Vko 48: Kohtaamisia

Tik

Konnavahti
Vastuuhenkilö
Konnavahti
Koska torstai on koittanut ja puolenpäivän yli kulkeutunut, kirjoitan omavaltaisesti alustuksen toisen kirjan ensimmäisestä luvusta; Mattfield antakoon anteeksi.

Tässähän tapahtuu kaikenlaista lokakuun 24. päivänä, kolmannen ajan vuonna 3018, Elrondin talossa, siinä viimeisessä kotoisessa kodossa.

Ensiksi näyttämöllä nähdään Frodo ja Gandalf (myöhemminkin vastaavanlainen kohtaus toistuu, mutta ei siitä vielä sen enempää...) jotka päivittävät sairaana ja tiedottomana päiväkausia viruneen Frodon tilanteen. Frodo kuulee, mitä kahlaamolla oikeastaan tapahtui, ja hän saa tietää myös, mikä Konkari, tuo "tavallinen samooja", on miehiään. Mukana on myös yksi Tolkienin mielikuvitusta hellivistä "entä jos" -visioista. Entä jos Frodo olisi joutunut Sormuksen valtaan? Sitä kelpaa miettiä tovin jos toisenkin. Niin, Voivalvattikin saa hieman kunnianpalautusta, hän-joka-näkee-tiiliseinän-läpi, onkohan Gandalf vakavissaan?

Kuulemme lisää myös Glorfindelistä. Minua on aina hieman ihmetyttänyt hänen loistava olomuotonsa ja se, mitä tarkoittaa "näit hänet hetken sellaisena kuin hän on toisella puolen: yhtenä mahtavista Esikoisista". Missä on tuo "toisella puolen"?

Toiseksi, illemmalla, Frodo tapaa Samin -- tietysti ensin Samin -- ja sitten myös kaksi iloista hobittia. Mieliala paranee ja muuttuu vähitellen yhä hobittimaisemmaksi, siis ainakin pinnalta kepeäksi. Jonkin verran pinnalta kepeää tunnelmaa on luvassa myös Frodon toipumisen kunniaksi järjestetyssä juhlassa, jossa (mainiosti hobittien näkökulmasta, siis alhaalta) esitellään Rivendellin ylimykset ja ennen kaikkea Arwen-neito. Tunnelma ei oikeastaan ole mitenkään kepeä, vaan peräti toisenlainen kuin Bilbon vieraillessa Elrondin hilpeiden ja puissa rallattelevien haltioiden luona Yksinäisen vuoren seikkailulla. Jokseenkin ylevää ja muodollista. Joka tapauksessa ollaan jälleen Hobitin muistojen äärellä ja niitä vahvistaa Frodon keskustelu Glóinin kanssa. Kuulumiset Ereborilta ovat olleet varmasti mannaa etenkin niille, jotka ovat odottaneet Hobitin jatko-osaa hamasta vuodesta 1937 saakka, siis 17 vuotta. Pitkä odotus palkitaan ja samalla Hobitin maailma päivitetään uusiin, tummempiin sävyihin. Bomburia erityisesti käy sääliksi.

Kolmanneksi, juhlan jälkeen siirrytään Tulisaliin, jossa Frodo vihdoin tapaa Bilbon. Pinnalta kepeän jutustelun katkaisee yhtäkkiä järkyttävä kohtaus, jossa Frodo on näkevinään Bilbon klonkkumaisena hahmona. Onko Bilbo todellisuudessa sellainen? Onko vanhan hobitinhöppänän ulkoasu vain verho, samoin kuin Glorfindelin kirkkaalla olemuksella on maallinen verhonsa? Ja onhan Frodokin alkanut ainakin Gandalfin mielestä muuttua hieman läpikuultavaksi... Näkyvä todellisuus ja salattu todellisuus sekoittuvat toisiinsa yhä enemmän, vai mitä?

