Vko 36: Odotettu juhla

Pagba

Pronominit hän/hänen
Olen tavallisesti lukupiireissä referoinut käsittelemääni lukua, mutta koska kirja on kaikille tuttu, niin tällä kertaa suoritan referoinnin paljon suppeammin. Matkin vanhempia kirjoja, joissa luvun alussa spoilataan sisältö muutamalla sanalla.

Bilbo aikoo viettää 111. syntymäpäiväänsä suurin juhlamenoin – Omituinen, mutta avokätinen hobitti puhututtaa hobitteja – Gandalf saapuu järjestämään ilotulituksen – Bilbo katoaa salaperäisesti kesken juhlapuheen – Gandalf ja Bilbo riitelevät sormuksesta – Bilbo lähtee pois ja jättää kaiken Frodolle – Hämmentyneet hobitit saavat lahjoja – Gandalf lähtee Konnusta.

Hobitin aloitti Odottamaton juhla ja Tarun Odotettu juhla. 60 vuotta on kulunut aikaa juhlien välillä ja siinä missä Bilbo oli edellisellä kerralla vastahakoinen isäntä, niin nyt hän oli kaikin tavoin ohjaksissa. Hänen äkkinäinen päätöksensä puheelleen ja katoamisensa oli minusta keskisormen näyttämistä kaikille tavallisille hobiteille, joiden keskuudessa hänellä oli vuosikymmeniä ollut omituisen hobitin maine. Hän maksoi potut pottuina ja häipyi.

Ukko Gamgin tarina veneilyonnettomuudessa kuolleista Frodon vanhemmista herätti Hiesulissa ilkeän arvauksen: Esikko yritti murhata miehensä, joka veti tämän mukanaan syvyyteen. Olen aina pitänyt huhua erityisen vastenmielisenä; se kertoo selvästi enemmän Hiesulista kuin Frodon vanhemmista.

Luku on onnelakuvausta, mitä Hobitin lukeneet osasivat odottaa ja toivoa. Tummia sävyjä tuo erityisesti Gandalfin ja Bilbon riita sormuksesta – tai Sormuksesta, minä se myöhemmin tarinassa tunnetaan (sori spoileri). Bilbo paljasti, kuinka tiukan otteen taikaesine oli hänestä jo saanut ja Gandalf taas näytti, kuinka kauhistuttava hän voi vihassaan olla. Kontulaisille hän on antanut itsestään harmittoman ilotulittajan kuvan, mutta Bilbo tietää osan totuudesta. Tokkopa Gandalf silti on Bilbolle kertonut oikeasta alkuperästään, että hän oikeasti on henki vanhan miehen hahmossa, eikä missään uskonnollisessa mielessä. Mordorin käskyläiset saavat jatkossa (sori spoilerit) kohdata hänet täydessä voimassaan ja vihassaan ja Bilbo näki vilauksen siitä uhatessaan Gandalfia väkivallalla.

Piikikkäät lahjalapputekstit tuovat mukavaa huumoria tähän melko vakavasävyiseen kirjaan, jossa paikasta toiseen ei todellakaan riennetä naureskellen eikä vuvuzelaa soitellen. Lappuja olisi lueskellut useampiakin.
 
Tämä luku on merkittävä myös siinä mielessä, että siinä esitellään hobittikulttuuria ja vieläpä sisältä käsin ehkä enemmän kuin missään muualla. Syntymäpäivätavat ovat tietysti keskiössä ja nehän ovat hobiteilla osin päinvastaiset kuin meillä: juhlakalu antaa lahjoja eikä vastoinpäin.

Tolkien innostui käsittelemään aihetta varsin laajasti kirjeessään (Kirje 214, Kirjeet, s. 365-368) herra Nunnille vuonna 1958 (tai 1959). Se mikä tässä kirjeen kertomuksessa on erityisen uutta verrattuna Tarun tekstiin, on paljastus, että myös syntymäpäiväsankari sai lahjoja, ja että se oli vielä "vanhempi ja näin ollen myös muodollisempi" tapa. Tässä Tolkien viittaa tunnettuun lahjakiistaan Sméagolin ja Déagolin välillä. Bilbokin siis lienee saanut lahjoja (mutta vain pikkuserkuilta ja sitä lähemmiltä sukulaisilta sekä niiltä jotka asuivat 12 virstan säteellä), mutta ne annettiin henkilökohtaisesti, "oikeaoppisesti syntymäpäivän aattona ja viimeistään ennen lounasaikaa oikeana päivänä". Lahjat otettiin vastaan yksityisesti eikä niitä sopinut pitää esillä.

