Vko 5: Saattue hajoaa

Olórin

Kontulainen
Suomen Tolkien-seura
Saattue hajoaa on luvun nimi, joka kertoo jo etukäteen oleelliset asiat. Tapahtumat alkavat mennä sekaviksi tähänastisen hyvässä järjestyksessä suoritetun matkan jälkeen.

Kun Frodo lähtee pohtimaan asioita, on kaikilla vielä aikomus jatkaa eteenpäin suunnitellusti ja avoimesti. Frodo on jo oikeasti tehnyt päätöksensä, ja Sam tietää sen. Kumpikaan ei vaan vielä uskalla sanoa sitä ääneen, vaikka varmaan haluaisivat. Aragorn tuskastelee päätöksen kanssa, mutta on hänkin päättänyt hajottaa saattueen, mutta ei halua ottaa lopullista vastuuta. Ainoa ongelma hänelle on oma suuntansa: itään vai etelään? Ehkä haltia, kääpiö ja nuoremmat hobitit eivät hajottaisi saattuetta, mutta asia ei ole heidän käsissään. He lähtisivät mieluiten Minas Tirithiin, mutta seuraisivat Frodoa minne vain, kunhan saattue ei vain hajoa. Silti kaiken kaikkiaan on selvää, että saattueen pitää hajota. Näin suuri joukko ei kulkisi salassa Mordoriin, eikä päätöksen lykkääminen hyödyttäisi mitään.

Mutta kaiken tämän suunnittelun sotkee Boromir, joka säikyttää Frodon. Frodo päättää lähteä salaa, ja vain Sam tavoittaa hänet. Kun Aragorn yrittää hillitä sekaannusta Boromirin paluun jälkeen, kukaan ei kuuntele. Kaikki juoksevat etsimään Frodoa, ja Sam oli jälleen ainut, joka tajusi asiain oikean laidan.


Vaan oikeastaan luvun nimi ei kerrokaan mitään oikeasti tärkeää. Saattueen hajoaminen on selviö, ja kirjan aiemmin lukeneiden on vaikea käsittää Minas Tirihiin menoa edes vaihtoehtona. Boromirin vilpillisyyteen on viitattu selvästi jo edellisessä luvussa, joten tämän luvun todellinen sisältö onkin hänessä.

Vaan onko Boromir paha ja vilpillinen? Hänhän on sanonut suoraan tahtonsa ja on taipunut muiden tahtoon, kunnes nyt viime hetkellä yrittää saada Sormuksen itselleen. Ei hän ole sen pahempi kuin mies, joka näkee toisten päätösten johtavan varmaan tuhoon, ja näkee itse mahdollisuuden estää se ja saavuttaa voitto. Ei hän tee sitä saadakseen valtaa, sitähän hänellä jo on. Ei hän halua sormusta estääkseen kuningasta palaamasta tai alistaakseen kaiken maan, vaan turvatakseen maansa rajoja idästä tulevaa ylivoimaa vastaan. Se rikkaus ja maine, jonka Sormus toisi muassansa, olisi vain lisä.

Ystävällisesti hän yrittää auttaa Frodoa ja vielä kerran kääntää hänet tieltä, jota viisaat kutsuvat huteraksi toivoksi, ja jonka sokea Reettakin näkisi tuhoon tuomituksi. Hetkeksi hänet valtaa himo saada sormus, sillä täysin ei paraskaan mies voi vastustaa kiusausta. Hän tukahduttaa kiusauksen ja vakuuttaa Frodolle, että Minas Tirith on ainut oikea tie. Jos "viisaat" eivät sitä huoli, ottaisivat Gondorin sotaväen päälliköt sen ja löisivät Mustan tornin joukot. Lopulta hän kiihtyy huomatessaan ajan loppuvan ja Sormuksen joutuvan Sauronille. Joutuiko Boromir lopulta Sormuksen pauloihin? Ei, hän yritti viimeiseen asti toteuttaa järkensä käskyä.