Neljänneksi, Bilbon laulu eli Eärendilinwë on aivan oma kokonaisuutensa, sillä se sisältää suuren määrän viittauksia esiaikojen tapahtumiin, joista monia ei muualla Tarussa mainita (Arvernien, Nimbrethil, solista ahtojään, yöhön Tyhjyyden, Elwing, Vuori hiljainen, Valinor, Eldamar, Tirion, Calacirian, Esikuningas, Ilmarin...) ei välttämättä Silmarillionissakaan (Tarmenel...) . Mutta vaikka Silmarillionia ei olisi lukenutkaan (ensimmäiset noin 25 vuotta Tarun lukijakunta ei voinutkaan sitä tehdä), varmasti laulusta välittyy ajatus, että ollaan taas suuremman tarinan ääressä. Laulussa olisi varmasti paljon avoimia kysymyksiä. Esimerkiksi "kunnes kuu sammuu kokonaan" -- mihin siinä viitataan? Dagor Dagorathiinko?

(Huom. Heti laulun jälkeen tapaamme itsensä Lindirin, tuon mystisistä mystisimmän haltian :> )

Viidenneksi, kuulemme vielä ennen iltalevolle käymistä, miten "yksinäinen kirkas ääni" laulaa haltiakielisen laulun Elberethistä. Jostakin syystä kuvittelin pitkään Arwenia laulajaksi, mutta eihän siinä sanota, kuka laulaa. Itse asiassa erittäin todennäköisesti ei Arwen, jonka Frodo näkee istumassa Elrondin vieressä. Ei mitenkään laulavaisen näköisenä. Laulu, Arwenin katse, salin tunnelma -- kaikki luovat hyvin salaperäisen ilmapiirin iltaan. Haikean myös. Hyvä luku, tästä alkaa tarina kääntyä aivan uusille urille.
 
Eikö nyt ole keskiviikko? Olin juuri aloittamasta kirjoittamaan alustusta. :D
Ei tämä tosin juurikaan haittaa, sillä eilen lukiessani tämän kappaleen ihmettelin, että mitä ihmettä tästä saisi oikein irti! Joten oikeastaan kiitän tästä alustuksesta.

Kappaleessa on mukavan seesteinen tunnelma ja pitkästä aikaa juhlitaan ja naatitaan ilman vaaran pelkoa. Tuossa Frodon ja Gandalfin dialogissa pääsi hymy korville Gandalfin vastatessa viivästyneensä Frodon uteluihin siitä, miksi Velho ei saapunutkaan Kontuun lähdön koittaessa. Elokuvassahan Gandalfin ensimmäiset sanat taitavat Frodolle olla: "The wizard is never late".
 
Öh, keskiviikkopa hyvinkin. Minun mokani. Kamalaa, olen elänyt torstaita koko päivän tähän asti. Anteeksi.
 
Gandalf paljastaa yhtä ja toista pientä tiedonmurua toipilaana heräävälle Forodolle. Gandalf luottaa Voivalvattiin ja pitää tätä luottamuksen arvoisena. Itse hän on ollut vankina, mutta siihen ei palata sen kummemmin. Gandalfin kertoman kautta myös lukijalle, joka voi samaistua hetken tajuttomana olleeseen Frodoon, kerrotaan mitä viime päivinä on tapahtunut. Mustien ratsastajien luonteesta selviää taas palanen lisää. Haltioiden mahdista paljastuu joitakin seikkoja, heidän voimansa riittävät vastustamaan leviävää pimeyttä ja joillakin heistä on voimalliset parantajan lahjat. "He eivät pelkää sormusvarjoja, sillä ne jotka ovat asuneet Siunatussa Valtakunnassa elävät samanaikaisesti kahdessa maailmassa, ja heillä on suuri valta yli Näkyvän ja Näkymättömän." Olisiko tuo viittaus Glorfindelistä sellaisena kuin hän on toisella puolen, viitannut toisella puolen suurta merta? Siellähän Siunattu Valtakunta on, vaikkakin "suoran tien" takana. Ei kaikkien purjehdittavissa, mutta toisella puolen kuitenkin.

Jäin kerran monta vuotta sitten pohtimaan sanontaa "päiväkausia". Ja sitä myöden tietysti viikkokausia, kuukausikaupalla ja vuosikausia. Kuinka pitkiä ajanjaksoja nämä sanonnat pitävätkään sisällään? Frodo oli sairaana päiväkausia. Kuulostaa ensilukemalta monelta kymmeneltä päivältä, mutta kyse oli sittenkin muutamasta päivästä (neljä yötä ja kolme päivää tarkalleen). Sanonnalla kai haluttiin korostaa sitä, että Frodon tilanne pysyi nämä päivät yhtä hankalana ja tämä sai tunnit tuntumaan päiväkausilta. Haltioiden näkökulmasta kyse oli varmaan silmänräpäyksestä, miten he sitten ajankulun kokevatkaan.

