Vuoden 2016 parhaat

Vampirelady

Vamperi
Vastuuhenkilö
Annus horribilis 2016 lähestyy loppuaan, joten on aika taas vuoden parhaat- topikille.

Lisätään taas perinteinen loistava aloitus:

Tarkoituksena on siis tehdä pieni yhteenveto kuluneesta vuodesta. Hyvään alkuun pääsee esimerkiksi vastaamalla perustelujen kera alla oleviin kysymyksiin. Toki myös laajemmin saa vuodestaan kertoilla (esim. toteutuivatko viimevuotiset lupaukset), mutta ketjun hengen mukaisesti tänäkin vuonna positiiviset asiat ovat pääosassa!

1. Vuoden 2016 kirja?
2. Vuoden 2016 elokuva/TV-ohjelma?
3. Vuoden 2016 levy / bändi / uusi musiikkituttavuus?
4. Vuoden 2016 paras asia? (henkilökohtaisesti/yleisesti)
5. Vuoden 2016 suurin saavutus? (henkilökohtaisesti/yleisesti)
6. Lupaus vuodelle 2017!
7. Toteutitko vuodelle 2016 aiemmin asettamasi tavoitteen?

(Edellisten vuosien ketjut: 2015, 2014, 2013, 2012, 2011, 2010, 2009, 2008, 2007, 2006, 2005 ja 2004.)
 
Viimeksi muokannut ylläpidon käyttäjä:
Vuoden 2016 kirja?
Näistä jokainen on tehnyt melkoisen jäljen: Laura Lindstedt - Oneiron, Milan Kundera - Olemisen sietämätön keveys, Väinö Linna - Tuntematon Sotilas (jonka tarinan tiesin toki, mutta luin vasta nyt... aijai jaijai.)
Vuoden 2016 elokuva/tv-ohjelma?
Star Trek Beyond, Lancombe Lucien ehdottomasti parhaimpia. En tainnut katsoa tv:tä tänä vuonna melkein ollenkaan, joten sarjaa ei taida olla. Resident Evil tavallaan sarjana myös mukana näissä vuoden tärkeimmissä.
Vuoden 2016 levy/bändi/uusi tuttavuus?
Yleisesti M.I.A., the Prodigy, Gin Wigmore ja löytönä Izzy Bizu + Scratch massive. On mahdotonta nimetä vain yhtä. Albumina lienee MIA:n Aim. Se käsittelee pakolaiskriisiä niin kriittisellä otteella ja itä kuunnellessa on varmistunut itselle että maailmassa on suurempiakin ongelmia kuin kasinaamuun herääminen tai suklaan loppuminen kaapista. (erityisesti kappale nimeltä Borders on täyttä kultaa, pakko vähän mainostaa..) Linkki tulee rumasti tähän perään kun en osaa sitä tunkea tuon sanan sisälle, melkein tuhosin tämän viestin vahingossa yrittäessäni. Itse asiassa voisin laittaa sen tähän näin, onnistuisit nyt!
Vuoden 2016 paras asia?
Mieletön kasvu ihmisenä, kehitystä on tapahtunut järjettömästi, täysi-ikäisyys, nimenvaihdon alullelaitto ja ehkä se, että olen alkanut luottaa siihen, että elämä kantaa kyllä. Sitten ensi vuonna vain hyppäämään tulevaisuuden syliin, silmät kiinni, vedä henkeä ja menoksi. Parasta on myös ollut se, että nyt lukion loppuessa kaikki vaihtoehdot alkavat olla auki.
Vuoden 2016 suurin saavutus?
Nimenvaihto, syksyn kirjoitusten mieletön tulos erityisemmin lukematta, anteeksianto itselle ja entisille kavereille, menneisyyden jättäminen historiaan.
Lupaus vuodelle 2017:
Lupaan yrittää olla parempi ihminen ja levittää hyvää siitäkin huolimatta että pahoja päiviä tulee ja välillä lannistaa. Että en anna periksi unelmieni suhteen.
Toteutitko tavoitteesi vuodelle 2016?
Taisin luvata jotakin "luota päähäsi, se kyllä tietää mitä tekee", ja ilmeisesti näin kävi. Toisaalta luotin enemmänkin intuitioon ja tunnepohjaiseen järkeilyyn kuin pelkkään halki-poikki-pinoon logiikkaan, joten en ole nyt varma. Intuitioon tuli luotettua esimerkiksi matikkaa vaihtaessa, vaikka pitkässä pysyttely oli toissavuoden suurin saavutus.
 
