Vuoden 2009-2010 smialkisan UKK

Pagba

Pronominit hän/hänen
Smialkisan UKK
Vuoden 2009- 2010 smialkisan sääntöjen UKK, laatinut (vanhan pohjalta) Suomen Tolkien-seuran hallituksen nimittämä smialvastaava Keijukas
Muokannut Samooja vuodelle 2010

Kysymys: Sääntöjen Yleistä-kappaleessa kerrotaan UKK:sta. Mikä se on ja mistä sen löytää?
Vastaus: Luet sitä paraikaa, joten olet kai löytänytkin sen jo jostain... UKK on lyhenne sanoista Usein Kysytyt Kysymykset, eli se on kokoelma usein esitettyjä kysymyksiä ja vastauksia niihin.

Pitkään tämä ei ollut oikeaoppinen UKK koska kysymykset olivat (entisten) smialvastaavien keksimiä. Sittemmin on lisätty eri paikoissa usein kysyttyjä kysymyksiä.

K: Mistä smialkisan säännöt ovat peräisin?
V: Hanna-emo oli seuran ensimmäinen smialvastaava ja hänen jälkeensä tuli Lotta-palikka. Muutaman vuoden hommaa hoiti Keijukas, joka uudisti smialkilpailun ja muokkasi säännöstön lähes kokonaan sellaiseksi kuin se nyt on. Mikko Kiiwipuuro uudisti sääntöjä hieman, samoin Karo Leikomaa, Inkeri Kontro ja Miikka Uotila. Sitten tapahtuikin Keijukkaan paluu. Keijukkaan jäätyä viettämään lokoisia eläkepäiviä smialvastaavan pestin on ottanut harteilleen Samooja. Huonoista säännöistä saa ja toki pitää avautua.

K: Mitä smialit ovat? Miksi ne kisailevat?
V: Alunperin smial tarkoitti hobitinkoloa. Tässä yhteydessä smialilla tarkoitetaan Suomen Tolkien-seuran itsenäistä, yleensä paikkakuntakohtaista kerhoa. Smialit kilpailevat keskenään, koska se on hyvä syy järjestää toimintaa ja pitää yhteyttä seuran hallituksen nimittämään smialvastaavaan. Huhutaan, että; smialkisan pääpalkinnolla – 50 euron lahjakortilla johonkin roolipelikauppaan – on myös jotain tekemistä asian kanssa. Smialista täytyy kuulua viidesosa (1/5) jäsenistä Suomen Tolkien-seuraan (alaspäin pyöristäen mutta vähintään yhden on kuuluttava seuraan). Eli jos smialissa on jäseniä 2-5 se tarkoittaa, että yhden täytyy kuulua seuraan; 3-10, 2:n on kuuluttava seuraan; 11-15, 3:n jne.

K: Haluaisin perustaa smialin, mutten halua hallituspaikasta koituvaa vastuuta ja työmäärää.
V: Smialin ei tarvitse olla byrokraattisesti johdettu järjestö. Se voi olla myös pelkkä kaverporukka. Kokouksetkaan eivät ole välttämättömiä, tärkeintä on yhdessä tekeminen.

K: Olen 8/80 vuotias, olenko liian nuori/vanha perustamaan smialia?
V: Et toki! Mitään ikärajaa smialtoiminnalle ei ole. Jotkut smialit ovat kuitenkin laittaneet ikärajan uusille jäsenille, johtuen smialin jäsenten ikäjakaumasta. Teini-ikäinen ei ehkä tuntisi oloaan kotoisaksi kolmikymppisten joukossa. Tästä syystä toivoisin aktiivisuutta smialien perustamiseen, ja teen voitavani, että samalle paikkakunnalle saataisiin tarpeen tullen useampi smial, jotta kaikilla olisi mukava porukka.

