Vko 42: Jäähyväisiä

pyry

Kontulainen
Hääjuhlat ja kuninkaan kruunajaiset ovat ohi. Frodo kaipaa Kontuun, mutta Arwen aavistaa, ettei hobitti ehkä pystykään enää elämään kotimaassaan. Hän antaa Sormuksen Viejälle hienoimman mahdollisen lahjan: paikan suuressa laivassa, joka vie Erottavien Merten taa.

Sormuksen ritareiden lisäksi Gondorista lähtee samaa matkaa valtavan suuri saattue. Koko Rohanin armeija on saattamassa Théodenin ruumista kotiin. Rohanissa vietetään Théodenin hautajaisia ja Éomerin kruunajaisia, ja kun arvovaltaista väkeä kerran on kasassa, pistetään pystyyn Faramirin ja Éowynin kihlajaisetkin samaan syssyyn.

Paluumatkalla lunastetaan monia tarinan sivujuonina annettuja lupauksia. Éomer joutuu viimein tilille Galadrielista lausumistaan hätiköidyistä sanoista, ja saa Gimliltä anteeksi ainoastaan siksi, että julistaa Arwenin olevan maailman kaunein nainen. Legolas puolestaan suostuu Gimlin kanssa ihailemaan Aglarondin kimaltelevia luolia ja kääpiö maksaa velkansa lähtemällä hänen kanssaan poikien retkelle Fangornin metsään.

Moni lupaus on muistettu ja pidetty, mutta yksi tärkeimmistä on rikottu. Saattue pysähtyy Rautapihassa, jossa Puuparta on luvannut vartioida Sarumania "seitsenkertaisesti ne vuodet, joina hän meitä kiusasi". Mutta yllättäen hän onkin päästänyt Sarumanin karkuun. Vaikka valkea velho on syösty vallasta, hänen ennustetaan saavan vielä aikaan jotain ikävää. Seurue tapaakin hänet pian Rautapihasta lähdön jälkeen. Saruman on vajonnut katkeruuden ja rappion tielle, ja kieltäytyy ehdottomasti tekemästä sovintoa, vaikka häntä kohdellaan varsin kunnioittavasti.

Joukko hupenee tämän tästä. Aragorn lähtee Rautapihasta takaisin kotiin, Legolas ja Gimli sukeltavat Fangornin metsään, Galadriel ja Celeborn erkanevat Eregionista kohti Lórienia. Lopulta hobitit, Gandalf ja Elrondin väki saapuvat Rivendelliin. Bilbo on edelleen hengissä, joskin huomattavasti vanhentuneena. Kuulumisia kerrotaan innokkaasti, mutta vanha hobitti ei taida saada niistä puoliakaan irti. Nuoret hobitit päättävät pian lähteä jatkamaan kohti Kontua. Frodolle Elrond vihjaa, että Bilbolla ei ole kauaa aikaa enää jäljellä Keski-Maassa, mutta tarina saattaa jatkua Meren takana.
 
Pikkuhuomio: tässä luvussa ryypätään koko ajan. On lähtömaljaa, jalustinmaljaa, kihlajaismaljaa, kruunajaismaljaa... ;-)
 
Tämä luku on aika pitkälti minusta menneen tarinan purkamista ja uuden alustamista. Luvussa itsessään tapahtuu pajon ja ei mitään. Hahmoja siirretään paikasta toiseen ja käydään pikaisesti läpi juttuja jotka kuuluvat tarinaan, mutta mihinkään ei paneuduta kunnolla. Puretaan mennyt matka ja valmistaudutaan seuraavaan. Thedään paljon aikahyppyjä ja tavallaan pikakelataan tämä paluumatla pysähtyen kuitenkin hetkeksi katsomaan mitä Sarumanijn tai Bilbon kanssa tapahtuikaan. Ja ihan hyvä näin. Koko pitkän matkan yksityiskohtainen kuvaaminen olisi ihan liian raskasta luettavaa jo näin kirjan loppupuolella. Toki ehkä tuttuja maisemia olisi voinut pysähtyä vähän vielä enemmän muistelemaan, mutta tässä kohtaa tämä lienee lopulta se paras ratkaisu tarinan kannalta. Pitkissä tarinoissa tarvitaan välillä pikakelausta.
 
Tämän luvun paluumatka muistuttaa Hobitin vastaavaa. Siinäkin kelataan pikaisesti takaperin merkittäviä tapahtumia.

Frodo ja Sam jäävät tässä vain pieneen sivurooliin: näkökulmassa korostuu yllättävän paljon Gimlin osuus. Eipä Merrillä tai Pippinilläkään ole kovin paljoa vuorosanoja.
 
Luopumisen haikeus ja suoranainen surumielisyyskin kasvavat luvun loppua kohden. Käy ilmi, ettei tulevaisuudessa ole paikkaa menneisyyden mahtaville. Kuitenkin siinä missä haltiaruhtinaiden ja Gandalfin luopuminen on arvokasta, on Saruman kuin ikääntynyt ja rappiotilaan vajonnut jääkiekkoilija, joka on katkera NHL-unelmansa toteutumattomuuteen. Vika on muissa, ja syyllisten syntilista on pitkä. Gríma on kuin pitkittyneen perhehelvetin uhriksi joutunut Sarumanin puoliso, jonka itsetunto on murtunut jatkuviin hyökkäyksiin. Kaksi tapaa suhtautua menetyksiin, suru ja katkeruus, tulevat hienosti esiin oheisvaikutuksineen.
 
