Vko 45: Harmaat satamat

Olórin

Kontulainen
Suomen Tolkien-seura
Viimeisen kirjan viimeinen luku, joka kuvaa pari kokonaista vuotta. Luku on myös hyvin monipuolinen yhdistelmä toivoa ja kaipausta, taikaa ja todellisuutta. Luvun alkupuolen kuvaus on satumaailmasta: kaikki oli hyvin, kesä oli ihana ja satoisa, kukaan ei sairastunut ja lapset olivat kauniita. Kuitenkin siitä tuntuu nousevan ripaus tottakin: sota oli ohi, ja vaikka paljon korjaamatonta pahaa oli tapahtunut, oli uusi aika täynnä innostusta ja jälleenrakentaminen nopeaa.

Kuitenkin kaiken onnen keskellä huomautetaan Frodon omista murheista: hän ei koskaan tulisi olemaan terve, saamaan ansaitsemaansa kunniaa eikä hän enää saanut rauhaa Konnussa. Vaikka hän ei kunniaa itse ehkä halunnutkaan, alkoi hän vetäytyä yhä enemmän syrjään omien kirjoitustensa pariin.

Ja lopulta tulee aika päättää suuri tarina, ja Kolmen Sormuksen haltijat lähtevät keskimaasta yhdessä Suuren Sormuksen kantajien kanssa. (Suurmiesten lähtö tuntuu muuten satutetun omituisesti juuri Vanhan Bukin iän ylittämiseen.) Koko Cormallenin kentältä alkanut tarinan pitkä lopetus päättyy eron kahtalaisiin tunteisiin: suruun ja iloon. Koskaan Keski-Maassa he eivät enää koskaan kohtaisi toisiaan, mutta Frodo ja Bilbo saisivat rauhan tuolla puolen ja muilla olisi vielä koko elämä edessä tällä puolen.

Kaiken kaikkiaan luvussa hobiteilla ei ole mitään pahaa. Sen sijaan tarinan yleinen vire haltioiden haipumisesta saa päätöksen, ja oikeastaan ero Harmaissa Satamista on pahin juuri haltioille, jotka jättävät Keski-Maan.

Luvussa palautettiin vielä kerran mieleen tarinan alku, viaton pakomatka Konnussa. Ja pitkä matka siitä onkin tultu: ensimmäisen kirjan hobittien matka viattomasta Konnusta erämaan kautta Rivendelliin, toisen kirjan kertomus saattueen matkasta vuorten yli (tai siis ali), kolmannen kirjan seikkailut ja taistelut Rohanissa, Neljännen kirjan pitkä marssi Mordoriin, viidennen kirjan suuret taistelut Gondorissa ja lopulta kuudennen kirjan voitto Sauronista. Pitkällä matkalla toiset jaksavat ja toiset sortuvat. Muutamat näyttävät jaksaneen lukupiirissä aktiivisesti loppuun asti. Meillä muilla loppui kunto kesken.
 
Merrillä ja Pippinillä on päällä hyvä pöhinä ja Sam perustaa Ruusan kanssa startupin, mutta Frodo jää lepäilemään laakereillaan, eikä lähde mukaan globaaliin kilpailuun. Onko siis ihmekään, jos hän putoaa kelkasta? Vaikea sanoa, voitaisiinko sormuksenkantajien syrjäytymiskehitykseen sitten puuttua tehokkain interventioin, mieleen nousee toki ainakin Björn Wahlroosin ehdotus vapaa-ajan verottamisesta. Selvää jokatapauksessa on, ettei omalla työllään menestynyttä kansanosaa ja kasvuyrityksiä sovi verottaa kuoliaaksi.
 
Kovin tuntui nyt lyhyeltä ja nopealta koko luku. Paljon oli kuitenkin asiaa ja monet pikkuseikat haluttiin lukijalle vielä kertoa. Mallornin siemenen/pähkinän istuttaminen ja puun nopea kasvaminen on yksi parhaita kohtia. Samoin se, miten Sam näkee vaivaa istuttaessaan uusia kasveja ja puita ja saa lopulta nähdä hyvinkin nopeasti työnsä tuloksia, kun lahjaksi saatu tuhka ja multa tekevät nopeaa työtään koko Konnussa.

Frodo tekee varmasti surutyötä ja luopumista kirjoittaessaan muistiinpanonsa puhtaaksi. Hän odottaa lähdön päivää, koska on selvää, ettei hän voi ehyenä jatkaa Konnussa. Silti säälittää, kuinka hän salaa sairauspäivänsä Samilta. Minua kuitenkin ilahdutti lukea sekin, että hän huonon päivän jälkeen oli taas oma itsensä, joten ei se oleminen sentään silkkaa tuskaa ollut päivästä toiseen. Mordorin muisto on kuitenkin musta ja raskas kantaa. Frodolla ei ole Konnussa enää mitään, jota odottaa. Samilla on tilanne eri.

Ensimmäistä kertaa havahduin lukemaan, että Harmaiden Satamien Cirdanilla on parta. Hän on vanha, mutta että niin vanha että on partakin alkanut kasvaa.
 