K: Miksi kirjeitse raportoimisesta saa enemmän pisteitä kuin puhelimitse?
V: Kirjeitse raportoimisestahan saa 3 pistettä plus mahdolliset bonukset, sähköpostitse 3 ja puhelimitse tai kasvokkain raportoimisesta yhden pisteen. Yksi tekijä on välitettävän informaation määrä. Kirjekuoreen voi liittää piirroksia, kuvia ja monisteita. Aiemmin sähköpostitse raportoinnista sai vähemmän pisteitä, mutta olen laiska ja minulla on kiinteä netti, jossa kuitenkin vietän liikaa aikaa. Sen lisäksi joka viikko raportoivan smialin postikulut nousisivat tähtitieteellisiksi.

K: Miksi foorumilla raportoimista suositaan?
V: Konnun Vihreässä Lohikäärmeessä raportoimisesta tosiaan saa neljä pistettä per raportti. Tämä johtuu siitä, että raportit ovat julkisia ja kilpailevat smialit saavat niistä vihjeitä oman kisasuorituksensa petraamiseen. Ne kertovat myös hyvin konkreettisesti ja arkipäiväisesti smialtoiminnasta. Siksi foorumiraportoimisesta saa kolmen tavallisen pisteen lisäksi yhden bonuspisteen joka kerta.

K: Tarvitseeko raportoida seuran vuosijuhlaan osallistumisesta ja siellä megaspektaakkeliohjelmanumeron järjestämisestä, vaikka sinä olit paikalla ja näit kaiken?
V: Tarvitsee. Vain raportoimisesta heruu pisteitä. Minä en ole mikään hemmetin joulutonttu, joka kurkkii ikkunoista ja tekee muistiinpanoja. Olisitte voineet vetää minut juhlan jälkeen syrjemmälle ja kertoa osallistumisestanne ja tekemisistänne... Vasta sitten olisin voinut antaa pisteitä. Mutta silloin olisitte saaneet suullisesta raportoimisesta vain yhden pisteen ettekä kolmea, kun raportoitte kirjeitse sitten kun ehditte. Eli toivottavasti pian.

K: Miten smial voi auttaa Tolkien-seuraa tapahtumien järjestämisessä? Olisi kiva järjestää vaikkapa syystapaaminen, miten tämä käytännössä hoituisi?
V: Syystapaamisen järjestäminen on smialille hyvinkin mahdollista. Ensin kannattaa kertoa (mieluiten jo keväämmällä) Tolkien-seuran hallitukselle kiinnostuksesta järjestää syystapaaminen. Käytännössä smialin tehtävä on hoitaa paikan varaaminen tapaamista varten. Esimerkiksi nuorisotilat vuokraavat tai antavat tiloja käyttöön. Smial saa myös järjestää ohjelmaa (esimerkiksi jonkun leikin, tietokilpailun tms.) tapaamiseen. Yleensä tapaamiset on pidetty nyyttikesti-periaatteella. Järjestävän smialin on kuitenkin kannattavaa hommata paikalle esimerkiksi kertakäyttöastioita (mukeja, lautasia...). Tapaamisten päivämäärät päätetään hyvissä ajoin, koska niistä pitää saada kutsu HobSaniin. Kannattaa siis olla aikaisin liikkeellä.

K: Mitä säännöissä tarkoitetaan passiivijäsenellä?
V: Passiivijäsenet ovat ne smialin jäsenet, joilla ei ole aikaa tai mahdollisuutta osallistua säännölisesti kokouksiin, mutta joiden tuotoksista on hyötyä smialille pisteiden haalimisessa. Niinpä heidän poissaoloaan kokouksista ei huomioida, mutta heidän esimerkiksi HobSaniin lähettämänsä piirrokset yms. pisteytetään. He ovat siis tavallaan huorneja; hyödyttömiä entkäräjillä; mutta tarpeellisia örkkien nitistämisessä. Aiemmin passiivijäsenten määrä oli tiukasti rajattu aktiivijäsenten mukaan, mutta smialien vanhentuessa aktiiviset jäsenet jäävät vähemmistöksi. Siksi nykyään passiivijäseniä saa olla rajattomasti, mutta he saavat ansaita smialilleen kisapisteitä vain yhden ainoan kerran smialkisavuodessa. Smialin jäsen on aktiivijäsen, kunnes hänet ilmoitetaan passiivijäseneksi. Takaisin aktiivijäsenen asemaan hän pääsee smialin ilmoituksesta.

