Vko 45: Konkari

Husky

Ilmaanhaukkuja
Viikko on taas vierähtänyt, joten on aika uuden avauksen!

Edellisessä luvussa Frodo on tahtomattaan yllättäen ja pyytämättä kohauttanut kansaa (ja karkottanut Voivalvatin asiakkaat) katoamistempullaan. Konkari on jo alustavasti esittäytynyt – hän on pitkä, tumma, salaperäinen ja vaitonainen ihmismies, joka polttelee piippua nurkassa kaapunsa suojissa ja jolla vaikuttaa olevan tarkat silmät kaikelle mitä tapahtuu. Tarinamme jatkuu hobittien majoitushuoneesta, johon tuntuu olevan tunkua.

Jos lukijan on hieman vaikea alussa päättää, onko Konkari hyvis vai pahis, niin sama ongelma on hobiteillakin. Konkari tuntuu tietävän hobittien tehtävästä yhtä sun toista, mutta onnistuu säikyttämään nämä paitsi karulla ulkonäöllään myös puheillaan. Konkari tietää myös asioita, joista hobiteilla (tai lukijalla) ei ole tässä vaiheessa aavistustakaan, kuten viittaukset etelänmiehiin ja Ratsastajiin kertovat. Hobitit, etenkin Sam, ovat edelleen epäileväisiä, eikä Voivalvatin sisääntulo ainakaan paranna asiaa – tämä kun aika selvästi ilmaisee vastenmielisyytensä Konkaria kohtaan.

Hobittien tuntema epäluulo Konkaria kohtaan kuitenkin unohtuu hetkeksi, kun ilmenee että Voivalvatin on pitänyt toimittaa Frodolle kirje Gandalfilta jo kolme kuukautta sitten, ja tämä on täysin unohtanut lähettää sen. Kun asiaa selvitellään, tulee Mordorin nimi viimein esiin ja se hiljentää Voivalvatinkin puhekoneen. Gandalfin kirjeen luettuaan hobitit (paitsi Sam) viimein rauhoittuvat ja uskovat Konkarin olevan samalla puolella – vaikka tämä säikäyttääkin heidät vielä kerran. (Kuten sittemmin nähdään, isäntäänsä herkeämättä vahtivan Samin luottamuksen saaminen kestää vielä jonkin aikaa, aina Viimapäälle asti – mutta eipä nyt mennä asioiden edelle tämän enempää.)

Merrin törmättyä Mustiin Ratsastajiin majatalon ulkopuolella Konkari organisoi makuupaikat uudelleen ja jää vartioimaan hobittien unta samalla kun näiden alkuperäisissä vuoteissa lepäävät Nobin rakentamat kylmäkallet.

Valitsin alustettavakseni tämän luvun ihan perskohtaisista syistä. Olin The Kirjaa ensi kertaa lukiessani 12-vuotias, ja Konkarin hahmo jotenkin kolahti mulle heti. Konkari oli vähän niin kuin sellainen etäinen ja salaperäinen rock-tähti, joita diggailin pari-kolme vuotta myöhemmin. Vajavaisella ala-asteelta päässeen englannilla yritin sanakirjan kanssa kahlata kylän kirjastosta löytynyttä (vähäistä) Tolkien-osastoa läpi ja suureksi tuohtumuksekseni kirjassa Master of Middle Earth Aragornia kuvattiin sanoilla jotenkin niin että ”...hänellä on samantapaisia ominaisuuksia kuin jalosukuisella hevosella...” (en muista tarkkaa sanamuotoa, mutta suunnilleen noin sen ymmärsin).

Jälkeenpäin olen miettinyt että totta, Aragorn on melkein liian täydellinen hahmo. Jalosukuinen, númenorilaisten jälkeläinen, laillinen kuningas, rohkea, matkustellut, oppinut, sotasankari, parantaja, voimakas niin fyysisesti kuin henkisesti ja silti lempeä. Oikeastaan ainoa heikkouden osoitus Aragornilta nähdään myöhemmin hänen uuvuttuaan katsottuaan Orthancin kiveen. (Kirjassahan ei ole sitä leffan typerää välikuolemaa.) Mutta sekin juttu kuuluu vasta tuleviin lukuihin, joten ei siitäkään enempää.
 