Jos Kirjeet sattuu olemaan saatavilla, suosittelen lukemaan mainitsemani sivut, ne ovat varsin henkevän humoristista hobittikansatiedettä.

P.S. Liittyen edelliseen keskusteluun: Tolkien toteaa samaisessa kirjeessä (s. 368) että olisi hyvinkin voinut kuvata lahjasysteemin prologissa ja sanoo sitten: "Mutta vaikka poistin prologista paljon, se on silti liian pitkä ja liian täynnä tietoa jopa niiden kriitikoiden mielestä, joiden mukaan siitä on hyötyä ja jotka eivät (toisin kuin jotkut muut kriitikot) kehota lukijaa jättämään koko prologi lukematta".
 
Lueskelin luvun tuossa eilen illasta vähän väsyneenä, mikä ehkä aiheutti sen, ettei aloitus tuntunut kovin kummoiselta, enkä oikein päässyt kirjaan "sisälle". Jotkin unohtuneet asiat oli kuitenkin mielenkiintoista panna merkille: en muistanut Bilbon lähteneen kolmen kääpiön kanssa tai Merrin tulleen esitellyksi jo näin varhaisessa vaiheessa tarinaa. Samoin koin oudoksi sen, kuinka Repunpäähän oli jätetty merkittyjä tavaroita niin paljon, että se aiheutti väenpaljouden. Tämä luo kuvaa kolosta, joka olisi huomattavasti laajempi ja suurempi kuin mitä esimerkiksi elokuvissa esitetty kolo on.

Odotettu juhla lienee kuitenkin odotetusti tylsin luku, koska se väistämättä keskittyy niin paljon hobittien maailman esittelyyn. Bilbo ei ehkä myöskään ole sellainen hahmo, että onnistuisin välittämään hänestä kovinkaan paljoa, huumori ei ainakaan tällä kertaa uponnut kovinkaan hyvin. Loppua kohden tulevat varsinaista päätarinaa sivuavat seikat luovat paremmin mielenkiintoa ja ovatkin riittäviä siihen, että seuraavaan lukuun meinaa lipsahtaa, vaikkei olisi vielä aikomusta tehdä niin.
 
Tässä luvussa tuli tosiaan lisätietoa hobiteista ja heidän elämästään Konnussa. Hobiteilla on jonkinlainen oikeuskäytäntö, koska mainitaan että tärkeitä asioita vahvistetaan punaisella musteella ja todistajia käytetään. Adoptio, täysi-ikäisyys ja omaisuuden hallitseminen on säädetty jossain lakikirjassa tai säädöskokoelmassa.

Bilbon juhlat ovat niin mittavat, että lähialueen ruokatoimittajien ruokavarastot ovat melkoisen tyhjillään heti juhlien jälkeen. Kokit mainitaan ja ulkokeittiö. Juhlat ovat työllistäneet aikamoisen väenpaljouden. Onko Bilbo lopulta ollut Konnun rikkain hobitti? Tai kyllä (spoileri: jos olisi vaihtanut mithrilpaidan käteiseksi) mutta taisi hän olla sitä muutenkin. Kokkien lisäksi mainitaan kuljetuksesta vastaavat hobitit, kun tavaroita viimein juhlan jälkeen kootaan pois. Juhlatelttojen pysyttämisessä ja kokoamisessa on tarvittu väkeä. Myös pöytä- ja penkkimäärä teltassa ja juhla-aukiolla on ollut suuri. Ulkona juhli varmasti huomattavasti enemmän väkeä kuin pääteltassa (144 vierasta).

