Vko 49: Elrondin neuvonpito

Pagba

Pronominit hän/hänen
Frodo herää aamulla ja menee Gandalfin ja Bilbon kanssa kutsuttuna Elrondin neuvonpitoon. Sam tulee mukaan muuten vain – Elrondin haltianeuvonantajien lisäksi paikalla on Glóin poikansa Gimlin kanssa, Aragorn, Galdor Harmaista Satamista, Thranduilin poika Legolas ja Boromir – Neuvonpito alkaa katsauksella ulkomaailman tapahtumista – Glóin kertoo Balinin Morian valloitusretkueesta, josta ei ole kuulunut mitään vuosikymmeniin – Musta Ratsastaja on udellut Dáinilta tietoja SormuksestaElrond kertoo Sauronista ja Mahtisormuksista – Boromir kertoo Minas Tirithin kuulumisista, eritoten kummallisesta unesta, jonka hän on veljensä Faramirin kanssa nähnyt – Boromir näkee sekä Murtuneen Miekan että Sormuksen – Aragorn kertoo dúnedainista – Bilbo kertoo Sormuksesta ja Frodo jatkaa hänen tarinaansa – Gandalf kertoo Klonkun etsinnästä, Sormuksen luonteen paljastumisesta, Sarumanin lankeemuksesta ja omasta roolistaan Sormuksen saattamisessa Rivendelliin – Sormusta ei päätetä antaa Tom Bombadilin vartioitavaksi tai viedä Länteen, vaan tuhottavaksi Orodruiniin – Boromir epäilee hankkeen järkevyyttä – Bilbo ilmoittautuu vapaaehtoiseksi, mutta hänet torjutaan ja Frodo ryhtyy hommaan. Sam pääsee mukaan.

Muistaakseni leffassa tämä luku kuitattiin riitelyllä. Kyllähän kirjassakin leimahduksia tapahtui, eritoten Glóinin oivallus, että häntä kohdeltiin ammoin huonommin kuin Klonkkua, mutta muuten keskustelun sävy pysyi sivistyneenä. Vapaat kansat (miinus entit, metsäläiset, kotkat ja karhut) päättivät Sormuksen kohtalosta ja samalla omastaan.

Mitäs jos Faramir olisi tullut Boromirin sijasta? Olisiko hän yrittänyt ottaa Sormusta väkivalloin Frodolta? Jollei, niin olisiko Saattue päässyt ehyenä Minas Tirithiin? Minne sieltä sitten? Olisiko Denethor paljastanut tahtomattaan Sauronille, että Sormus oli kaupungissa? Olisiko Gandalf viimeisenä epätoivoisena temppuna yrittänyt käyttää Sormusta Sauronin armeijoita vastaan ja noussut uudeksi Mustaksi Ruhtinaaksi? Emme koskaan saa tietää.

Elrond vähän kertoili tuhansien vuosien takaisista asioista ja Frodolle valkeni, kuinka vanha puolhaltia oikeasti oli. Gandalfkin hämmästyi Frodon kerrottua unestaan, mutta kolossaalisin ihmettelijä oli ilman muuta Boromir. Kyllä kannatti ratsastaa Imladrisiin saakka!
 
Luku on rakennettu jotenkin samalla tavalla kuin Canterburyn tarinoita tai Decamerone (tai ehkä jopa kuin Kadonneitten tarujen kirja), jossa yhteen kokoontuneesta joukosta aina vuorollaan joku kertoo tarinan. Ja kuitenkin luku etenee, koska kaikki tarinat vievät eteenpäin Elrondin alussa (erinomaisen ironisesti) esittämää teemaa: mitä tehdä vähäiselle sormukselle, rihkamalle johon Sauron on jostain ihme syystä mieltynyt.
 
Herää kysymys kuinkahan suunniteltu tämä neuvonpito oikein oli? Osa osallistujista oli selvästi tiedossa ja vartavasten kutsuttu paikalle. Jonkinlainen neuvonpito varmaan oli ajatuksissa jo silloin, kun tiedettiin Sormuksen lähteneen Frodon mukana pois Konnusta. Boromirin saapuminen ja osallistuminen vaikuttaa sattumalta, vaikka Elrond jossain vaiheessa viittaakin tähän, että saapujat ovat tulleet ehkä sattumalta, ehkä tarkoituksella. Kaikki oleelliset osallistujat ovat tulleet neuvoa hakemaan sattumalta tapahtumien vyöryessä, mutta kuitenkin osuvat paikalle parahiksi osallistuakseen neuvonpitoon. Boromirilla oli kysymyksiä ja Elrond kun tiesi jo tapahtumien kokonaisuuden, tiesi että tässä neuvonpidossa moni saisi vastauksia kysymyksiinsä. Legolasin oli paikalle tuonut se seikka, että Klonkku oli päässyt pakoon. Monilla Rivendellin ulkopuolelta saapuneilla oli jokin syy, joka oli saanut heidät liikkeelle ja jotkut etsivät tien Rivendelliin jopa aivan ensimmäistä kertaa. Joillekin viime vierailusta oli kulunut jo pitkä aika.