K: Passiivijäsensääntö on hölmö ja vaikea!
V: Silti se on roikkunut mukana monta vuotta. Se on tarpeen, sillä sen olemassaolo ennaltaehkäisee vilppiä, niin ettei smialeille juolahda mieleen kutsua/keksiä kumminkaimoja kokouksiin näennäisjäseniksi, joilla saa pisteitä.

K: Nykyään pidetään kauheaa hössötystä sääntöjen ns. tolkienisoimisesta. Mistä loppujen lopuksi on kysymys?
V: No siitä että kun kerran kuljetaan Tolkienin nimen alla, niin toimitaan myös sen mukaan. Säännöissä se näkyy siinä että Tolkienin teoksiin liittyvästä touhustelusta saa enemmän pisteitä kuin yleisfantastisesta. Sama koskee erilaisia pelejä.

K: Täytyykö sitten fantasiavideoillassa katsoa vain Tolkien-elokuvia?
V: Ei, koska yksinkertaisesti (ja onneksi) Tolkienin teoksista on tehty niin vähän elokuvia. Nykyään tosin on jo mahdollista katsoa pelkästään Tolkien-elokuvia, ja niistä saa vastaavasti enemmän pisteitä. Scifi- ja anime-elokuvista tipahtelee pisteitä, joten ne kannattaa mainita raportissa. Lyhytelokuvista ja sarjojen jaksoista saa puolet elokuvien pisteistä eli yhden tai kaksi. Raja lyhytelokuvan ja elokuvan välillä olkoon 71 minuuttia.

K: Mitä tarkoittaa Kokoukset-kohdan "alkaen 5 pistettä / kokous / viikko"?
V: Ensinnä sitä, että pisteitä annetaan vain yhdestä kokouksesta viikossa. Viisi pistettä saa siitä, jos smialiin kuuluu 2 - 4 aktiivijäsentä ja heistä; puolet eli kaksi on paikalla (jostain syystä en hyväksy yhden hengen tapaamisia kokouksiksi). 5 - 6 henkilön smial tarvitsee kolme jäsentä kokoukseen ja saa siitä hyvästä viisi ja puoli pistettä. Samoin kolmi- tai nelihenkinen smial saa "ylimääräisestä" kolmannesta jäsenestä; puoli pistettä lisää ja niin edelleen. Ohessa havainnollistava taulukko. Ylärivissä on smialin jäsenmäärä, pystyrivissä kokouksessa paikalla olevien jäsenten määrä ja itse taulukossa saatavat pisteet:

[code:1:62b56ef252]
2 3 4 5 6 7 8 9
2 5.0 5.0 5.0 0.0 0.0 0.0 0.0 0.0
3 --- 5.5 5.5 5.5 5.5 0.0 0.0 0.0
4 --- --- 6.0 6.0 6.0 6.0 6.0 6.0
5 --- --- --- 6.5 6.5 6.5 6.5 6.5
6 --- --- --- --- 7.0 7.0 7.0 7.0
7 --- --- --- --- --- 7.5 7.5 7.5
8 --- --- --- --- --- --- 8.0 8.0
9 --- --- --- --- --- --- --- 8.5
[/code:1:62b56ef252]

K: Miksi suuremmat smialit eivät saa kahden/kolmen hengen kokouksista pisteitä?
V: Koska monasti suuriin smialeihin kuuluu esimerkiksi pariskuntia tai sisaruksia. On hienoa, että puolisot viettävät laatuaikaa toistensa kanssa, mutta en laskisi sitä varsinaiseksi smialtoiminnaksi. Pienemmät kokoukset kannattaa kuitenkin raportoida, sillä niistä voi saada bonuspiteitä. Tämä on myös sitä pienten suosimista: jos kahden hengen smialista on kaksi paikalla, se tarkoittaa 100 prosenttia, mutta kahdentoista hengen smialista 2 on 17 prosenttia.