Konnun posti oli muutaman viikon ajan ihan tukossa. Bilbo itse on valmistelemassa kaikille vieraille lahjat. Hienoista leluista sanotaan että ne oli tilattu jo vuosi sitten. Tarkemmin leluja ei kuvailtu, mutta annetaan ymmärtää niiden olevan kääpiöiden leluseppien tekemiä. Kyllä tämmöinen iso tiedossa ollut juhla oli varmaan pitkän ajan etukäteen puheenaiheena, saati sitten jälkikäteen. Silminnäkijät tietysti kertoivat ihmeellisiä versioita Bilbon katoamisesta, mutta ehkä lapsille ja nuorille ainakin on jäänyt mieleen vuosisadan ilotulitus ja nälkäisimmille ruoan ja juoman paljous.

Kun tätä lukua lukee, voi päästä oikein toritunnelmaan tai kontufiilikseen, kun eläytyy mukaan tuohon tohinaan ja juhlaan. Toinen lukukerta voisi avata vielä enemmän sitä vastakohtaa, mitä juhlahumun lisäksi tapahtui. Gandalf, sormus, Bilbon lähtöhaikeus ja muu sellainen. Ehkäpä vielä palaan asiaan.
 
Yksityiskohta: Enpä ollut aiemmin kiinnittänyt huomiota siihen, että Konnun hobiteilla oli majatalojen (inn) lisäksi myös erityisiä ravintoloita eli ruokahuoneita (eating-house) kuten niitä tässä luvussa nimitetään: "Kaikista majataloista ja ruokahuoneista virstojen päästä saapui kokkeja täydentämään kääpiöiden ja muiden Repunpäässä asustavien kummajaisten taitoja." Hobitit tuntien näitä ruokahuoneita saattoi olla runsaastikin.

Postitoimistoja lienee myös ollut varsin monta, sillä niinkin lähellä toisiaan sijaitsevissa paikoissa kuin Hobittila ja Virranvarsi oli omat postitoimistonsa.

Varsinaisista kaupoista ei taideta puhua, liekö sitten ollut monenkinlaisia ruoka-, ja sekatavarakauppoja. Olihan hobiteilla paljon sellaista tavaraa, jota ei noin vain omavaraistaloudessa valmistettu (sateenvarjot, mustekynät ja -pullot, paperit, peilit, hopealusikat...).

Niin, monimutkainen oikeuskäytäntö (esim. seitsemän todistajan allekirjoitus punaisella musteella testamentissa) viittaa myös siihen, että Konnussa oli runsaasti asianajajia, vaikka Prologissa sanotaankin että "tuohon aikaan Konnussa oli tuskin minkäänlaista 'hallintoa'. Suvut hoitivat enimmäkseen omat asiansa." Seitsemän todistajan allekirjoitus punaisella musteella kertoo kuitenkin paksujen lakikirjojen olemassaolosta ja pitkästä oikeusperinteestä.

Mutta prologissa sanotaan myös, että "tuohon aikaan Konnun ainoa varsinainen virkamies oli Järin Möyremän (eli Konnun) pormestari", jonka "lähes ainoa" velvollisuus oli "toimia isäntänä päivällisillä Konnun juhlapäivinä, joita sattui melko tiheään". Lisäksi lähettipalvelu ja vartiotoimi olivat "Konnun ainoat julkiset virat". Ei siis tuomareita eikä tuomioistuimia?

Kuitenkin Hobitit onnistuivat polkaisemaan käyntiin mahtavan byrokraattisen koneiston yksityiskohtaisine sääntöineen Lothon valtakaudella. Heillä on siis täytynyt olla piilevänä mutta varsin lähellä pinnan alla vahva juridinen kutsumus monimutkaistaa elämänmenoa heti tilaisuuden salliessa.
 
Oikeuskäytäntöihin liittyen. Hobitit vaikuttivat varsin tietoisilta omasta mukavuudestaan ja pitivät siitä ilmeisen lujasti kiinni. Mikä johti mahdollisissa riitatilanteissa siihen, että ehkä hieman väkisinkin ajauduttiin kehittämään tapoja niiden selvittelyyn, mikäli haluttiin välttää kahnaukset, joista hobitit eivät ilmeisimminkään hirveästi välittäneet. Ja mahdollisesti osittain tästä johtuen vakiintui kyseessä olevan lainen oikeuskäytäntö ilman sen virallisempia pääelimiä.

