Kontu Se on hyvä paikka elää ja olla!

Vuosijuhlamiitti Hämeenkoskella 2.1–6.1.2015

Keskustelu huoneessa 'Yhdistyksen tapahtumat', aloittanut Vampirelady, 04.12.2014.

  1. Isilmírë

    Isilmírë Kontulainen

    Jaamar, yhteisruokailisin mielelläni sunnuntaina (Muoks: tietysti sillä edellytyksellä, ettei Caelen kyyti kohti Hämeenlinnaa lähde ennen sitä). Voin tuoda sitä varten kaapistamme pussillisen kuivattuja suppilovahveroita, jos se kuulostaa hyvältä lisältä. Onko muuta, mitä toisin?
     
  2. Qohelet

    Qohelet Kontulainen

    Tuon Epic & Legendary tasoiset japsiveitset keittiöhirmuille, niitä saa sitten käyttää vain ja ainoastaan ruuanlaittoon + niitä EI saa pestä tiskikoneessa.
     
  3. Jaamar

    Jaamar Hyykäärme Vastuuhenkilö Kummi

    Suppilovahverot kuulostaa ihan hyvältä. Pystytkö tuomaan valkosipulia? Meillä on aika närvähtäneitä. Minun puolesta kuivattukin valkosipuli käy. Ja JOS tosiaan tahtoo jotain lihalisää niin sitä voinee tuoda sitten oman mielen mukaan. Itse ajattelin turvautua vaikka kaupan lindströminpihveihin tms.
    Tahdotaanko jotain tuoresalaattia? Jos tahdotaan niin sen ainekset voisi joku hankkia.
     
  4. Fairy tale

    Fairy tale Lapinorava

    Harmittaa kun en jaksa (juuri nyt) innostua miitistä johtuen siitä, että olen alkuviikosta asti ollut niin tukossa kuin ihminen voi olla. Mulla on pää täynnä räkää ja iltapäivisin alkaa väsy ja vetelyys. Aikaisemmin kun innostuin tuosta että voisi olla kerrankin mukana laulamassa, mutta tällä harakanäänellä ei lauleta. Kurkku on hyvä pitää levossa jne. Yritän vain koota itseni huomisen työpäivän jälkeen ja selviytyä sinne paikanpäälle. Enemmän harmittaisi, jos en tulisi mukaan. Eihän tämä (vajaakuntoisuus) ole kestänyt kuin 2 päivää alle kuukauden. Mutta miitissä nähdään o/
     
  5. Shetai

    Shetai Suomen Tolkien-seura Kontu ry.n varapuheenjohtaja Suomen Tolkien-seura

    Voisikohan joku autolla tuleva ottaa sauvasekoittimen mukaan miittiin? Saisimme alkukeiton soseutettua.
    En viitsi raahata omaani Savonlinnasta asti julkisilla. :D Jaamar, liikenisikö teiltä lainaan?
     
  6. Haltiamieli

    Haltiamieli Kontulainen Suomen Tolkien-seura

    Emmää mittään oo päättänny paluumatkasta. Näytti niitä busseja sikäli monta päivän mittaan menevän, että voi vähän katsella milloin väki alkaa paikalta huveta? :p
     
  7. Satekai

    Satekai pelikisälli

    Jaamar, olen mukana yhteisruokailussa. Mitä tuon siihen? Käyn kaupassa aamulla. Mausteina otan muutenkin mukaan currya, paprikajauhetta ja mietoa chilipippurisekoitejuttua. Kaapista löytyy myös hiukan kaalia ja porkkanoita.
     
  8. Isilmírë

    Isilmírë Kontulainen

    Jawohl, valkosipulia tulee sienten lisäksi minun kyydissäni.

    Fairy tale, samikset. Olisi ollut hauska laulaa, mutta olen jouluisen räkätaudin jäljiltä edelleen käheä ja niin kutiavakurkkuinen, että äänessä oleminen alkaa yskittää hyvin herkästi.
     
    Last edited: 02.01.2015
  9. Jaamar

    Jaamar Hyykäärme Vastuuhenkilö Kummi

    Onko kukaan muuten tuomassa margariinia tai muuta levitettä jota saisi käyttää? Ja toinen on rypsiöljy jota kaipaisin. Jos kukaan ei ole tuomassa yhteisiä niin otan omat, mutta en viitsi tällä kertaa itse tuoda jakoon kun olen niin vähän aikaa miitin pituuden huomioiden.
     
  10. Lilyenia

    Lilyenia Hobitti

    Tartteisin kyytiä Hämeenkosken keskustasta. Bussi on siellä jo 18.15 joten menen jonnekin sisätiloihin. Autossa tartteis olla tyhjä takapenkki ja tilaa takakontissa matkalaukulle.
     
  11. Haltiamieli

    Haltiamieli Kontulainen Suomen Tolkien-seura

    Ja itse olen tosiaan Hämeenkoskella valtatie 12:n varressa toiveikkaana joskus noin klo 20:20.
     