Last edited:
1. Vuoden 2016 kirja?
Pasi Palosen Pauli Myyrä (löytyy Tampereen kaupunginkirjastostakin) on väkevä sukupolviromaani koulukiusatun 80-luvun lapsen maagisesta ja rikkaasta sisäisestä maailmasta. Kunniapaikalla hyllyssäni.
2. Vuoden 2016 elokuva/TV-ohjelma?
Aloin katsoa Viikingit-sarjaa, ja vaikka olen saanut vasta ensimmäisen kauden kunnialla läpi, löytyy kaksi seuraavaa jo hyllystäni. Historiallista draamaa/fantasiaa parhaasta päästä!
3. Vuoden 2016 levy / bändi / uusi musiikkituttavuus?
Ihsahnin huhtikuussa ilmestynyt Arktis on kaikkien aikojen paras levy, sitä ei käy kenenkään kiistäminen.
4. Vuoden 2016 paras asia? (henkilökohtaisesti/yleisesti)
Yleisesti vuodessa ei ollut mitään hyvää, mutta henkilökohtaisesti vapaaehtois- ja kokemusasiantuntijatoiminta antoivat sisältöä elämään. Odotan tulevaisuudeltakin paljon näiden suhteen.
5. Vuoden 2016 suurin saavutus? (henkilökohtaisesti/yleisesti)
Vedin kunnialla läpi kohtaan 4 liittyneet velvoitteet. Muutenkin sain hyvin pidettyä kiinni sovitusta.
6. Lupaus vuodelle 2017!
Muutan asumisoikeusasuntoon vuoden 2017 aikana.
7. Toteutitko vuodelle 2016 aiemmin asettamasi tavoitteen?
En pudottanut painoa alle 80 kilon, en edes alle 90 kilon. :(
 
1. Vuoden 2016 kirja?
David Ebershoffin Tanskalainen tyttö, Anthony Doerrin All the light we cannot see, jota käytännössä palvon sekä Paulo Coelhon Veronica päättää kuolla ja Alkemisti, jonka luin kahdessa päivässä lukupäiväkirjaan.
2. Vuoden 2016 elokuva/TV-ohjelma?
Fantastic beasts and where to find them. Olen nähnyt sen kolme kertaa tähän mennessä ja muistan sen käytännössä ulkoa. Rakastan sitä, ei kai tässä voi muuta sanoa. Siinä on jotain lähes nerokasta ja puree minuun. Tiukka kakkonen on Rogue one, kunnon nenäliinaelokuva, jonka viimeiset 20 minuuttia kuluu itkien ja elokuvateatterista lähtee punasilmäinen varjo. Mutta se on aika terapeuttista. Ainakaan en ole psykopaatti, alan itkeä heti kun joku muu alkaa.
3. Vuoden 2016 levy / bändi / uusi musiikkituttavuus?
A fine frenzy, musiikkia joka ei yritä liikaa, mutta joka on uniikkia, taiteellista ja samaistuttavaa. Soittelen näitä biisejä aamusta iltaan. Tämä musiikki oli myös ensimmäistä, mitä olen koskaan löytänyt, joka muistuttaa omaa tyyliäni biisinikkarina läheisesti. Alternative rock/pop.
Myös musikaali- ja elokuvamusiikki ylipäätään on kuulunut tähän vuoteen ja rakastan sitä.
4. Vuoden 2016 paras asia? (henkilökohtaisesti/yleisesti)
Näytteleminen ja musiikki. Kaikki ne tunnit erilaisten produktioiden kimpussa ja yksin pianon ääressä. Niissä on ollut se arjen ilo, ihmisissä ja yksinäisyydessä ja niissä asioissa joiden tekemistä rakastan enemmän kuin mitään muuta koko maailmassa. Niissä se on aina ollut.
5. Vuoden 2016 suurin saavutus? (henkilökohtaisesti/yleisesti)
Yleisesti en oikein löydä mitään, mutta henkilökohtaisesti kyllä. Olen päässyt yli pahimmasta masennuksesta, en halua todellakaan enää tappaa itseäni, elämäni on taas ihan kivaa ja toivoakin ehkä on. Se on aivan superhyperultraiso muutos viime vuodesta. Olen siitä aika ylpeä. Muutenkin jonkinlainen kasvu ihmisenä, viha-lakko ja se että olen uskaltanut yrittää.
6. Lupaus vuodelle 2017!
Lupaan saman mitä aina lupaan. Lupaan etten luovuta. Viittä minuuttia pidemmäksi aikaa. Yritän myös olla olematta niin ankara itselleni. Tämä ei ehkä toteudu mutta aina voi yrittää.
7. Toteutitko vuodelle 2016 aiemmin asettamasi tavoitteen?
En oikein muista mitä lupasin, mutta minulla on sellainen tunne että saatoin jopa toteuttaakkin. :D
 
Enpä muistaakseni vastannut viimeksi. Oliko 2015 jotenkin mitätön vuosi?

