Pagba
Pronominit hän/hänen
Olen tavallisesti lukupiireissä referoinut käsittelemääni lukua, mutta koska kirja on kaikille tuttu, niin tällä kertaa suoritan referoinnin paljon suppeammin. Matkin vanhempia kirjoja, joissa luvun alussa spoilataan sisältö muutamalla sanalla.
Bilbo aikoo viettää 111. syntymäpäiväänsä suurin juhlamenoin – Omituinen, mutta avokätinen hobitti puhututtaa hobitteja – Gandalf saapuu järjestämään ilotulituksen – Bilbo katoaa salaperäisesti kesken juhlapuheen – Gandalf ja Bilbo riitelevät sormuksesta – Bilbo lähtee pois ja jättää kaiken Frodolle – Hämmentyneet hobitit saavat lahjoja – Gandalf lähtee Konnusta.
Hobitin aloitti Odottamaton juhla ja Tarun Odotettu juhla. 60 vuotta on kulunut aikaa juhlien välillä ja siinä missä Bilbo oli edellisellä kerralla vastahakoinen isäntä, niin nyt hän oli kaikin tavoin ohjaksissa. Hänen äkkinäinen päätöksensä puheelleen ja katoamisensa oli minusta keskisormen näyttämistä kaikille tavallisille hobiteille, joiden keskuudessa hänellä oli vuosikymmeniä ollut omituisen hobitin maine. Hän maksoi potut pottuina ja häipyi.
Ukko Gamgin tarina veneilyonnettomuudessa kuolleista Frodon vanhemmista herätti Hiesulissa ilkeän arvauksen: Esikko yritti murhata miehensä, joka veti tämän mukanaan syvyyteen. Olen aina pitänyt huhua erityisen vastenmielisenä; se kertoo selvästi enemmän Hiesulista kuin Frodon vanhemmista.
Luku on onnelakuvausta, mitä Hobitin lukeneet osasivat odottaa ja toivoa. Tummia sävyjä tuo erityisesti Gandalfin ja Bilbon riita sormuksesta – tai Sormuksesta, minä se myöhemmin tarinassa tunnetaan (sori spoileri). Bilbo paljasti, kuinka tiukan otteen taikaesine oli hänestä jo saanut ja Gandalf taas näytti, kuinka kauhistuttava hän voi vihassaan olla. Kontulaisille hän on antanut itsestään harmittoman ilotulittajan kuvan, mutta Bilbo tietää osan totuudesta. Tokkopa Gandalf silti on Bilbolle kertonut oikeasta alkuperästään, että hän oikeasti on henki vanhan miehen hahmossa, eikä missään uskonnollisessa mielessä. Mordorin käskyläiset saavat jatkossa (sori spoilerit) kohdata hänet täydessä voimassaan ja vihassaan ja Bilbo näki vilauksen siitä uhatessaan Gandalfia väkivallalla.
Piikikkäät lahjalapputekstit tuovat mukavaa huumoria tähän melko vakavasävyiseen kirjaan, jossa paikasta toiseen ei todellakaan riennetä naureskellen eikä vuvuzelaa soitellen. Lappuja olisi lueskellut useampiakin.
Bilbo aikoo viettää 111. syntymäpäiväänsä suurin juhlamenoin – Omituinen, mutta avokätinen hobitti puhututtaa hobitteja – Gandalf saapuu järjestämään ilotulituksen – Bilbo katoaa salaperäisesti kesken juhlapuheen – Gandalf ja Bilbo riitelevät sormuksesta – Bilbo lähtee pois ja jättää kaiken Frodolle – Hämmentyneet hobitit saavat lahjoja – Gandalf lähtee Konnusta.
Hobitin aloitti Odottamaton juhla ja Tarun Odotettu juhla. 60 vuotta on kulunut aikaa juhlien välillä ja siinä missä Bilbo oli edellisellä kerralla vastahakoinen isäntä, niin nyt hän oli kaikin tavoin ohjaksissa. Hänen äkkinäinen päätöksensä puheelleen ja katoamisensa oli minusta keskisormen näyttämistä kaikille tavallisille hobiteille, joiden keskuudessa hänellä oli vuosikymmeniä ollut omituisen hobitin maine. Hän maksoi potut pottuina ja häipyi.
Ukko Gamgin tarina veneilyonnettomuudessa kuolleista Frodon vanhemmista herätti Hiesulissa ilkeän arvauksen: Esikko yritti murhata miehensä, joka veti tämän mukanaan syvyyteen. Olen aina pitänyt huhua erityisen vastenmielisenä; se kertoo selvästi enemmän Hiesulista kuin Frodon vanhemmista.
Luku on onnelakuvausta, mitä Hobitin lukeneet osasivat odottaa ja toivoa. Tummia sävyjä tuo erityisesti Gandalfin ja Bilbon riita sormuksesta – tai Sormuksesta, minä se myöhemmin tarinassa tunnetaan (sori spoileri). Bilbo paljasti, kuinka tiukan otteen taikaesine oli hänestä jo saanut ja Gandalf taas näytti, kuinka kauhistuttava hän voi vihassaan olla. Kontulaisille hän on antanut itsestään harmittoman ilotulittajan kuvan, mutta Bilbo tietää osan totuudesta. Tokkopa Gandalf silti on Bilbolle kertonut oikeasta alkuperästään, että hän oikeasti on henki vanhan miehen hahmossa, eikä missään uskonnollisessa mielessä. Mordorin käskyläiset saavat jatkossa (sori spoilerit) kohdata hänet täydessä voimassaan ja vihassaan ja Bilbo näki vilauksen siitä uhatessaan Gandalfia väkivallalla.
Piikikkäät lahjalapputekstit tuovat mukavaa huumoria tähän melko vakavasävyiseen kirjaan, jossa paikasta toiseen ei todellakaan riennetä naureskellen eikä vuvuzelaa soitellen. Lappuja olisi lueskellut useampiakin.