Fairy tale

Lapinorava
Frodo käy nyt lupaamiaan keskusteluja, eikä nukkumaan päästä ennen niitä. Konkari tuntuu kiristävän hobitteja ja Frodo vastaa parhaansa mukaan ikäviin kysymyksiin ja onnistuukin siinä ihan mukiinmenevästi tehden vastakysymyksiä. Konkari paljastaa pala palalta itsestään jotain pientä ja toiveikkaasti herättää luottamusta itseensä. Hahmo, joka vilahti aidan yli aikaisemmin illalla, osoittautui Konkariksi, joka on varjostanut hobitteja tieltä saakka.

Aragornista eli Konkarista kertova runo alkaa suomeksi; "Ei kaikki kiiltävä kultaa lie"... Tämä on kuulemani mukaan hieman huonosti suomennettu. Lauseen pitäisi kai kuulua; "Ei kaikki kulta kiillä?" Vai miten on, osa teistä kahlaa läpi englannikielistä versiota. Runohan paljastuu myöhemmin itsensä Bilbon kirjoittamaksi.

Vaikka tässä luvussa keskitytään ennen kaikkea Konkarin hahmoon, jäin pohtimaan Merrin luonnetta. Merri oli viettänyt tunnin ajan huoneessa takkatulen äärellä ennen, kuin oli lähtenyt ulos raitista ilmaa haukkaamaan. Merri vetäytyi hetkeksi omiin ajatuksiinsa (vai ehkä tutki karttoja?) ja antoi sitten uteliaisuutensa voittaa ja lähti tutkimaan pimeää Briitä ja jotain hän ehti nähdä ja kuullakin.

Voivalvatti ei kuulosta järin terävältä tyypiltä, enkä osaa häntä sellaisena ajatella. Mutta aliarvioin hänet, sillä Gandalf ei olisi jättänyt Frodolle tarkoitettua viestiä kenenkään tolvanan käsiin, vaikka tässä yhteydessä Voivalvatti ei pääse loistamaan.
Pomppivan Ponin hobittipalvelija Nob on tapahtumien keskellä ja pääsee hänkin kuulemaan yhtä ja toista. Voivalvatti toteaa Nobista, että hänkin on ajatellut asioita hitaassa kallossaan. Nob lähetetään etsimään Merriä ja seurue saa lukea Gandalfin Forodolle tarkoittaman viestin rauhassa.

Tässä luvussa esitellään uusi keskeinen hahmo, Konkari ja annetaan lisävihjeitä siihen, että Gandalfille on sattunut jotain. Samalla asiat etenevät omaan jännittävään suuntaansa. Jos Rivendelliä seuraavana matkaetappina ei ole ennen tätä lukua mietitty, on se itsestään selvää sillä Konkari mainitsee sen ja myöhemmin vielä Frodo. Tämä suunnitelma ei ole tullut aikaisemmin avoimesti ilmi. Olikohan Merri tutkinut (sen tunnin ajan) karttaa ja pohtinut seuraavaa etappia kohti Rivendelliä. Tämä on mahdollista, sillä Merrin kerrotaan viettäneen myös Rivendellissä aikaa karttoja tutkien.
 

Husky

Ilmaanhaukkuja
Fairy tale sanoi:
Aragornista eli Konkarista kertova runo alkaa suomeksi; "Ei kaikki kiiltävä kultaa lie"... Tämä on kuulemani mukaan hieman huonosti suomennettu. Lauseen pitäisi kai kuulua; "Ei kaikki kulta kiillä?"
All that is gold does not glitter,
Not all those who wander are lost;
The old that is strong does not wither,
Deep roots are not reached by the frost.

From the ashes a fire shall be woken,
A light from the shadows shall spring;
Renewed shall be blade that was broken,
The crownless again shall be king.


Tuosta voi suomennella maun mukaan :) Olen muuten monesti miettinyt käännettyjä runoja lukiessani, että kumman tuotos käännetty runo oikeasti on (jos ideaa ei huomioida) - alkuperäisen kirjoittajan vaiko kääntäjän? En tunne käännösmaailmaa, mutta voisin kuvitella, että kääntäjä joutuu runoissa ottamaan huomattavasti enemmän vapauksia kuin suorasanaisessa tekstissä.

Ja vähän offtopiccina: luinpas vastikään ekaa kertaa sitten teini-iän toista nuoruuteni suosikkisarjaa (Pimeä nousee) ja siinäkin runot on suomentanut eräs Panu Pekkanen. Aika tunnistettava tyyli kyllä herralla.
 

