Vko 41: Käskynhaltija ja kuningas

Anewielh

Kissaneiti
Konnavahti
Gondorin yllä lepää epäilys ja pelko Éowynin noustessa sairasvuoteeltaan. Hän on toimeton eikä tahdo maata enää vuoteessa, vaikka Parantaja onkin toista mieltä. Kun Parannuksen Tarhasta ei näytä olevan muutakaan tietä ulos, pyytää Éowyn päästä keskustelemaan Faramirin kanssa. Tämäkään ei voi tarjota hänelle muuta kuin näköalan itään ja seuraa uutisten odotteluun.

Päivät kuluvat ja Éowyn katselee jälleen Faramirin kanssa itään Parannuksen Tarhan puutarhassa. Vaikka synkkyys painaa molempia, alkaa jotakin orastaa heidän välillään. Kuin vertauksena sille saapuu viesti kotkan välityksellä; Sauron on kukistettu ja Mordor on sortunut. Ilon päivä!

Vaikka sekä Merri että Éowyn kutsutaan Cormallenin Kentälle, vain toinen heistä lähtee. Vihdoin Éowyn ja Faramir saavat puhuttua avoimesti, jolloin Éowynin ajatukset ja tuntemukset tuntuvat selkiytyvän ja kumpikin tunnustaa toista kohtaan tuntemansa rakkauden. Lämpö ja valo tuntuu säteilevän koko Minas Tirithissa.

Lopulta koittaa aamu, jolloin Lännen Päälliköt saapuvat Minas Tirithiin. Jokainen kynnelle kykenevä niin mailta kuin mannuiltakin on saapunut katsomaan kun kuningas palaa kaupunkiinsa. Faramir luopuisi virastaan, mutta Aragorn ei siihen suostu ja käskynhaltioiden huone jää yhä elämään. Gondorin kansa huutaa Aragornin kuninkaaksi ja päästään viettämään kruunajaisia. Frodolla ja Gandalfilla on tärkeät roolit kruunajaisissa ja lopultakin koittavat kauan odotetut kuninkaan päivät.

Kruunajaisten jälkeen alkaa jälleenrakennus ja kuninkaan on aika jakaa niin kiitosta kuin tuomioitakin sodan lopulta. Aragorn osoittaa sekä suurta lempeyttä että viisautta tuomioissaan eikä vähiten Berengondin kohdalla. Hänet nimitetään Päälliköksi Faramirin joukkoihin ja Faramirille osoitetaan Ithilien ruhtinaskunnaksi. Sittemmin rohanilaiset tekevät paluuta kotiinsa, mutta Faramir jää odottamaan Éowynin paluuta luokseen. Sormuksen Saattueen jäsenet puolestaan jäävät mystisenä pysyttelevän Aragornin pyynnöstä edelleen Minas Tirithiin, vaikka koti-ikävä alkaakin jo painaa. Edes Gandalf ei suostu paljastamaan mitä Aragorn oikein suunnittelee.

Eräänä päivänä Gandalf kiipeää Aragornin kanssa Mindoilluinille kuninkaiden pyhättöön, josta aukeaa kaunis näköala. Siellä käydään keskustelua epäilyksistä, toivosta ja tulevaisuudesta. Aragorn löytää kuitenkin etsimänsä merkin pienestä puuntaimesta, josta kasvaa aikanaan uljas puu Linnan pihalle. Viimein myös Aragornin salamyhkäisyys selviää, kun haltioiden saattue ilmaantuu kapungin näköpiiriin. Vihdoin ja viimein vuosien odotus palkitaan ja Aragorn kuningas Elessar ja Arwen Undómiel saavat toisensa.
 

Jaamar

Hyykäärme
Vastuuhenkilö
Kummi
Minä en jostain syystä saa mitään tunnereaktiota Aragornin ja Arwenin häistä, mutta Éowyn ja Faramir taas saavat kaikki sympatiani ja sydämeni. Minusta èowynin kasvutarina on koko kirjan parhaita ja hänen liittonsa Faramiriin Keskimaan kaunein. Faramirin viisaus, lempeys ja urhoollisuus tekevät hänestä vähän turhankin täydellisen ja kaunis Éowyn joka lopulta pääsee irti haaveesta tai pakkomielteestä ja tajuaa onnensa olevan siinä edessään :heart:

Tuosta puun löytymisestä tuli minusta vähän turhan järjestetty maku. Ihan kuin Gandalf olisi ihan tarkoituksella vienyt Aragornin sinne tietäen taimesta. Tämä pisti silmään ehkä koko kirjain huonoimmin kirjoitettuna kohtauksena.
 

pyry

Kontulainen
Jos varsinaisessa TSH:ssa olisi taustoitettu Aragornin ja Arwenin tarinaa (ei pelkästään liitteessä), heidän häänsä olisi ehkä herättänyt minussakin enemmän tunteita. Nyt Arwen jää kaukaisemmaksi kuin Ruusa Tölli. Kaikki kunnia Éowynin ja Faramirin liitolle, vaikka neiti muutti mieltään loppujen lopuksi aika nopeasti ;-)
 

Kointähti

Parannuksen tehnyt trolli
Voi kuinka häilyvä onkaan tuo nainen!

edit: Ja semmoista voisi kanssa sanoa, että otsikon voisi muuttaa "Vko 41:..."
 