Luvun alkuosassa tosiaan käydään läpi lisää hobittien elämää ja toimintaa. Huomasin, että hieman samalla tavalla, kuin hobittien keskuudessa on kuhinaa ja odotusta Bilbon ja Frodon syntymäpäivä juhlien johdosta, on itselläni odotus siitä, että seikkailu on alkamaisillaan.

Pienempänä en edes tajunnut, kuinka suuri tunnelman muutos, iloisesta ja ulkomaailman asioista piittaamattomasta ilmapiiristä synkkään ja painostavaan, luvussa tapahtuu. Johtui varmasti osin silloisesta nuoruudestani, muutos kun oli jossain määrin hienovarainen mm. juurikin tuon Pagban mainitseman huumorin takia, sekä siitä, etteivät tulevat tapahtumat olleet millään lailla entuudestaan tuttuja minulle, toisin kuin nyt.

Bilbon maininnan, että telttavieraiden määrä oli tarkoituksella valittu, seurauksena huomasin omaa mieltäni kutkuttavia numerologisia seikkoja, joilla ei todennäköisesti ole mitään merkitystä:


Bilbo täytti 111, 1+1+1=3.
Kuinka ollakaan, Frodo täytti 33.
33/3=11.
11+1=3x3+3= 12.
Kuten Bilbokin sanoi, telttaan kutsuttuja vieraita oli krossi, eli kaksitoista tusinaa: 12x12=111+33=144.

Muitakin löytyy (kuten 3x3=9 päivää, joiksi Kontu sai Gandalfin mukaan puhumisen aihetta Bilbon tempauksesta), mutta ne ovat sen verran kaukaa haettuja, etteivät ole enää niin hauskoja. Ei sen puoleen, etteivätkö nuo mainitsemanikin olisi olleet, mutta minulle niistä ainakin riitti hetken hupia.
 
Tämä luku on melko lailla kuin valkosipuli: toiset vihaavat, toiset rakastavat. Joidenkin mielestä tällainen "jaarittelu" antaa kirjasta todella tylsän kuvan. Itse olen aina ollut innoissani tästä perusteellisesta hobittimaisuudesta. Tälläkin kertaa tähän lukuun oli mukava tarttua. Ja joka kerta löytää joitakin uusia yksityiskohtia. Se Tolkienin perinpohjaisessa kirjoitustavassa lieneekin omalta osaltaan niin viehättävää.
En ole yhtä taitava analysoija kuin te, vaikka mukana lueskelenkin. :)
 
Luvussa käsitellään lempeän humoristisesti nurkkakuntaisen maalaisyhteisön ja maailmaa nähneen outolinnun välistä suhdetta. Oikeastaan ensimmäistä kertaa hahmotan Bilbon trollipersoonan voimakkuuden, ja sen kuinka omalaatuisesta huumorista oli tullut hänelle selviytymiskeino (Frodon mukaan "Hän pilaili aina vakavilla asioilla") yhteisöllisyyden paineissa. Katoamista edeltävä puhekin oli oikeastaan aika taitavasti rakennettu muuttuessaan koko ajan oudommaksi huipentuen lopulta juhlijoiden täydelliseen yllättämiseen.

Kontu näyttäytyy paikkana, jossa traditiot määrittelevät asioiden toivotun tilan ja muutokset totuttuun ovat outoja ja uhkaavia. Herkullisesti kerrotaan Ukon suulla, kuinka "Bilbo-herra on opettanut hänet [Samin] lukemaankin - huomatkaa, ei missään pahassa tarkoituksessa, ja minä toivon ettei siitä pahaa seuraakaan." tai kuinka Rankkibukit "Pelaavat veneillä sillä isolla joella - eikä semmoinen ole luonnollista." Kuitenkin perinteisten hobittiarvojen mukaisiin erikoisuuksiin suhtaudutaan positiivisesti, Bilbon vaivannäköä juhlien hyväksi kunnioitetaan korostaen, että "Aivan näilläkin kulmilla asuu sellaisia jotka eivät tarjoaisi kolpakkoa ystävälle vaikka asuisivat kultaseinäisessä kolossa. Mutta Repunpäässä asiat osataan toimittaa niinkuin pitää."

