mikä siihen sai tarttumaan oli hyvin hämärä muistikuva että olisin kirjan nimen joskus jossain kuullut.

Mutta ehottomasti kyllä kannatti jälleen lukea esipuhe ja prologi, sieltä kun tarttuu joka kerta jotain pientä 'uutta' mihin ei välttämättä ole edelliskerroilla kiinnittänyt juurikaan huomiota. Kuten juurikin esim. tuo Atheonin mainitsema Tolkienin kirjoitelman kohta Balinin haudalle seisahtamisesta ja kirjan lyhyydestä. Mainioita huomioita kirjailijalta itseltään kirjaa koskien.

Prologi tosin jälleen kerran sen verran vitkuttelee tarinan alkua, että kovin malttamattomana sitä sitten taas luki ja varmaan jäi taas jotain huomionarvoista minkä mahdollisesti seuraavilla kerroilla saattaisi sieltä poimia.

Vakka kiirettähän en pitänyt lukiessa, kun kaivoin piippuhyllystä churchwardenini, täytin sen piippukessulla ja puutarhatuolilla istuen nautin niin sauhuista kuin lukemastani. Jopa tämä olikin mainio aloitus kirjalle muutaman vuoden tauon jälistä.

[attachment=343]
 

Liitetiedostot

  • Prologi.jpg
    Prologi.jpg
    106,3 KB · Katseluja: 333
Ensimmäisen laitoksen esipuhe

Tarun suomennoksessa esipuheen otsikkona on pelkästään "Esipuhe", mutta alkuteoksen uusimmissa lukee (ja niin voisi lukea myös suomennoksessa) "Foreword to the second edition" eli "Toisen laitoksen esipuhe", sillä tämä esipuhe on ollut mukana vasta Ballantine Books -kustantamon vuonna 1965 julkaisemasta toisesta laitoksesta lähtien. Ensimmäisen laitoksen (1954) esipuhetta ei siis ole (tietääkseni) koskaan suomennettu eikä ainakaan julkaistu painettuna, sillä Tarun suomennos perustuu alun perin vuoden 1966 (Allen & Unwin) laitokseen, jota sittemmin on toki korjailtu monin osin (ja korjaillaan varmaan vielä hamaan maailman tappiin ja Dagor Dagorathiin saakka).

Ensimmäisen laitoksen esipuhe eroaa myöhemmästä huomattavasti: siinä Tolkien asettuu selvästi Punaisen kirjan toimittajan ja kääntäjän asemaan, uudessa esipuheessa hän on kiinni omassa ajassaan ja kertoo laajemmin kirjoitusprosessin kulusta. Samaten hän ottaa kantaa kymmenen vuoden aikana kertyneeseen palautteeseen, kuten tunnettuun allegoriakysymykseen sekä Tarun ja toisen maailmansodan oletettuun yhteyteen, jonka hän kiistää ja viittaa sen sijaan ensimmäisen maailmansodan ja lapsuuteensa antamiin vaikutteisiin (mikä on tietysti hyvin kiinnostavaa ja asettaa teoksen syntyhistorian paremmin ajallisiin raameihin).

Vanhaan esipuheeseen on myös upotettu omistuskirjoitus: Tolkien omistaa kirjan kaikille Bilbon ihailijoille (eli Hobitin lukijoille), lapsilleen ja ystävilleen Inklingeille eli sille kirjalliselle seurapiirille, joka 30-luvulta lähtien kokoontui usein C.S. Lewisin työhuoneessa ja Oxfordin pubeissa ja jonka jäsenet näissä kokouksissa lukivat toisilleen tekstejään. (Tässä omistuksessa voi kiinnittää kenties huomiota myös siihen, että Edithiä ei mainita. Muutos on merkittävä, kun ajattelee, että Edith vielä kirjoitti puhtaaksi pitkiä pätkiä Kadonneitten tarujen historiaa vuonna 1917.)