Neuvonpito on hienosti kirjoitettu. Vaikka kyseessä on monta hahmoa joilla on oma tarina kerrottavanaan, se avaa koko ajan lukijalle/neuvonpidossa mukana olevalle lisää taustaa suurille tapahtumille, jotka vyöryvät jokaisesta ilmansuunnasta yhteen pisteeseen. Keskuksena on Sormus, sen etsintä ja sota. Luku vilisee paikannimiä ja henkilöiden nimiä. Orthancin kuvaus vähän yllättää. Gandalf vietiin vangiksi sivutornin huipulle, ei siis päätornin huipulle eli tätä mielikuvaa on elokuva päässyt muokkaamaan. Sivutornista saa sen käsityksen, että se sijaitsee oikeasti todella ylhäällä, koska se toimii myös Sarumanin tähtien tähystyspaikkana ja se jää usein pilvien peittoon, nyttemmin myös mustien savupilvien peittoon.
 
Olisi voinut käydä tarinssa kovastikki erilailla jos Saruman olisi osanut pitää pokkansa ja esittää olevansa edelleen hyvän puolella ja antanut Gandalfin kertoa mitä hän tietää mahdollisensti Sormuksen olinpaikasta. Mutta kovin ylimielinen ja läpinäkyvä Sarumanin käytös paljasti ettei ollut puhtaat jauhot pussissa, ja täten jäi tiedot saamatta.

Paljon informaatiota eripuolilta Keski-Maata saatiin tässä luvussa, eli oli kyllä mielenkiintoista luettavaa koko luvun ajan.
 
Hieman ylimielisen kuvan Sarumanista tosiaan saa. Luulen hänen yliarvioineen oman viehätysvoimansa ja olettaneen, että kyllähän hän nyt yhden Gadnalfin puhuu helposti puolellen.

Faramirin ja Boromirin paikanvaihtoa on hauska spekuloida. Itse asiassa aika monen tapahtuman ja niiden seurausta on hauska pohtia. Ja luonnollisesti, mitä aikaisemmasta tapahtumasta on kyse, niin sitä suuremmiksi muutoksiksi lopputuloksessa ne kumuloituvat, koska niistä taas seuraa uusia tapahtumia, joissa voi käydä monella tavalla. Ja sitten pohdinnat lähtevätkin yleensä käsistä.

Mihin edellisen luvun kohdalla ja mihin Fairy Tale tämän luvun kohdalla viittaa, niin Neuvonpito ei ilmeisestikään niinkään ollut suunniteltu, vaan pikemminkin tarkoitettu pidettäväksi juuri tänä ajankohtana, mitä sitten tarkoittaneekaan. Ehkä viisailla oli jossain määrin näppinsä pelissä, ehkä kohtalo punoi juoniaan pelinappuloidensa päiden menoksi.

Tämä luku, tai ehkä koko Rivendellissä oloaika, on kuin olisi irtokarkkihyllyllä rajallisen rahamäärän kanssa ja päätyy ottamaan kaikkea vähän, niin ettei saa mitään niin paljon kuin oikeasti haluaa. Pitäisi lukea tähän väliin Silma ja muut historiateokset, kuvitellen, että Elrond ja Gandalf tekevät selkoa entisaikojen tapahtumista, ja jatkaa tarinaa vasta sen jälkeen. Vaan ei ehdi, pitää lähteä tuhoamaan Sormusta.
 
Tartuin Taruun Sormusten Herrasta uudelleen keskiviikkona ja eilen istuin puuduttavan ajan Elrondin neuvonpidossa. Sen verran pitkä luku tuo on, että luin sen kolmessa osassa pesten välillä työhuoneen ikkunaa ja siivoten ja syöden puolista (joka Bilbolta viivästyi neuvonpidon tähden). Luvussa on monta erillistä mielenkiintoista ja kiehtovaa tarinaa. Vaikka luvussa ei puhuta yleisesti kaikista sormuksista, nousi mieleeni kysymys, joka ehkä täälläkin jossain topikissa on ollut puheena, mutta en ole sellaiseen keskusteluun osallistunut.