K: Mitä kokouksissa pitää tehdä?
V: Mitä smialilaiset vain haluavat. Jutella, pelata pelejä, uida, vehkeillä hallitusta vastaan... mitä vain. Varsinaisen kokouksen tolkienisointi on jo käsitteellisesti niin vaikea asia, ettei siihen ole sääntöjä kehitetty (mutta voittehan silti yrittää ) Sen sijaan kokoukset-kohdassa oleva sääntö teemakeskusteluista ja HoME-piiristä (History of Middle-Earth) mahdollistaa pisteiden hankkimisen samalta ajalta kokouksen kanssa. Eli keskustelemalla vähintään puoli tuntia vaikkapa hobiteista, saatte pisteet sekä kokouksesta että paneelikeskustelusta. Kokouksen perimmäinen tarkoitushan on hoitaa smialin asioita, mutta sitä ei ole vaadittu. Tällä porkkanalla olisi tarkoitus "vakavoittaa" tai "asiallistaa" tekemisiä kokouksissa.

Aiheita keskustelulle voisi olla vaikkapa örkit Tolkienilla ja modernissa fantasiassa, 1. auringon aika, kääpiött, scifin ja fantasian erot, Tolkienin kuvataide jne. HoME-piirissä voidaan analysoida ja vertailla kunkin smialilaisen lukemaa HoME:en pätkää tai vaikkapa lukea Lohikäärmevuorta, Roverandomia tai Herra Blissiä ääneen!

Huomatkaa, että tämä on ainut kohta, jonka voi raportoida samalta ajalta kuin kokouksen. Esimerkiksi roolipelikerta ei voi olla sekä peli-ilta että kokous yhtä aikaa. Kokouksen voi pitää ennen, kesken tai jälkeen pelin, muttei sen aikana... Siksi on tärkeää raportoida kokouksen pitoaika.

K: Miksi fantasia-aiheisten tietokonepelien pelaamisesta ei heru smialkisapisteitä?
V: Kyllähän niitä heruu, jos smialiin kuuluvia pelaajia on enemmän kuin yksi. Ai miksei yksinpeleistä? No miksi ylipäätään on smialeja ja seura, kun Tolkieninsa saa luettua yksinkin? Mietipä sitä. Pisteitä saa vain sosiaalisesta toiminnasta. Yksinään tietokoneella leikkiminen on hauskaa, mutta seuranpidon kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.

K: Saako toisen smialin toiminnan estämisestä pisteitä?
V: Mietipä sitä.. Sehän sitä yhteisöllisyyttä vasta edistäisikin, vai mitä? Bonuspisteitä saa smialien yhteistyön edistämisestä.

K: Mitä tarkoittaa korttipelit-kohdan "1 /0.5 piste / pelikerta /peli/ viikko / pelaaja"? Tarkoittaako se sitä, että...
V: ...pasianssin lätkimisestä Magic-korteilla saisi pisteitä? Ei tarkoita. Se tarkoittaa sitä, että yksi smialilainen voi ansaita yhden tai puoli pistetä viikossa osallistumalla ainakin yhteen peliin smialin sisällä. Toisen puolesta ei voi pelata. Näin smial, jossa on neljäkorttihaita, voi viikossa ansaita korkeintaan neljä / kaksi pistettä MEtWin / Magic the Gatheringin pelaamisesta. Sama pätee muihin fantasia-aiheisiin korttipeleihin. Vaativista strategiapeleista kuten Keski-Maa aiheisesta WarHammer Fantasy Battlesta / Blood Bowlista, WarHammer 40k:sta ja WH FB:sta saa samalla periaatteella kaksi / yksi pistettä per pelaaja, riippuen "tolkienisoimisasteesta."

K: Mitä muita pelejä smial voi pelata ja kuinka niistä saa pisteitä? Kävisikös vaikkapa...
V: Trivial Pursuit tai Afrikan tähti? Ei. Pelin pitää olla fantasia-aiheinen kuten Muuttuva Labyrintti, HeroQuest tai Velhovuoren aarre. Myös fantasian lieveilmiöistä eli scifiä ja kauhua edustavien pelien (Robo Rally, Arkham Horror) pelaamisesta saa pisteitä, samoin yksinkertaisista strategiapeleistä. Tolkien-aiheisista peleistä saa enemmän pisteitä kuin geneerisistä fantasiapeleistä. Kaikkien pelaajien tulee kuulua smialiin, tai yhteistyön nimissä kilpailevaan smialiin (huomhuom: tällöin saatte molemmat pisteitä!)