Tolkienin mielestä Englannin kirjallisuuden viimeinen todella huomionarvoinen edustaja oli Geoffrey Chaucer. Oman eepoksensa päätösluvussa Tolkien ei kuitenkaan vain (Malloryn, VT:n* ym. ohella) hyödynnä inspiraatiollisesti tai "laajenna" Chaucerin Canterburyn Tarinoiden Johdantoa, vaan saa sen jopa "retkonnoidusti" näyttämään olevan tulkittavissa — ainakin mikäli mielikuvitusta riittää — kuin se itse asiassa sisältäisi (katolisen pyhimysperinteen uudelleen värittämän, kansojen suussa säilyneen ja Chaucerin lopulta "tallentaman") kaiun jostain kaukaisesta menneisyydestä — poikkeuksellista kesää seuranneesta Toipilaan ja toisten maan halki kulkeneiden matkasta Siunattujen luo...

(Purjehtiminen poistumis-motiivinahan taas esiintyy "kuin jostain Q-lähdemäisestä syystä" ainakin sekä Kuningas Arthurin että Väinämöisen tarinassa. ;))

Frodon "Tule, ratsasta kanssani" -puheen käydessä loppuunsa käy mielessä, ennakoiko Tolkien jo tekstiin loppusilauksia tehdessään mahdollisuutta, että itse asiassa TSH saattaisikin elämän korkeampien voimien niin päättäessä jäädä hänen parhaiten tunnetuksi tai jopa ainoaksi pidemmäksi eepostyöstelmäkseen epävarmantilaisen Silmarillionin sijaan. . . miehen, jonka kutsumuksena oli juurikin palauttaa Englannille sen kadottama ja oikeanlainen kansallisteos tai -mytologia.

Vaikka Círdan Laivanrakentaja olikin Tulen Sormuksen ensimmäinen haltija, niin ainakaan tässä kohden ei muuten esitetä hänen astuneen mukaan Frodon laivalle. (Hänhän oli todennut monia vuosia aiemmin "asuvansa näillä rannoilla kunnes viimeinen laiva lähtee", eikä Tolkien ollut sittemmin muuttanut noita sanoja. Mitä läntisessä Keski-Maassa Harmaiden Satamien jälkeen tapahtui, selviää tietenkin mm. kirjan Liitteistä...)


* vrt. ainakin kohdat: http://biblehub.com/zechariah/3-10.htm
 
Last edited:
Olen usein jäänyt pohtimaan tuota "Viimeinen Laiva" -asiaa. Oliko se Cirdanin itsensä viimeinen rakentama ja lähtikö hän tosiaan mukaan. Olen ymmärtänyt että hän olisi viimein lähtenyt. Haltiathan eivät ehkä sano suorin sanoin: "Elrond, vanha kamu, kun sinä lähdet tulen mukaan". Cirdaniin ruumiillistui laivojen tekeminen, eikä olisi enää varsinaista tekijää, kun hän viimein lähtee.

Legolas kuitenkin lähti. Millä laivalla hän lähti? Paljastuiko Legolasista yhtäkkiä laivantekijä, veisti pikkupaatin, johon mahtui pari säkkiä matkaleipää mukaan ja menoksi. Suurelle merelle tarvittiin kunnon merikelpoinen laiva, jonka joku osaaja oli tehnyt. Joku Cirdanin monista oppipojista (nykyisistä mestareista), jotka olivat päättäneet jäädä vielä tekemään muutaman laivan niitä varten, jotka vielä lähtisivät, sillä kaikki halukkaat eivät suinkaan mahtuneet sormuksen kantajien laivaan. Se oli Kolmannen ja Neljännen Ajan vaihteen viimeinen. Mikäli Legolasilla tosiaan oli Gimli mukanaan ja Legolashan olisi vallan hyvin voinut vuosien vieriessä opetella vielä uuden ammatin ja olla mukana tekemässä laivaa, olisi Gimlin parta ehtinyt harveta odottaessa moneen otteeseen. Oletan niin, että ystävykset astuivat valmiiseen laivaan ja Gimlin rooli oli vuosien varrella selvinnyt näille haltioille, eli Gimli oli mukana laivassa. Joku Samvaisin lastenlapsista oli oletettavasti tätä lähtöä todistamassa, koska tämä on Länsikairan Punaiseen kirjaan kirjattu perimätietona.

Millä laivalla sitten Samvais lähti ja keitä laivassa oli mukana? Samvais oli ehtinyt elämässään matkustella vielä paljon ja opetella köydenpunontaa ja tutustua haltioihin. Kirjoitin elämäni ensimmäinen ficin aiheesta Mestari Samvaisin matka Länteen ja siinä oletin että laiva oli melko pieni, ei enää muinaisten suurten laivojen vertainen. Matkustajina Samin mukana olivat haltiasepät Telchar (mainittu Silmarillionissa) ja hänen veljensä Telchior (keksitty hahmo). Laivassa oli oltava mukana joitakin Samille tuttuja haltioita, eikä laivaan voitu ottaa montakaan matkustajaa sen koon ja kantokyvyn takia.
 
Last edited:
Kaunis loppu kirjalle, vaikka ei tämän luvun olisi suonut koskaan loppuvan. Tippa linssissä taas luku loppui :´)
 
Ylös