Tulinpa samalla pikaisesti ja huolimattomasti (kenties myös vaikeaselkoisesti ja harhaanjohtavasti, mutta mitä siitä) suomentaneeksi alkuperäisen esipuheen siltä varalta, että se kiinnostaisi, huvittaisi tai jopa syvästi liikuttaisi jotakuta satunnaista lukijaa:

Tolkien Tarun Sormusten herrasta ensimmäisessä laitoksessa (1954-1955) sanoi:
Esipuhe

Tämä tarina, josta on kasvanut melkein suuren Sormuksen sodan historia, on suurimmaksi osin peräisin tunnettujen hobittien, Bilbon ja Frodon, muistelmista sellaisina kuin ne ovat säilyneet Länsikairan Punaisessa kirjassa. Tämä hobittitiedon tärkein muistomerkki on saanut nimensä siitä, että se on koottu, sitä on toistuvasti kopioitu ja laajennettu, ja se on periytynyt Länsikairan Mesikersojen suvussa, joka polveutuu samaisesta mestari Samvaisista, josta tällä tarinalla on paljon kerrottavaa.

Olen täydentänyt Punaisen kirjan kertomusta paikoittain tiedoilla, jotka ovat peräisin Gondorin jäljelle jääneistä asiakirjoista, erityisesti Kuninkaitten kirjasta, mutta kaiken kaikkiaan, vaikka olenkin jättänyt paljon pois, olen tässä tarinassa pitäytynyt tarkemmin alkuperäisen lähteeni sanamuotoihin ja kerrontatavaan kuin Hobitissa, edellisessä valikoimassani Punaisesta kirjasta. Se oli peräisin varhaisemmista luvuista, jotka Bilbo itse alun perin laati. Jos nyt ”laati” on sopiva sana. Bilbo ei ollut huolellinen eikä järjestelmälllinen kertoja, ja hänen kertomuksensa on vaikeaselkoinen ja hajanainen, toisinaan myös sekava: tällaisia vikoja on jäänyt Punaiseen kirjaan, sillä kopioijat olivat tarkkoja ja huolellisia eivätkä muuttaneet juuri mitään.

Tämä tarina on koottu nykyiseen muotoonsa vastaukseksi moniin kolmannen ajan historiasta ja erityisesti hobiteista saamiini kysymyksiin. Mutta koska lapseni ja muut heidän ikäisensä, jotka alun perin kuulivat Sormuksen löytämisestä, ovat vuosien mittaan varttuneet, tämä kirja kertoo suoremmin noista synkemmistä asioista, jotka vain häälyivät aikaisemman tarinan reunamilla, mutta jotka ovat vaivanneet Keski-Maata läpi koko sen historian. Tätä kirjaa ei itse asiassa ole lainkaan kirjoitettu lapsia varten, vaikka monet lapset ovat tietysti kiinnostuneita siitä tai ainakin osista sitä, samoin kuin heitä kiinnostavat muiden aikojen historiat ja legendat (varsinkin ne joita ei ole kirjoitettu erityisesti heitä varten).

Omistan tämän kirjan kaikille Bilbon ihailijoille mutta erityisesti pojilleni ja tyttärelleni sekä ystävilleni Inklingeille. Inklingeille siksi että he ovat jo kuunnelleet sitä kärsivällisesti ja jopa niin kiinnostuneina että olen alkanut epäillä heidän kunnianarvoisten esi-isiensä suonissa virranneen hobittiverta. Pojilleni ja tyttärelleni samasta syystä ja myös siksi, että he kaikki ovat auttaneet minua laatimisen vaivannäössä. Jos nyt ”laatimisen” on sopiva sana eivätkä nämä sivut sittenkään ansaitse kaikkea sitä mitä olen jo sanonut Bilbon työstä.