K: Millaisista tapahtumista saa pisteitä?
V: Eniten pisteitä poikii smialin järjestämä larppi, joka on avoin kaikille ja josta on tiedotettu riittävän laajasti etukäteen. Yleisestä ja ohjelmallisesta fantsuriehasta saa myös aika tavalla pisteitä. Lähes yhtä paljon pisteitä smial voi saada, jos se on mukana järjestämässä vastaavaa tapahtumaa. Vähemmän pisteitä saa suljetusta tapahtumasta, kuten mökkireissusta smialilaisten ja heidän kavereidensa kanssa. Myös tapahtumien kohdalla smialvastaava on avokätisempi Tolkien-aiheisten tapahtumien suhteen, mutta kyllä niistä muistakin tulee pisteitä. Tärkeintä että käytte niissä. Jos smial lähettää delegaation Tolkien-seuran tapahtumiin, pisteitä tulee jonkin verran enemmän, jos delegaatio osallistuu ohjelmanumeroihin ja varsinkin jos se järjestää niitä. Vähiten pisteitä tulee muiden tahojen järjestämiin tapahtumiin osallistumisesta.

K: Mitä ovat tyylipisteet?
V: Bonuspisteiden alalaji. Jakelen niitä harkinnanvaraisesti ja kertaluonteisesti. Jos jokin smial vaikkapa raportoi harvinaisen selkeästi, saatan antaa pari tyylipistettä yhden kerran. Samoin jäsentiedotteiden kuvitus voi poikia tyylipisteitä ja erilaiset tempaukset.

K: Ennen sai pisteitä IRCkaamisesta ja MUDaamisesta. Miksi ei enää?
V: Ensinnäkin, IRCkaamisella ei ole paljoa tekemistä Tolkienin kanssa. Jos kuitenkin jokin smial perustaa oman IRC-kanavan (ja kertoo smialvastaavalle kanavan nimen sekä verkon) ja käy pitkiä Tolkien-aiheisia keskusteluja siellä, voin antaa bonuspisteitä. Tässä kuitenkin ehtona, että kanavalla on vähintään sama määrä smialin jäseniä kuin kokouksissa pitäisi olla (eli puolet aktiivijäsenistä tai vähintään neljä henkeä) eikä pahemmin ulkopuolisia. Kontu-kanavalla (#kontu, TolkienGateWay.net) irkkaamisesta en anna pisteitä, koska kanavalla on niin paljon väkeä ettei kyseessä ole mielestäni smialtoiminta. Tiedän myös, etteivät keskustelunaiheet kyseisellä kanavalla kovin usein liity Tolkieniin.

MUDaamisesta saa jälleen pienen tauon jälkeen pisteitä. Pisteytys on kuten roolipeleissä. Uutena sähköisenä sosiaalisena pelinä, josta saa pisteitä, on foorumiroolipeli. Idlaaminen tosin ei pisteitä tuo: smialiin kuuluva pelaaja saa neljäsosapisteen neljästä ensimmäisestä peliviikon aikana kirjoitetusta viestistä pelitopikkiin, eli enintään yhden pisteen per viikko (2 p. Tolkien-aiheisesta fopesta). Roolihahmon kuolema katkaisee (yleensä) pisteputken, mutta myöhemmistä vierailuista pelissä voi saada bonuspisteitä.
IRCissä pidetystä kokouksesta voi myös saada kokouspisteitä, kuten säännöissä on mainittu. Silloin kokouksen pitää olla ennalta sovittu ja pituuden oltava vähintään puoli tuntia, paikalla oltava puolet aktiivijäsenistä tai vähintään neljä jäsentä. Lisäksi kokouksen on oltava smialin omalla kanavalla. Ja ennalta sopiminen ei ole sitä, että sovitaan niin viisi minuutti ennen kokouksen alkua. Katson, että asiasta on sovittava viimeistään 24h ennen kokousta (miksi 24h eikä edellisenä päivän? No siksi ettei kukaan sovi asiasta klo 23.57 ja aloita kokousta klo 00.02 ).

