Vko 38: Varjojen maa

pyry

Kontulainen
Sam ja Frodo ovat vastoin kaikkia odotuksia päässeet Mordorin maahan. Vastaanotto on kaikkea muuta kuin lämmin: hobitit ovat laukaisseet Cirith Ungolin tornin ansan, ja heidän peräänsä säntää lauma örkkejä. Viime hetkellä pienet matkalaiset pelastautuvat hyppäämällä suoraan mordorilaiseen piikkipensaaseen. Täytyy kyllä ihailla moista kasvia, joka selviää kuivassa ja köyhässä maaperässä, saastuneessa ilmassa...

Sormuksen Viejät alkavat jo olla aika lujilla. Uupumus, pelko, hirveä henkinen paine ja nälkä sulkevat mielestä kaiken muun paitsi perustarpeet. Jospa saisi vain puhdasta vettä ja valoa... Ja kas! Samaan aikaan Pelennorin kentällä nazgûlien päällikkö kohtaa loppunsa Éowynin ansiosta, ja Sauronin joukot kohtaavat yllättävän tappion. Valo pilkahtaa, ja vähän ajan päästä löytyy vettäkin. Pieni toivonkipinä herää - ainakin Samin sydämessä - ja se riittää. Sam on Cirith Ungolissa ottanut huomaamattaan vastuun koko tehtävän onnistumisessa, ja hän kantaa sitä hyvin. Hän huolehtii uupumatta parivaljakon vedensaannista, ruoan annostelusta, levosta ja rohkaisusta.

Tuomiovuorelle on nelisenkymmentä virstaa matkaa. Gorgorothin tasanko näyttäytyy koko karmeudessaan. Se on rutikuiva, pelkkää tuhkaa ja savua, ja vilisee örkkejä. Sauron on koonnut tasangolle uuden armeijan odottamaan seuraavaa taistelua. Vaikka tuhannet örkit ovat leiriytyneet suoraan kulkureitille, yrittävät Frodo ja Sam hivuttautua mahdollisimman huomaamatta niin pitkälle kuin suinkin. Piilopaikassaan he kuulevat, etteivät ole ainoita Mordorin-matkalaisia. Klonkku on edelleen hengissä.

Örkeistä huolimatta Frodo ja Sam ottavat riskin ja lähtevät teputtelemaan tietä pitkin. Mutta nyt heidän onnensa kääntyy. Örkit huomaavat heidät, mutta Mordorin kuosi pettää niiden silmät. Hobitteja luullaan pikku örkeiksi, ja heidät pakotetaan juoksemaan porukan mukana. Painajaismainen marssi on aivan lähellä päättyä Frodon pyörtymiseen ja salaisuuden paljastumiseen, mutta rykmentin valtaa äkkiä sekasorto. Hässäkän turvin Sam vetää Frodon pois pengertieltä. Vielä kerran he pääsevät pakoon.
 
Sam on Cirith Ungolissa ottanut huomaamattaan vastuun koko tehtävän onnistumisessa, ja hän kantaa sitä hyvin. Hän huolehtii uupumatta parivaljakon vedensaannista, ruoan annostelusta, levosta ja rohkaisusta.

Tämä olikin hyvä huomio, en tätä itse tullut suoranaisesti ajatelleeksi mutta näinhän asia on. Olen aikaisemmin ajatellut niin, että Samin mukanaolo on tehtävän kannalta keskeinen, jopa aivan välttämätöntä. Mutta tosiaan, hän otti vastuun koko tehtävän onnistumisessa. Ruoka, juoma ja lepo ovat niitä asioita, joita ihmiset ja hobitit tarvitsevat aina ja joka tilanteessa, oli sitten tavallinen arki tai poikkeusolot.

Klonkun jäljittäjänominaisuudet ovat loistavat. Olemme jo aikaisemmin todenneet, että Klonkku on taitava eränkävijä ja jäljittäjä. Lisääkö sitten Sormuksen läsnäolo tätä ominaisuutta, koska Klonkku on sidottuna sen kohtaloon? Ehkäpä hitusen verran sitäkin. Myös haistelijaörkki on aivan hobittien kannoilla ja onnea hobiteilla tosiaan on, sillä he eivät jää nytkään tukalassa tilanteessa kiinni.
 