1. Vuoden 2016 kirja?

Ainoa kirja, jonka tosiaan ahmin: Cursed child. Oli se vain niin hyvä palata velhomaailmaan.​
2. Vuoden 2016 elokuva/TV-ohjelma?
Alkuvuoden leffat ja ohjelmat olen jo unohtanut, shame on me. Bridget Jonesin uusi tuleminen oli kyllä hauska.​
3. Vuoden 2016 levy / bändi / uusi musiikkituttavuus?
Kuuntelen edelleen Radioheadia. Olenko tylsä?​
4. Vuoden 2016 paras asia? (henkilökohtaisesti/yleisesti)
Aina kun pääsee matkustamaan, se on kivaa. Yleisesti ottaen: kamala vuosi. Suomen hallitus. Tarvitseeko sanoa enempää?​
5. Vuoden 2016 suurin saavutus? (henkilökohtaisesti/yleisesti)
Hiljaiseloa. Onhan sekin saavutus.​
6. Lupaus vuodelle 2017!
En mene tähän lankaan.​
7. Toteutitko vuodelle 2016 aiemmin asettamasi tavoitteet?
En, kissa vieköön!​
 
1. Vuoden 2016 kirja?
Tähän kysymykseen tulee kolme mainintaa. Ensimmäisenä Stephen Kingin Musta torni -sarja. Ehdin lukea neljä ensimmäistä osaa. Ensi vuonna olisi tarkoitus lukea loput. Toisena Patrick Rothfussin Kunkinkaansurmaajan kronikan toinen osa, Viisaan miehen pelko. Kolmantena kuvastajapalkinnon kaapannut Emmi Itärannan Kudottujen kujien kaupunki.
2. Vuoden 2016 elokuva/TV-ohjelma?
Superstar Rajinikanthin filmografian läpikäynti alkoi tänä vuonna.
3. Vuoden 2016 levy / bändi / uusi musiikkituttavuus?
Viitaten yleisesti musiikkityyliin, enkä ainoastaan Twisted Sisterin kappaleeseen: You can't stop rock 'n' roll!
4. Vuoden 2016 paras asia? (henkilökohtaisesti/yleisesti)
Vuoden vaihtuminen vuoteen 2017.
5. Vuoden 2016 suurin saavutus? (henkilökohtaisesti/yleisesti)
Real Madridin Mestarien liigan voitto.
6. Lupaus vuodelle 2017!
Lupaan saada virvelillä yli kymmenkiloisen hauen.
7. Toteutitko vuodelle 2016 aiemmin asettamasi tavoitteen?
Lupasin saada kandintyöni valmiiksi ja se valmistuikin jo keväällä. Minä myös valmistuin kandiksi tänä vuonna, eli jo toinen vuosi peräkkäin kun tein enemmän kuin lupasin! :1420:
 
1. Vuoden 2016 kirja?
Vuonna 2016 luin paljon enemmän kuin eräinä aiempina vuosina yhteensä. Omat suosikkini olivat Jules Vernen Sukelluslaivalla maapallon ympäri, Mika Waltarin Sinuhe egyptiläinen ja Bram Stokerin Kammoittava kreivi.

2. Vuoden 2016 elokuva/TV-ohjelma?
2016 oli melko huono elokuvavuosi, vaikka niitä tulikin katseltua aika paljon. Vuoden aikana ilmestyneistä elokuvista eniten viihdyttivät ehkä Mermaid ja 24, jotka eivät kumpikaan yltäneet kovinkaan tajunnanräjäyttävälle tasolle. Vanhemmista elokuvista en voi olla mainitsematta Magic Lizardia. Ensi vuodelta odotan paljon enemmän (ainakin Baahubali: The Conclusion ja 2.0 sekä loppuvuodesta ilmestynevä Aniara-filmatisointi). TV-sarjojen ahminta ei ollut yhtä monipuolista kuin aiempina vuosina, koska Mighty Morphin Power Rangers on niin pitkä ja yhä kesken, mutta ainakin Águila Roja on puolen tuotantokauden perusteella loistavaa viihdettä.