Arwen jää jotenkin kaukaiseksi ja saavuttamattomaksi hahmoksi, enkä siksi ole koskaan pahastunut, että elokuvissa hänet esitellään syvemmin. Arwen on tummakutrinen, mutta huomatkaa että hänen isoäitinsä on hiuksiltaan kullanvaalea. Mutta tähän seikkaan palataan vielä tulevissa luvuissa. Yllätyin lukiessani Glóinin kertomista kuulumisista. En muistanut tätä yksityiskohtaa ja nyt se kolahti aivan uudella tavalla. Istuikohan Gimli parhaillaan jossain Merrin ja Pippinin kanssa samassa pöydässä? Olen miettinyt mikä on saanut Glóinin ja Gimlin tulemaan Rivendelliin? Onko Glóin niitä kääpiöitä, jotka ovat yrittäneet pitää edes jonkinlaisia välejä haltioihin. Tiedossa kuitenkin oli, että Rivendellissä pidettäisi aivan pian neuvonpito, jossa kukin saisi vastauksia kysymyksiinsä ja uutisia eri puolilta maankolkkaa.

Palaan varmaan pohtimaan Tulisalin tunnelmaa vielä erikseen. Tänään pakkaa jo kirjoitetut tekstit katoamaan käsistä...
 
Last edited:
Hmm. Menneeköhän muilla jo maku ko aina vain hehkutan kuinka huippu lukuja on kukainenkin (lienekkö se nyt on tämän homman ideakaan). Mutta niin se vain näköjään tahtoopi olla :D Jotenki sitä vain taas on uppoutunut tähän maailmaan ja saa aina vain lisää intoa jatkaa hyvällä tiellä. Siis näiden Tolkienin kirjoitusten uudelleen kierrättelyjä ja oppimisia.

Mitä itse lukuun tulee sitten.
Gandalfin paikalla olo on Frodon herätessä ollut varmaan mitä hienointa mitä siinä tilanteessa vois kuvitella, sikäli nyt on oikein perillä ylipäänsä mistään vielä siinä vaiheessa kun on tajutonna ollut päivätolkulla. Ja selonteon sai Frodo näiden kuluneiden päivien ajalta ja vihjailua että tulemme kuulemaan Gandalfin viivästyksen syyn.
Juhlat kieltämättä kuulostaa melkoisen jäykiltä. Vähän ehkä samaa tunnelmaa (ilman kääpiöiden riehakkuutta) mitä Hobitti - Odottamaton matka -elokuvan Rivendelissä ruokailun hetki. Mutta maassa maan tavalla.
Arwen on paljon arvokkaampi henkilöitymä näillä tiedoilla mitä elokuvissa. Tosin niimpä ne muutkin haltiat juhlissa tuntuivat olevan.
Glóinin kanssa juttelu oli kyllä jääny itelläkin unohduksiin, vain se että jotain kääpiöiden kuulumisia tuli tietoon oli muistissa, muttei yhtään muistanu että missä ja keneltä (tai jopa että ois liitteistä mahd. löytyny). Mutta aina parempi näin.
Ja vihdoin jälleenkohtaaminen Bilbon kanssa. Kyllä siinä tippa ois tirahtanu linssiin itsekullakin, melkein sen teki ihan tätä lukiessa :´)
Arwenin ja Aragornin kohtaus kuulostaa jotenkin salamyhkäisen romanttiselta kuitenkaan sen enempiä mitään paljastamatta. Vai kuvittelinkohan vain..
 
"The race of the Kings from over the Sea is nearly at an end. It may be that this War of the Ring
will be their last adventure."


Dúnedainin ehkäpä hyvinkin — vaan entäpä toisaalta Umbarin Mustien Númenorilaisten? Olisi helppoa kuvitella noiden vallanhimoisten ja epäilemättä itseään herrarotuna pitävien ihmisten — tai vähintäänkin heidän perintönsä, Sauronilta opittuine mustine elämänpidennys- yms. tietotaikoineen — vaikuttaneen hieman pitempäänkin merkittävästi muiden ihmiskansojen kohtaloihin. Vaikkapa sellaisten, joiden maailmankatsomusta olisi taruntiedon heiketessä jäävä kuitenkin johdattamaan Uskollisten adûnâimin (tai kääpiötaidoista sivistyneiden beorninkien) teräksinen sotakunto ja konstailemattomuus.

