Viimeisen kirjan viimeinen luku, joka kuvaa pari kokonaista vuotta. Luku on myös hyvin monipuolinen yhdistelmä toivoa ja kaipausta, taikaa ja todellisuutta. Luvun alkupuolen kuvaus on satumaailmasta: kaikki oli hyvin, kesä oli ihana ja satoisa, kukaan ei sairastunut ja lapset olivat kauniita. Kuitenkin siitä tuntuu nousevan ripaus tottakin: sota oli ohi, ja vaikka paljon korjaamatonta pahaa oli tapahtunut, oli uusi aika täynnä innostusta ja jälleenrakentaminen nopeaa.
Kuitenkin kaiken onnen keskellä huomautetaan Frodon omista murheista: hän ei koskaan tulisi olemaan terve, saamaan ansaitsemaansa kunniaa eikä hän enää saanut rauhaa Konnussa. Vaikka hän ei kunniaa itse ehkä halunnutkaan, alkoi hän vetäytyä yhä enemmän syrjään omien kirjoitustensa pariin.
Ja lopulta tulee aika päättää suuri tarina, ja Kolmen Sormuksen haltijat lähtevät keskimaasta yhdessä Suuren Sormuksen kantajien kanssa. (Suurmiesten lähtö tuntuu muuten satutetun omituisesti juuri Vanhan Bukin iän ylittämiseen.) Koko Cormallenin kentältä alkanut tarinan pitkä lopetus päättyy eron kahtalaisiin tunteisiin: suruun ja iloon. Koskaan Keski-Maassa he eivät enää koskaan kohtaisi toisiaan, mutta Frodo ja Bilbo saisivat rauhan tuolla puolen ja muilla olisi vielä koko elämä edessä tällä puolen.
Kaiken kaikkiaan luvussa hobiteilla ei ole mitään pahaa. Sen sijaan tarinan yleinen vire haltioiden haipumisesta saa päätöksen, ja oikeastaan ero Harmaissa Satamista on pahin juuri haltioille, jotka jättävät Keski-Maan.
Luvussa palautettiin vielä kerran mieleen tarinan alku, viaton pakomatka Konnussa. Ja pitkä matka siitä onkin tultu: ensimmäisen kirjan hobittien matka viattomasta Konnusta erämaan kautta Rivendelliin, toisen kirjan kertomus saattueen matkasta vuorten yli (tai siis ali), kolmannen kirjan seikkailut ja taistelut Rohanissa, Neljännen kirjan pitkä marssi Mordoriin, viidennen kirjan suuret taistelut Gondorissa ja lopulta kuudennen kirjan voitto Sauronista. Pitkällä matkalla toiset jaksavat ja toiset sortuvat. Muutamat näyttävät jaksaneen lukupiirissä aktiivisesti loppuun asti. Meillä muilla loppui kunto kesken.
Kuitenkin kaiken onnen keskellä huomautetaan Frodon omista murheista: hän ei koskaan tulisi olemaan terve, saamaan ansaitsemaansa kunniaa eikä hän enää saanut rauhaa Konnussa. Vaikka hän ei kunniaa itse ehkä halunnutkaan, alkoi hän vetäytyä yhä enemmän syrjään omien kirjoitustensa pariin.
Ja lopulta tulee aika päättää suuri tarina, ja Kolmen Sormuksen haltijat lähtevät keskimaasta yhdessä Suuren Sormuksen kantajien kanssa. (Suurmiesten lähtö tuntuu muuten satutetun omituisesti juuri Vanhan Bukin iän ylittämiseen.) Koko Cormallenin kentältä alkanut tarinan pitkä lopetus päättyy eron kahtalaisiin tunteisiin: suruun ja iloon. Koskaan Keski-Maassa he eivät enää koskaan kohtaisi toisiaan, mutta Frodo ja Bilbo saisivat rauhan tuolla puolen ja muilla olisi vielä koko elämä edessä tällä puolen.
Kaiken kaikkiaan luvussa hobiteilla ei ole mitään pahaa. Sen sijaan tarinan yleinen vire haltioiden haipumisesta saa päätöksen, ja oikeastaan ero Harmaissa Satamista on pahin juuri haltioille, jotka jättävät Keski-Maan.
Luvussa palautettiin vielä kerran mieleen tarinan alku, viaton pakomatka Konnussa. Ja pitkä matka siitä onkin tultu: ensimmäisen kirjan hobittien matka viattomasta Konnusta erämaan kautta Rivendelliin, toisen kirjan kertomus saattueen matkasta vuorten yli (tai siis ali), kolmannen kirjan seikkailut ja taistelut Rohanissa, Neljännen kirjan pitkä marssi Mordoriin, viidennen kirjan suuret taistelut Gondorissa ja lopulta kuudennen kirjan voitto Sauronista. Pitkällä matkalla toiset jaksavat ja toiset sortuvat. Muutamat näyttävät jaksaneen lukupiirissä aktiivisesti loppuun asti. Meillä muilla loppui kunto kesken.