Koska Sormuksen tuhoamisesta ei ole toivoa, on sitä käytettävä Sauronia vastaan. Minas Tirith on ainut oikea suunta.
 

Atheon

Kontulainen
Minä taas väittäisin, että Sormus sai Boromirin pauloihinsa. Boromirin järkeily oli ehkä juuri samassa linjassa Sormuksen omien intressien kanssa, mikä mahdollisesti teki Boromirin alttiimmaksi Sormuksen vaikutukselle, ja minkä takia ulkopuolisen on myös ehkä vaikea tulkita, kuinka suuri osa toiminnasta oli Boromirin omaa ja mikä tapahtui Sormuksen myötävaikutuksella.

Tässä vaiheessa tulee mieleen, miksi Rivendellissä nimitettiin vain yksi Sormuksen kantaja, jonka tulisi yksin ottaa vastuu Sormuksen säilyttämisestä. Jos kantajaa olisi vaihdettu päivittäin siitä asti kun se ei ollut vaikuttanut kehenkään voimakkaasti, olisi Sormuksen turmeleva vaikutus jakaantunut tasaisemmin. Ja miksi juuri Frodo. Tähän kaikkeen kehitin teorian. Sormusta ei uskallettu antaa fyysisesti tai henkisesti voimakkaalle ja kyvykkäälle, koska tälläisen henkilön korruptoituessa hän voisi Sormuksen avulla lyödä muun saattueen ja ryhtyä holtittomaksi. Sormus piti antaa siis heiveröiselle pikkukaverille. Mukaan täytyi laittaa niitä kyvykkäitä kavereita, jotka eivät toivottavastikaan turmeltuisi kun eivät olisi Sormuksen kanssa suoraan tekemisissä. He pystysivät suojelemaan sormuksen kantajaa ja tarvittaessa myös taltuttamaan hänet tarpeen tullen. Tästä syystä täytyi mukaan ottaa myös varakantajia. No, tässä luvussa huomataan, että tässäkin suunnitelmassa on omat aukkonsa.
 
Last edited:

Vampirelady

Vamperi, Queen of Sassgard
Vastuuhenkilö
Tässä vaiheessa tulee mieleen, miksi Rivendellissä nimitettiin vain yksi Sormuksen kantaja, jonka tulisi yksin ottaa vastuu Sormuksen säilyttämisestä. Jos kantajaa olisi vaihdettu päivittäin siitä asti kun se ei ollut vaikuttanut kehenkään voimakkaasti, olisi Sormuksen turmeleva vaikutus jakaantunut tasaisemmin.
Mietin että eikö tuossa olisi tullut ongelmaksi se, että Sormusta olisi ollut vaikea luovuttaa aina seuraavalle? Samilla Sormus ei Mordorissa ehtinyt olla kovin pitkään, mutta silti se ehti jo vaikuttaa Samiin jonkin verran.

The Return of the King sanoi:
"Already the Ring tempted him, gnawing at his will and reason. Wild fantasies arose in his mind; and he saw Samwise the Strong, Hero of the Age, striding with a flaming sword across the darkened land, and armies flocking to his call as he marched to the overthrow of Barad-dûr. And then all the clouds rolled away, and the white sun shone, and at his command the vale of Gorgoroth became a garden of flowers and trees and brought forth fruit. He had only to put on the Ring and claim it for his own, and all this could be. In that hour of trial it was the love of his master that helped most to hold him firm; but also deep down in him lived still unconquered his plain hobbit-sense: he knew in the core of his heart that he was not large enough to bear such a burden, even if such visions were not a mere cheat to betray him. The one small garden of a free gardener was all his need and due, not a garden swollen to a realm; his own hands to use, not the hands of others to command."
Tästä Sormuksen säilyttämisen jakamisesta tuli muuten mieleen Pottereissa hirnyrkit. Vaikka siinäkin hirnyrkin säilytysvuoro vaihteli, se silti vaikutti Roniin eri tavalla kuin muihin.
 

