Vuoden 2010 jäsenmaksut (Eräpäivä 31.1.2010 meni jo)

Dúnadan

Ylläpitäjä
Vastuuhenkilö
Ylläpitäjä
Heips, ja hyvää alkanutta vuotta 2010 kaikille!

jälleen rahastonhoitajana minulla on ikävä velvollisuus muistuttaa teitä jälleen maksamaan vuosittainen jäsenmaksumme, joka on siis edelleen se sama kahdeksan (8) euroa. Tämä ei koske niitä, jotka ovat liittyneet yhdistykseen marras-joulukuussa 2009, sillä heidän maksunsa sisälsivät viime vuoden lopun ja vuoden 2010.

Maksamalla vuosittaisen jäsenmaksun tuet Verkkoyhteisö Kontu ry:n sekä koko Konnun toimintaa ja kehitystyötä. Samalla saat kaikki tarjolla olevat jäsenedut ja -alennukset. Mikäli kuitenkin haluat jättäytyä yhdistyksestä on sekin helppoa: jätät vain jäsenmaksun maksamatta ja ilmoitat asiasta jäsensihteerille (Dúnadan) sähköpostilla tai yksärillä. Siitä ei luonnollisesti seuraa porttikieltoa yhdistykseen, ja liittyminen myöhemmin takaisin on täysin mahdollista. Viimevuotiseen nähden uutena asiana yhdistyksen hallitus on päättänyt, että ellei jäsen ole maksanut jäsenmaksuaan kahden kuukauden kuluessa eräpäivästä eikä ole sopinut muusta järjestelystä rahastonhoitajan kanssa, hänet merkitään automaattisesti eronneeksi.

VYK-Jäsenyys

Jäsenmaksu kahdeksan (8) euroa maksetaan yhdistyksen tilille 551136-213552 pysyvällä viitenumerolla, joka perustuu kunkin omaan jäsennumeroon. Seuraavassa on lueteltu kaikki jäsennumerot ja niihin liittyvät viitenumerot. Jos et ole varma jäsennumerostasi, älä maksa laskua ennen kuin olet varmistanut sen jäsensihteeriltä (Dúnadan) tai katsomalla jäsennumerosi julkisesta profiilistasi (Pääset siihen, kun etsit jonkun kirjoittamasti viestin, ja klikkaat nimeäsi. Avatarisi alta pitäisi löytyä kohta "Yhdistyksen jäsenyys: Verkkoyhteisö Kontu ry: Jäsen #X" <- tuo X on sinun jäsennumerosi)

Yhteisjäsenyys STS:n kanssa

Tämän vuoden (2010) alusta alkaen on ollut mahdollista liittyä yhteisjäseneksi sekä Suomen Tolkien-seuraan että Verkkoyhteisö Kontuun yhteishintaan 20 €. STs:n jäsenmaksu on normaalisti 15 € ja VyK:in 8 € joten yhteisjäsenyydellä on jäsenmaksuista mahdollisuus saada alennusta. Yhteisjäsenenä pääset nauttimaan molempien seurojen jäseneduista. Yhteisjäsenyyttä haetaan osoitteessa http://verkkoyhteiso.kontu.info/liity2.php

Täyttämällä lomakkeen saat uudet maksuohjeet, sillä yhteisjäsenyyden maksuliikenne hoidetaan STs:n tilin kautta. Täyttäessänne lomaketta laittakaa osoitekenttään myös jäsennumeronne, se helpottaa kummankin jäsenrekisterin ylläpitoa.


HUOM! Jäsenmaksun eräpäivä on 31.1.2010.

Tällaisin terveisin,
Verkkoyhteisö Kontu ry:n kontuvarainministeri/kirstunvartija/rahastonhoitaja
Eero "Dúnadan" Santala

Tässä siis jäsennumeronne ja sitä vastaavat viitenumerot.
[code:1:ca36dc9d46]
Jäsennumero Viitenumero
1 310 00011
2 310 00024
3 310 00037
4 310 00040
5 310 00053
6 310 00066
7 310 00079
8 310 00082
9 310 00095
10 310 00105
11 310 00118
12 310 00121
13 310 00134
14 310 00147
15 310 00150
16 310 00163
17 310 00176
18 310 00189
19 310 00192
20 310 00202
21 310 00215
22 310 00228
23 310 00231
24 310 00244
25 310 00257
26 310 00260
27 310 00273
28 310 00286
29 310 00299
30 310 00309
31 310 00312
32 310 00325
33 310 00338
34 310 00341
35 310 00354
36 310 00367
37 310 00370
38 310 00383
39 310 00396
40 310 00406
41 310 00419
42 310 00422
43 310 00435
44 310 00448
45 310 00451
46 310 00464
47 310 00477
48 310 00480
49 310 00493
50 310 00503
51 310 00516
52 310 00529
53 310 00532
54 310 00545
55 310 00558
56 310 00561
57 310 00574
58 310 00587
59 310 00590
60 310 00600
61 310 00613
62 310 00626
63 310 00639
64 310 00642
65 310 00655
66 310 00668
67 310 00671
68 310 00684
69 310 00697
70 310 00707
[/code:1:ca36dc9d46]
 
Muistuttaisin kaikkia niitä jotka eivät vielä ole vuoden 2010 jäsenmaksuaan maksanut maksamaan sen pikinmiten. Eräpäivä kun oli 31.1.2010.
 
Eilinenhän ei ollut pankkipäivä, kuten verkkopankkini minua ystävällisesti informoi jäsenmaksua maksaessani. Laitoin sitten maksupäiväksi tämän päivän.
 
Juu, ei ollut pankkipäivä, ja siksi odotankin muutamia päiviä.

btw hallitus on muinoin päättänyt, että jäsen katsotaan eronneeksi, jos jäsenmaksu on maksamatta vielä kuukauden päästä eräpäivästä ja mitään muuta maksusuunnitelmaa ei rahastonhoitajan kanssa ole sovittu.
 
Liityin tammikuun alkupuolella myös Tolkien-seuran jäseneksi ja lomakkeen täyttämisen yhteydessä/jälkeen tuli tieto, että yhteisjäsenmaksun maksuohjeet ym. tietoa tulee omaan sähköpostiin. Eipä ole vielä tullut valaistusta asiaan, tai sitten ymmärsin koko asian väärin. Koetin myös tiirailla Tolkien-seuran sivuja, mutta en löytänyt (kiireissäni) tietoa. Pitää selvittää asiaa pikapuoliin.

Tarkoitukseni ei siis ole jättää jäsenmaksua maksamatta.
 
Centaurea, et siis saanut sähköpostissa maksamisohjeita?

Maksamisohjeet ovat yhteisjäsenyyden suhteen samat kuin liittyisit pelkästään Suomen Tolkienseuraan

http://www.suomentolkienseura.fi/liittyminen.html

Paitsi että yhteisjäsenyyden hinta on 20€.

Auttoiko tämä sinua?
 
Ylös