Mattfield
Kontulainen
Veitsi yössä on kirjan tähänastisista luvuista minulle henkilökohtaisesti yksi miellyttävimmistä. Se on varsinkin kerronnaltaan poikkeava aikaisempiin lukuihin nähden.
Luvun alussa tunnelma on jopa hieman lastenkirjamainen, kun edellisen luvun Briin majatalon tapahtumista siirrytään hetkeksi Krikkoloon ja Frodon uuteen taloon, jossa Pulla Bolgerin valtaa kauhu, sillä yön saapuessa saapuvat myös Mustat Ratsastajat. Olen ihmetellyt Nazgûlien toimintaa talon luona, sillä nopean toiminnan sijaan Nazgûlit ryhmittyvät siten, että yksi odottaa ovella ja yksi talon molemmilla sivuilla takaoven jäädessä täysin vartioitta. Siinä ryhmityksessä Nazgûlit odottavan yön kylmintä vaihetta ennen aamun sarastusta ja kas kummaa, murtautuessaan lopulta taloon on Pulla Bolger paennut naapuriin ja Bukinmaassa törähtää torvet soimaan hälytyksen merkiksi!
Tapahtumat palaavat nopeasti takaisin Pomppivaan Poniin ja hobitit Konkarin opastamana lähtevät vaeltamaan kohti Viimapäätä. Edellisissä luvuissa tapahtumat ovat pääosin keskittyneet lyhyelle aikavälille (luku per päivä), mutta nyt matkataan viikon verran metsiköissä, Sääskivedensoilla ja karuilla erämailla kohti Viimapäävuorta varsin nopeasti. Kerronnassa keskitytään pääosin kuvailemaan luontoa, mutta siinä sivussa lukija saa Konkarista paljon tietoa epäsuorasti. Hän muun muassa osoittautuu varsin oppineeksi historian tietäjäksi ja puhuu Bilbo Reppulista yllättävän tuttavalliseen sävyyn Samin runoilujen yhteydessä.
Viimapäävuorelle saavuttaessa aika jälleen hidastuu ja tapahtumia käydään lävitse yksityiskohtaisemmin. Vuorelta paitsi näkee kauas niin samalla se on myös erittäin altis paikka vihollisen silmille. Seurue on liian varomaton ja vihollinen huomaa heidät. Olen miettinyt, että ottiko Konkari tarpeettoman riskin johdattaessaan seurueen Viimapäävuorelle? Hän tietysti toivoi seurueen törmäävän Gandalfiin siellä, mutta toivo ei alunperinkään tapaamiselle ollut suuren suuri. Ehkä olisi ollut parempi vain ohittaa koko vuori ja yrittää pysyä pahansuovien katseiden ulottumattomissa.
Pohdin jonkun aikaa sitä, mistä luku on oikein saanut nimensä. Englanninkielistä painosta en ole vielä näin pitkälle lukenut, joten ainakin suomenkielisen käännöksen mukaan uskon nimen viittaavan luvun viimeisen yön tapahtumiin. Miekoista puhutaan luvun aikana aiemminkin, mutta veitsen omistaa luvussa ainoastaan yksi viidestä Viimapäälle saapuneesta Nazgûlista – Se, joka pistää Frodoa joko veitsellä tai toisessa kädessä olevalla miekalla suoraan vasempaan olkapäähän. Todennäköisemmin kuitenkin veitsellä, sillä muutenhan luvun nimi tuntuisi perin oudolta valinnalta.
Kaiken kaikkiaan tempoltaan erittäin vaihteleva ja kerronnaltaan moniulotteinen luku, jossa tietoa Konkarista saa paljon hän joka tiedon noukkia osaa. Lisäksi lukija tietää nyt, että Mustia Ratsastajia on vähintään viisi, ehkä enemmänkin. Luku jättää jälkeensä myös suuren kysymyksen, sillä miten käy Frodolle, Sormuksen viejälle, jota on haavoittanut vihollisen ase!?
Luvun alussa tunnelma on jopa hieman lastenkirjamainen, kun edellisen luvun Briin majatalon tapahtumista siirrytään hetkeksi Krikkoloon ja Frodon uuteen taloon, jossa Pulla Bolgerin valtaa kauhu, sillä yön saapuessa saapuvat myös Mustat Ratsastajat. Olen ihmetellyt Nazgûlien toimintaa talon luona, sillä nopean toiminnan sijaan Nazgûlit ryhmittyvät siten, että yksi odottaa ovella ja yksi talon molemmilla sivuilla takaoven jäädessä täysin vartioitta. Siinä ryhmityksessä Nazgûlit odottavan yön kylmintä vaihetta ennen aamun sarastusta ja kas kummaa, murtautuessaan lopulta taloon on Pulla Bolger paennut naapuriin ja Bukinmaassa törähtää torvet soimaan hälytyksen merkiksi!
Tapahtumat palaavat nopeasti takaisin Pomppivaan Poniin ja hobitit Konkarin opastamana lähtevät vaeltamaan kohti Viimapäätä. Edellisissä luvuissa tapahtumat ovat pääosin keskittyneet lyhyelle aikavälille (luku per päivä), mutta nyt matkataan viikon verran metsiköissä, Sääskivedensoilla ja karuilla erämailla kohti Viimapäävuorta varsin nopeasti. Kerronnassa keskitytään pääosin kuvailemaan luontoa, mutta siinä sivussa lukija saa Konkarista paljon tietoa epäsuorasti. Hän muun muassa osoittautuu varsin oppineeksi historian tietäjäksi ja puhuu Bilbo Reppulista yllättävän tuttavalliseen sävyyn Samin runoilujen yhteydessä.
Viimapäävuorelle saavuttaessa aika jälleen hidastuu ja tapahtumia käydään lävitse yksityiskohtaisemmin. Vuorelta paitsi näkee kauas niin samalla se on myös erittäin altis paikka vihollisen silmille. Seurue on liian varomaton ja vihollinen huomaa heidät. Olen miettinyt, että ottiko Konkari tarpeettoman riskin johdattaessaan seurueen Viimapäävuorelle? Hän tietysti toivoi seurueen törmäävän Gandalfiin siellä, mutta toivo ei alunperinkään tapaamiselle ollut suuren suuri. Ehkä olisi ollut parempi vain ohittaa koko vuori ja yrittää pysyä pahansuovien katseiden ulottumattomissa.
Pohdin jonkun aikaa sitä, mistä luku on oikein saanut nimensä. Englanninkielistä painosta en ole vielä näin pitkälle lukenut, joten ainakin suomenkielisen käännöksen mukaan uskon nimen viittaavan luvun viimeisen yön tapahtumiin. Miekoista puhutaan luvun aikana aiemminkin, mutta veitsen omistaa luvussa ainoastaan yksi viidestä Viimapäälle saapuneesta Nazgûlista – Se, joka pistää Frodoa joko veitsellä tai toisessa kädessä olevalla miekalla suoraan vasempaan olkapäähän. Todennäköisemmin kuitenkin veitsellä, sillä muutenhan luvun nimi tuntuisi perin oudolta valinnalta.
Kaiken kaikkiaan tempoltaan erittäin vaihteleva ja kerronnaltaan moniulotteinen luku, jossa tietoa Konkarista saa paljon hän joka tiedon noukkia osaa. Lisäksi lukija tietää nyt, että Mustia Ratsastajia on vähintään viisi, ehkä enemmänkin. Luku jättää jälkeensä myös suuren kysymyksen, sillä miten käy Frodolle, Sormuksen viejälle, jota on haavoittanut vihollisen ase!?