Tik

Konnavahti
Vastuuhenkilö
Konnavahti
Oikeastaan hobitit olivat henkisesti hyvin vahvoja, pienestä koostaan huolimatta myös uskomattoman sitkeitä. Ja (kääpiöiden tavoin) he eivät hevin muuttuneet varjoiksi, minkä Klonkku, Bilbo ja Frodo todistivat mainiosti.

Hobiteista teki ideaalisia sormuksenkantajia nähdäkseni se, etteivät he tavoitelleet valtaa, jota sormus ensi töikseen tarjosi. He olivat tarpeeksi pieniä ja vaatimattomia sekä erityisen kiintyneitä elämän pikku nautintoihin niin, etteivät houkutukset "ajan sankaruudesta" tai "joukkojen kokoamisesta Barad-dûria vastaan" päässeet uppoamaan kovin syvälle.

Pelkäänpä että Sormuksen kierrättäminen saattueen jäsenten kesken olisi tuhonnut koko poppoon moraalin (hobitteja lukuun ottamatta) jo ennen Morian porttia. Kantovuoroa olisi odotettu yhä malttamattomammin ja jossakin vaiheessa joku olisi kieltäytynyt luovuttamasta sitä seuraavalle. Sitten olisivat miekat (ja kirves) puhuneet kunnes jäljellä olisi ollut vain yksi, joka olisi sitten tehnyt selvää hobiteista silmät kiiluen ja suu vaahdossa. Näin aavistelen.

Hyväksyessään pitkin hampain kaksi lisähobittia saattueeseen Elrond vaikutti ainakin siltä, ettei hänellä ollut mitään muuta syytä antaa periksi kuin luottamus Merrin ja Pippinin horjumattomaan uskollisuuteen yhteistä asiaa (ja Frodoa) kohtaan. Eikä hän pitänyt sitäkään aivan riittävänä syynä, mutta antoi kuitenkin periksi. On eri asia, mitä hän tuumi hiljaa mielessään. Varakantajia, kukaties? Saattoi hyvinkin tietää, että vain hobitille uskaltaisi Sormuksen antaa, ja onhan neljä pikku-ukkoa parempi lähtötilanne kuin kaksi, kuolemantapaukset tällaisilla reissuilla kun eivät olleet varsin mitätön riski (vrt. Bilbon työsopimuksen hautausklausuuli).
 

Fairy tale

Lapinorava
Luku pyörii aika paljon nyt Frodon ympärillä ja samalla sen ympärillä mihin suuntaan Sormus seuraavaksi lähtee. Vaikka Frodo on ollut vaitelias, on hänen täytynyt jotain pientä paljastaa Samille välillä. Tuntojaan ja pelkojaan ainakin. Sam tunsi isäntänsä ajatuksenkulun melkolailla hyvin ja päätteli miten asiat etenevät. Sam ei epäillyt hetkeäkään sitä, etteikö Frodon suunta olisi ollut seuraavaksi Mordorin suunta, eikä mikään muu. Luvut joissa kerrotaan Frodon Konnusta lähtö ja suunnitelman paljastamisen vaikeus Krikkolossa omaavat tätä samaa päättämisen vaikeutta ja sitä, miten hobitti sen sanoisi ystävilleen.

Boromir tuli tehneeksi pienoisen palveluksen, koska sekoitti pakan ja asiat alkoivat rullata nopeammin kohti tarkoitettua suuntaa. Samilla alkaa ruksuttaa ja hänen päässään varmaan kaikuivat Gandalfin sanat "älä jätä häntä yksin". Sam oli pyhästi luvannut olla jättämättä isäntäänsä. Oliko Boromir Sormuksen pauloissa vai ei? Ainakin se sekoitti hänen päänsä ja sumensi järkevän ajattelun toviksi. Tuo hetki on kai tulkittavissa "pauloissa olemiseksi", joka kuitenkin jostain syystä katkesi. Sormuksen pahuuden lumoava läsnäolo hävisi Frodon juostessa pois. Parempi oli juostakin pois. Jos Frodo oli yhtään pyöritellyt mielessään Klonkun tarinaa, Sormus voisi aiheuttaa vaikka tappohommia. Kiihtynyt kiiluvasilmäinen Boromir, joka käskee antamaan Sormuksen itselleen on ollut hurja ilmestys. Oli siis parempi ottaa jalat alle. Pakomatkalla Frodo kiipeää näkemisen istuimelle ja tulee nähneeksi vihollisen suunnitelman. Ehkä myös tämä vauhditti hänen päätöstään lähteä mitä pikimmiten.