Missään ei suoraan käy ilmi, mikä on se linkki ja yhteys, joka on Suursormuksen ja näiden muiden sormusten välillä. Miten se on syntynyt? Sauron takoi tarkoituksella ja paha mielessä Suursormuksen viimeisenä ja loi sen ja muiden välille jonkinlaisen yhteyden? Aika epeli hän oli, kun ei hänen likaiset näppinsä olleet koskaan edes koskettaneet kolmea haltiasormusta. Jäin siis miettimään johtuuko yhteys siitä, että ne olisivat kaikki taottu samassa tulessa? Tai olivatko nämä tämän aikakauden ainoat suuret ja voimalliset sormukset? Eivätkö niitä vähäisemmät olleet tunnettuja tai käytössä tai eikö niitä linkitetty Sauronin pahan halun alle?

Missä esipuheessa sanottiinkaan että "heidät kaikki petettiin" kun Mahtisormus taottiin. Kyllä kyllä, mutta tämä hobitti vain tuli nyt uteliaaksi ja haluaisi kovasti tietää miten, millä tavalla?

Onko tätä avattu missään aikaisemmassa keskustelussa tai jossain Tolkienin salaisissa kirjakääröissä?
 
Tiedä sitten onko näissä katkelmissa mitään valaisevampaa:

Kirjeessä Milton Waldmanille (n. 1951) Tolkien selvittää Valtasormuksen voimaa:

Mutta Sauron teki salaa omassa Mustassa maassaan maanalaisella tulella Sormusten sormuksen, Valtasormuksen joka piti sisällään kaikkien muiden voimat ja hallitsi niitä, joten sen pitäjä kykeni lukemaan kaikkien vähempiarvoisia sormuksia käyttävien ajatukset, hallitsemaan kaikkia heidän tekojaan ja orjuuttamaan heidät lopulta täysin (Kirjeet, kirje 131, s. 194 = Silm. [2018], s. xxiv)​

Ehkä tarkimmin (tarpeeksi tarkasti?) kuitenkin kertomuksessa Mahtisormukset ja kolmas aika:

Haltiat tekivät monta sormusta; mutta Sauron teki salaa Sormusten sormuksen hallitsemaan muita, ja muiden voima oli kammitsoitu sen voimaan niin, että ne olivat kokonaan sen alaisia ja säädetyt kestämään vain niin kauan kuin se kesti. Ja paljon Sauronin omaa voimaa ja tahtoa vuodattui tuohon Sormusten sormukseen; sillä haltiasormusten mahti oli hyvin suuri, ja sen joka niitä hallitsi oli oltava vielä voimallisempi; ja Sauron takoi sen Tulisen vuoren alla Varjon maassa. Ja kun hän pani Sormusten sormuksen sormeensa, saattoi hän nähdä kaiken mitä vähäisempien sormusten avulla tehtiin, ja hän pystyi näkemään niiden kantajien ajatukset ja hallitsemaan niitä. (Silm. [2018], s. 297)​

Tämä on sitten omaa spekulontiani: Siinä missä haltiasepät takoivat sormuksia, joilla oli tiettyjä heidän haluamiaan ominaisuuksia, kuten ajan vaikutusten torjuminen tai tulen sytyttäminen sydämiin, Sauron takoi itselleen sormuksen, jolla oli tiettyjä hänen haluamiaan ominaisuuksia, kuten muiden sormusten hallitseminen; ja koska Sauron oli suunnattoman paljon mahtavampi kuin haltiasepät, hän onnistui siinä. Häntä auttoi myös se, että hän oli alun perin opettanut sormusten laatimisen taitoa haltioille:

Mutta Sauron ohjasi heidän työtään ja tiesi kaiken mitä he tekivät; sillä hän tahtoi kytkeä haltiat itseensä ja saattaa heidät tarkkailunsa alaisiksi. (Silm. [2018], s. 297)​
 
Minä vetoaisin yksinkertaisesti siihen, että sormussepät olivat olleet Sauronilla opissa. Hän oli todennäköisesti niiden valmistusta neuvoessaan tähdentänyt myös sellaisten ominaisuuksien tärkeyttä, jotka tosiasiassa vain jättivät sormusten taikuuteen sellaisen takaportin, jonka kautta hänen oli mahdollista kytkeä se oman sormuksensa taikuuteen.
 