Bilbon lähtö kääpiöiden matkassa jättäen taakseen kaikki Konnussa kadehditut rikkaudet kuvaa sitä, kuinka tämä oli löytänyt matkallaan jotain kultaakin arvokkaampaa: henkilökohtaisen vapauden.
 
Kaiken juhlatohinan keskellä on Bilbo, joka on antanut juhlalle monia merkityksiä. Se on syntymäpäiväjuhla, hänen omansa, mutta myös Forodon. Se on samalla jäähyväisjuhla ja Bilbolle iso virstanpylväs. Kerrotaan, että niiden monien lahjojen antamisten oli tarkoitus samalla helpottaa sitä, että Bilbo pystyisi luopumaan sormuksesta helpommin. Hobitti oli siis tunnistanut jo sen ongelman, että siitä luopuminen on ikävä ajatus ja se tulisi olemaan melkoinen tahdonponnistus.

Gandalf pääsee seuraamaan vierestä Bilbon kamppailua sormuksen kanssa, mikä tässä vaiheessa tarinaa näyttäytyy lukijalle vielä melko kevyenä, vaikkakin jo synkkänä. Kevyenä verrattuna tuleviin kuvauksiin. Gandalf joutuu käyttämään hitusen voimakeinojaan, jotta hän tulisi kuulluksi ja saisi pontta omiin sanoihinsa. Bilbo pukee lopulta sanoiksi oman tuntemuksensa. "Tunnen itseni ohueksi ja venytetyksi" ja "Se on alkanut kasvaa mielessäni". Gandalf järkyttyy näistä puheista ja kannustaa kaikin keinoin, jotta hobitti jättäisi sormuksen. Gandalfin ennakkotiedot sormuksesta saavat lisävahvistusta ja voin mielessäni nähdä, kuinka ikäänkuin palapelin palaset alkavat loksahtaa paikalleen Gandalfin ajatuksissa, kun hän pohtii juuri tämän sormuksen roolia ja merkitystä. Kuinka mahtavia voimia juuri tämä sormus pitää sisällään? Kuinka vaarallinen tämä nimenomainen sormus on?

Bilbo onnistuu jättämään sormuksen ja lähtee matkaan kääpiöiden seurassa, jotka putkahtavat kolon huoneista. Jäin miettimään paljonko kääpiöt kuulivat hobitin ja velhon kahdenkeskisestä keskustelusta vai oliko heidän asiansa vain pakata tavarat ja olla lähtövalmiina. Hyvä että Bilbolla oli matkaseuraa, tämä oli mielestäni erittäin huojentavaa kaiken juhlan ja sormusjupakan jälkeen. Gandalfille tulee kiire omille tutkimusmatkoilleen. Hän ei tiedä sormuksesta vielä kaikkea, mitä siitä tulisi tietää.
 
Mukava luku aloittamaan itse tarinan ja mukavasti tietoa hobiteista ja heidän tavoistaan. Paikoin olisi halunnut saada tietää paljon syvemminkin asioista saati että olisi tämänkin luvun saanut venytettyä hyvinkin pitkäksi ja yksityiskohtaiseksi kaikella sillä mistä olisi halunnut tietää paljon ykstityiskohtaisemmin. Ja vieläpä että kun vain pääsisi osalliseksi kaikkeen siihen oikeastikin :p

Luvun tunnelma ei tälläkertaa omassa mielikuvassa päässyt edes yhtä visuaaliselle tasolle mitä elokuvassa (joka jonkin verran on päässyt muokkaamaan mielikuvia tästä maailmasta ja toki LotRO -pelin pelailukin sitä on saanut aikaan). Ja jotenkin sitä jumitti Bilbon hieman 'juroon' olemukseen/habitukseen joka synkisti melkein koko luvun mielikuvavisualisoinnin sellaiseksi melko harmaan sävyiseksi. Aiemmilla lukukerroilla tämäkin luku on tullut kuvitteltua huomattavasti 'laajemmin' ja kuviteltua sinne sekaan kaikenlaista rivienvälistä ja omasta päästä. Mutta pistettäköön tämä sen syyksi että luin tämän parissa osassa iltasella pienessä väsymyksessä ennen nukkumaan menoa.