Sillä vaikka vaivannäköä on kestänyt kauan (yli neljätoista vuotta), se ei ole ollut järjestelmällistä eikä jatkuvaa. Minulla ei kuitenkaan ole ollut vapaa-aikaa samoin kuin Bilbolla. Suurimman osan ajasta minulla ei ole ollut kerrassaan lainkaan vapaa-aikaa, ja useammin kuin kerran keskeneräisten paperieni ylle on kertynyt tomua kokonaisen vuoden ajan. Sanon tämän vain selittääkseni miksi ne, jotka ovat odottaneet tätä kirjaa, ovat joutuneet odottamaan niin kauan. Minulla ei ole syytä valittaa. Olen yllättynyt ja ilahtunut huomatessani lukuisista kirjeistä, että niin monet sekä Englannissa että veden takana ovat laillani kiinnostuneita tästä lähes unohdetusta historiasta; mutta sitä ei ole vielä maailmanlaajuisesti tunnustettu tärkeäksi tutkimuksen haaraksi. Siitä ei tosiaankaan ole mitään selvää käytännön hyötyä ja ne, jotka paneutuvat siihen, voivat tuskin odottaa saavansa apua.

Paljon tietoa, tarpeellista ja tarpeetonta, löytyy Prologista. Sitä täydentävät muutamat kartat, kuten Konnun kartta, jonka ovat hyväksyneet jokseenkin tarkaksi ne hobitit, jotka yhä ovat kiinnostuneet muinaisesta historiasta. Kolmannen osan lopusta löytyy myös joitakin lyhennettyjä sukupuita, jotka osoittavat miten tarinassa mainitut hobitit olivat sukua toisilleen ja minkä ikäisiä he olivat tarinan alkaessa. Samoin mukana on nimihakemisto ja hakemisto oudoista sanoista selityksineen. Sellaisesta tiedosta välittäville on liitteessä lyhyt selostus kielistä, kirjaimistoista ja kalentereista, joita käytettiin Keski-Maan läntisissä maissa kolmannella ajalla. Ne jotka eivät tarvitse tai kaipaa sellaista tietoa, voivat jättää sivut lukematta; ja mahdollisesti kohtaamansa oudot nimet he voivat tietysti lausua miten mielivät. Olen kiinnittänyt huomiota niiden muuntamiseen alkuperäisistä aakkosista, ja muutamissa huomautuksissa kerrotaan käyttämäni kirjoitustavan tarkoituksista.* Mutta kaikkia eivät moiset asiat kiinnosta, vaikka monet heistä saattavat kuitenkin pitää kertomusta näistä suurista ja urhoollisista teoista lukemisen arvoisena. Siinä toivossa aloin kääntää ja valikoida Punaisen kirjan tarinoita, joista osa esitellään nyt myöhemmän ajan ihmisille; ajan joka on melkein yhtä synkkä ja pahaenteinen kuin kolmas aika, joka päättyi suuriin vuosiin 1418 ja 1419 konnunlaskua kauan sitten.

* Jotkut pitävät kenties tervetulleena alustavaa huomautusta ääntämisestä, johon tässä historiassa käytetyssä kirjoitusasussa on pyritty.

Kirjaimet c ja g ovat aina ”kovia” (kuten k ja g sanassa get), myös ennen kirjaimia e, i ja y; ch tarkoittaa samaa äännettä kuin kymrissä ja saksassa, ei samaa kuin englannin sanassa church.

Diftongit ai (ae) ja au (aw) edustavat samoja äänteitä kuin sanoissa brine ja brown, eivät siis samoja kuin sanoissa brain ja brawn.

Kaikki pitkät vokaalit on merkitty aksentilla tai sirkumfleksillä ja ne ovat myös yleensä painollisia. Täten nimessä Legolas on lyhyt o ja painon on tarkoitus olla ensimmäisellä tavulla.

Nämä huomiot eivät koske hobittien tai heidän Kontunsa nimiä, jotka kaikki on englantilaistettu myöhemmin esitettävistä syistä.

P.S. Käyttämäni ensimmäisen laitoksen esipuheen alkuteksti on peräisin W.G. Hammondin ja C. Scullin teoksesta The Lord of the Rings: A Reader's Companion (s. lxviii-lxx). Alkuperäistä ensimmäistä laitosta kun en ole (ah ja voi!) koskaan saanut hyppysissäni pidellä.
 
RE: 2014-W35: Esipuhe ja Prologi

Kiitos Tik, vanha esipuhe on aikalailla satumaisempi kuin uusi. Mietinpä, senkö innoittamia ovat kovakantisen Kaapuhemmon tengwar- ja riimutekstit "Taru Sormus Herrasta. Se on Sormuksen Sodan historia ja kuninkaan paluu niinkuin sen näkivt hobitit. Länsikairan Punaisesta kirjasta kääntänyt John Ronald Reuel Tolkien".