Tästä aiheestahan voisi tehdä tohtorinväitöskirjan tiedonjenkäsittelytieteen oppiaineeseen.
 
Selvästikään Tolkienilla ei ollut Sormusten herraa aloittaessaan mitään valmista, systemaattista teoriaa mahtisormusten toiminnan perusteista. Sormusten luonteesta, vaikutuksista ja historiasta saatettiin puhua eri kohdissa hiukan eri tavoin aina kulloinkin halutun sävyn mukaan. (Kirjan varhaisemmat luonnoksethan on julkaistu vastaavissa HoME:n niteissä.)

Kun Tolkien kuitenkin viimeisinä vuosinaan suunnitteli legendariuminsa laajaa uudelleenkirjoittamista yhtä loogisemman, rationaalisemman ja "tieteellisemmän" maailmankuvan suuntaan, niin on varmastikin myös lukijoille täysin hyväksyttävää esittää omia spekulaatioitaan. Tikin ja Isilmírën hyvien huomioiden rinnalle esittäisin vielä kolmatta ideaa:
Valtasormusten - myös haltioiden kolmen Sormuksen -vaikuttavuus perustui ainakin suuressa määrin Sauronin haltioille paljastamaan, maailman ainesosiin varastoituneen Melkor-energian hyväksikäyttöön. Ja näitä, sormuksiin tiivistyviä voimia Sauron, Morgothin "perillisenä", pystyi ehkä jollain tapaa etäältäkin kontrolloimaan sormusten muita haltijoita helpommin.

Thus, outside the Blessed Realm, all 'matter' was likely to have a 'Melkor ingredient' [ ... ]
It was this Morgoth-element in matter, indeed, which was a prerequisite for such 'magic' and other evils as Sauron practiced with it and upon it. [ ... ]
It is quite possible that certain elements had attracted Morgoth's special attention...for example, all gold (in Middle-earth) seems to have had a specially 'evil' trend...
(HoME, X, 400; lihavointi minun).

Tämä selittäisi osaltaan sitä, miksi Sauron oli Sormuksensa tehtyään ja sitä hallussa pitäessään voimakkaampi kuin ennen sen tekemistä: Sauron ei vain varastoinut sormukseensa omia voimiaan, vaan saattoi myös imeä itselleen lisävoimia ympäröivästä fysikaalisesta maailmasta, "Morgothin sormuksesta".
 
Last edited:
Hobitti-kirjassa kerrottu 'lohikäärmeen tauti'kin tuli sitten Telimektarin toimesta selitettyä. Jos kullassa on tosiaan tavallista enemmän Melkor-vibaa, ei ole ihme että Numenorin valtiaat muuttuivat suosiollisemmiksi Sauronille ja että heikommalla moraalilla varustautunut Järvikaupungin isäntä lopulta flippasi pahan puolelle. Thorinin kunniaksi on luettava että hän pystyi viime hetkiin saakka pysymään ainakin näennäisesti selväjärkisenä. Vasta Arkkikiven menetys suisti hänet ilkeyteen ja häijyyteen. Thorinin ihmeparantuminen Hobitin lopussa ei tarvitse parempaa selitystä.
 
Selvästikään Tolkienilla ei ollut Sormusten herraa aloittaessaan mitään valmista, systemaattista teoriaa mahtisormusten toiminnan perusteista.

Tämän ajatuksen Qoheletkin heitti eilen ilmoille kun tätä sormusten linkkiä ääneen pohdiskelin. Hienot ideat ja ajatukset tosin vaativat hiomista, jotta tarinaan tulee uskottavuutta ja löytyy selityksiä ja vastauksia lukijalle, joka jää syitä pohtimaan.

Esittämänne syyt ovat varmasti se vastaus, jota etsiskelin. Jos kerran Sauron itse omasi kaikkein eniten sormustietoa ja jakoi sitä muille, oli hänen varmasti helppo käyttää hyväkseen vähäisempiensä tietoja ja myös tietoa siitä montako sormusta on taottu. Tuosta kaikesta voi siis päätellä, että mainittujen 3, 7 ja 9 lisäksi Sauron oli tietoinen myös näitä vähäisempien sormuksien kantajien aatoksista, joskin näistä ei meille ole kerrottu, mutta olisi kummallista että muut sormukset olisi täysin hylätty harjoitelmina, jos niillä suinkin oli vähäisiäkin voimia johonkin hyvään.
 