Tämä kirja on siitä poikkeuksellinen, että kun siinä on koettu suuri loppuratkaisu, niin kaikki ei päätykään siihen. Lukija saa seurata vielä huipennuksenkin jälkeisiä tapahtumia. Vaikka Gimlin ja Legolaksen retkistä ei paljoa kerrota, lämmitää mieltä että he käyvät nyt niissä paikoissa joihin suunnittelevat menevänsä ja viimein he erkanevat isosta joukosta ja lähtevät Synkmetsään. Ilmeisesti he käyvät Legolaksen kotona ja jatkavat matkaa kääpiöiden asuinsijoille ja kutsuvat kansojensa halukkaista jälleenrakentamaan kuninkaan valtakuntaa. Tähänhän Legon ja Gimlin aikaisemmissa keskusteluissa viitattiin. Kaipa nämäkin ajatukset nyt toteutuvat. Haltia tulevat perustamaan uusia puutarhoja ja kääpiöt tulevat ensisöimään ja tekemmän uutta kivityötä.

Samilla ja Frodolla on kiire koti-Kontuun ja pahat aavistukset värisevät selkäpiitä pitkin, kun matkalla näkyy Saruman, joskin maahan lyötynä, mutta erittäin katkeranilkeänä. Silti matkalla poiketaan vielä moneen paikkaan ja viivytään monessa paikassa. Bilbon vanhentumista mietin. Toki hän tuli lyömään Vanhan Tukin laudalta iässään, mutta olisiko ollut niin ilman Sormuksen myötävaikutusta. Bilbo on kovin unelias ja väsynyt ja Frodo käsittää, että häntä odottaa massiivinen kirjoitustyö. Sormuksen Sota olisi tallennettava kirjoihin ja kansiin ja Bilbon tekstit odottivat myös järjestämistä.
 
Tämä on jotenki kuivakka luku. Kaikki mitä tässä tapahtuu kelataan vain pikaisesti seuraavaa kohti. Jotenkin olisin kaivannut sellaista 'kodikkaampaa' tekstiä, vaikka Samin ihmettelyä kun näkee Puuparran, mutta ei kertakaikkiaan sanallakaan mainita mitään. Vähän tarpeettomia hyvästelyjä ihan vain hyvästelyjen tarpeesta kun saattue ja joukko hajoaa pikkuhiljaa. Piippukessun maininta tosin pistää piippumiehen suuta nappasemaan :D
 
Tämä viesti saattaa sopia paremmin Harmaiden Satamien keskusteluun, mutta laitetaan hetkeksi tänne, kun en raaski pyyhkiä vaivalla naputettua tekstiä pois.

Minua jäi mietityttämään Arwenin lahjoittama laivalippu Kuolemattomille Maille. Jos paikkoja oli niin vähän, että matkustusoikeus piti erikseen nimetä, niin kenen paikalla Bilbo matkusti? Tai myöhemmin Sam? Ehkäpä kyseessä oli kuitenkin vain kauniisti ilmaistu mahdollisuus päästä eroon Keski-Maan vaivoista ja tuskasta.

Frodo ja Sam ilman muuta ansaitsivat pääsyn Amaniin suurten tekojensa vuoksi. Mutta miksi Bilbokin otettiin laivaan? Bilbon parhaat teot olivat ennemmin myötätuntoisia ja epäitsekkäitä kuin sankarillisia. Hän säästi Klonkun hengen, mikä osoittautui yhdeksi ratkaisevista valinnoista, ja luopui Sormuksesta vapaaehtoisesti oikeaan aikaan. Kyllä mun mielestäni esimerkiksi Merrin ja Pippinin osuus tehtävän onnistumisessa oli suurempi -miksi heille ei annettu mahdollisuutta lähteä?
 
Bilbo pääsi mukaan Länteen, koska hänkin oli ollut Sormuksen viejä (tai ehkä ei niinkään "viejä", mikä viittasi kai lähinnä tehtävään viedä Sormus Tuomiovuoreen, vaan "Sormuksen kantaja" - olkoonkin että Bilbon osuus oli myös tavallaan etappi Sormuksen matkalla kohti tuhoutumistaan).

Samasta syystä eikä yleisistä ansioistaan mukaan tulivat myös Frodo ja Sam. Heillehän ei kuitenkaan luvattu kuolemattomuutta vaan ainoastaan tilaisuus toipua Sormuksen aiheuttamista vaivoista ennen väistämätöntä kuolemaa, Erun antamaa lahjaa.

Käsittääkseni Arwen ei antanut Frodolle omaa paikkaansa harmaassa laivassa, kunhan totesi, että sinä voit mennä, minä en, koska olen valinnut kuolevaisen osan. Siinähän oli kyseessä ikuisuuksia vanha määräys: joko lähteä Elrondin kanssa tai jäädä.
 
Minusta taas Arwen kuvainnollisesti antoi kyllä paikkansa. Vaikka sillä ei käytännössä olisi ollut muuta merkitystä kuin että Frodo tiesi pääsevänsä lännen maahan niin kuitenkin Arwen puhui kuin luovuttaisi oman paikkansa laivassa. Ja ehkä (tämä on vain omaa spekulointiani enkä ole varma uskonko siihen itsekään) hän jopa käytännössä antoikin oman påaikkansa kaikille näille sormuksen kantajille yhdessä. Ehkä Arwenin uhrauksella olisi voinut olla joku yhteys siihen että hobitit pääsivät myös laivalle.
 
Ylös