Last edited:

Tik

Konnavahti
Vastuuhenkilö
Konnavahti
Tuosta puun löytymisestä tuli minusta vähän turhan järjestetty maku. Ihan kuin Gandalf olisi ihan tarkoituksella vienyt Aragornin sinne tietäen taimesta.
Siltä se selvästikin vaikuttaa. Olen aina ajatellut että Gandalf joko oli käynyt aiemmin varmistamassa puun sijainnin tai sitten hän (koska oli mikä oli) tiesi, että sen oli oltava siellä ja löydyttävä juuri nyt, jos Aragorn/Elessar on kuninkaaksi arvollinen. Ja olihan hän.

Minua ei ole varsin häirinnyt Gandalfin junailu, olen vain ajatellut, että se oli hänen voimiensa mukainen teko ja kuului osana hänen tehtäväänsä järjestää Keski-Maan asiat mallilleen ihmisten vallan aikaa varten.
 

Kointähti

Parannuksen tehnyt trolli
Luku kertoo minusta puhuttelevasti rakkaudenjanon traagisuudesta ja kauneudesta. Éowynin ja Faramirin tunteiden kuvaaminen on yhtä tarkkaa kuin Samin kokemien vaiheiden Saattueen hajoamisen jälkeen.

Faramirilla oli Denethor-isänsä ohjaajanaan ja Samilla Hamfast "Ukko" Gamgi, mutta Samin äitiä Kello Kilttilää ei mainita sukupuun ulkopuolella, vaikka hän on elossa kirjan tapahtumien aikaan. Faramirin äitihän oli puolestaan kuollut nuorena, ja jättänyt vain muiston surusta. Éowyn taas oli menettänyt molemmat vanhempansa ja kasvanut enonsa Théodenin hoivissa. Faramir ja Éowyn tulevat huomattavasti rikkinäisemmästä taustasta kuin Sam ja Ruusa.

Kenties Sam ja Ruusa kuvaavat J.R.R:n ja hänen vaimonsa Edithin myöhempää elämänkautta ja Faramir sekä Éowyn heidän nuoruuttaan? Mielenkiintoisia mahdollsuuksia psykologisointiin avaa tämä. :D
 

pyry

Kontulainen
Eikös Tolkienien oma rakkaustarina ollut ennemmin Berenin ja Lúthienin tapainen? Edithin vanhemmat tai ainakin isä taisi olla liittoa vastaan, joten nuoripari ei todellakaan saanut heti toisiaan. Edithin hautakivessäkin muistaakseni mainitaan nimi Lúthien.

Jos minä muistin väärin, korjatkoon joku, jolla on Tolkienin elämäkerta hyllyssään tai muistissaan.
 

Kointähti

Parannuksen tehnyt trolli
Toisaalta Berenin ja Lúthienin tarina taitaa olla Tolkienin varhaisempaa tuotantoa ja siksi hänelle niin rakas? Varmaan kaikista noista Keski-Maan pareista löytyy jotain tuttuja piirteitä. Ja eivätkö sekä J. R. R. että Edith olleet orpoja, ja heillä yhteinen huoltaja, se kirkonmies? Niin muistelisin.
 

masamune

Kontulainen
Éowynin heltiäminen alun itsetuohisista puheista ja aatoksista on kieltämättä hyvinkin pikainen, mutta sitä se luottamus ja rakkaus teettää. Kovin hieno kohtaus kaikkine.