==<:>==

Tuolissaan istuva Gandalf ei lausu asiaa ääneen, mutta hänen ajatuksistaan on luettavissa vihjaus, että joko Varj.. äh, eikun siis Mordorin aseen uhriksi joutumisella tai Frodon parantamiseen tarvituilla, yksilöimättömillä toimenpiteillä saattavan olla muitakin vaikutuksia hobittiin tulevaisuudessa. Olkoonkin, että Tolkien menee dilutoimaan oman juonivälinettään jo samassa kappaleessa — jättäen lukijalle kuitenkin yhtä lailla avoimeksi jääviä muodonmuutosarvoituksen sanoja, tai (sekä) välähdyksen velhojen alkuperällisesti oudoista havaintokyvyistä. (Ensilukijoita ajatellen.)

==<:>==

Tolkienin kuvauksessa Rivendellin asukkaista Gandalf tuo niin ikään mieleen ennemminkin Christopher Leen kuin Ian McKellenin. Elrondin mieltymystä mekkomaiseen pukeutumistyyliinkään ei taideta liioin mainita...

==<:>==

Tolkien käyttää tässä luvussa Bilbon kautta jälleen omaa kirjoitusprosessiaan tarinan materiaalina, vaikka hänen ei välttämättä olisi tarvinnut "turvautua" moiseen. Vai tarvitsiko, ja jättikö hän sen vain lopulta koskemattomaksi, koska katsoi sen joko tarpeeksi 'toimivaksi' (häntä itseään miellyttävää huumoria tai kapinahenkeä samalla ilmentävänä osana tai ei) tai päätti valita sellaisen mukanaolon jostain bombadilmaisemmasta syystä?

==<:>==

Bilbon 'sepite' Eärendilin matkasta on ehkä eräs kirjaa voimakkaimmin taustoittavia ja syventävimpiä kohtia, joka tekee kaiken muun kanssa (ja muuhunkin kun näkö- ja kuuloaistiin vetoamalla) selväksi, että tarinan sanomaan, henkeen, tapahtumiin ja maailmaan sisältyy erinomaisen koskettavassa määrin jotain muuta kuin Tourette-putkimiesten, Hukkien ja eriteasukkien oopperataustaisen vapaapainin 'kaunistelua'...

. . .

and burning as an island star
on high above the mists he came
a distant flame before the Sun
a wonder ere the waking dawn


Voin kuvitella tämän — inspiraation tai jonkin laajemman Kudelman näkyväismuodon siivittämän — mairë carminquan tarjonneen taustamytologian esitysmallia monille muillekin vastaavahkoa yrittäneille; myös myöhemmin Uuvutuslumen kohtaaville, jotka kukakenties yhden ainoan kerran saavat pidemmässä tarinassa kronikoitua (musiikin voimalla tai sitä ilman) itselleen ohittamattoman tärkeitä selvityksiä siihen, mitä joillekin muille oudoiksi jääville ja Keski-maahan vähemmän kuuluville, mutta yhtä kaikki Seikkailuhaasteen siivittämille hahmoille "on lopulta käynyt..."
 
Last edited:
Bilbon laulu on muuten yksi niistä (aika monista itse asiassa) kohdista, joissa Tarun Sormusten herrasta teksti on jäänyt tavalla tai toisella kesken. Christopher Tolkien on selvittänyt runon kirjoittamisen historiaa (katso esim. Kontuwikin Eärendillinwë-artikkeli) ja laskenut isänsä tehneen siitä kuusi eri versiota (A-F), joista painettuun Sormusten herraan päätyi kolmas eli C. Syytä tähän ei Christopher tiedä, mutta hän epäilee isänsä kadottaneen joksikin aikaa kolme viimeistä versiota ja siksi lähettäneen C-tekstin Allen & Unwinille. Christopherin mukaan viimeisin versio (F) olisi ehdottomasti pitänyt saada Sormusten herraan, mutta eipähän isä-Tolkien sitä muuttanut elinaikanaan teoksen uudempiin laitoksiin vaikka paljon korjauksia ja muutoksia tekikin (ja käsikirjoituksetkin olivat löytyneet paperien sekamelskasta).