Isilmírë

Kuukivi
Suomen Tolkien-seura
Minua tuo suomennetun runon alku aikoinaan ihmetytti, ja alkuperäisversioon tutustuttuani se on joka lukukerralla riipinyt pahasti. Suomennoshan kääntää merkityksen täysin päinvastaiseksi! Runon kuuluisi viitata siihen, mistä hobitit myös Konkarin luotettavuutta punnitessaan keskustelevat, ts. että hän näyttää pahalta mutta ei tunnu siltä. Siis "Ei kaikki kultainen kiiltävää lie" eikä päin vastoin, että varoitettaisiin luottamasta kauniiseen ulkokuoreen, jonka alla on jotain vähemmän kaunista.
 

Tik

Konnavahti
Vastuuhenkilö
Konnavahti
Kiiltääkö kulta? Kultaako kiilto?

Suomennoksessa on tosiaan ollut virhe. Eli suomennoksen kahdessa ensimmäisessä laitoksessa ensimmäinen rivi kuuluu näin:

"Ei kaikki kiiltävä kultaa lie"

(vuoden 1973 kolmiosainen kovakantinen laitos, s. 245; vuoden 1985 yksiosainen kovakantinen laitos aka "Kaapuhemmo", s. 157)

Mutta kolmessa uudemmassa laitoksessa rivi on korjattu:

"Ei kaikki kulta kiiltävää lie"

(vuoden 2002 kolmiosainen kovakantinen laitos, s. 231; vuoden 2007 kolmiosainen pokkarilaitos, s. 284; vuoden 2007 yksiosainen kovakantinen laitos, s. 182)
 

Rohanin ratsastaja

Kontulainen
Tolkienin tausta antaa hyvän pohjan kirjoittaa taitavaa dialogia jossa kiperässä tilanteessa on yritettävä suojata omaa asiaa ja toisaalta yritettävä paljastaa vastapuoli. Akateemisen maailman tieteelliset todistelut ja opponoinnit sekä herrakerhojen pitkät keskustelut ovat olleet hyvää oppia. Tolkien antaa selvästi suuren arvon taitavalle keskustelulle ja henkilöiden ominaispiirteet on huolellisesti tuotu esiin heidän tavassaan keskustella. Näitä nautittavia keskusteluja on luvassa vielä paljon ja myös niitä joissa Frodo on tehtävänsä takia kiperässä tilanteessa ja joutuu asettamaan sanansa tarkasti.

Tavallaan se, että Tolkien on halunnut kirjoittaa "korkeatasoisen" keskustelun Konkarin ja Frodon välille, on vaatinut, että Frodo on kouliintunut jopa epäuskottavan nopeasti katoamistemppusekoilun jälkeen. Toisaalta Konkari toteaa, että Frodo alkaa tulla järkiinsä mikä viittää siihen, että Frodolla on järkeä ja kaikki edellytykset taitavaan keskusteluun. Hänen valppautensa ja harkintansa on vain hetkeksi herpaantunut, ehkä sormuksen myötävaikutuksella.
 

Atheon

Kontulainen
Ehkä tavallista isommalla olutannoksellakin on saattanut olla osansa asiaan. Ainakin, jos leffaa ajattelee "Wha's that?" "This, my friend, is a pint." "It comes in pints? - I'm getting one."

Voivalvatti on hauska veikko. Minä olen pitänyt häntä aina sellaisena kaverina, joka esittää hieman hupsua ja hössöttävää, jotta vieraat eivät vaivantuisi hänen läsnäolostaan, vaan vapautuneesti viettäisivät aikaa ja tuntisivat olonsa kotoisaksi, mutta joka todellisuudessa ymmärtää ja ennen kaikkea, majatalon pitäjänä, kuulee ja tietää enemmän kuin antaa muiden ymmärtää.

Runo on selvästi alunperin väärin käännetty, mutta alkuperäinen käännös on tavallaan saman kolikon kääntöpuoli. Teitysti nuhruisesta Konkarista puhuttaessa tuntuu hassulta sanoa, ettei kaikki kiiltävä ole kultaa, koska sen perusteella tästä kaverista ei voi vielä sanoa mitään, toisin kuin sen perusteella, että kaikki kulta ei kiillä. Itse pidän näitä kahta ajatusta silti aika lailla erottamattomana kaksikkona, mikä huomataan mielestäni selvimmin myöhemmin erään toisen hahmon kohdalla.