Uusi esipuhe oli muistaakseni yksi syy Tarun lukemisen aloittamisen vaikeuteen joskus 11-vuotias ollessani. Kirja kuului mielestäni aloittaa alusta, mutta kun alku oli tappavan tylsää jaaritusta, lukemisesta ei tahtonut tulla mitään. Lopulta taisin äitini kehotuksesta skipata sekä esipuheen että prologin ja siirtyä tuskailemaan sitä, ettei varsinaisen tarinankaan alussa tapahdu mitään jännää.

Nyt isona esipuhe on paljon mielenkiintoisempi ja hauskempi. Pidän siitä, että Tolkien itse koki vähän takaperoiseksi kertoa vanhan maailman lopusta ja häviöstä, vaikka alku ja keskiosa olivat vielä kertomatta. Tämä huoli ei tunnu painavan kovin monia muita fantasiakirjailijoita, joille maailman luonti ja sen historian huomioonottaminen ei useinkaan ole yhtä tärkeää kuin sen repäisevistä mullistuksista kertominen. Kriitikoiden piikittely, joskin hyvin lempeä sellainen ("Jotkut jotka ovat teoksen lukeneet, tai ainakin arvostelleet..."), hymyilyttää. Tolkienin ärtymys ihmisten tarpeesta käsittää Taru allegoriaksi on hyvin ilmeinen, käyttäähän hän moisen virhetulkinnan kumoamiseen puolet koko esipuheesta.

Prologi on kivaa luettavaa, se on niin hauskan tietokirjamainen kurkistus tarinan taustoihin. Alkuperäisen esipuheen tavoin se kuuluu jo varsinaisen tarinan maailmaan ja on ikään kuin kirjoitettu avuksi niille maallikoille, jotka eivät itse ole sattuneet paneutumaan hobittikulttuurin tutkimukseen samassa mittakaavassa kuin Tolkien ja tarvitsevat siksi annoksen perustietoa voidakseen ymmärtää tulossa olevan tarinan. Aivan erityisesti pidän siitä, että Piippukessu on saanut kokonaan oman luvun, onhan se sen verran tärkeä ja merkittävä osa hobittikulttuuria.
 
RE: 2014-W35: Esipuhe ja Prologi

Luen nyt Hobitin jälkeen Tarua pojalleni iltasatuina. Esipuhe meni vielä nukahdellessa, mutta prologia ei poika enää sulattanut alkua pidemmälle, lukuun ottamatta Hobitin tiivistelmää. Piippukessusta hän ei halunnut kuulla mitään, eikä Konnun maantieteestä. Elokuvia hän ei ole nähnyt, mutta Wii-pelejä on pelannut ja ne ovat muokanneet hänen kuvaansa Keskimaasta varsin muoviseksi ja palikkamaiseksi.
 
RE: 2014-W35: Esipuhe ja Prologi

Tänään raahasin itseni oikein kirjastoon, jotta varmasti pystyisin keskittymään kunnolla lukemiseen. Yleensä minulla on ollut tapana hypätä esipuheen yli, mutta nyt isompana prologi ja esipuhe varsinkin olivat oikein mielenkiintoista luettavaa. Oli mukavaa lukea pitkästä aikaa Konnun maantieteestä ja piippukessusta.

Tolkienin huomiot olivat välillä aika hauskojakin, esimerkiksi tuo "kirja on liian lyhyt" ja arvostelijoihin suhtautuminen "jotkut jotka ovat teoksen lukeneet, tai ainakin arvostelleet..."

En nyt keksi mitään syvällisempää, mutta halusin jo nyt alusta päästä keskusteluun mukaan.
 
RE: 2014-W35: Esipuhe ja Prologi

Isilmírë sanoi:
Mietinpä, senkö innoittamia ovat kovakantisen Kaapuhemmon tengwar- ja riimutekstit "Taru Sormus Herrasta. Se on Sormuksen Sodan historia ja kuninkaan paluu niinkuin sen näkivt hobitit. Länsikairan Punaisesta kirjasta kääntänyt John Ronald Reuel Tolkien".