Mutta ei tästä huono maku silti jäänyt. Esim. Bilbon puheen lause 'En tunne puoliakaan teistä niin hyvin kuin pitäisi enkä pidä puolistakaan niin paljon kuin ansaitsisitte.' on kyllä jäänyt mieleen alusta asti ja olen sitä tainnut pari kertaa siteeratakkin ystävien/tuttujen kanssa jutellessa. Se vain on paikoin niin osuva ilmaisu. Ja hymy nousi huulille myös kohdassa jossa juhlakansa hiljaisuudessa pelkäsivät että tulossa olisi vielä laulu tai runo. Ihan pakko oli jopa vaimolle lukea kohta ääneen.

Kääpiöiden Bilbon mukana olon olin myös unohtanut, mutta se olikin toisaalta ihan mukava yksityiskohta ettei nyt Bilbon ihan yksiskeen tarvitse lähteä kulkemaan matkallensa. Ja tie vain jatkuu jatkumistaan elokuvasta tutulla sävelmällä kutkuttaa kyllä aina :)

Hobittien röyhkeys taas vähän pisti ikävästi silmään kun Frodo kutsui hobitteja ottamaan vastaan heille jätetyt lahjat Bilbolta ja kuinka siellä sitten kuhistiin talontäydeltä kähveltäen tavaraa joita ei oltu osoitettu heille tai saati jotka olisivat edes jaossa olleet. Ja Säkinheimon-Reppuleista ei varmaan tarvi mitään erikseen sanoakkaan (jotka ovat kieltämättä kaikesta huolimatta paikkansa ansainneet tässä kirjassa) :D Toisaalta tällainen sekamelska saa tuntemaan myötätuntoa kaiken sen kokenutta Frodoa kohtaan ja toivoo vain lepoa ja rauhaa niin Frodolle kuin itselleenkin.

Kaikenkaikkiaan tämäkin luku on vähän tuollaista prologi tyyppistä esittelyä ja asettelua jossa ei mahdottomasti vielä saada tarinaa eteenpäin, ehkä vain hienoinen tönäisy oven suulta sitä kohti.
 
Toisaalta ihan hyvä, että alussa kerrotaan seikkaperäisesti hobittien tavoista, vaikka se välillä minustakin hieman tylsältä vaikutti.

Luvun pointti on kuitenkin loppupuolella - Bilbon ja Gandalfin riidaksi äityvä keskustelu sormuksesta. Lukijalle jää pohdittavaksi muutama tärkeä kysymys: Millainen aavistus Gandalfilla oli sormuksesta? Saako hän pian selville loputkin? Miten Frodo käsittelee uuden tilanteen?

Luulisin kaiken tämän motivoivan jatkamaan.
 
Aikoinaan kirjaa ensimmäistä kertaa lukiessani tämä luku oli tyyyyylsä. Hölmöjä hobitteja juhlimassa synttäreitä. Missä viipyy seikkailu?

Tätä nykyä pidän kovasti luvun juhlatunnelmasta kaikkine hassutuksineen ja hölmöyksineen, jotka tuntuvat niin kovin samanhenkisiltä kuin kuvaukset brittiläisistä pikkukylistä muissa kirjoissa ja tv-sarjoissa. Hobittijuhliin olisi kiva päästä osallistumaan.

Luku kertoo kuitenkin myös luopumisesta, siitä, että osaa lopettaa kirjaimellisesti silloin kun juhlat ovat parhaimmillaan. Ensimmäinen aavistus tarinan tulevista tummemmista sävyistäkin on läsnä Gandalfin epämääräisissä aavistuksissa ja varoituksissa.
 