Olen itse ajatellut asian selittyvän samoin kuten @Isilmírë

Tämä kaikessa kullassa oleva "melkor-energia" olikin uusi tieto minulle. Mithrilissä (joka kuitenkin oli arvokkaampaa) ei moista kirousta ilmeisesti kuitenkaan ollut? Mutta eikös Galadrielin sormus ollut siitä tehty?
 
Tämän ajatuksen Qoheletkin heitti eilen ilmoille kun tätä sormusten linkkiä ääneen pohdiskelin. Hienot ideat ja ajatukset tosin vaativat hiomista, jotta tarinaan tulee uskottavuutta ja löytyy selityksiä ja vastauksia lukijalle, joka jää syitä pohtimaan.

Esittämänne syyt ovat varmasti se vastaus, jota etsiskelin. Jos kerran Sauron itse omasi kaikkein eniten sormustietoa ja jakoi sitä muille, oli hänen varmasti helppo käyttää hyväkseen vähäisempiensä tietoja ja myös tietoa siitä montako sormusta on taottu. Tuosta kaikesta voi siis päätellä, että mainittujen 3, 7 ja 9 lisäksi Sauron oli tietoinen myös näitä vähäisempien sormuksien kantajien aatoksista, joskin näistä ei meille ole kerrottu, mutta olisi kummallista että muut sormukset olisi täysin hylätty harjoitelmina, jos niillä suinkin oli vähäisiäkin voimia johonkin hyvään.


Täysin irrallinen teoria vailla mitään todenperää, mutta heitetään nyt ilmoille: Sauron ja haltiasepät takovat sormuksia, ja syntyy harjoituskappaleita, jotka eivät toimi aivan tuoteselosteessa luvatullla tavalla. No heitetään menemään ne. Joku onneton esi-beorninki löytää ne jostain vuorenrotkosta, ja nämähän eivät toimi niinkuin pitäisi, vaan muuttavat kantajansa olomuotoa. Koska sekundasormuksia, niin kantaja muuttuu , simpsalapim, karhuksi.
Koska sekundasormuksia, ne eivät ole Sauronin pahan tahdon alaisia, mutta eivät myöskään toimi halutulla lailla.
 
Täysin irrallinen teoria vailla mitään todenperää, mutta heitetään nyt ilmoille: Sauron ja haltiasepät takovat sormuksia, ja syntyy harjoituskappaleita, jotka eivät toimi aivan tuoteselosteessa luvatullla tavalla. No heitetään menemään ne. Joku onneton esi-beorninki löytää ne jostain vuorenrotkosta, ja nämähän eivät toimi niinkuin pitäisi, vaan muuttavat kantajansa olomuotoa. Koska sekundasormuksia, niin kantaja muuttuu , simpsalapim, karhuksi.
Koska sekundasormuksia, ne eivät ole Sauronin pahan tahdon alaisia, mutta eivät myöskään toimi halutulla lailla.
Ehkä todenperää on. Sellaiseksi vähäpätöiseksi taikasormukseksihan Gandalf Bilbon näkymättömyyssormusta luuli, kunnes totuus selvisi. Hän muistaakseni sanoi, että taikasormuksia on monia eikä niihin tule suhtautua köykäisesti, ja sen sanoessaan hän tuskin ajatteli legendaarisimpia 20 mahtikorua.

Myös Saruman tituleerasi itseään Sormuksentekijäksi ja hänellä oli hra G:n mukaan sormus sormessaan. Se ei tainnut olla pelkkää maallista metallia.
 
Tämä seuraava ajatukseni ei aivan suoraan enää liity sormuksiin, mutta huomaan taas pysähtyneeni miettimään miksi niin järjestelmällisen kirjoittajan lukujonosta puuttuu numero 5, (sormuksissa kun ovat luvut 1,3,7 ja 9) kunnes sain tänään Sarumanilta itseltään vastauksen. Saruman toruu Gandalfia siitä, että tämä haluaa kaikkien viiden velhon sauvat. No siinähän se tuli ja tajusin joskus ennenkin tämän hoksanneeni, mutta on hauska hoksata asioita myös uudelleen. :)
 
Ehkä numeroon viisi ei liity sellaista teologista merkitystä, että se olisi tuntunut Tolkienista olennaiselta luvulta sormusten kohdalla. Tosin yhdeksikkökään ei kai ole sellainen "kristillinen" numero kuin yksi, kolme, seitsemän tai kaksitoista, mutta (tässä aihepiirissä hyvin haparoivan) käsitykseni mukaan sillä on kuitenkin oma merkityksensä kolminkertaisena kolminaisuutena.
 
Ylös