Net puolestaan ovat suomennettuja versioita Tolkienin itsensä kyseisiin paikkoihin rustaamista teksteistä, ks. Kontuwikin artikkeli.
 
RE: 2014-W35: Esipuhe ja Prologi

Ach, kiitoksia tästäkin tiedosta. En ole tullut koskaan vertailleeksi suomennosta alkuteokseen, koska suomenkielinen versio tuli lapsena niin tutuksi ja rakkaaksi, että tarina tuntuu ihan väärältä englanninkielisenä.

Riimu- ja tengwartekstit ovat siis ilmeisesti olleet mukana ensipainoksesta asti? Se selittäisi niiden lievän ristiriitaisuuden uudemman esipuheen kanssa, ne kun kuuluvat vanhan esipuheen tavoin tarinan maailmaan mutta uusi esipuhe selkeästi meidän maailmaamme.

Prologista vielä sen verran, että sehän sisältää myös ihan puhtaita spoilereita. Kun tarinaa lukemaan ryhtyessä tietää jo esimerkiksi sen, että Meriadocista ja Peregrinistä tulee suurten sukujen päämiehiä, ei heidän hengissä selvitymistään tarvitse ainakaan jännittää missään tilanteessa.
 
RE: 2014-W35: Esipuhe ja Prologi

Veikkaan, että minulla tulee jännitettyä yhden jos toisenkin henkilön kohtaloita, vaikka tarina on jo tässä vaiheessa melkoisen tuttu. :p
 
RE: 2014-W35: Esipuhe ja Prologi

Toisaalta jos lukija on yhtään hajapäisempi (lue: minä, myös ikä toki saattoi vaikuttaa asiaan) niin eivät tuollaiset yksityiskohdat jää muutenkin hämmentävästä prologista luultavasti edes mieleen. Varsinkin jos siellä puhutaan pitkillä nimillä ja itse tarinassa lähinnä Merristä ja Pippinistä, ei välttämättä edes tajua että ovat samoja tyyppejä :p

Luin joo Prologin ekalla kerralla, se oli kieltämättä omituista eikä juurikaan auennut. En muista spoilaantuneeni, kaikki jännitti itse kirjaa lukiessa. Myöhemmin on sitten tietysti avautunut senkin sisältö.

(Mulla on taipumusta kaikissa rakkaissa teoksissa uusintaluvulla/katselulla toivoa viimeiseen saakka että kuolevat lempihenkilöt eivät kuolisikaan, koska olisihan se juoni vaan mystisesti voinut muuttua sillä aikaa kun kirja tai dvd on lepäillyt hyllyssä muutaman vuoden...)
 
RE: 2014-W35: Esipuhe ja Prologi

Itse olin 24-vuotias, kun luin Tarun ensimmäistä kertaa ja aloitin sormusrunosta, esipuheesta ja prologista eli alusta. Silloin taisin kiinnittää eniten huomioita hobittien yleiseen kuvaukseen ja luonteeseen, koska tiesin, että kirjassa tullaan hobiteista puhumaan. Heistä on siis hyvä tietää jotain ennen tarinaan pureutumista. Jos tuon lukisi vielä uudelleen, kun on koko kirjan liitteineen kahlannut läpi, saa tuosta irti vielä enemmän. Alkusivut oikein puhkuvat tietoa ja innostavia yksityiskohtia, jos itse tarina vei mennessään ja jos hobitit lukemisen jälkeenkin ovat itseä kiinnostava kansa.

En tullut muinoin lainkaan ajatelleeksi, että tässähän paljastetaan juonesta pieniä paloja, en sitä yksinkertaisesti huomannut. Sen taisin tajuta, että olisi pitänyt lukea "Hobitti" ennen tätä, mutta sen en antanut häiritä. Tämä osuus kirjasta on monesti jälkikäteen toiminut hakuteoksen tapaan, kun on etsinyt Hobittien historiaan liittyviä asioita. Siinä vilisee paikannimiäkin sen verran, että kartta on auttanut ymmärtämään ja liittämään asioita suurempaan kokonaisuuteen.
 