Kun Scull ja Hammond toimittivat 50-vuotisjuhlaeditiota he päättivät myös jättää runon sikseen (muutamia painovirheitä lukuun ottamatta) koska se olisi heistä ollut turhan radikaali muutos ja koska tekijä ei itsekään tekstiä muuttanut. Joka tapauksessa Christopher Tolkien julkaisi The History of Middle-earth VII:ssä (The Treason of Isengard, luku 5) näitä uudempia versioita ja Scull ja Hammond julkaisivat F-tekstin kokonaisuudessaan Reader's Companionissaan (s. 210-213). Muutokset eivät yleensä ole kauhean suuria mitä runon sisältöön tulee, lähinnä tuntuu vain siltä että Tolkien on hieman hionut tekstiasua.

Ja sanottakoon vielä, että tämän runon esiastehan on Errantry eli Harhailua, joka löytyy Tom Bombadilin seikkailuista. Kaiken kaikkiaan pidän molemmissa runoissa hirveästi niiden erikoisesta ja pomppivasta runomitasta, ta dam ta dam ta dam ta dam...
 
Sain muuten makua siitä, että muutama päivä voi olla kirjaimellisesti "päiväkausia". Koomailin nimittäin sängynpohjalla kipeänä kolme päivää ja neljä yötä. Samin, Bilbon, Gandalfin ja kumppaneiden seuratessa Frodon kamppailua sairasvuoteella ja Elrondin parantajan työtä, on aika käynyt pitkäksi monen monituista kertaa. Siinä on jännitetty ja tylsistytty ja kiukustuttukin muutama kerta. Odottavan aika on pitkä. Frodo sai olla nuo päivät tiedottomuuden autuaassa tilassa.

Mutta Tulisaliin.
Tulisalin muhkeat ovet aukeavat, siellä on istuimia ja sohvia, ehkäpä muutama divaani siellä sun täällä ja pylväikköjä joita pitkin muratti kasvaa (tai kasvoi kesällä). Tunnelma vaikuttaa muodolliselta ja hieman järjestetyltä, onhan talossa nyt kaukaa saapunutta väkeä, joille elämys on täysin uusi. Haltioille tämä ilta on yksi monien joukossa, ovathan he eläneet niin kauan, että ovat kuulleet ja nähneetkin lähes kaiken, jopa hobitin. Minua ensin kummastutti, että salista löytyy nukuksissa oleva pieni hahmo, jolle maistuu vain leipä ja vesi. Kun selviää että sehän on Bilbo, hiukan harmittaa vanhan hobitin puolesta. Toisaalta Bilbo vaikuttaa kaikella tavalla oloonsa tyytyväiseksi, eikä kaipaa juuri mitään enempää, ainakaan nyt kun hänellä on myös hobittiseuraa.

Luullakseni laulut seuraavat toistaan ilman sen suurempaa esittelyä tai sovittua järjestystä. Se, joka on valmiina seuraavaan lauluun, aloittaa sen ja pyynnöstä laulu saatetaan laulaa toistamiseen. Uskon, että Bilbon runoilemia lauluja arvostetaan hyvinkin korkealle, vaikka sitä ei suoraan sanota. Eivät haltiat huvikseen uusintaakaan pyydä, se on varmasti kunnianosoitus.
 
Last edited:
Frodon koettelemus on tosiaan ollut varmaan sellainen, jota ei edes osaisi kuvitella. Gandalf sanoi hänen tosiaan eläneen hetken varjomaailman rajalla tai jotain vastaava. Olisi mielenkiintoista oikeasti tietää, mikä kaikki muuttui. Jotainhan kerrotaan aistien terävöitymisestä ja muusta, mutta ne ovat Frodon näkökulmasta kerrottuja huomioita. Sen ajattelisin olevan selvää, että nämä ovat vain muutosten ilmentymiä. Niin kuin Tik sanoikin, olisi myös mielenkiintoista tosiaan nähdä, miten hengessä voimakkaimmat, tai muotoillaan sittenkin hengen lahjojaan taidokkaimmin kontrolloivat (koska hobitit tosiaan vaikuttavat hengeltään varsin voimakkailta, vaikkakin tietämättömiltä), näkevät ja kokevat tälläiset "läpinäkyvät" henkilöt. Voisivatkohan Frodo levittää samantyyppistä pelkoa, kuin sormusaaveet, mutta vain huomattavasti vähemmässä määrin. Tai ehkä jonkinlaista totista surumielisyyttä. Mutta se voikin sitten johtua niin monesta muustakin asiasta tai niiden yhteisvaikutuksista.