Itse en koskaan ole pitänyt tät erityisen tylsänä lukuna. Kuitenkin juhlakuvaus on mielenkiintoista, ja seikkailun alkua malttaa vielä odottaa. Paljon tylsempiä lukuja on tulossa seikkailun alettua, kun hobitit vain matkaavat eikä mitään oikeastaan tapahdu. Välillä joku ratsastaja näkyy, mutta sitten vain kävellään kymmenen sivua.
 
Minä olen aina tuntenut jonkinlaista kotoisuutta tätä lukua lukiessa - pienet maaseutupitäjät taitavat keskusteluissaan, päivittelyissään, tunnelmassaan ja rytmissään olla varsin samankaltaisia. Alku on hauska ja tyylikäs - päähenkilöitä kierretään ensin kauempaa, esitellään muiden silmien kautta.

Samoin joka lukukerralla minua huvittavat Bilbon lahjojen lappusten tekstit.

Kepeän luvun tummemmat sävyt lupailevat jo seikkailua, joka odottaa tulevien satojen sivujen aikana.
 
Kiinnitin huomiota tässä luvussa siihen, että Gandalf ehtii katsella ja tehdä huomioita Bilbon puutarhasta. Siitä mainitaan erikseen, että siellä kasvaa auringonkukkia, leijonankitoja ja krasseja.

"Miten kauniilta puutarhasi näyttää!" Gandalf sanoi.
Vielä kun tajusin, että nämä ovat oikeasti kukkia, jotka kukkivat loppukesällä ja vielä syyskuussakin, nostin hattua tälle yksityiskohdalle. Oli hauskaa oivaltaa tällainen asia suuren tarinan sisällä. Gandalf ja syyskukat.
 
Juuri uutta lisättävää ei minullakaan enää aiheeseen ole, kaikki mielikuvani on täällä melkeinpä kertaalleen jo mainittu. Olen aina pitänyt Hobittilasta tunnelmaltaan ja samoin tästä luvusta, ja mielestäni elokuvissakin pätkä on yksi onnistuneimmasta päästä vaikka tunnelma eroaakin hieman kirjojen versiosta. Ensimmäisessä luvussa lienee tosiaan vielä aika voimakkaasti nähtävissä Hobitin vaikutus eikä maailma ole täysin kehittynyt synkemmän jatko-osansa kontekstiin. Omalta kannaltani katsoen tosin teksti kiikuttelee veitsenterällä yksityiskohtaisuutensa kanssa, ollako juuri tarpeeksi kutkuttaakseen erinomaisena tilannekuvauksena vaiko liikaa ikävystyttääkseen, varmaankin pitemmän päälle vaihtelevasti molempia.
 
Jeesus Kristus sanoi: ”Onnellisempaa on antaa kuin saada.” (Apostolien teot 20:35) Lisäksi hän sanoi: ”Harjoittakaa antamista.” Siitä siis pitäisi tehdä säännöllinen osa elämää. (Luukas 6:38)

Ehkäpä nämä kyseiset jw.org'in siteeraamat Raamatun jakeet olivat Professorinkin mielessä hänen luodessaan hobittien syntymäpäiväkäytäntöjä?

Samassa jw.org'in artikkelissa ('Totuus joulusta') todetaan toisaalta heti perään, kuinka

Tällaisella anteliaisuudella ei juuri ole yhtäläisyyksiä sellaisen antamisen kanssa, joka tapahtuu vain rutiininomaisesti tai pakon sanelemana, kenties yleisen tavan vuoksi. Raamatussa aitoa anteliaisuuden henkeä kuvaillaan seuraavasti: ”Tehköön kukin niin kuin hän on sydämessään päättänyt, ei vastahakoisesti eikä pakosta, sillä Jumala rakastaa iloista antajaa.” (2. Korinttilaisille 9:7) Ne, jotka noudattavat näitä erinomaisia Raamatun periaatteita, harjoittavat antamista siksi, että heidän antelias sydämensä vaatii sitä, eikä se riipu mistään erityisestä ajankohdasta. Tällaisella antamisella on varmasti Jumalan siunaus, eikä se ole koskaan rasittavaa.
 