RE: 2014-W35: Esipuhe ja Prologi

Muistan vieläkin taianomaisen ensimmäisen kerran, vuonna 1987. Silloinkin luin esipuheen ja prologin. "Hobiteista"-osuus muokkasi kuvani näistä sympaattisista olennoista oitis ja lopullisesti. En ole milloinkaan hyväksynyt vaatteiden valjuja värejä elokuvissa: hobitithan rakastavat kirkkaita värejä, etenkin vihreän sävyjä (kyllä, tällaisiin asioihin kiinnitän huomiota). Ensikertalaiselle prologi oli muutenkin tärkeä, koska aloitin Keski-Maahan tutustumisen nimenomaan Sormuksen Ritareista.
Kappas kehveliä, todellakin täältä löytyy melkoisesti spoilereita myöhempää kirjaa ajatellen. Silti muistan ensi lukemisella menettäneeni lähes yöuneni, kun kauheat mustat ratsastajat alkoivat vainota hobittiparkojamme, että miten nuo raukat selviävät hengissä moisista kammotuksista... Mutta siihen palaamme myöhemmin.
Edelleen tuntuu yhtä hienolta kuin ennenkin lukea tuo alaotsikko "Concerning hobbits". Se on suurenmoisen matkan alku, joka kerta.
Tämän älykkäämpää kommenttia minusta ei saa irti. :p
 
RE: 2014-W35: Esipuhe ja Prologi

Kunnia siitä, että tutustuin Tolkienin tuotantoon jo 11-vuotiaana, kuuluu pitkälti isälleni, joka ei itse ole edelleenkään lukenut yhtäkään Tolkienin teosta eikä ole niistä edes kiinnostunut. Hän oli kuitenkin joltain kuullut että TSH on hyvä kirja ja raahasi erään kesäloman alkajaisiksi kirjastosta minulle Kaksi tornia - kun ei tiennyt että kirja on kolmiosainen.

Tempauduin heti mukaan tapahtumiin vaikken "kesken" mukaan tulleena tajunnut oikeastaan mitään! Lohikäärmevuoren olin toki lukenut edellistalvena ollessani viikon sairaalassa. En kuitenkaan juurikaan tajunnut, miten Kalpa Kassinen ja Kulpsin liittyivät siihen mitä nyt olin lukemassa.

Luettuani Kaksi tornia menin kirjastoon etsimään Sormuksen ritarit käsiini ja luin ahmimalla joka sanan. Erityisen kiinnostavia olivat nimenomaan esipuhe ja prologi, koska niiden kautta sain käsityksen siitä mitä jo lukemassani kakkososassa tapahtui ja miksi. Omassa tapauksessani se, että luin kirjat ihan väärässä järjestyksessä, ei vienyt mitään pois lukukokemuksesta (jos olisi vienyt niin tuskin naputtelisin tätä tekstiä). En sitten tiedä olisivatko mielikuvani Keski-Maasta jotenkin erilaiset jos olisin lukenut kirjat järjestyksessä ja aloittanut esipuheista sun muista. Olen nimittäin tajunnut, että kuvitan tarinan päässäni edelleen hyvin pitkälti suunnilleen samoin kuin vuonna 1980!
 
Sain TSH:n vuoden 1993 joululahjaksi isän puoleisilta kummeiltani. Muistaakseni olin puhunut syksyllä kirjasta kavereideni kanssa koulussa ja suunnitellut sen lainaamista, joten positiivinen yllätys lahjasta oli suuri. Luin kirjan muistaakseni kahteen otteeseen läpi peräkkäin, mutta en muista, hyppäsinkö ensimmäisellä lukukerralla esipuheen ja prologin yli. Myöhemmin toki esipuhe on ollut itselleni merkityksellinen ja prologi myös lisätietoja antava. Kuitenkin aina löytyy jotain uutta. Esimerkiksi mielessäni on ollut harhakuvitelma, etteivät hobitit koskaan käyttäisi kenkiä, vaikka selvästi kerrotaan kenkien käytön olevan ainoastaan epätavallista.