Lukijalle helpotus on suuri, kun Sam tavoittaa isäntänsä ja synkälle matkalle lähteekin yhden sijasta kaksi.
Luku loppuu tavallaan hieman kesken, koska se jättää auki monia kysymyksiä. Mitä muulle saattueelle sillä välin tapahtui? Lähtevätkö he hobittikaksikon perään? Mitä Boromirille nyt tapahtuu?
 

Olórin

Kontulainen
Suomen Tolkien-seura
Eihän Frodon Samille ole paljoa tarvinnut paljastaa. He ovat kulkeneet jo pitkän matkan yhdessä, ja Sam selvästi kaiken aikaa tarkkailee Frodoa. Saattueen muut hobitit ovat toki tunteneet Frodon jo kauan, mutta he eivät ole keskittyneet samalla lailla hänen tarkkailuun. Sam vain ei sano tietoaan asiasta julki, vaikka kuiskiikin siitä lukijalle. Muutenkin Samin rooli saattueessa on jännä. Hän on Frodon palvelija, ja puhuttelee muita herroiksi, vaikka muuten juteleekin niitä näitä. Hän on samaan aikaan tasavertainen matkatoveri ja palvelija. Hän seuraa isäntäänsä uskollisesti ja jättää aina päätökset muille, vaikka lausuukin varoittavia ja epäileviä mielipiteitä.

Lukuhan päättää toisen kirjan, joka kertoo saattueesta. Seuraavissa luvussa saadaan kyllä tietää muiden jäsenten seikkailuista, mutta Frodoon ja Samiin ei taideta vähään aikaan palata.

Tämä toinen kirja on kokonaisuutena mukavaa luettavaa. Nähdään jänniä paikkoja ja kuljetaan yli vuorien ja kohdataan välillä vastoinkäymisiä.
 

masamune

Kontulainen
Tässä on kyllä todella kutkuttava luku. Frodo tarvii mietintä aikaa ja on kai jo päättänyt mitä tehdä, ei vain tiedä miten sen ilmaisisi vai katoaisko vain. Ja Boromirin kanssa 'jutustelu' saa lisää pontta asiaan. Boromirin napsahdus ahneudesta Sormukseen on kyllä todella jännää luettavaa, ihan parhaimmistoa kaikessa kaameudessaan. Ja se kauhun tunne kun Sormus puhuttelee Frodoa. Muistan enimmäisellä lukukerralla aikanaan että Silmän näkemisen hetkellä itsekseni Frodolle ajatellen koitin hokea että ota Sormus pois sormesta kun jännitti niin mahoton.

Boromirin paluu luo ja hänen kertomisensa tapahtumista (sen mitä siinä vaiheessa Boromir paljastaa) saa aikaan etsintä partion, tosin ei ihan niin järjestelmällistä mitä Aragorn toivoi. Sam tosin havahtuu alkumetreillä järkiinsä ja siihen että mitä Frodo todella voisi tehdä ja palaa veneille ja niinhän siellä vene jo lipuukin pois päin. Jos Sam olisi osannut uida, olisikohan Frodo kääntynyt ottamaan hänet mukaansa silti vai olisiko hän paennut silti paikalta sen pienen etumatkan turvin? Mene ja tiiä. Mutta Sam kuitenkin mahdollisella hukkumisellaan saa Frodon pelastamaan itsensä ja täten he pääsevät yhdessä jatkamaan matkaa ja jättämään muut oman onnensa nojaan.
 
Ylös