Last edited:
Lisäksi hän sanoi: ”Harjoittakaa antamista.” Siitä siis pitäisi tehdä säännöllinen osa elämää. (Luukas 6:38)
Ehkäpä nämä kyseiset jw.org'in siteeraamat Raamatun jakeet olivat Professorinkin mielessä hänen luodessaan hobittien syntymäpäiväkäytäntöjä?

Varmastikin Luukkaan evankeliumi oli Tolkienille tuttu, ja sekä vanha- että uustestamentillisia viitteitä on käsittääkseni löydetty hänen teoksistaan. Mutta miksi siteeraat jehovantodistajien käännöstä?


Antakaa, niin teille annetaan (KR 1992)
Antakaat, ja teille annetaan (Biblia 1776/1878)
δίδοτε καὶ δοθήσεται ὑμῖν (Nestle-Aland)

Konnun hobiteilla oli kuitenkin kyse vastavuoroisuudesta,( samat mathom-esineet saattoivat kiertää edestakaisin) ja vaikka osa Bilbon lahjoista meni hyötykäyttöön köyhille hobiteille, niin osa oli selviä näpäytyksiä saajilleen. Kiinnostavaa olisi tietää tunsiko Tolkien 1900-luvun alkupuolen antropologien pohdintoja lahjojenantamisen vaihtelevista merkityksistä. (Klonkun väite sormuksen saamisesta lahjaksi omana syntymäpäivänään monimutkaistaa myös käsitystä hobittien lahjojenantoinstituutiosta.)

Luukkaalla tosiaan edeltävissä jakeissa puhutaan myös antamisesta niille, joilta ei itse olla saatu hyvää, mutta jostakin lähteestä on kuitenkin runsas palkkio odotettavissa. Frodo sensijaan lähti Tuomiovuorta kohti velvollisuusetiikan hengessä ilman mitään toivoa odotettavissa olevasta palkkiosta.
 
Last edited:
Tässähän on sikäli erotettava hobittien tavat ja Bilbon käytös, että Bilbo oli vain yksi ja vieläpä hyvin omalaatuinen hobitti. Tapahan oli siis antaa vähäarvoisia lahjoja syntymäpäivänä muille. Ilmeisisti tämä tapa oli hobiteille mieluinen, mutta samojen lahjojen kiertäessä ei tapa vielä kerro paljoa hobittien anteliaisuudesta. Bilboa voinee sanoa anteliaaksi, sillä paitsi että hän antoi runsaasti ja tavallista parempia lahjoja suurissa syntymäpäiväjuhlissaan, hänen sanotaan olleen yleensäkin avokätinen. Toisaalta, kuten Telimektar muistutti, Bilbon lahjoihin kuului syytöksiä tuttavia kohtaan. Tämänhän ei mainita olleen osa yleistä käytäntöä, mutta eittämättä joku muukin on voinut näin tehdä. Sitä paitsi Bilbon lahjojen saajat näistä viesteistä suutahtivat, mikä tukee sitä, ettei tällaista pidetty sopivana käytöksenä. Tämä kuvastaakin sitä, että vaikka Bilbo oli yleisesti hyväkäytöksinen ja antelias, hän oli myös omahyväinen ja tykkäsi pilailla toisten kustannuksella. Tavallaan hän siis ylevöitti hobittien lahjanantotapaa, mutta tavallaan ei.
 
Ei varsinaisesti muuttane asiaa, mutta itse olen nähnyt nuo (kirjassa esille tulleet) pienen piikin sisältävät lahjat myös osin varsin opettavaisina ja osin ansaittuina näpäytyksinä, ja – kunhan se on kertaluontoista eikä jatkuvaa – myös jalompana vaihtoehtona kuin juhliin kutsumatta jättäminen. Voipi olla, että Bilbo on siitä huolimatta hyvä nähdä hieman omahyväisenä, mutta näistä näpäytyksen sisältävistä lahjoista itsestään se ei tarinan ulkopuoliselle minulle ainakaan kovin helposti välity. Toisaalta sitten mielipiteeni ei ole osa hobittiyhteisöä; Heidän keskuudessaan olen valmiimpi kyllä näkemään nuo lahjat(kin) vahvistuksena omahyväisestä Bilbosta. 🤔
 
Ylös