Vko 40: Cormallenin kenttä

Tätä lukua voi kuvata pitkän yön jälkeiseksi sarastukseksi, toivottomuuden vaihtumiseksi voitonriemuun. Mustalla portilla käydään häviämään tuomittua taistelua, kun kotkat saapuvat kentälle. Samalla hetkellä Sauron lähettää viimeisen hätäkutsunsa Nazgûleille, jotka perääntyvät kiitäen portilta Tuomiovuorelle. Musta Ruhtinas kokoaa hetkellisesti kaiken mahtinsa takaisin, jolloin hänen vallassaan olevat sotajoukot menettävät rohkeutensa ja suuntansa. Lännen armeijat käyvät vastaiskuun, ja pian suurin osa vihollisista pakenee. Musta portti vapisee ja murtuu, maa järisee. Valtava varjo nousee pilviä vasten ja katoaa. Gandalf jättää taistelun loppuun saattamisen Aragornin vastuulle ja lähtee kotkien mukana Mordoriin, jossa ne nostavat ilmaan uupuneen Frodon ja Samin Tuomiovuoren juurelta.

Sam herää pehmeässä vuoteessa, ja luulee hetken aikaa nähneensä unta, kunnes näkee Frodon runnellun käden. Sitten hän näkee Gandalfin valkoisissa vaatteissa ja yllätykset seuraavat toistaan. Päiviä on kulunut siitä, kun he saattoivat tehtävän päätökseen, ja he ovat nyt Ithilienissä Mustalta portilta palanneen sotajoukon kanssa. Hobittikaksikko saa osakseen sankarinpalvontaa, ja häkeltyy tästä. Tunnelmat liikkuvat itkusta nauruun, kaikki ovat herkistyneessä tilassa.

...ilo viilsi heitä miekan lailla ja heidän ajatuksensa liitivät maille joilla tuska ja ilo virtaavat yksiin ja kyyneleet ovat siunauksen viini.

Tuntuu että kaikki edellisissä luvuissa nähty ja koettu pimeys, ankeus, ahdistus ja epätoivo maksetaan nyt korkojen kanssa takaisin. Jos tuota synkkää taaperrusta, sotaa ja ahdistusta ei olisi lukenut niin pitäisi tätä lukua jopa epäuskottavan onnellisena ja ihmeellisenä. Mikään ei varjosta voittoa, iloa ja helpotusta. Tuuli kääntyy todella. Nyt kuitenkin tätä lukua ahmii innolla ja odotuksella. Mitä hyvää seuraavalla sivulla tapahtuukaan? Taakka nousee omiltakin hartioilta. Ja sitten vielä se seikka että kirjaa on jäljellä vaikka kuinka paljon! Väitän että tässä kohtaa tarinaan samaistunut lukija on onnellisimmillaan koko kirjan aikana.

Vielä tämäkin luku on paljolti kirjoitettu Samin näkökulmasta, mutta paljon muutakin luvussa on kerrottuna. Voin hyvin samastua Samiin, joka vuoroin nauraa ja vuoroin pillahtaa itkuun. Niin paljon on tapahtunut pienessä ajassa ja hobitin kroppa on vielä sekaisin huonon syömisen ja niukan juomisen takia ja lukuisten virstojen taittamisen jälkeen. Päänupin täytyy käsittää se, että Gandalf onkin elossa, myös itse on elossa, synkkä taival Mordorissa on ohi, örkinpirulaiset ja nazgulit ovat poissa, Sauron on poissa ja Klonkku Sormuksen kanssa ovat myös tuhoutuneet.

Ithilienin maisema avautuu nyt aivan uudelleen silmien eteen. Enää edessä ei ole synkkää ja toivotonta taivalta, vaan leppeä keväinen tuuli tuoksuineen. Kaikkialla viheriöi ja kukkii aivan uudella ja kauniilla tavalla. Jaamar osuus naulan kantaan siinä, että tämä luku on oikein onnellisuuden huippu. Tässä makustellaan sillä, että nyt pienen hetken kaikki on hyvin, eikä kukaan vielä sure huomista ja se tuomia murheita. Eletään tässä ja nyt ja hengitetään tätä onnellisuutta tämän yhden katoavan luvun verran. Voi kunpa se voisi jatkua aina vaan.

Fairy tale sanoi:

..Niin paljon on tapahtunut pienessä ajassa ja hobitin kroppa on vielä sekaisin huonon syömisen ja niukan juomisen takia ja lukuisten virstojen taittamisen jälkeen. Päänupin täytyy käsittää se, että Gandalf onkin elossa, myös itse on elossa, synkkä taival Mordorissa on ohi, örkinpirulaiset ja nazgulit ovat poissa, Sauron on poissa ja Klonkku Sormuksen kanssa ovat myös tuhoutuneet.