K: Oletko tosissasi Epilogi-kappaleessa, kun uhkaan diskata smialin vilpillisestä raportoimisesta?
V: Kyllä. Vilunkipelaajille ei ole sijaa tässä kisassa. Jos joku vaikka raportoi smialin retkelle osallistuneen kaksi smialilaista kahden muun tyypin lisäksi "unohtaen" mainita kolme muuta smialin ulkopuolista osallistujaa ja jää kiinni, niin se on menoa. Smialin nimi pyyhitään aikakirjoista ja sen lähettäminen raporttien tuhkat sirotellaan itätuulen riepoteltavaksi. If you don't like the game, don't play. Never cheat.

K: Emme tykkää hallituksesta/smialvastaavasta, eivätkä he/hän meistä.
V: Sellaista se elämä on. Smialvastaava on kuitenkin tasapuolinen pisteidenjaossa, sitä varten niistä on säännöt, ja yrittää pitää ennakkoluulonsa ominaan. Pisteytyksestä voi toki pyytää selvitystä, jos epäilee tulleensa kaltoin kohdelluksi. Smialien ei ole pakko olla tekemisissä suoraan hallituksen kanssa, eikä edes smialvastaavan, elleivät osallistu seuran tapahtumiin jossa smialvastaava on paikalla. Smialkisaankaan ei ole pakko osallistua. Olisi silti mukavaa tietää olemassaolostanne (ks seuraava kysymys).

K: Emme osallistu smialkilpailuun. Miksi ihmeessä meidän pitäisi sitten muka kertoa smialvastaavalle olemassaolostamme?
V: Siksi, että vaikka smialeiden keskeinen tarkoitus on hauskanpito, smialit kuitenkin ovat Tolkien-seuran alaisia ja osa niiden tarkoitusta on helpottaa Tolkien-seuran hallituksen ja jäsenten yhteistyötä ja yhteydenpitoa. Kontaktihenkilönä smialin ja hallituksen välillä toimii smialvastaava ja mikäli smialvastaava ei smialin olemassaolosta tiedä, ei smialia ole Tolkien-seuran näkökulmasta olemassakaan.

Mitä hyötyä sitten on siitä, että Tolkien-seura tietää smialin olemassaolosta? Ensinnäkin, Smialvastaavalle tulee paljon kyselyitä onko olemassa smialia paikassa X. Nämä kyselijät ovat siis potentiaalisia jäseniä smialille paikassa X tai kyseisen paikan läheisyydessä. Mikäli smialvastaava ei tiedä paikassa X olevan smialia, eivät kyselijät välttämättä saa koskaan tietää smialista paikassa X. Toisekseen Tolkien-seura saattaa pyytää apua smialilta esimerkiksi tapaamisten järjestämisessä ohjelmanumeron tai paikan hommaamisen muodossa. Tällä tavalla voi olla, että esimerkiksi syystapaaminen saatettaisiin järjestää jonkin smialin kotipaikkakunnalla. Jos smialvastaava ei tiedä smialin olemassaolosta, tapaamista tuskin järjestetään smialin kotipaikkakunnalla.

Sen lisäksi smial saattaa menettää tapahtumia kuten SmialConin, myös RupiConiksi kutsutun, tuijotellessaan omaa napaansa. Ja SmialConeissa on kivaa, the more the merrier.

K: Mikä on SmialCon? Kuka saa osallistua siihen? Keitä siellä on aiemmin ollut?
V: SmialCon on tapaaminen smialeille. Tarkoituksena on, että smialit tapaavat toisiaan, tutustuvat ja viettävät aikaa yhdessä. Smialcon on järjestetty jo muutamaan kertaan, parina viimevuotena Tampereen lähellä Kintulammen ulkoilumajalla ja ohjelmaan on kuulunut pääosin saunomista, pelaamista, leikkimistä ja syömistä. SmialConiin saa osallistua, vaikkei kuuluisikaan mihinkään smialiin.