  12. Lilyenia

    Lilyenia Hobitti

    Tai sitten en. Kuski ei näy omistavan korvia.
     
  13. Shetai

    Shetai Suomen Tolkien-seura Kontu ry.n varapuheenjohtaja Suomen Tolkien-seura

    Ostimme yhdistykselle margariinia jakoon. Onneksi Delvor ei ole kyydissä sillä meil on auto IHAN täynnä ruokaaaaaaaa!
     
    Jaamar tykkää tästä.
  14. Isilmírë

    Isilmírë Kontulainen

    Kiitoksia miitistä, joka - vaikka jäikin minun kohdallani valitettavan lyhyeksi - oli tervetullut tilaisuus tavata "omia ihmisiäni" ja viettää leppoisasti aikaa hyvässä seurassa. Erityisesti kiitos Shetaille ja muille, jotka raatoivat kuin pienet eläimet vuosijuhlan hyväksi.
     
  15. eowynofmay

    eowynofmay Kontulainen

    Extremely tired, but happy... Ainoastaan Jaamarin riparilauluja jäin kaipaamaan. Olinko päiväunilla vai jäivätkö ne yleisen hulinan alle? Jos jäivät, niin ensi kerralla haluan kuulla, koska meillä (vuonna miekka ja kivi) ei mitään moista ollut, joten en yhtään pysty niitä edes kuvittelemaan!
     
  16. Lehtokuusama

    Lehtokuusama Lonicera xylosteum

    Kiitokset miitistä. Juuri pääsin viimein asettumaan aloilleni tulohäsläämisen jälkeen.
     
  17. Ulmo

    Ulmo Kontulainen

    Kiitoksia kaikille miitistä, oli kyllä taas niin mukavaa !! Todella upeat vuosijuhlaruuat ja niin hienosti olitte kaikki pukeutuneet!
    Tyttäret tuossa tuumivat että mitenköhän ne jaksaa huomenna koulussa kun on sitten se miittikrapula, sanoin että parempi ettei puhu mitään mistään krapulasta siellä koulussa :D
     
    heppuli, Micco, Jasdril ja 8 muuta tykkäävät tästä.
  18. Satekai

    Satekai pelikisälli

    Kiitokset taas kaikille (juhlavalmisteluista, yhteiskokkailuista, autokyydeistä, peleistä, jutteluseurasta, saunaseurasta jne) :)

    Heräilin tuossa tunti sitten, nukuttuani 11 tuntia. Pitkä miitti aiheuttaa univelkoja...
    Luulen että selvitimme mikä saa miittisaunassa silmäni (ja muidenkin) kipeiksi ja punaisiksi. Polttopuut ovat homeen peitossa ja homepöly luultavasti leviää ilmaan kun puut polttaa. Sekään tuskin helpottaa, että ne ovat sisätiloissa kuivumassa samassa tilassa kuin missä itse ollaan. Mahtaakohan puuvajan katto vuotaa vai missä vika? Puut kuulemma olivat märkiä ja ilman puukkoani ei oltaisi saatu kiehisiä tehtyä ja sauna olisi saattanut jäädä syttymättä. Anteeksi että toin teräaseen ilman lupaa miittiin, se unohtui edelliseltä reissulta rinkkaani.

    Ensikerralla kun poistetaan takasta tuhkat kannattaa hakea saunalta jokin järkevämpi koukintaväline, tuo atraimen mallinen on huono kun pitää tuhkalaatikon takaa poistaa kolmen tuhkalaatikollisen verran tuhkaa... En löytänyt mitään virallista paikkaa tuhkan tyhjennykselle, joten kumosin ne ulos kauemmas talosta.

    Mukavaa kun miiteissä alkaa olla nuorempaakin väkeä mukana. Ja anteeksi, kun en opettanut rubikin kuutiota loppuun, ehkä ensimiitissä.
    Paluumatkalla rinkkani lantiovyön solki hajosi, pitänee metsästää uutta jostain.
     
  19. Pagba

    Pagba Hyvienkin vitsien kertoja

    Löysin viime kerralla tuhkantyhjennyspaikan. Se on peltitynnyri, joka sijaitsee etuvasemmalla, jos seisoo saunarakennuksen kuistin vasemmassa reunassa järvelle päin kääntyneenä. Viimeksi löysin myös halkopölkyn vajan sivustalta. Jonkun pitäisi kertoa seurakunnalle märistä puista.
     
  20. purr

    purr Kontulainen

    Pitkä miitti ei tuntunut pitkältä näin hyvässä seurassa.
    Erityiskiitos Shetaille ja kaikille jotka ahkeroivat keittiössä. Kiitos myös kaikille mahautujille, demittäjille ja yhteisruokailijoille.
    - < 3
     

Jaa somessa