3. Vuoden 2016 levy / bändi / uusi musiikkituttavuus?
Loppuvuoden korvamato taisi kyllä olla A. R. Rahmanin ”Maram Kothiye”. (Wanna wanna wanna wanna wanna wanna wanna be a woodpecker.)

4. Vuoden 2016 paras asia? (henkilökohtaisesti/yleisesti)

Superstar Rajinikanthin filmografian (järjestelmällinen) läpikäynti alkoi tänä vuonna.

5. Vuoden 2016 suurin saavutus? (henkilökohtaisesti/yleisesti)

1,4 oktiljoonaa leivottua keksiä Cookie Clickerissä.

6. Lupaus vuodelle 2017!

Aion lukea Tove ja Lars Janssonin muumisarjakuvat.

7. Toteutitko vuodelle 2016 aiemmin asettamasi tavoitteen?
Lupasin lukea enemmän kirjoja, minkä olin unohtanut, mutta onnistuin silti. Lisäksi lupasin kirjoittaa Käärmeeseen enemmän viestejä. Se tuskin onnistui, mutta yritän alkavana vuonna uudestaan.
 
1. Vuoden 2016 kirja?
En lukenut kirjaa. Hyviä artikkeleita kyllä netistä tuli luettua, mutta kun en ole säilönyt listaa niin ei pysty heittämään mitään yksittäistä ja ulkoa ei vaan muista.

2. Vuoden 2016 elokuva/TV-ohjelma?

Uhhuh. Planet Earth II? Katsoin kyllä tukun elokuvia, mutta ainutkaan ei jäänyt ihan sellaisena superina mieleen.

3. Vuoden 2016 levy / bändi / uusi musiikkituttavuus?

Olen perinteisen puolueellinen ja sanon Maaya Sakamoton Follow Me Up (voi olla jotain tekemistä sen kanssa, että olen turhan kapea-alainen musiikkini suhteen...)

4. Vuoden 2016 paras asia? (henkilökohtaisesti/yleisesti)

No aikamoisesti on tullut pohdittua itseä ja asioita, eli henkistä kasvua on piisannut. Sitä on kai hieman vapautuneemmaksi ja päässyt joistakin lukoista eroon, mitä aiemmin on ollut. Tosin haasteita kyllä edelleen riittää, moni hajatelma on edelleen enemmän hajatelman kuin käytännön tasolla.

Töissä päästiin eroon vanhasta saitista. Jee!

5. Vuoden 2016 suurin saavutus? (henkilökohtaisesti/yleisesti)

Ohjelmoijana nousin aivan uudelle tasolle. Ja pystyin syksyllä saavuttamaan ihannetilanteen nukkumisen suhteen, eli heräämisen ajoissa ilman herätyskelloa päivästä toiseen. Rytmi hajosi vasta lokakuun lopussa!

Yleisesti hienoa kai on mm. se, että tiikerien määrä on vihdoin todella pitkästä aikaa noussut aiempaan vuoteen nähden. Ensi vuosi toivottavasti alkaa tuoda lisää tämänkaltaisia uutisia.

6. Lupaus vuodelle 2017!

Tuskin olen sinkku enää seuraavassa vuodenvaihteessa. Riskikäs lupaus kun on riippuvainen toisesta otuksesta, josta ei hajuakaan tässä vaiheessa kuka edes voisi olla.

7. Toteutitko vuodelle 2016 aiemmin asettamasi tavoitteen?

En ole varma. No, jos en muuta niin ammatillisesti pysyin tavoitteissa.
 
1. Vuoden 2016 kirja?
Lukupäiväkirjan pitäminen auttaisi muistamaan mitä on tullut luettua. Se ehkä myös kannustaisi lukemaan enemmän, kun jo parina vuotena on tuntunut, että en ole ehtinyt lukea "juuri mitään" kaunokirjallista - tai opintoihin liittymättömiä tietokirjojakaan! Kaikenlaiset työhyvinvointiin liittyvät opiskelukirjatkin ovat olleet miellyttävää luettavaa. Kesällä muistan ahmineeni Robin Hobbin kirjat Fool's Assassin ja Fool's Quest. Kolmatta osaa odotellessa. Ja vuonna 2017 voisi sitä lukupäiväkirjaa ja Helmet-kirjastojen lukuhaastetta.