Mitä tuohon puun löytymiseen tulee niin kappaleen alussa jossa tämä tapahtuu sanotaan "Tuli sitten päivä jolloin Gandalfia ei löytynyt mistään ja ritarit ihmettelivät mitä oli tekeillä. Mutta Gandalf johdatti Aragornin ylöllä ulos Kaupungista ja vei hänet Mindoilluinin juurelle..", joka minusta melko selvästi kertoo että Gandalf on ollut päivän etsimässä polkua mistä pääsisi vuorelle, vanhalle pyhätölle, josta liene kuullut/lukenut Minas Tirithin kirjoja tutkiessa. Ja sieltä löytynyt vesa nyt kohtalon johdattamana oli siellä odottamassa oikeaa hetkeä, näin minä sen aattelisin. Vaikka onhan tämä vähän hupsu kohtaus :p

Ja tuo Aragornin ja Arwenin häät on kyllä niin pikainen ja hätäinen pätkä että ihan naurattaa :D

Harmillisen vähän tässä luvussa taas on hobittien kannalta mitään, enempi tuommosta 'tylsempää' jaarittelua ja pikakelaus päivien kulumisesta.
 

Fairy tale

Lapinorava
Faramir luopuisi virastaan, mutta Aragorn ei siihen suostu ja käskynhaltioiden huone jää yhä elämään. Gondorin kansa huutaa Aragornin kuninkaaksi ja päästään viettämään kruunajaisia.
Ensimmäistä kertaa tämä luku sai minut kyynelehtimään, eikä vähiten tämä kohta, jossa Faramir on valmis luopumaan virastaan. Hän oli siihen valmistautunut jo viikkojen ajan varmasti miettien ja pohtien tulevaisuuttaan ja asemaansa. Sitten tuleekin se hetki, että kuningas sanoo viran olevan edelleen voimassa. Sillä hetkellä Faramirilla on varmasti suuri ilo. Hän on juuri löytänyt elämäänsä naisen vierelleen ja hän saa pitää asemansa ja virkansa.

Hieman tosiaan kummastuttaa tuo Éowynin nopea toipuminen surun ja toivottumuuden syövereistä. Sille on löydyttävä selitys. Ehkäpä hänen toipumisensa kestää oikeasti paljon kauemmin, mutta hän löysi sen elämänilon, että juuri nyt sen voimin jaksaa toiveikkaasti jatkaa. Hänen on täytynyt haaveilla aseneidon elämän sijaan myös siitä toisesta elämästä, joka häntä nyt odotti. Rauhallisesta jossain kauniissa paikassa, jossa saa hoitaa puutarhaa ja kasvattaa yrttejä ja toimia parantajana. Ei haave tällaisesta elämänstä voi syntyä noin vain hetkessä. Nyt kun tämä vaihtoehto oli tarjottimella ja tulevaisuudenkuvaan sisältyi myös arvostava ja rakastava mies, niin hän sulki toisen oven takanaan ja avasi uuden edessään. Hän oli jo saavuttanut mainetta ja kunniaa myös aseneitona, eikä tämä tulevaisuus ollut enää avoinna edessä.

Kun tässä luvussa on keskitytty Faramiriin ja Èowyniin on aivan hyvä, että kuninkaan häät jätetään selostamatta. Ne olivat suuri juhla, josta ei nyt tarvinnut raportoida erikseen.
 

Jaamar

Hyykäärme
Vastuuhenkilö
Kummi
Minä kyllä taas pystyn näkemään tuon nopean toipumisen ihan mahdollisena. Ei tietenkään täysin toipuminen, sillä selvästi on jonkinasteista masennusta taustalla, mutta ehkä vielä sitäkin voimakkaampi on ollut turhautuminen ja ahdistus neljän seinän sisällä väsynyttä ja raihnasta vanhusta hoitaen kun muut ovat saaneet mennä ja hänen velvollisuutensa on ollut aina jäädä sekä toivoton, tulinen ja ehkä vähän pakkomielteenomainen rakkaus Aragorniin. Rakastuneet ihmiset tekevät päättömyyksiä.
Haaveet toisenlaisesta elämästä ovat luullakseni lopulta kypsyneet pikkuhiljaa Parannuksentarhassa, mutta hän on vielä tahtonut ylpeänä luonteena pitää kiinni, tai esittää pitävänsä kiinni vanhoista tavoistaan ja sanoistaan. Kun hän sitten lopulta uskaltaa hellittää toivottomasta ja myöntää muuttuneensa niin näkyvä muutos on nopea ja varmasti helpotus samankaltainen kuin silloin kun saa päivän vaellettuaan laskea rinkan selästään.
 

Constantine

محتوم
Ilmestyskirjan jaetta muistuttava kotka viesteineen vie meidät hetkeksi takaisin Hobitin hieman satumaisempiin tunnelmiin. Kyseinen kohta menee kuitenkin kirjan ja maailman omien "sääntöjen" sisälle (ks. kertomus Númenorista polveutuvien taidoista luvun Pomppivan Ponin majatalossa alussa).

Alkuperäistekstissä lukee muuten "there came a great Eagle flying, and he bore tidings beyond hope from the Lords of the West".
 
Ylös