Minusta luvun symboliikka puhuu sodan ja väkivallan tuhoavuudesta. Örkkien valepuvussa Frodo ja Sam pääsevät kokomaan, millaista on käydä sotaa pahuuden joukoissa; loputtomia marsseja piiskan alla, julmien rangaistusten uhkaa, toivottomuutta. Orjien ja orjapiiskureiden maailma. Mielenkiintoista onkin verrata tätä Lännen joukkojen samanaikaiseen marssiin Mustalle portille.

Voidaan jopa ajatella, että mikä tahansa sotaprosessi alkaa moraalisena välttämättömyytenä, mutta edetessään turmeltuu väistämättä yhä syvemmin. Musta portti on peili, jossa Lännen armeija pääsee katsomaan itseään ryvetyttyään sodan melskeissä. Siitä on tullut örkkijoukko.
 
Aragornista ei ainakaan ollut vielä sukeutunut örkkipäällikköä, hänhän ei pakottanut ketään vastoin tahtoaan Mustalle portille vaan antoi epävarmoille tilaisuuden perääntyä. Uuden tehtävänkin hän antoi heille pyytämällä, ei käskemällä.

Rankin/Bassin näkemys örkkisaattueesta on aika svengaava. :D
Marssivien örkkien apeat ja toivottomat ilmeet ovat suorastaan sympaattisia, tosin ne kummasti piristyvät kun veri kuohahtaa. Samista sukeutuu tässäkin aikamoinen agitaattori.
 
Last edited:
Tarkoitinkin sitä, että Mustan portin väijytys on oikeastaan metafora örkkiyden voitolle sisäisessä kamppailussa. Örkit Gorgorothissa ja Lännen ihmiset Ithilienissä ovat saman kolikon kääntöpuolet. Voittoa ei ole saavutettavissa asein.
 
Tässä luvussa tuo veden löytyminen on kyllä yksi ilahduttavimpia asioita muuten niin synkän matkan edetessä. Jotenki se herättää toivoa. Tämä on semmonen kohta jota ihan jopa odotti että se tulee.
 
Tällä lukukerralla tuo synkkä luku joks aon aina tuntunut kestävän ikuisuuden on jotenkin vaan hujahtanut läpi ja tuntuu etten ole päässyt yhtään kiinni siihen tunteeseen mikä usein tässä kohtaa tulee että lukeminen vaan takkuaa ja sitä tuntee itsekin lukiessaan miten tuo synkkyys ja ahdistus ei vaan koskaan lopu.
Veden löytyminen on tosiaan huippukohtia ja luvun lopussa yllättävä pako ja Frodon uupuminen lopussa suojaavaan Mordorin pimeyteen. Jotenkin minusta sekin on helpottava kohta. Kaamea örkkimarssi on ohi ja on hetken lepo ennen kui edes ajatellaan jatkoa.
Mitä pidemmälle Mordoriin mennään sitä enemmän Samin rooli tuntuu kasvavan. Joskus olen leikkinyt ajatuksella siitä miten tarina olisi edistynyt ilman Samia, mutta se päättyy aina siihen että ei mitenkään. Tai miten matkan olisi käynyt ilman Klonkkua. Olisivatko hobitit koskaan löytäneet tietä Mordoriin ja miten sillä tiellä olisi käynyt?
 
Sepä se, eivät olisi. Klonkku oli olennaisen tärkeä tehtävän onnistumiselle. Kuten myös Aragornin ja Gandalfin juoni marssimisesta Mustalle Portille. Se ei olisi onnistunut, jos Pelennor olisi hävitty, ja se olisi hävitty ilman Rohanin apua ja Kuolleiden oikotietä. Rohan ei olisi voinut auttaa, jos Helm olisi hävitty, ja Helm olisi ollut mennyttä ilman enttejä, joita ei olisi saatu auttamaan ilman Merriä ja Pippiniä.

Nerokasta. Kertakaikkiaan nerokasta.
 
Oikeastaan kaikki oli puhtaasti tuurista kiinni. ja silti Tolkien saa tarinan kuulostamaan siltä että se ei ole vain eeppinen sankaritarina jossa sankarille vaan jotenkin aina käy hyvin. Vaikka tavallaanhan se sitä oikeasti on!
 