2. Vuoden 2016 elokuva/TV-ohjelma?
Loppuvuodesta vuoden elokuvaksi kiilasi Rogue One. Hieno aika elää, kun Tähtien Sota -elokuvia tulee elokuvateattereihin ihan melkein vähän väliä! TV-ohjelmauutuuksia (minun kohdallani) tänä vuonna ovat olleet Gotham (ajoittain pönöttävä, mutta silti koukuttava), Jane the Virgin (telenovela-parodia, jonka jokainen jakso lisäsi halua opiskella espanjaa!) ja Westworld (robotitkaan eivät ole vapaita esineellistävästä miehisestä katseesta, mutta sarja tarjoili onneksi paljon muutakin kuin tissejä ja väkivaltaa).

3. Vuoden 2016 levy / bändi / uusi musiikkituttavuus?
CMX:n cover-versio Hyökyaallosta, kesätyöpäivät pelastanut räppimusikaali Hamilton (nyt pitäisi vaan säästää rahaa sekä musikaalilippuihin että lentoihin joko New Yorkiin tai Lontooseen).

4. Vuoden 2016 paras asia? (henkilökohtaisesti/yleisesti)
Hyvän perusarjen jatkuminen, rohkeuden löytyminen muutoksiin. Osa-aikatyö, jossa pidän kaikesta paitsi alan palkkatasosta.

5. Vuoden 2016 suurin saavutus? (henkilökohtaisesti/yleisesti)

Iso juttu oli se, kun uskalsin irtisanoutua pitkäaikaisesta ja vähitellen ahdistavaksi muuttuneesta suoritepalkkaisesta osa-aikatyöstä ilman varmuutta seuraavista tulonlähteistä. Maailman tasolla vaikea nimetä yhtä tiettyä, vaikka kyllähän kaikkea hyvääkin on tapahtunut. Edit. Ja tässä toinen listaus, jossa lähteet näkyvissä.

6. Lupaus vuodelle 2017!
Haen reippaammin työpaikkoja, vaikka en itse kokisikaan täyttäväni vaatimuksia, harjoittelen määrätietoisemmin leuanvetoa enkä vaan haaveile siitä.

7. Toteutitko vuodelle 2016 aiemmin asettamasi tavoitteen?

Olin luvannut ylläpitää fyysistä hyvinvointia, aloittaa asuntosäästämisen ja tehdä "ihkuja drinksuja tai jäätelöitä omalla pihalla kasvavasta mintusta ja sitruunamelissasta". :D Ainakin kaksi ensimmäistä toteutuivat itseäni tyydyttävissä määrin, sitruunamelissaa muistan käyttäneeni simaan - aika ihku drinksu sekin?
 
Last edited:
Nonni, tehdääs tämä.

1. Vuoden 2016 kirja?
Olen siinä määrin hurahtanut syötäviin luonnonkasveihin, että nostan esiin alkuvuodesta hankkimani, joskin vuoden 2015 puolella ilmestyneen Tommi "Villimies" Kankaan omakustanteen Villimiehen menu. Hienojen ruokaohjeiden lisäksi kirja tarjoaa myös silmänruokaa, kuvitus on upea.

2. Vuoden 2016 elokuva/TV-ohjelma?

En ole käynyt leffassa moneen vuoteen ja tv-ohjelmiakin katson netin kautta. Mainitaan vaikka ruotsalainen dekkarisarja Arne Dahl.

3. Vuoden 2016 levy / bändi / uusi musiikkituttavuus?

Viikate.

4. Vuoden 2016 paras asia? (henkilökohtaisesti/yleisesti)

Se, että vuosi 2016 oli itselleni kaikin puolin parempi kuin 2015, joka oli kamala ja jonka olisi hyvin voinut jättää väliin.

5. Vuoden 2016 suurin saavutus? (henkilökohtaisesti/yleisesti)

Sain yrittäjän ammattitutkinnon vietyä maaliin, vaikka välillä tökki aika pahasti.

6. Lupaus vuodelle 2017!

Teen enemmän töitä ja käyn enemmän treeneissä.

7. Toteutitko vuodelle 2016 aiemmin asettamasi tavoitteen?

Lupaukseni oli kryptisesti "prioriteettien tulee muuttua". En edelleenkään halua avata tätä enempää, mutta pitkälti olen kyllä saanut tämän toteutumaan - joskin parantamista on vieläkin.
 
1. Vuoden 2016 kirja?
Mikään teos ei jäänyt tänä vuonna erityisesti mieleen, mikä on toki ymmärrettävää ottaen huomioon miten vähän nykyään luen. Hirveästi jäi kirjoja kesken, pitäisi ehkä koettaa lueskella niitä joskus loppuun...