Esipuheen kohta "Vuoteen 1918 mennessä kaikki läheiset ystäväni yhtä lukuunottamatta olivat kuolleet." oli virke, joka syöpyi mieleeni varsin vahvasti. Muutenkin ajatus siitä, että joku käsitteli omia traumojaan jollain monimutkaisella, symbolisella ja abstraktilla tasolla sen sijaan, että kirjoittaisi suorasanaisen paljastuskirjan, oli tavattoman puoleensavetävä. Lukiovuosina kirjoitinkin joskus äidinkielen aineen joka kertoi aiheesta, ja opettajani mielestä se oli kirkkaasti laudatur-tasoa. Tämän opettajani aviomies muuten oli ottanut tavakseen lukea TSH:n joka kesä ja kertonut löytävänsä siitä joka kerta uutta.

Eipä tällä kertaa enempää, tästä on hyvä jatkaa! :)
 
Sain vihdoin aikaiseksi saattaa lupaukseni mukaisesti Prologin kuvauksen aloitusviestiin. Ehdin sentään oikean viikon aikana, vaikka menikin täpärälle :)

Jottei tämän viestin informaatioarvo jää liian retuperälle, niin muistutettakoon vielä tässä ainakin tämän kerran, että myöhäinen osallistuminen tähän lukuprojektiin on tervetullutta: etenemme verkkaisesti ja tämä projekti tulee kestämään helposti yli vuoden.
 
Itse en saatoin lukea prologin jo ensimmäisellä kerralla. Taisin lainata elokuvat kirjastosta, kun näin kaverilla palan Kahdesta tornista. Innostuin lukemaan kirjankin, mutta pitkästyin varmaan jossain ennen Rivendeliä. Kun en kehdannut kirjaa loputtomasti lainata, luin parhaita paloja myöhemmistä tapahtumista, ja koko kirjan vasta joskus vuoden parin päästä.

Ensimmäisenä huomiona Tolkien puhuu hobittien muuttaneen Kontuun lännestä, vaikka toteaa heidän tulleen Briistä. Liekö ajatellut myöhempää Bukinmaan asutusta lausetta kirjoittaessaan.

Toisena huomiona Konnun asiakirjoista annettu mielenkiintoinen kuvaus. Ehkä Tolkienin vaikeudet saada Silmarillion kasaan johtuivat Bilbon käännösten ja muiden lähteiden vaikeaselkoisuudesta. Hän tosin väittää siinä kohdassa Länsikairan Punaisen Kirjan eri kopioiden poikkeavan toisistaan suuresti, mutta Tikin lainauksessa kopioijien olleen huolellisia ja välttäneen muutoksia.
 
Hyppään kyytiin. Itse muistelen menneitä sen verran, että ellen aivan väärin muista, nyt jo edesmennyt, silloinen ala-asteen opettajani suositteli TSH:n lukemista 80- ja 90-luvujen vaihteessa, mutta kesti kauan ennen kuin tartuin suositukseen (ja oikeastaan siksi, että leffat olivat tulossa). Luin trilogian aluksi englanniksi kolmena kesänä: Sormuksen ritarit 2001, Kaksi tornia 2002 ja Kuninkaan paluu 2003. Suomeksi kymmenisen vuotta myöhemmin.

Esipuheessa pidin kiinnostavimpana allegoria-väitösten kieltämistä. En kuitenkaan tulkitse Tolkienin kumoavan itse itsensä kertomalla kokemusten vaikutuksista kirjailijaan. Prologia kommentoin lyhyesti vain toteamalla, että minustakin se tuntui nyt mielenkiintoisemmalta kuin aikaisemmin.
 
Näin sopivasti ennen omaa alustusvuoroa päätin sunnuntain ratoksi ottaa teidät muut kiinni :D

Minäkään en muista, kuinka tarkasti luin prologin ja esipuheen ensimmäisellä(/ensimmäisillä) lukukerroilla. Luultavasti harpoin/silmäilin. Vaikutuksen kuitenkin tekee se, että kirjan loppuratkaisut heitetään lukijalle aivan kuin sivulauseessa - tulee tunne siitä, että tässä kirjassa todella matka tulee olemaan tärkeämpi kuin päämäärä. Kointähden tapaan lause läheisien ystävien menettämisestä ensimmäisessä maailmansodassa on jäänyt minunkin mieleeni.