Tuurista oli paljon kiinni, mutta myös oikeista valinnoista. Frodo valitsi Klonkun oppaakseen eikä tappanut häntä, vaikka tilaisuuksia oli monta. Samkaan ei tappanut edes Tuomiovuoren juurella.

Löytyyköhän kirjasta oikeastaan yhtään todella huonoa valintaa tai virhettä, joka ei myöhemmin olisi kääntynyt hyväksi? Paitsi se, että Isildur ei tuhonnut Sormusta?
 
Se että Gandalf "jäi jumiin" eikä päässyt auttamaan Frodoa matkalla Rivendelliin, ehkä? Toisaalta kyseessä ei ollut virhe eikä valinta.
 
Virhe oli Mennä Sarumanin luo hakemaan apua, mutta toisaalta ilman sitä virhettä ei Sarumanin petos olisi paljastunut edes noin ajoissa.
Virhe oli Frodon odottaa niin kauan ennen kuin lähti Konnusta ja näin myös oli virhe ettei Voivavalvatti lähettänyt Gandalfin viestiä ajoissa. Mutta kuka tietää mitä silloin olisi käynyt. Ainakin matka Rivendeliin olisi varmasti sujunut huomattavasti vaivattomammin.
 
Toisaalta Valarilla oli sormensa pelissä. Gandalf kaatui Moriassa ja tilalle astui uusi, entistä ehompi Gandalf, koska häntä tarvittiin. Olisiko Gandalf Harmaa voinut katkaista Sarumanin sauvaa tai johtaa Lännen miehiä sodassa? Ei ole virheitä tai sattumuksia, vaan yksi ainoa Erun suunnitelma.
 
Tuota Gandalfin "uudelleensyntymistä" ja sen mukana tulleita päivityksiä olen joskus miettinyt. Hänhän oli varsin voimaton herättyään Z-Zigilillä (kuten Gwaihir totesi) ja joutui toipumaan aikansa Lothlórienissa. Toisaalta hänessä oli yhtä ja toista kätkettyä mahtia jo ennen sitä, ja sormessaan jotakin lisäpotkua antavaa... Tuliko Gandalfista oikeastaan "voimakkaampi"? No, ainakin hän sai valtuutuksen erottaa Saruman veljeskunnasta. Sitä hän ehkä ei olisi tehnyt ilman käyntiään tuolla vain, saarentapaisella...
 
Mutta tarvittiinko siihen juuri "kuolema"? Eivätkö valar pysty lähettämään voimia Meren yli Keski-Maahan, jos hyvä maia ansaitsee vähän lisätsemppiä?
 
Eivätkö valar pysty lähettämään voimia Meren yli Keski-Maahan?

Sam antaa kunnian valosta ja vedestä "Valtiattarelle", tarkoittaen Galadrielia, mutta en usko että Turmellussa Maailmassa pientä sormuspiirikeidasta pitävä noldohaltia kykenisi lähettämään tuollaisia asioita Mordoriin. Sam saattoikin olla kiitoksessaan oikeassa arvonimestä (vrt. PE17 s. 23), erehtyen vain henkilöstä. . . (Galadrielin, joka edustaa hänelle jo käytännössä "taianomaista hyvien voimien kruunua" Sam on toisaalta oikeasti tavannut ja hänen hieman yksinkertainen, maanläheinen hobitinmielensä pystyy siis myös uskomaan häneen tuollaisen avun toimittajana kaikkein helpoiten.)
 
Last edited:
Sikäli kuin minä olen ymmärtänyt, Valar eivät projisoineet voimaansa maailmaan suoraan kuin äärimmäisessä hädässä. Ne kerrat kun he niin olivat tehneet, oli jälki aina tuhoisaa (Númenor, Beleriand). Siksi Gandalfinkin piti irtautua tästä maailmasta voimatankkausta varten. Epäsuoraa tukea heiltä sai, kuten kristallipulloon säilöttyä Valinorin henkeä tai tuulten kääntymistä. Muuten vapailla kansoilla oli valintojensa ja tekojensa suhteen täysi valta ja vastuu.
 
Ylös