2. Vuoden 2016 elokuva/TV-sarja?
Alejandro González Iñárritun The Revenant vakuutti. Hurahdin American Horror Story -sarjaan, jonka sitten katsoinkin kokonaan (tai siis sen mitä on tähän mennessä tullut) aika nopsaan.

3. Vuoden 2016 levy/bändi/uusi musiikkituttavuus?
Viime vuonna käytin paljon aikaisempaa enemmän aikaa modernistisen musiikin ja ihan nykymusiikinkin kuunteluun, mikä on aina positiivinen asia. Rakastuin palavasti Olivier Messiaenin musiikkiin; myös Witold Lutosławskin sävellyksiin on tullut tutustuttua mukavan paljon. Lukuisista konserttielämyksistä mieleenpainuvin oli ehdottomasti Mahlerin kolmas sinfonia RSO:n esittämänä loppuvuodesta.

4. Vuoden 2016 paras asia? (henkilökohtaisesti/yleisesti)
Syksyllä alkanut parisuhde. Yleisesti 2016 oli aika ikävä (etenkin loppuvuodesta jatkuvasti kaikkialta vyöryvät kamalat uutiset saivat mielen usein matalaksi) mutta kyllä hyviäkin asioita välillä tapahtuu: Puolan kammottava aborttilaki ei mennyt läpi valtavan protestiaallon seurauksena! Lisäksi Kiina sitoutui (vihdoin) norsunluunkaupan kieltämiseen vuoden 2017 aikana. Nämä tulivat nyt äkkiseltään mieleen.

5. Vuoden 2016 suurin saavutus?
Sain vihdoin ja viimein kerättyä tarpeeksi rohkeutta soittaa YTHS:n mielenterveyspalveluihin.

6. Lupaus vuodelle 2017!
Kirjoitan kandin, vihdoin ja viimein.

7. Toteutitko vuodelle 2016 aiemmin asettamasi tavoitteen?
Lupasin epäsuorasti saada elämäni vähän tukevimmille raiteille, ja kait se ainakin jossain määrin toteutui (kts. kohta 5). Vuonna 2017 ajattelin tarttua Helmetin lukuhaasteeseen!
 
1. Vuoden 2016 kirja?
Viimeiset n vuotta olen tähän vastannut etten lukenut oikein mitään ja no, en taaskaan lukenut oikein mitään. Loppuvuodesta tosin aloitin rakkaan Tarun pitkän tauon jälkeen uudestaan. Josko vuonna 2017 edes kirjoittaisin mahdolliset lukemiseni ylös niin ei tarvitsisi olla ihan niin pihalla :D

2. Vuoden 2016 elokuva/TV-ohjelma?
Rogue One oli aika jees. Telkkaripuolella tapahtui mm. Gilmoren tyttöjen uudet jaksot. The Crown vakuutti. Pitää myös mainita että maratoonasin koko Merlin-sarjan suunnilleen viikossa kun se oli katoamassa Netflixistä. Tässäkin kyllä se ongelma että en kuollaksenikaan muista mitä katsoin keväällä, pitää tehdä bullet journaliin oma sivu katsotuille asioillekin kai.

3. Vuoden 2016 levy / bändi / uusi musiikkituttavuus?
Last.fm:n mukaan kuuntelin lähinnä leffasoundtrackeja, eikä mikään oikein musiikillisesti järisyttänyt. Heitetään tähän siksi vuoden traumaattisin orkesterikappale, Smetanan Moldau. Me ei yleensä soiteta ihan noin vaativaa settiä (ja ainakaan minä en yleensä soita ihan noin vaativaa stemmaa). Syksyn paras musiikillinen asia oli laulutunneilla käyminen.

4. Vuoden 2016 paras asia?
Yleisesti oli aika karmea vuosi, josta en osaa sanoa oikein mitään hyvää (menkää lukemaan sitä douvin linkkaamaa listaa). Se oli kyllä hyvä että tuli peli joka sai ihmiset liikkumaan. Henkilökohtaisella tasolla vuosi oli kyllä muutamia juttuja lukuunottamatta erinomainen, oli yhteenmuuttoa, kihlautumista, kissanpentua ja töitäkin osan vuotta.

5. Vuoden 2016 suurin saavutus?
Kirjoitin gradun ja valmistuin maisteriksi!

6. Lupaus vuodelle 2017!
Mulla ei nyt ole oikein selvää tavoitetta, joten sanotaan nyt epämääräisesti että selviän uusista jutuista ja yritän pitää huolta itsestäni.