Click to expand...

Ja vielä sekin että ovat kuitenkin kaiken sen taivaltamisen ja niukan syönnin jälistä olleet 13 päivää unessa, niin kyllä siinä on ihmettelemistä ja oikeastaan voi vain ihmetellä että niinkin hyvin jaksavina Frodo ja Sam ovat päivän tohinoissa. Mutta varsin onnellinen on tämä luku. Piti ihan pariin otteeseen tämä lukea ko niin mahtava fiilis tässä.

masamune sanoi:

Ja vielä sekin että ovat kuitenkin kaiken sen taivaltamisen ja niukan syönnin jälistä olleet 13 päivää unessa, niin kyllä siinä on ihmettelemistä ja oikeastaan voi vain ihmetellä että niinkin hyvin jaksavina Frodo ja Sam ovat päivän tohinoissa.

Click to expand...

Mä olen varmaan jotenkin tosi inhorealistinen, kun mua häiritsee näissä aina pari juttua...

1) Miten näiden tyyppien ravitsemus, jos on ensin on lähinnä juotu desi vettä päivässä ja syöty jotain keksinmuruja ja sitten maattu pari viikkoa taju kankaalla, tuohon aikaan tuskin oli letkuruokintaa keksitty. (Varmaankin kaadettu jollain konstilla miruvoria ja athelas-teetä kurkusta alas, ja kuninkaan parantavat kädet ovat olleet täynnä töitä.) Lisäksi luin vähän aikaa sitten jostain (ettei se vaan ollu täällä Konnussa, en jaksa etsiä) että oli tehty tutkimus jossa koehenkilö oli joutunut olemaan viis päivää sängyssä ja ei saanut liikkua (ei siis ollut millään lailla sairas), ja tuossa ajassa oli lihasmassa jo vähentynyt ihan mitattavasti (en muista prosentteja). Huikeeta jaksamista hobiteilta.

2) Hygienia ja vessassakäynti. Sam herää pehmeässä vuoteessa, ja mielikuvahan tilanteesta on se että on puhtaat valkeat lakanat, kukkien tuoksua ja auringonvaloa, raikas tuulikin puhaltelee ikkunasta harsoverhoja leyhytellen ja pihalla linnut laulaa livertävät samalla kun Parannuksen Tarhan saleissa hoitajattaret rientävät äänettömin askelin potilaan luota toiselle. Todennäköistä todellisuutta en ala tässä sen enempää spekuloimaan mutta tuo ei kyllä ihan mene läpi.

The rush of their wide wings as they passed over was like a gale . . .

Kotkamotiivin ilmestyminen enteili Sauronin suunnitelmien pikaista tuhoa aiemminkin Númenorissa. Tällä kertaa, kuten Keski-maassa yleensäkin, sen ilmentymämuoto on kuitenkin edelliskertaan verrattuna fyysisesti vähäisempi.

Kotkien lähdettyä matkaan Tolkien tarjoilee esim. elokuvataidetta liikaa näkemättömäksi mieheksi varsin nykyaikaisen, crichtonmaisen "leikkauksen" takaisin Frodoon ja Samiin.

Samin viime tahdonsuuntaus ennen tajuttomuutta on kuin suppea sanoiksipuenta Tolkienin omasta rakkaudesta "pohjoisuuteen" (hänen siihen liittämästään "perimmäisestä todellisuudesta" minkä hän väitti Hitlerin turmelleen — vrt. muuten ilmaukset Jesajan kirjassa, 14:13) ja mielessä käy niin ikään, oliko kenties myös jokin kirjailijan itsensä viimeisistä toivoa etsivistä ajatuksista hänen omalla kuolinvuoteellaan millään lailla samantyylinen.

¤ ¤ ¤

Triviaa: Luonteva selitys sille, miksi nimessä Cormallen on /m/ eikä /v/ olisi se, että yhdyssanan ensimmäinen osa onkin ollut corn (jonka sanaluokkaa Etym. s. 365 ei mainitse mutta jonka Salo & elfdict.com esittävät käyvän myös substantiivista) — vrt. Annû(n)-minas, Mor(n)-megil (& Ar(n)-gonath).

Toisaalta kuitenkin nimissä Rathmalad, Rathmallen (WJ s. 191) kyseinen äänne (juuresta SMAL peräisin oleva /m/...) on myös säilynyt muuntumatta, ilman 'edeltä uhrautuvaa' nasaalia.