Prologissa hauskaa on mielestäni aina ollut se, että piippukessulla on oma otsikkonsa. Ehkä siihen sen vuoksi läpi kirjan kiinnittää myös eri tavalla huomiota.

Sormuksen löytymisestä kerrottaessa olen miettinyt, keitä olivat ne "asiantuntijat", jotka "ovat tosin eri mieltä siitä, oliko viimeinen kysymys pelkkä 'kysymys' eikä 'arvoitus' kilvan sääntöjen merkityksessä --". Mieleen piirtyy kuva niin hobiteista keskustelemassa asiasta istuen penkillä smialin edustalla ja piippua poltellen, kuin ihmisistä sanailemassa kirjoituskääröjen yllä :)
 
Hyppäänpä näin vähän jälkijunassa piiriin mukaan kun olin unohtanut koko projektin tyystin (yllättävää). Täytyy mainita että itselläni on myös erityisesti kirjojen mutta myös elokuvien suhteen ollut monen vuoden tauko, sitä mielenkiintoisemmalta siis tuntuu palata tarinan pariin kun kaikki juonenkäänteet eivät tulekaan enää suoraan ulkomuistista! Vimesin kanssa pitkästä aikaa piakkoin toteutettavaksi suunniteltu leffa-maratoni virkistänee elokuvien version helposti mieleen mutta pelkästään kirjoissa esitellyt osuudet ovat hyvin tumman hämärän peitossa. Itselleni lisäjännitystä luo projekti jonka aloittamista olen kauan arastellut – kirjan lukeminen alkuperäiskielellänsä. (Ja vielä lisäriemua tuo että omistamani ihana pokkari vihreäsävyisine kansineen on seisonut hyllyssäni jo pitkään lukuun pääsyä odotellen. Nyt se muistuttaa joka kerta sen avatessani reissusta josta sen satuin löytämään: Melbournesta pieneltä katukirppikseltä muutaman dollarin hintaan, ja vielä ensimmäisenä päivänäni Australian mantereella.) Pitänee joka tapauksessa kuskauttaa suomenkielinenkin painos kotipaikkakunnalta siltä varalta että esimerkiksi runoista tai käännöksestä ylipäätänsä viriää suurempikin keskustelu.

Mutta itse asiaan! Kuulun myös joukkoon joka on lukenut aina uskollisesti kirjat kannesta kanteen esipuheineen päivineen, vaikkakin uskon sen menneen erityisesti tämän kirjan osalta aina yli hilseen, sen verran monta vuotta edellisestä lukukerrasta jo on.

Lukemani versio on siis vuonna 1968 julkaistusta englanninkielisestä pokkarista, joten käsittääkseni on kyse enemmän tai vähemmän samasta painoksesta kuin suomenkielinen kaapuhemmokin. Täytyy vain yhtyä muiden esille nostamaan puheenaiheeseen esipuheessa lähtökohtien esittelystä normiin verrattuna päinvastaisessa järjestyksessä, hassulta tuntuu että suurin osa loppuratkaisuista on kerrottu jo ennen kuin tarina edes alkaa. Herää kysymys siitä kenelle uudistettu esipuhe on ensisijaisesti edes tarkoitettu, kenties useammatta kertaa lukevalle tai vasta varsinaisen kirjan jälkeen (uudelleen) luettavaksi?

Prologissa eniten riemastuttaa juurikin tarinaan kuuluva kirjoitustyyli, joka näköjään löytyy vanhasta esipuheesta mutta on korvattu uudemmalla, kenties informatiivisemmalla mutta myös tietyllä tapaa tylsemmällä versiolla. Toisaalta olisi kyllä mälsää jos uuden esipuheen esille tuomat faktat eivät olisi koskaan tulleet julki muuta kuin huhupuheina…
 
Ylös