7. Toteutitko vuodelle 2016 aiemmin asettamasi tavoitteen?
Ykköstavoitteeni oli valmistua, ja tein sen kahdesti (sain kanditutkinnon ulos viime tammikuussa, maisterisnainen minusta tuli toukokuussa)! Mulla oli myös joku geokätköilytavoite ja sitä en ihan saavuttanut, mutta ihan ok määrän sain kätköjäkin haettua.
 
1. Vuoden 2016 kirja?
Game of Thrones. Siitä huolimatta että siinä on liikaa päähenkilöitä.

2. Vuoden 2016 elokuva/TV-ohjelma?
Koskapa Phineas ja Ferb loppui ajat sitten, niin uutena tuttavuutena Star Wars Rebels. EDIT: Elokuvissakaan en juuri käy, mutta niistä vähistä Rogue One. Ehdottomasti. Vaikka pidänkin enemmän EU:sta (soveltuvilta osin, Timoty Zahn etunenässä), on paljon parjattu Disney silti onnistunut tekemään hyviä StaWa elokuvia.

3. Vuoden 2016 levy / bändi / uusi musiikkituttavuus?
Sister Sin ja erityiseesti kappale "The Jinx". Kuin minulle tehty.

4. Vuoden 2016 paras asia? (henkilökohtaisesti/yleisesti)
Ei oleee.

5. Vuoden 2016 suurin saavutus? (henkilökohtaisesti/yleisesti)
Se, että kerrankin jätin taipumatta ent. puolison painostuksen edessä ja toimin oikeaksi katsomallani tavalla. Siitä huolimatta että helpompaa, ja ennen kaikkea halvempaa, olisi vain ollut leikkiä kuollutta.

6. Lupaus vuodelle 2017!
Lupaan edelleenkin olla tekemättä ihkuihania lupauksia ja olla etsimättä sitä hopeareunaa Hubble teleskoopillla kuten hyperpositiiviset tekevät.

7. Toteutitko vuodelle 2016 aiemmin asettamasi tavoitteen?
Minkä. Ihmeen. Tavoitteen?
No joo, löysin töitä. Huhhahhei ja konjakkia pullo.
 
1. Vuoden 2016 kirja?
Luin viime vuonna häpeällisen vähän, ja parhaista kirjoista tulee mieleen vain lentämiseen liittyvät opetuskirjat, joita ahmin painavasta asiasta huolimatta.

2. Vuoden 2016 elokuva/TV-ohjelma?
Opiskeluaikojen alettua ei ole enää TV:tä jota voisi tuijottaa, ja elokuvissakin kävin vain kerran. :D

3. Vuoden 2016 levy / bändi / uusi musiikkituttavuus?
Vuoden bändi on varmastikin Nightwish. Endless Forms Most Beautiful- LP:tä on kuunneltu siihen pisteeseen että osaa hyräillä syna- ja kitarasoolot ja laulaa kaikki stemmat. Tuomas Holopainen on nero.

4. Vuoden 2016 paras asia? (henkilökohtaisesti/yleisesti)
Lentäminen, ja itsenäisestä elämästä selviytyminen. En ole mikään mallioppilas, mutta kyllä minä opin.

5. Vuoden 2016 suurin saavutus? (henkilökohtaisesti/yleisesti)
Oikeastaan samat asiat kuin kohdassa neljä, koska molemmat tuottavat iloa, mutta varsinkin jälkimmäinen myös runsaasti päänvaivaa.

6. Lupaus vuodelle 2017!
Etsin itselleni kunnon terapeutin, jonka avulla paranen niin että saan ilmailulääkärin myöntämän lentäjän lääkärintodistuksen kesäksi. Samalla helpottuu muukin elämä. :)

7. Toteutitko vuodelle 2016 aiemmin asettamasi tavoitteen?
Joskus lupasin että yritän ratkaista Rubikin kuution. Se lupaus toteutui joululomalla! Seuraavia pulmapelejä kohti. :)
 
1. Vuoden 2016 kirja?
Helmet-lukuhaasteen ansiosta luin viime vuonna enemmän kuin ehkä koskaan. Asiaa edisti myös se, että sain vihdoin maisterin paperit kouraan, minkä myötä oli aikaa ja energiaa lukea vaihteeksi muutakin kuin tentti- tai gradukirjallisuutta. Olikin mahtavaa löytää lukemisen ilo pitkästä aikaa. Vuoden päräyttävin kirja oli ehdottomasti Ngũgĩ wa Thiong'on Wizard of the Crow.