Ai niin. Nyt viimeistään saadaan jonkinlainen käsitys, kuinka suuressa vaarassa seurue on oikeasti ollut, kun kuullaan, mistä mustat ratsumiehet tulevat, ja kun ne käyvät tärvelemässä Ponin petivaatteet. Kuinkahan sankareidemme mahtaa käydä?
 

masamune

Kontulainen
Asioihin saadaa selkoa kovasti tässä luvussa. Voivalvatin kiireisyys ja hajamielisyys tuo Frodon käsiin nyt vasta kirjeen Gandalfilta joka piti toimittaa jo huomattavasti aiemmin. Mutta parempi nytkin kuin ei ollenkaan. Ja Konkari. Edelleenkään ei oikein osaa luottaa tähän tyyppiin vaikka sanookin olevansa Aragorn. Kai se jossain vaiheessa tulee se oikea fiilis tästä.
Ja Merri. Seikkailla nyt sillälailla pitkin öistä Briitä kun pitäisi pitää matalaa profiilia muutenkin. Huih ko jännää. Uutta lukua ootellessa siis :)
 

Tik

Konnavahti
Vastuuhenkilö
Konnavahti
Tulin kiinnittäneeksi huomiota pieneen puolihuolimattomasti tehtyyn mainintaan kohdassa, jossa Viljami V. esittelee Gandalfin jättämää kirjettä Frodolle. Viljami "luki ääneen osoitteen hitaasti ja ylpeänä" ja sitten tulee sulkumerkkien sisällä: "hän piti suuressa arvossa lukutaitoisen miehen mainettaan" (engl. reputation as a lettered man).

Tämähän viittaa siihen, että lukutaito oli Briissä (ja ehkä myös muuallakin Eriadorissa, kenties jopa kaikkialla Keski-Maassa, ehkä Gondorin suurimpia kaupunkeja lukuun ottamatta) jonkin verran poikkeuksellista. Vaan pitääkö tämä paikkansa? En muista lukeneeni laisinkaan mainintoja kouluista tahi opettajista.

Toisaalta Konnussa tuntuu olevan runsaasti kirjallista kulttuuria: vilkas postilaitos, Bilbon kutsukirjeet, jopa sääntötaulut konnavahtien vahtituvassa. Ehkä Kontu oli kaikin puolin sivistyneempi paikka kuin Brii, ja ehkä hobittien parissa lukutaito oli yleisempää kuin isojen ihmisten. Tuntuu esimerkiksi siltä, että rohirrim eivät juuri kirjoittamista harrastaneet, mustainmaalaisista, haradrimista yms. puoli- ja täysbarbaareista puhumattakaan. Haltiat ovat tietysti aivan eri juttu, mutta kääpiöidenkin kirjallisesta kulttuurista tunnetaan ainakin Mazarbulin kirja ja Balinin haudan piirtokirjoitus.
 

Rohanin ratsastaja

Kontulainen
Mainio huomio. Ehkä yhtenä selityksenä on se, että kirjassa liikutaan usein yläluokan parissa, hoveissa, johtajien ja päälliköiden seurassa. Kapakassa ollaan enemmän rahvaan parissa. Hobittila näyttäytyy vähän poikkeuksena muutenkin. Se edustaa lähinnä 1800-luvun englantia ja istuu vakavasti otettuna vähän huonosti muuhun arkaaisempaan Keski-Maahan. Onhan Bilbolla seinällään Tolkienin piirroksessa varsin nykyaikaisen näköinen seinäkello. Tolkien ei tullut aluksi ajatelleeksi kuinka tarkasti hänen kirjojaan tullaan analysoimaan ja se ehkä aiheutti hänelle myöhemmin tiettyä rimakammoa joka osaltaan vaikeutti Silmarillionin saamista julkaisukuntoon.
 

meppin

Kontulainen
Aiemmin mainittua runoa ja kummallista suomennosta on perheessänikin puitu useamman kerran. Itse en ainakaan ollut tietoinen että suomennosta on painosten välissä muutettu, tuskinpa muutkaan keskusteluun osallistuneet. Mielenkiintoinen oli siis tämä huomio!

Vailla perehtyneempää tietämystä Keski-Maan lukutaidosta juuri edellä mainittu kuulostaisi perustellulta: tarinamme päähenkilöt tulevat keskimääräistä koulutetummista oloista mutta läheskään kaikkialla, etenkään "työväen" piirissä, ei lukutaitoa voi ottaa itsestäänselvyytenä. Hobitit lienevät mukavuudenhaluisina pyrkineet muita kansoja enemmän paikallaan pysymiseen ja siinä sivussa kehittäneet aivoapasiteettia vaativia toimintoja ja aktiviteetteja, kuten nyt esimerkiksi lukemista.
 
Ylös