Ensimmäinen SmialCon järjestettiin vuonna 1999 Jyväskylässä. Paikalla oli jäseniä neljästä smialista: Furthiaur (järjesti SmialConin), Morel, Joenranta sekä Everholtin Metsäsiat. Seuraava SmialCon järjestettiin vuonna 2001 Kintulammella. Paikalla oli jäseniä seuraavista smialeista: Morel (järjesti SmialConin), Gulhoth, Furthiaur + Smialvastaava KRO. Vuoden 2002 SmialConin järjesti Gulhoth yhteistyössä Morelin kanssa Kintulammella (Morel hoiti tilojen varaamisen yms. Gulhoth ohjelman). Paikalla jäseniä ainakin seuraavista smialeista: Morel, Gulhoth + Smialvastaava KRO. Vuoden 2003 SmialCon järjestettiin taas Kintulammella Morelin toimesta, paikalla Morelin, Gulhothin ja Thorondorin edustajia. Vuonna 2004 SmialCon järjestettiin Kotkassa ja paikalla oli jäseniä Thorondorista ja Morelista sekä smialvastaava Inkeri. Sen jälkeen onkin sitten ollut rauhallisempaa. Ehkäpä smialtoiminnan elpyminen näkyy myös SmialConien järjestämisessä.

K: Perustin sitten smialin ja ilmoitin siitä smialvastaavalle. Miten saisin lisää jäseniä? Missä muualla voisin ilmoitella?
V: Hobittilan Sanomat on hyvä paikka ilmottaa tai mainostaa smialiaan. Tolkien-seuran jäsenillehän HobSanissa mainostaminen on maksutonta. Toinen hyvä paikka mainostaa on Konnun keskustelualueen Tolkien-seura osio. Smialsivuille voi pyydettäessä saada ilmoituksen. Muita paikkoja ei smialvastaava näin yhtäkkiä keksikään... Naamakirjan lisäksi.

K: Pienen smialin on vaikea pärjätä isoja vastaan. Voiko sääntöjä muokata pieniä suosiviksi?
V: Niitä on muokattu aika lailla pieniä suosiviksi. Enempää on vaikea tehdä rankaisematta isoja näiden suuresta jäsenmäärästä. Ison smialin pyörittäminen on kuitenkin suhteessa vaikeampaa, sillä sopivia kokouspaikkoja johon kaikki mahtuisivat sekä ajankohtia, joka sopisi kaikille, on vaikea löytää. Pienten smialien kannattaa raportoida usein ja tehdä yhteistyötä muiden smialien sekä hallituksen kanssa, sikäli kun se on mahdollista.

K: Meillä ei ole mitään paikkaa, missä kokoontua. Voisiko smialvastaava...
V: ...vaikka muuttua teille taloksi? Ei voi. Valitettavasti monilla paikkakunnilla kerhotilaa on rajatusti ja se maksaa, kahviloissa on kallista ja iltaisin harvat paikat ovat avoinna nuorille. Tilojen vuokraaminen tulee harvoin kyseeseen likviditeetin puutteen takia. Smial voi kuitenkin hakea avustusta seuralta. Avustusta voidaan myöntää esim. kerhotilan vuokraamiseen. Seura ei maksa yhtään smialia konferenssilomalle Bahamalle, mutta pientä rahallista tukea kerhotilan vuokraamseen kerran kuussa tai tarpeen mukaan voidaan harkita. Seuran hallitukselle on toimitettava kirjallinen hakemus, jossa on smialin kokouksen pöytäkirja (jossa avustuksen hakemisesta on päätetty), selvitys avustuksen tarpeesta ja haettavasta summasta.

Voidaan myös harkita, että seura ostaa pelin tms jäsenistön käyttöön, ja tämä peli olisi tietyn smialin hallussa. Mikäli toivotte, että hallitus ostaisi jonkun pelin jota sitten voisitte lainata, ottakaa yhteys hallitukseen. Lautapeliseurakin lainaa pelejä, tosin lähinnä jäsenilleen.
 
Ylös