2. Vuoden 2016 elokuva/TV-ohjelma?

Kävin viime vuonna ennätyspaljon leffassa, mutta mikään vuoden uutuusleffoista ei nyt oikein nouse muiden yläpuolelle. Fantastic Beasts, Rogue One ja Captain America olivat kaikki viihdyttäviä, samoin positiivisesti yllättänyt The Magnificent Seven -remake. TV-sarjoista päällimmäisenä on jäänyt mieleen House of Cards -maraton.

3. Vuoden 2016 levy / bändi / uusi musiikkituttavuus?

Ruger Haueria kuuntelin eniten ja harmittaa, etten heidän keikalleen ehtinyt, ennen kuin pistivät pillit pussiin. Vuoden uutuuslevyistä vanhan rakkauteni Stam1nan Elokuutio sekä Vesalan soolodebyytti ilahduttivat eniten.

4. Vuoden 2016 paras asia? (henkilökohtaisesti/yleisesti)

Muutin Lappiin ja olen saanut nyt nauttia sielunmaisemistani sydämeni kyllyydestä. En vielä tiedä, haluanko jäädä tänne pysyvämmin, mutta tähän väliin tämä oli hyvä veto. Muutenkin elämässäni on tapahtunut paljon hienoja ja yllättäviä asioita, joihin en vuosi sitten olisi millään uskonut.

5. Vuoden 2016 suurin saavutus? (henkilökohtaisesti/yleisesti)

Valmistuin vihdoin, mikä oli sekä suuri huojennus, että karmiva identiteettikriisin aihe. Korjasin tilanteen lähtemällä uudelleen opiskelemaan, mikä on ehkä valmistumistakin parempi asia, sen verran se on elämääni rikastuttanut.

6. Lupaus vuodelle 2017!
Viime vuotinen lupaukseni oli niin hyvä, että taidan ottaa sen ohjenuoraksi tällekin vuodelle: hengitän rauhallisesti ja luotan siihen, että asiat järjestyy.

7. Toteutitko vuodelle 2016 aiemmin asettamasi tavoitteen?

Vaikeahan tuollaista lupausta on täysin pitää, mutta enimmäkseen onnistuin siinä pysymään.
 
Last edited:
1. Vuoden 2016 kirja?
Eowyn Ivey: Lumilapsi. Hienosti kerrottu tarina, joka perustuu venäläiseen kansansatuun. Hyviä, moniulotteisia henkilöhahmoja, alaskalaista romantisoimatonta arkea mutta myös hienovaraista taianomaisuutta. Kansikin on kaunis.

2. Vuoden 2016 elokuva/TV-ohjelma?
TV-ohjelmissa parhaan sijasta kilpailee parikin. Game of Thronesin kuudes tuotantokausi ehkä keskimäärin tärkein, mutta vuoden lopussa katsomani filmatisaatio Eikä yksikään pelastunut oli myös todella hyvä.
Elokuvista Mulan: Rise of a Warrior. Nyt vasta näin Kunniattoman paskiaiset, se yllätti positiivisesti.

3. Vuoden 2016 levy / bändi / uusi musiikkituttavuus?
Disturbed, jonka mahtavaan coveriin kappaleesta Sound of silence törmäsin vahingossa Youtubessa ja joka muistutti rakkaudestani raskaaseen musiikkiin, tai folkimpi yhtye Caprice, jonka parissa olen monesti ihastellut tahtilajien moninaisuutta. Lisäksi yhdysvaltalainen nykysäveltäjä Eric Ewazen hurmasi teoksellaan Trio for Horn, Violin and Piano op. 40.

4. Vuoden 2016 paras asia? (henkilökohtaisesti/yleisesti)

Ehkä se, kuinka paljon olen soittanut ja kehittynyt soittajana aloitettuani muusikon ammattitutkinnon suorittamisen.
Olen viettänyt aikaa parhaan ystäväni kanssa enemmän kuin viime vuosina.

5. Vuoden 2016 suurin saavutus? (henkilökohtaisesti/yleisesti)
Kuinka hyvin sain puheenjohdettua yhtä opiskelijajärjestöä. Jatkanen vielä samassa järjestössä, mutta toivottavasti se on jo nyt vähän paremmassa jamassa kuin aloittaessani. Parhaaksi asiaksi tätä ei saa laitettua, koska välillä niin paljon hermoja raastava homma ei varsinainesti ole iloaihe. :p
Hyväpalkkaisen ja mukavan kesätyön saaminen ja siinä pärjääminen.
Jaksaminen.

6. Lupaus vuodelle 2017!
En lupaa mitään.

7. Toteutitko vuodelle 2016 aiemmin asettamasi tavoitteen?

En luvannut mitään.
 
Ylös