Mutta vaikka Silmarillionia ei olisi lukenutkaan ...
, varmasti laulusta välittyy ajatus, että ollaan taas suuremman tarinan ääressä

Sen verran nuorena ja Ardasta mitään ymmärtämättömänä luin ensimmäistä kertaa Sormusten Herran, että täytyy myöntää, etten kyllä tajunnut yhtään kuinka suurten tarinoiden äärellä oltiin. Sittemmin on onneksi ollut mahdollisuus sivistää itseäni.

Tiedossa kuitenkin oli, että Rivendellissä pidettäisi aivan pian neuvonpito, jossa kukin saisi vastauksia kysymyksiinsä ja uutisia eri puolilta maankolkkaa.

Eikö Elrond sanonut, että tästä ei nimenomaan ollut ennalta päätetty, vaikka se ehkä olikin ennalta määrätty? Ei mutta se taitaakin olla vasta seuraavan luvun asiaa.
 
Tuo Frodon muuttuminen "valolla täytetyn lasin kaltaiseksi" on mielestäni yksi kirjan erikoisimpia lauseita; siihen ei näet tunnuta palattavan koskaan, vaikka se onkin päähenkilön tulevaisuuden kannalta merkittävä ennustus.

Vaikka Bilbo on luopunut ruumiillisista nautinnoista ja siirtynyt kokonaan hengenravinnon piirin, on hänen omapäinen luonteensa jäljellä. Hänellä tuntuu olevan myös varsin itsenäinen ja vapaa asema Rivendellissä, sillä hän puhuu Elrondille ja muille muotoseikoista piittaamatta ja jopa moittivaan sävyyn. Vaikka ikä alkoikin jo painaa, oli hobitti vieläkin siinä uskossa, että ehtisi kirjoittaa vielä paljon. Hän oli jo Konnusta lähtiessään vanha, mutta uskoi vielä ehtivänsä vaikka minne.

Rivendell ylipäätään on ulkopuoliselle varmasti hämmentävä paikka. Toisaalta juhlissa kaikilla oli selvästi arvonsa ja asemansa, mutta toisaalta haltiat ovat iloista ja nauravaista väkeä. Kuitenkin minulle Tarun ylväs Rivendell on oikeampi kuin Hobitin iloisempi kuvaus. Tässä tarinasa ei muuten tule selville sen sijaitseminen piilossa vuorien keskellä mutkikkaiden polkujen päässä yhtä selvästi kuin Hobitissa. Sinne vain saavutaan ja sieltä lähdetään ilman pitempiä tekstejä.
 
Tässä jää helposti sellainen kuva, että kun kahlamo on ylitetty ollaan jo Rivendellistä, kun siinä vaiheessa Frodo pyörtyy ja seuraavaksi oikeasti ollaan Rivendellissä. Myöskin joen haltiataiat antavat sen kuvan, että ollaan Rivendellin rajalla.
 
Tuo Frodon muuttuminen "valolla täytetyn lasin kaltaiseksi" on mielestäni yksi kirjan erikoisimpia lauseita; siihen ei näet tunnuta palattavan koskaan, vaikka se onkin päähenkilön tulevaisuuden kannalta merkittävä ennustus.

Itse asiassa Kahdessa tornissa on tällainen kohta:

"“Then as he had kept watch Sam had noticed that at times a light seemed to be shining faintly within; but now the light was even clearer and stronger. Frodo's face was peaceful, the marks of fear and care had left it; but it looked old, old and beautiful, as if the chiseling of the shaping years was now revealed in many fine lines that had before been hidden, though the identity of the face was not changed. Not that Sam Gamgee put it that way to himself. He shook his head, as if finding words useless, and murmured: "I love him. He's like that, and sometimes it shines through, somehow. But I love him, whether or no.”
J.R.R. Tolkien, The Two Towers"

(Tuon kohdan muistin vain siksi, että jokin aika sitten kuuntelin sitä äänikirjana taas vaihteeksi.) :p
 
Ylös